2000-luvun lonkkaskandaali on koskettanut tuhansia suomalaisia.

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/cd38b23e-2974-45e8-ac8a-dbd22df1ef11

Tänään tv:ssä: Marita sai lonkkaansa viallisen tekonivelen - työkyky meni

oimittaja Tiina Lundell kysyy ohjelmassa, kuka on vastuussa, kun ihon alle asennettu viallinen laite aiheuttaa pysyviä terveysvaurioita potilaalle. MOT on selvittänyt yhdessä kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa lääkinnällisten laitteiden ongelmia ja valvontaa eri maissa.

Vuonna 2005 Marita Rauhaniemi oli 43-vuotias. Hänelle asennettiin tuolloin ASR-tekonivel lonkkaan. Proteesin luvattiin olevan parempi ja kestävämpi kuin aikaisemmin markkinoilla olleet tekonivelet. Seuraavana vuonna samanlainen tekonivel asennettiin myös hänen toiseen lonkkaansa. Rauhaniemelle tuli kipuja ja oireita, joihin lääkärit eivät löytäneet syytä. Viiden vuoden kuluttua kävi ilmi, että proteesi oli aiheuttanut valekasvaimen. Työkykynsä lonkkanivelen vuoksi menettäneestä Rauhaniemestä tuli osa kansainvälistä tekonivelskandaalia.

Marita Rauhaniemi menetti työkykynsä ASR-lonkkanivelen asennuksen jälkeen.
Kyseistä proteesia oli asennettu maailmanlaajuisesti noin 100 000 ihmiselle. Suomessa niitä on asennettu 2000. Suomessa pahimmillaan jopa puolet ASR-tekonivelen saaneista on joutunut uusintaleikkaukseen.

Laitevalmistaja puolusti ASR-proteesia täysin toimivaksi vielä hetki ennen sen poisvetoa markkinoilta vuonna 2010.

Suomalaiset potilaat käyttävät samoja laitteita kuin potilaat ympäri maailmaa. Jos laitteessa ilmenee ongelmia, tiedon pitäisi kulkea. Suomessa kuitenkaan potilas tai edes lääkäri ei pääse katsomaan tietoja laitteisiin liittyvistä vaaratilanteista. Valvira ei julkaise tietoja vaaratilanteista tai edes poisvetoja, joita useimmat Euroopan maat julkaisevat. Suomessa potilaalla ei ole myöskään mahdollista tehdä vaaratilanneilmoitusta suoraan valvovalle viranomaiselle.
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Loukkauspolitiikka viedään letkuihin pakkotällä ja pakkosillä. Aamunkoita odotellaan vieraiden kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

salailunlakisuomessa kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/cd38b23e-2974-45e8-ac8a-dbd22df1ef11

Tänään tv:ssä: Marita sai lonkkaansa viallisen tekonivelen - työkyky meni
2000-luvun lonkkaskandaali on koskettanut tuhansia suomalaisia.
oimittaja Tiina Lundell kysyy ohjelmassa, kuka on vastuussa, kun ihon alle asennettu viallinen laite aiheuttaa pysyviä terveysvaurioita potilaalle. MOT on selvittänyt yhdessä kansainvälisen toimittajaryhmän kanssa lääkinnällisten laitteiden ongelmia ja valvontaa eri maissa.

Vuonna 2005 Marita Rauhaniemi oli 43-vuotias. Hänelle asennettiin tuolloin ASR-tekonivel lonkkaan. Proteesin luvattiin olevan parempi ja kestävämpi kuin aikaisemmin markkinoilla olleet tekonivelet. Seuraavana vuonna samanlainen tekonivel asennettiin myös hänen toiseen lonkkaansa. Rauhaniemelle tuli kipuja ja oireita, joihin lääkärit eivät löytäneet syytä. Viiden vuoden kuluttua kävi ilmi, että proteesi oli aiheuttanut valekasvaimen. Työkykynsä lonkkanivelen vuoksi menettäneestä Rauhaniemestä tuli osa kansainvälistä tekonivelskandaalia.

Marita Rauhaniemi menetti työkykynsä ASR-lonkkanivelen asennuksen jälkeen.
Kyseistä proteesia oli asennettu maailmanlaajuisesti noin 100 000 ihmiselle. Suomessa niitä on asennettu 2000. Suomessa pahimmillaan jopa puolet ASR-tekonivelen saaneista on joutunut uusintaleikkaukseen.

Laitevalmistaja puolusti ASR-proteesia täysin toimivaksi vielä hetki ennen sen poisvetoa markkinoilta vuonna 2010.

Suomalaiset potilaat käyttävät samoja laitteita kuin potilaat ympäri maailmaa. Jos laitteessa ilmenee ongelmia, tiedon pitäisi kulkea. Suomessa kuitenkaan potilas tai edes lääkäri ei pääse katsomaan tietoja laitteisiin liittyvistä vaaratilanteista. Valvira ei julkaise tietoja vaaratilanteista tai edes poisvetoja, joita useimmat Euroopan maat julkaisevat. Suomessa potilaalla ei ole myöskään mahdollista tehdä vaaratilanneilmoitusta suoraan valvovalle viranomaiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu