Pari päivää sitten kirjoittelin, että naisille yksinäisyys on ystävättömyyttä (ei kumppanittomuutta) ja miehille yksinäisyys on ennen kaikkea kumppanittomuutta ja ystävättömyyttä vain toissijaisesti. Näin minusta ainakin on tuntunut, kun olen lukenut yksinäisyyttä käsitteleviä juttuja, ja sama kuvio tuntuu toistuvan oikeassa elämässäkin: lähes aina yksinäisyyttä potevalla naisella on kumppani, mutta ei ystäviä, ja yksinäiset miehet puhuvat eniten kumppanin puutteesta.
Ilmeisesti aina ei olekaan näin. Vai onko se sittenkin toimittajat, jotka eivät sitä ymmärrä? Olin hämmästynyt tästä jutusta:
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/9c2c484b-d859-4ea0-97fc-f932bf21f1fa
Juttu alkaa johdannolla:
"Iltalehti kertoi hiljattain 28-vuotiaasta naisesta ja viidestä muusta yksinäisestä, jotka eivät ole koskaan seurustelleet tai harrastaneet seksiä."
Ensimmäinen jutun naisista käyttää nimimerkkiä "Yksin muttei yksinäinen" joten on vähän vaikea uskoa että hän olisi kokenut yksinäisyyttä, vaikka kumppania ei ollutkaan. Eikä se toinenkaan potenut omien sanojensa mukaan yksinäisyyttä.
Ymmärtäisin, jos toimittaja olisi mies, mutta ei ole. Miksi hän sekoittaa yksinäisyyden ja kumppanittomuuden?
Ilmeisesti aina ei olekaan näin. Vai onko se sittenkin toimittajat, jotka eivät sitä ymmärrä? Olin hämmästynyt tästä jutusta:
https://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/a/9c2c484b-d859-4ea0-97fc-f932bf21f1fa
Juttu alkaa johdannolla:
"Iltalehti kertoi hiljattain 28-vuotiaasta naisesta ja viidestä muusta yksinäisestä, jotka eivät ole koskaan seurustelleet tai harrastaneet seksiä."
Ensimmäinen jutun naisista käyttää nimimerkkiä "Yksin muttei yksinäinen" joten on vähän vaikea uskoa että hän olisi kokenut yksinäisyyttä, vaikka kumppania ei ollutkaan. Eikä se toinenkaan potenut omien sanojensa mukaan yksinäisyyttä.
Ymmärtäisin, jos toimittaja olisi mies, mutta ei ole. Miksi hän sekoittaa yksinäisyyden ja kumppanittomuuden?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yksinäisyys on subjektiivinen kokemus. Yksinäisyys merkitsee eri ihmisille eri asioita ja joillekin se on nimenomaan ystävien puutetta, toisille taas kumppanin puutetta. En näe tässä mitään eroja miesten ja naisten välillä, vaan yksilöiden välillä. Lisäksi jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, niin ihminen jolla on ystäviä ja/tai kumppani, voi silti tuntea itsensä yksinäiseksi. Yksi tai kaksi ihmistä ei kaikilla täytä niitä yhteyden ja hyväksytyksi tulemisen tarpeita, mitä useimmilla meistä kuitenkin on. Usein nämä yksinäiset kärsivät esimerkiksi masennuksesta, mikä tekee heistä raskasta ja takertuvaa seuraa ja se taas laittaa muut välttelemään heitä. Noidankehä on valmis.
Ja muuten, en tiedä yhtäkään parisuhdetta, joka olisi kestänyt sen, että kumppani lataa kaikki odotuksensa, toiveensa ja seurantarpeensa pelkästään yhden ihmisen niskoille.
Komppaan tätä. Eri ihmisille yksinäisyys on erilaista.
Itselleni yksinäisyyden kokemuksen poistaa hyväksyvä kohtaaminen ja läsnäolo, ja saan sitä usein yhteisöllisydestä. Eli ei niin että olisi joku tietty ihminen, vaan tietty henki mikä joukossa on. Sama toimii myös somessa, kun useampi ihminen tykkää jostain kuvasta, syntyy se yhteyden kokemus niiden ihmisten kanssa, että yhdessä pidetään jotain asiaa kivana tai tärkeänä.
Samoin yksinäisyyden kokemuksen poistaa, että kohtaa toiset ihmiset. Siis että kuuntelee itse mitä toiselle kuuluu - tai vaikka lukee jotain netistä mihin voi samaistua (tai vaan niin että avaa mielensä sille toiselle erilaisuudelle).
Moni joka valittaa yksinäisyyttä ei ole löytänyt niitä keinoja miten avautua toisille ja toisten ihmisyydelle. Ollaan vaan, että toisten pitäisi antaa juuri hänelle tietynlaista huomita, mutta ei osata yhtään huomioida toisia tai edes nähdä niitä ihmisiä siinä ympärillä joiden kanssa voisi jotain jakaa (ja miten jakaa ja mitä).
Kirjoitin edellisen kerran aiheesta vähän piikikkäästikin, sanoin että yksinäisyys on erään sortin itsekkyyttä, halutaan sitä omiin tarpeisiin räätälöityä yksinäisyyden poistajaa. Siihen joka soittaisi ja kyselisi kuulumisiasi, ja niin pois päin. Nähdään vaan se, mitä itseltä puuttuu, ei sitä että samaa voisi antaa muillekin ja saada sen myötä.
Kelle on mitäkin. Onhan sitä ihmisiä, jotka käyvät mummoja ja pappoja taluttamassa.
Usein lahja muuten on mukavampi antaa, kuin saada.
Parisuhteessa voi olla hyvinkin yksinäinen; niin mies, kuin nainenkin.
Naiset joilla on kumppani, ovat pelkkää reikää jännämiehelleen joka ei vietä naisen kanssa aikaa , ei harrasta mitään eikä tee mitään naisen kanssa. Siksi naiset valittaa yksinäisyyttä. Kumppanin pitää olla naisen kanssa ja tukea, harrastaa viettää aikaa ettei sitä yksinäisyyden tunnetta tule.
naiset tekee vääriä valintoja, kiltti ja kunnollinen palsta ätmi ei jättäisi naista yksin.
Naiset valittaa yksinäisyyttä jos jännämies ei soita puolen tunnin välein. Yksikään nainen ei ole ollut koskaan yksinäinen.
Sellainen joka ei ole ollut yksin niin ei ymmärrä mitä on elää yksin ilman kavereita tai kumppania
Kun yksinäisyysaihetta puitiin julkisuudessa, otin yhteyttä tuttavaani, jonka ajattelin olevan yksinäinen. Hän koki sen iskemisyrityksenä, mutta tuskin väärinkäsitys haittaa kumpaakaan, tulihan juteltua.
Koska naisten on helpompaa saada "kumppani" ja vaikka palstalla väitetään muuta niin tosiasiassa he usein tyytyvät ottamaan jonkun etteivät olisi yksin. Uusien kavereiden saaminen taas on vaikeaa niin miehille kuin naisillekin, joo toki sitä täällä aina lässytetään siitä että äijät yrittävät saada naisilta pillua mutta se on aika kaukana kaveruudesta.
Mutta se on totta että jollei mies naista kiinnosta/hyödytä/kiihota niin silloin ei kelpaa ystäväksikään. Kun taas meille miehille usein riittää se että on mukavaa seuraa ilman mitään sen kummempaa.