Dieselpäästöjen kulut jo Suomen valtion budjetin verran

Syöpätykkien aiheuttamia tuhoja on ynnäilty tarkemmin. Tulos on karmeaa luettavaa. Dieselit aiheuttavat vuodessa pelkästään EU-tasolla kustannuksia 80 miljardia vuodessa! Suurin osa kustannuksista tulee terveyshaittojen hoidosta.

Ja jotkut dieselhihhulit luulevat vielä saavansa helpotuksia dieselveroihin? Ei muuta kuin dieselit totaalikieltoon ja nopealla aikataululla!

https://www.hs.fi/talous/art-2000005913605.html

"Eniten kustannuksia aiheuttavat tutkimuksen mukaan typen oksidit ja pienhiukkaset. Ne aiheuttavat esimerkiksi hengityssairauksia, sydän- ja verisuonisairauksia sekä syöpiä. Lisäksi otsooni aiheuttaa hengitystieoireita, sydän- ja verisuonisairauksia sekä lasten astmaa."
28290
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Onneksi Ranskassa osoitetaan mieltä dieseleiden puolesta. Kukaan ei pidä Suomessa dieselkuljettajien puolta.

Äänestä
  • Huippunsa puhdas Euro 5- ja 6-dieselmoottori on ympäristön ja luonnonvarojen kannalta ihanne, kun se yhtyy uusiin jo saatavilla oleviin ja tulossa oleviin polttoaineisiin.
    Taloudellinen (=vähiten hukkalämpöä) dieselmoottori on selkeästi paras ja osin ainoa energiamuunnin, joka muutoksitta osaa käyttää näitä uusia polttoaineita - kotimaisia ja suomalaisella työllä kehitettyjä.
    Myös säästyvät haaskuulta luonnonvarat, jotka on dieselautoihin jo investoitu.

    Muut ratkaisut, kuten bensiinimoottori ovat heikompia ja polttokenno on etäällä tulevaisuuden hämärässä. Itselläni toki on sellainen : 5000 € , jolla saa 100 W maksimitehon. Kennot heikentyvät tästäkin vähitellen ja vaativat sähkölämmityksen talvisin. Kulkemiseen ne eivät riitä.
    Jo mopoautoon tarvittaisiin 30 sellaista, hinta ainakin 70.000€ , paino ehkä 200 kg.

    Dieselpuolelta sensijaan tulee jatkuvasti maapallolle myönteisiä uutisia.
    Viikko sitten Aamulehti uutisoi TTY:n bioreaktoreissa hiilidioksidia popsivista geenimuokatuista bakteereista. Ne tuottavat moitteetonta dieselpolttoainetta.
    Kehitysaskel tehtiin Tampereella ensimmäisenä maailmassa.
    Vaikka jäljellä on pitkä kehitystyö ennen kuin nestettä voidaan lorottaa tankkiin, ei ole vähäistäkään järkeä kriminalisoida taloudellisinta voimakonetta, dieselmoottoria.

    Ongelma on nykyään yhteiskunnallinen. Se on kehitysviha ja suoranainen typeryys, joka loistaa vihertaistolaisuudessa.
    Se haittaa rehellistä työtä tekeviä, jotka kuitenkin näidenkin koulutuksen ja elintason kustantavat. Kuvittelevat olevansa älykkäitä ja vastuuntuntoisia!

    Autoliikenne aiheuttaa toki ongelmia, mutta lähinnä silloin kun vihertaistolaisten omat aiemmat toimet ovat kärjistäneet näitä ongelmia. Malliesimerkkejä tästä ovat:

    1/ Tukholman ja Göteborgin trängselskatt: Näiden kaupunkien KESKUSTOJEN läpi kulkee eurooppateitä, ja tämä läpikululiikenne aiheuttaa joillain alueilla haittoja (melu, päästöt). Läpikulkuliikenne on valtaosin välttämätöntä tarveliikennettä. Ongelma johtuu siitä, että ohikulkutiet (kehätiet) puuttuvat. Nyt ei voi muuta kuin yrittää tehdä kymmeniä miljardeja maksavia tunneleita (Tukholma).
    Tukholman ja Göteborgin ongelma ei ole diesel, vaan Suomeenkin verrattuna takapajuiset liikennejärjestelyt ja niihin syypäät poliitikot.

    2/ Hampurin muutamalla kadulla on läpiajokielto, joka ei koske Euro VI -autoja.
    Sama syy kuin edellä. Kuljettaessa Pohjois- ja Etelä-Saksan väliä on pakko ajaa Hampurin keskustan läpi, koska muutakan ei voi tehdä. Ei ole ohitusteitä sielläkään.
    Jos ajaa esimerkiksi pohjoisesta ja haluaa Berliinin tielle, on kierrettävä noin kymmenen Hampurin keskustakadunkulman liikennevaloristeyksestä. Tämä vie noin 30 min. Kiertäminen on mahdollista vain kiertämällä ennen Hampuria olevien kyläteiden kautta, jonka testasin syksyllä. Siis Wismariin asti on kierrettävä.
    Ongelma johtuu siis täälläkin myöhästyneistä liikennejärjestelyistä. Ei dieselistä.

    Suuri liikenneongelma ja nimenomainen syövän aiheuttaja on nastarenkaat.
    Ne irroittavat ilmaan kvartsin ja erilaisten myrkkyjen kokoelmana, seurauksena keuhkosyöpiä ja muita hengityselinsairauksia.
    Tämä on täysin tiedossa oleva ja olisi hoidettavissa pois.
    Nastarenkaita käyttävä sähkö- tai hybridiauto on rikollisauto verrattuna kitkarenkaita käyttävään dieselautoon. Aikuistukaa!

    1Äänestä

  • SokeatNeuvovatNäkeviä kirjoitti:

    Huippunsa puhdas Euro 5- ja 6-dieselmoottori on ympäristön ja luonnonvarojen kannalta ihanne, kun se yhtyy uusiin jo saatavilla oleviin ja tulossa oleviin polttoaineisiin.

    Euro I–VI -rajat ovat paperilla mukavia. Mutta ongelma on ettei yksikään diesel käytännössä pysy raja-arvoissa, kun mennään Suomen ulkoilmaan ajelemaan. Tästä syystä dieselit on kiellettävä kokonaan taajama-alueilla, koska teknologian avulla niitä ei saada ihmisten terveyden kannalta riittävän puhtaiksi.

    Metsätraktoreissa ja muissa syrjäseudun välineissä dieselin hiukkaspäästöt eivät ole niin suuri ongelma. Dieselit ovat enimmäkseen paikallinen vaiva asuinalueilla.

    Äänestä

  • dieselit.pitää.kieltää kirjoitti:

    Ei riitä pelkkä taajamissa kieltäminen, koska maapallo lämpenee ennätysvaihdilla.

    Myös työkoneet pitää muuttaa sähkökäyttöisiksi.

    Äänestä

Tutkimus, tilasto ja emävalhe ovat toistensa sukulaisia ja maksajan serkkuja.

Äänestä
  • Tieto lisää tuskaa.

    1Äänestä

Pienhiukkasongelmahan on jo dieseleiden osalta hoidettu pois jo kymmenen vuotta sitten. Bensojen osalta ongelma poistuu tänä vuonna. Näin, kun puhutaan uusista autoista.
Typpioksidiongelma koskee niinikään vanhoja dieseleitä. Syksyllä 2014 tuli voimaan Euro6, jolloin typpioksidipäästöt rajoitettiin sen jälkeen valmistetuissa autoissa suunnilleen bensa-autojen tasolle.

Kyse on siis vanhoista dieseleistä. Niiden omistajia tulisikin suosia jollain tapaa vaihtamaan uusiin dieseleihin tai dieselhybrideihin. Esim verotuksella.

Ilmastomuutosta lisäävien kasvihuonekaasujen merkitystä tuossa artikkelissä vähäteltiin syystä tai toisesta. Se, jos mikä, on kohtalokasta maapallolle. Kasvihuonekaasujen päästöt ovat bensa-autoilla huomattavasti suuremmat kuin dieselautoilla. Vaarallisia häkäpäästöjäkin bensa-autoista sallitaan Euro6:kin mukaan kaksi kertaa enemmän kuin dieselautoista.

Jostain kumman syystä yleisesti dieseleiden haittoja perustellaan vanhojen, jo aikaa sitten valmistuksen lopetettujen, autojen perusteella. Niitä toki on liikenteessä vielä paljon.
Vähättely bensa-autojen päästöistä koutuu vielä suuria kustannuksia ja kyse ei ole pelkästään vanhoista bensa-autoista.

Uudet dieselautot, siis syksyn 2014 jälkeen valmistetut, ovat sallittujen päästörajojen osalta selvästi ’puhtaampia’ kuin vastaavat bensa-autot.

2Äänestä
  • Eipä nuo Eurot (I–VI) päde kuin paperilla ja laboratorioissa, kun testataan uudenkarheita menopelejä huoneenlämmössä. Tarvitaan siis "good operating conditions and regular maintenance". Suomen olosuhteissa diesel ei toimi lainkaan kuten toivottaisiin. Loukut tukkeutuvat nopeasti ja niistä poistetaan sisuskalut.

    Dieselit ovat siis ongelma nro 1, eivät polttomoottoriautot yleisellä tasolla. Bensamoottori on puhdas pulmunen dieseliin verrattuna, kun vertaillaan terveydelle haitallisia päästöjä.

    Dieselit katoavat joka tapauksessa katukuvasta vaikka kuinka hankaisi vastaan. Enää vain muutama automerkki suunnittelee jatkavansa dieseleiden valmistamista, ja nekin vain suurissa autoissa. Ja kyllä ne bensiinikäyttöisetkin katoavat joskus tulevaisuudessa, mutta ensin on haitallisimman dieselteknologian vuoro.

    1Äänestä

  • dieselit.museoon kirjoitti:

    Eipä nuo Eurot (I–VI) päde kuin paperilla ja laboratorioissa, kun testataan uudenkarheita menopelejä huoneenlämmössä. Tarvitaan siis "good operating conditions and regular maintenance". Suomen olosuhteissa diesel ei toimi lainkaan kuten toivottaisiin. Loukut tukkeutuvat nopeasti ja niistä poistetaan sisuskalut.

    Dieselit ovat siis ongelma nro 1, eivät polttomoottoriautot yleisellä tasolla. Bensamoottori on puhdas pulmunen dieseliin verrattuna, kun vertaillaan terveydelle haitallisia päästöjä.

    Dieselit katoavat joka tapauksessa katukuvasta vaikka kuinka hankaisi vastaan. Enää vain muutama automerkki suunnittelee jatkavansa dieseleiden valmistamista, ja nekin vain suurissa autoissa. Ja kyllä ne bensiinikäyttöisetkin katoavat joskus tulevaisuudessa, mutta ensin on haitallisimman dieselteknologian vuoro.

    Myös bensa-autot testataan täysin samalla tavalla kuin dieselautot. Suomen talviolosuhteissa kylmänä ne eivät päde sen paremmin bensa-autojenkaan osalta.

    Euro6-dieselit ovat huomattavastikin vähäpäästöisempiä kuin vastaavat bensa-autot. Tästä ei ole minkäänlaita epäselvyyttä. Ja aivan viimeisimmät Euro6d-temp -dieselit suorastaan puhtaitavastaaviin bensa-autoihin verrattuna. Jokaisen päästön osalta.
    Dieseleiden maapallon tuhoa lisäövät kasvihuonepäästöt ovat aina olleet vastaavien bensa-autojen päästöjä pienemmöt. Aina.

    Hiukkasongelma on dieseleissä vain muisto viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Tukkoon menot on lähinnä trollien keksimää. Tietysti kaikki tekniset vempaimet voivat mennä joskus rikkikin ja tukkoinkin. Besoissa, joissa koko hiukkasloukkua ei ole vielä edes ollut, ei tietenkään näin ole voinut käydä. No tilanne on nyt muuttunut, kun se tuli vihdoin ja viimein pakolliseksi bensoihinkin.

    Dieselitkin varmaan katoavat joskus, mutta kyllä järjestys on satavarmasti ensin bensa ja sitten diesel. Bensojen poistuminen haittaa vähemmän ihmisten elämääkin kuin dieselien poistuminen. Koko yhteiskunnan toiminnot pyörivät käytännössä dieselillä eikä niihin toistaiseksi ole köytännössä vaihtoehtoa,. Bensa lähinnä mukavuuskäyttöä ja poistuminen on helpommin korvattavissa ja haitta melkoisen vähäinen verrattuna dieselin poistumiseen.
    Jo maapallon ilmadtomuutoksen vuoksi yhä kiristyvät kasvihuonepäästörajojen voimaantulotkin edellyttää sitä.

    1Äänestä

  • FaktakinJoskusVirkistää kirjoitti:

    Kylläpä nyt lapsettaa, kun jaksaa vängätä tosiasioita vastaan päivästä toiseen.

    Sen verran voin lapselle vihjata, että se diesel ei syty huoneenlämmössäkään millään kipinällä. Koeta sitten sytytellä sitä talvipakkasessa. Sama kun yrittäisit märkiä puita sytyttää. Savua siitä syntyy. Ja niitä hiukkaspäästöjä.

    Helposti haihtuva bensa syttyy jaa palaa puhtaasti. Ja bensamoottori myös lämpenee nopeasti. Samasta syystä bensamoottorin kylmäpäästöt ovat pienemmät.

    Lueskele dieselskandaalista, äläkä usko markkinamiesten hölynpölyä.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/dieselskandaali-jatkuu-aina-vain-opel-ratsattiin-saksassa-100-000-autoa-pitaa-kutsua-takaisin/62de89fe-b67b-3a00-9d0e-e4c337dfa644

    "Valtaosa takaisinkutsuista koskevat autoja, joissa on Euro 6 -normin täyttävä dieselmoottori"

    https://yle.fi/uutiset/3-10283566

    "Volkswagen on taitavasti kääntänyt dieselskandaalin mahdollisuudeksi yrityksen uudistamiseen. Volkswagen on rahoittanut monia kilpailijoitaan innokkaammin sähköautojen kehittelyä."

    https://www.is.fi/autot/art-2000005716427.html

    "...massiivinen korjauskutsu perustuu epäilyihin, joiden mukaan valmistaja on asentanut Mercedes-Benzeihin päästömittauksia huijaavia ohjelmistoja."

    1Äänestä

  • EURO-IV.ei.takaa.mitään kirjoitti:

    Mitäpä jos tutustuisit Euro6-vaatimuksiin. Yksikään auto, joka on valmistettu syksyn 2014 jälkeen ei pääse myyntiin, jos ei täytä Euro6-kriteerejä, tämä koskee sekä bensa- että dieselautoja. Muuta se ei takaa. Kriteerit on löysemmät bensa-autoille päästöjen osalta.

    Se, että joku on toiminut tahallisesti huijaamalla tai auto on rikkoutunut tai siinä on valmistusvirhe, ei muuta vaatimuksia yhtään eikä todellista tilannetta. Nuohan joudutaan korjaamaan kuten noisskin jutuissa todetaan ja muitakin sanktioita on varmasti langetettu. Niitä jopa nimitetään skandaaleiksi. Väärinkäytöksistä vapaita ei ole myöskäön bensa-autot. Usea merkki on ilmoittanut virheellisesti ja tahallaankin autojensa kulutuslukemia, jotta auto luokiteltaisiin verotuksessa alhaisempaan luokkaan.

    Ehkä sinun kannattaisi tosiaan tutustua asiaan muutenkin kuin vain noiden muutamien virheellisten tai viallisten yksilöiden perusteella ja niissäkin tietysti vain dieselien osalta. Kannattaa myöskin oppia erottamaan mielipiteet faktoista ja varsinkin markkinoitihakuisten mielipiteiden, joita tietysti tuotetaan omien tavoitteiden edistämiseksi. Äläkä anna oman henkilökohtaisen asenteesi peittää tosiasioita.
    Kasva aikuiseksi, niin nuo asiat ovat sen jälkeen itsestäänselvyyksiä. Se voi olla sinulke haastavaa, mutta takuulla palkitsevaa, jos onnistut, maailma avautuu sen jälkeen kokolailla erilaiseksi. Tämän voin kokemuksesta ihan vilpittömästi sinulke kertoa,

    Oleellista on se mitä pakoputkesta tulee ulos. Ei se miten polttoaine syttyy ja mitä moottori palamisjätteenä tuottaa.
    Dieselien pakoputkesta pääsee vähemmän haitallisia päästöjä kuin bensa-auton. Johtuu luonnollisesti kehittyneemmästä puhdistustekniikasta ja hiukkasloukusta.

    Suoraruiskutusmoottorilla varustetun bensa -auton ’puhtaasti palaminen’ tuottaa enemmän pienhiukkasia, koska hiukkasloukkua ei ole ollut. Nyt nekin ovat vihdoin pakollisia jatkossa.
    Lisäksi tuo ’puhdas palaminen’ tuotta häkää ja kasvihuonekaasuja huomattavasti dieseliä enemmän. Ja syynä selvästi suurempi kulutus. Näiden puhdistamiseksi ei ole keksitty tehokasta puhdistusmenetelmää.

    Nämä ovat kylmiä tosiasioita, joille et mitään voi. Vaikka kuinka sinua ottaisi päähän.

    "Se, että joku on toiminut tahallisesti huijaamalla"

    Turhaan kiemurtelet. Mainitsemasi "joku" viittaa suurimpiin autonvalmistajiin. Samasta syystä he ovat ajamassa alas koko diesel-toimintaa.

    Myrkyttämisestä on hyvästä syystäkin tehty rikos. Nyt ne myrkyttäjät pitää vaan enää saada pois ihmisten ilmoilta.

    Kuten sanottu, niin se minkä pitäisi toimia paperilla ei toimi käytännössä. Dieseleiden puhdistusteknologia on juuri sitä. Ei toimi.

    1Äänestä

  • Otahan-rauhallisesti kirjoitti:

    Oleellista on se mitä pakoputkesta tulee ulos. Ei se miten polttoaine syttyy ja mitä moottori palamisjätteenä tuottaa.
    Dieselien pakoputkesta pääsee vähemmän haitallisia päästöjä kuin bensa-auton. Johtuu luonnollisesti kehittyneemmästä puhdistustekniikasta ja hiukkasloukusta.

    Suoraruiskutusmoottorilla varustetun bensa -auton ’puhtaasti palaminen’ tuottaa enemmän pienhiukkasia, koska hiukkasloukkua ei ole ollut. Nyt nekin ovat vihdoin pakollisia jatkossa.
    Lisäksi tuo ’puhdas palaminen’ tuotta häkää ja kasvihuonekaasuja huomattavasti dieseliä enemmän. Ja syynä selvästi suurempi kulutus. Näiden puhdistamiseksi ei ole keksitty tehokasta puhdistusmenetelmää.

    Nämä ovat kylmiä tosiasioita, joille et mitään voi. Vaikka kuinka sinua ottaisi päähän.

    Ei nuo hiukkaset ole maailman mittakaavassa ongelma vaan tuo hiilidioksidi,kaikki polttaminen vaan on pahasta ja se saattaa nousta planeetalla jopa itsekseenkin liian korkeaksi,vaikka mitään ihmisen polttamisia ei edes tapahtuisi. Ainut mikä silloin tehoaisi olisi hiilidioksidi imurit sen lisäksi että ihminen ei polttaisi enää mitään täällä.
    Eikä co2 välttämättä vaikuta niin paljon säähän kuin on annettu ymmärtää,mutta ilma myrkyttyy liikaa joka sitten tappaa kaikki happea polttavat eliöt täältä pois,se on nyt se suurin ongelma.

    Nyt pitäisikin tehdä sellaisia koppeja,missä jokainen voisi testata mitä co2 pitoisuutta kestää ennenkuin lähtee taju ja kuolema seuraa,se on jokaisen elämän ja kuoleman taso jota ei voi ylittää tässä elämässä.

    Äänestä

Kun luovutaan tekniikasta, tekniikan aiheuttama kuolleisuus vähenee ja palataan luonnollisiin esiteollisen ajan kuolleisuuslukuihin ja odotettavissa oleviin ikiin.
Metusalemikin eli yli 900 vuotta, koska dieseleitä ei vielä ollut keksitty, eikä atomivoimaa.
Näin tulevaisuudessa voitaisiin nostaa eläkeikä jopa 680 vuoteen.

2Äänestä
  • Kuka tervejärkinen haluaa edes elää 900 vuotiaaksi? Ja nähdä lapsenlapselapsen....lapsiaan. Ei mitään järkeä, 100-120 vuotta on max,sen vanhempia ei pidä sallia vaan kuolemantuomio pitäisi olla jo selviö tuolloin.

    Äänestä

Pientä vielä verrattuna teidän cityvihreiden Thaimaan-lentoihin. Dieselille ei ole edes olemassa tällä hetkellä vaihtoehtoa, eikä ulinasi siis hyödytä mitään.

3Äänestä
  • Satunnaiset Thaimaan lennot eivät saastuta juuri mitään. Eri asia jos ilmassa olisi 24/7.

    1Äänestä

  • Hihhh, "satunnaiset lennot"

    Finnair sekä moni muu lentoyhtiö on ilmassa 24/7, ja Thaimaan jne lennoilla
    kerosiinia palaa tonni kaupalla suoraan ilmakehään!

    Ja miksei muuten lentopetroolia edes veroteta kuten muita polttoaineita?

    Lomalentäminen vasta turhaa on

    1Äänestä

  • lopeta-sekoilu kirjoitti:

    Hihhh, "satunnaiset lennot"

    Finnair sekä moni muu lentoyhtiö on ilmassa 24/7, ja Thaimaan jne lennoilla
    kerosiinia palaa tonni kaupalla suoraan ilmakehään!

    Ja miksei muuten lentopetroolia edes veroteta kuten muita polttoaineita?

    Lomalentäminen vasta turhaa on

    Edestakainen Thaimaan keikka on noin 16000 km, joka tarkoittaa yhtä matkustajaa kohden suunnilleen 600 kilon hiilidioksidipäästöjä. Päästö on siis 37,5 grammaa/km, joka on noin 1/3 vähäpäästöisen 100g/km tupruttelevan auton päästöistä.

    Lentopetroolin vero on 76,35 snt/l ja lentobensiiniä verotetaan 69,59 senttiä litralta. Pienkoneilla pörrääminen Suomessa ei ole siis mitenkään verovapaata.

    Kaikkihan on loppujen lopuksi turhaa. Suurin osa ihmisten tekemistä töistäkin on turhaa. Kaikki kuluttaminen on taas ympäristön tuhoamista. Kulutusveroja soisi kyllä nostettavan rajusti.

    Matkailu on sen sijaan harrastuksena todella hyödyllistä. Se todellakin avartaa. Vaikka moni luulee Suomen olevan maailman paras maa, niin ulkomailla käydessä avautuu silmät. Suomi on monellakin tavalla melko paska maa.

    Äänestä

Puhutaankohan nyt raskasta liikenteestä vaiko uudehkoista dieselhenkilöautoista. Niillä on noissa tuprutusasioissa aika iso ero. Jos dieselit muka tappaa vuosittain ison määrän ihmisiä, niin sehän on vain hyvä asia, maapallolla on jo puolet liikaa porukkaa kestokykyyn nähden.

Äänestä
  • Henkilöautoliikenteestä on uskoakseni kyse. Raskaassa liikenteessähän päästöjen hallinta on helpompaa muutenkin. Urealaitteistotkin ovat tainneet olla käytössä jo toistakymmentä vuotta.

    Äänestä

Dieseleiden yleistyminen johtuu EU:n viherhörhöisestä ympäristö- ja erityisesti ilmastopolitiikasta. Eläimet ensin -puolue ei aja ihmisten etuja.

1Äänestä
  • Ihmiset ensisijainen etu on pysyä terveenä. Ja siihen auttaa mm. dieselkäyttöisten autojen poistaminen liikenteestä.

    Äänestä

  • PekkaPu kirjoitti:

    Ihmiset ensisijainen etu on pysyä terveenä. Ja siihen auttaa mm. dieselkäyttöisten autojen poistaminen liikenteestä.

    Ei auta yhtään koska suoraruiskutteiset korkeapuristeiset turbobensa koneet tuottaa niitä samoja hiukkaspartikkeleita kuin dieselitkin. Mitä tahansa poltetaan korkeassa paineessa aiheuttaa nokipartikkelien synnyn.

    1Äänestä

  • Dieseljabensayhtäpaha kirjoitti:

    Ei auta yhtään koska suoraruiskutteiset korkeapuristeiset turbobensa koneet tuottaa niitä samoja hiukkaspartikkeleita kuin dieselitkin. Mitä tahansa poltetaan korkeassa paineessa aiheuttaa nokipartikkelien synnyn.

    Auttaa hyvinkin. Diesel on pahin myrkkylinko. Bensamoottoreilla on niihin verrattuna jopa parantava vaikutus. Jos bensa olisi myrkyllisempi kuin diesel, niin totta kai bensa-autot kielettäisiin ja dieselit jäisivät jäljelle. Vaikka sinä jänkkään omiasi, niin asia ei kuitenkaan ole niin. Fakta on: diesel on myrkyllinen, bensiini ei.

    Äänestä

Ilman dieseleitä Suomen valtion velkaa voitaisiin lyhentää huomattavasti nykyistä nopeammin.

Äänestä

Aktiivihiilen eräs tärkeä käyttö on myrkkyjen keruu ilmasta.
Diesel syytää aktiivihiilihiukkasia jotka myrkkyineen ihminen hengittää.

"status nascendi" eli juurisyntyneenä imukyky on parhaimmillaan.
Kuten dieseloottorissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

diesel.kylvää.tuhoa kirjoitti:

Syöpätykkien aiheuttamia tuhoja on ynnäilty tarkemmin. Tulos on karmeaa luettavaa. Dieselit aiheuttavat vuodessa pelkästään EU-tasolla kustannuksia 80 miljardia vuodessa! Suurin osa kustannuksista tulee terveyshaittojen hoidosta.

Ja jotkut dieselhihhulit luulevat vielä saavansa helpotuksia dieselveroihin? Ei muuta kuin dieselit totaalikieltoon ja nopealla aikataululla!

https://www.hs.fi/talous/art-2000005913605.html

"Eniten kustannuksia aiheuttavat tutkimuksen mukaan typen oksidit ja pienhiukkaset. Ne aiheuttavat esimerkiksi hengityssairauksia, sydän- ja verisuonisairauksia sekä syöpiä. Lisäksi otsooni aiheuttaa hengitystieoireita, sydän- ja verisuonisairauksia sekä lasten astmaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu