Vanhaa kaipaava

Minä haluaisin takaisin vanhan hyvän avopuolisoni jonka kanssa oli kivaa. Tämä uusi ei ole mun mieleeni. Tää tapahtui jo syksyllä 2013 joten vuosia olen odottanut naisen paluuta. Mulla ei ole siis uutta naista vaan sain toisen "version" avopuolisostani. Kaikki muuttui. Nainen muuttui kylmäksi, välinpitämättömäksi mua kohtaan, kaikki läheisyys, hellyys ja seksi katosi eikä tahdo saada yhteyttä puhumallakaan. On kai sekin keksittyä kun nainen sanoo mua kullakseen ja myös kaverikseen, mites nää sopii yhteen. Erotiikka oli aina ollut suhteessa vahvasti läsnä ja kuten nainen todennut se pitää suhdetta hyvin kasassa, tuo iloa arkeen ja tuo hyvän mielen. Nyt nään lähinnä väsyneen, kärtystelevän naisen. Olen pyytänyt vähän löystämään sitä jenkaa ja siitähän tuo hermostuu. Olen ehdottanut elokuvissa käyntiä, lounastusta, tanssimista tai löhötään sohvalla kynttilän loisteessa ja jos fiilis tulee rakastellaan, tätä fiilistä turha odottaa naiselta. Itselläkin tullut tyhjä olo mutta piru vie en heitä 26 vuotta kestänyttä avoliittoa menemään jos ei seinä nouse eteen. Kysyin kyllä naiselta onko halua muuttaa erilleen, selvä vastaus EI OLE. Täytyy vissiinkin itsekin sitten muuttua josko auttaisi, vaikka pettäväksi mieheksi, pistäisi naisenkin miettimään ja toimimaan kun miehelläkin olisi vientiä.
4513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän se niin on, ettei kostoksi tai kiusallaan toista härnätäkseen kannata toisiin naisiin sekaantua. Siitä vasta todelliset harmit alkaa, jos kohdalle sattuukin antaja, joka sitten kostajaksi ryhtyy, kun et eroakaan vaimostasi. Se on ojasta allikkoon tilanne. Joku väittää, että kaikkea voi kokeilla, mutta joku järki sitä päässä pitää olla seksinhimossakin.

Älä painosta rakastelemaan, kun se halu syntyy hiukan hienovaraisimmilla keinoilla. Mitä pelkästään ehdottelet vain kaikkea kivaa ja kyselet, toteuta niin, että viet hänet extempore jonnekin rentouttavaan paikkaan, mikä teidän eloon sopii. Vaikka vähän yllätyksenä, kerrot vain milloin lähdetään ja mitä pakkaa mukaansa. Vielä, kun sen verran jaksat pidätellä, ettet sänkyn nähdessäsi häntä siihen suorin vartaloin kaada, vaan toimit vähän niinkuin kauan sitten, kun seurustelitte.

1Äänestä
  • Toi sopii elokuviin ja romattisiin sarjoihin ei arkielämään joissa seksi kuollut.

    Äänestä

Lyöttäydy Teuvo lomanin seuraan siellä voi olla söhäkämmät oltavat. Saa muijaa kun mietittävää.

Äänestä

"Olen pyytänyt vähän löystämään sitä jenkaa ja siitähän tuo hermostuu. "

No kas kummaa... miksi ihmeessä kuvittelet, että toisen kireys ja ärtyisyys katoaa käskemällä/pyytämällä? Jos sinua jyrsii, masentaa, käy hermoihin yms. miten odotat toisten käyttäytyvän? Kehottamalla "älä ole noin masentunut"? Joo, ei näin, vaan se saa sinut vielä enemmän masentuneeksi tai vähintään ärtyisemmäksi.

Onkohan tuossa käynyt niin vanhanaikaisesti, että vaimosi on suorittanut parisuhdettanne ihan uupumukseen asti?Varmasti hänkin haluaisi löytää edes puolet entisestä itsestään elämäänsä. Vaimo on kadoksissa itseltään. Olisiko liian vaivalloista kysyä vaimolta mitä HÄN haluaa? Juuri hän siis. Voisiko hän haluta olla rauhassa? Ilman sinun ehdotuksia menemisestä ja tekemisestä; ne saattavat vain aiheuttaa enemmän paineita vaimollesi. Kukaan ei ole huvikseen ärtyisä, vaan siihen on jokin perustavan laatuinen syy.

Vastasin tuossa toiseenkin aloitukseen. Vastaan tähän samallalailla; parisuhteessa on hyvin tärkeää erillisyyden ja läheisyyden vaihtelu. Jostain oli jotain tutkimustakin, että suomalaisten parisuhteissa oli yllättäen ongelmana se, että vietetään liiaksi aikaa "yhdessä" eli saman katon alla, mutta puuhastellaan omia. Toisen naamaan kyllästyy. Tarvittaisiin virikkeitä kodin ulkopuolelta, toisten ihmisten parista. Mites teillä on asianlaita? Omista harrastuksista ja tekemisistä (tyydyttävistä) poistuu ärtyisyys ja niistä saa puhtia parisuhteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuletakaisin kirjoitti:

Minä haluaisin takaisin vanhan hyvän avopuolisoni jonka kanssa oli kivaa. Tämä uusi ei ole mun mieleeni. Tää tapahtui jo syksyllä 2013 joten vuosia olen odottanut naisen paluuta. Mulla ei ole siis uutta naista vaan sain toisen "version" avopuolisostani. Kaikki muuttui. Nainen muuttui kylmäksi, välinpitämättömäksi mua kohtaan, kaikki läheisyys, hellyys ja seksi katosi eikä tahdo saada yhteyttä puhumallakaan. On kai sekin keksittyä kun nainen sanoo mua kullakseen ja myös kaverikseen, mites nää sopii yhteen. Erotiikka oli aina ollut suhteessa vahvasti läsnä ja kuten nainen todennut se pitää suhdetta hyvin kasassa, tuo iloa arkeen ja tuo hyvän mielen. Nyt nään lähinnä väsyneen, kärtystelevän naisen. Olen pyytänyt vähän löystämään sitä jenkaa ja siitähän tuo hermostuu. Olen ehdottanut elokuvissa käyntiä, lounastusta, tanssimista tai löhötään sohvalla kynttilän loisteessa ja jos fiilis tulee rakastellaan, tätä fiilistä turha odottaa naiselta. Itselläkin tullut tyhjä olo mutta piru vie en heitä 26 vuotta kestänyttä avoliittoa menemään jos ei seinä nouse eteen. Kysyin kyllä naiselta onko halua muuttaa erilleen, selvä vastaus EI OLE. Täytyy vissiinkin itsekin sitten muuttua josko auttaisi, vaikka pettäväksi mieheksi, pistäisi naisenkin miettimään ja toimimaan kun miehelläkin olisi vientiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu