Olen ikuinen sinkku

ikisinkkuu

Olen 28 vuotias mies ja hyväksynyt jo sen että olen koko ikäni ilman parisuhdetta.
Jostain syystä jo teini-iässä tiesin ettei minun ole koskaan helppoa saada naisia mutta silloin kuitenkin uskoin että kyllä se joskus onnistaa. Eipä ole onnistanut. Ainoa kokemukseni on kerran 18 vuotiaana kun pidin jopa kädestä erästä sen aikaista kaveriani.
Jo yläasteella huomasin kuinka ikätoverini ja kaverini olivat satunnaisissa suhteissa vaikkei heillä mitään vakavampaa silloin vielä ollut. Sama meno jatkui myös ammattikouluaikoina. Olin ainoa jolla ei ollut ikinä mitään säpinää. Ihastunut olin useamman kerran mutta aina sain joko pakit tai en uskaltanut edes sanoa asiasta. Hyväksyin kuitenkin tilanteeni enkä sen suurempia miettinyt asiaa. Amiksen ja armeijan jälkeen sain jopa työpaikan jossa vielä tänäkin päivänä töitä teen.
Tuossa 25 iän tienoilla aloin kuitenkin havahtua tilanteeseen eritavalla. Tajusin että kaikki kaverini ovat jo aikalailla vakiintuneet parisuhteisiinsa ja osa on ollutkin yhdessä jo vuosia. Olen tullut myös yhä yksinäisemmäksi viime vuosina. Vanhoja kavereita ei enää kiinnosta seurani koska en ole saanut mitään kokemuksia naisrintamalta ja useat pitävät minua jopa lapsellisena. Monta kertaa olen kuullut kommenttia ettei enää voi elää kuin parikymppinen. Tekeekö se sitten käytöksestä teinimäistä ettei kumppania ole? Paras kaverini joka on ollut läheisin ystäväni jo teinistä on ainoa joka joskus jaksaa pitää yhteyttä. Hän on saman ikäinen ja ollut jo 6 vuotta naisensa kanssa. Ovat jo naimisissa ja heillä on vuoden ikäinen lapsi. Tuntuu että hänkin kuitenkin pikkuhiljaa etääntyy minusta ja olen useasti kuullut kuinka ei jouda näkemään mikä on ymmärrettävää tietenkin lapsenkin vuoksi. Tulee kuitenkin mietittyä pitäisikö itellekkin kohta tapahtua näitä asioita. Muut astuvat kunnolla aikuisuuteen ja itsellä elämä on junnannut paikoillaan 20 vuotiaasta lähtien.
Muutama vuosi sitten kokeilin nettideittailua mutta se ei johtanut mihinkään juurikaan. Suurinta osaa en päässyt koskaan edes näkemään koska viestittely vain hiipui. Ne joiden kanssa sain jopa treffit järjestettyä niin lopettivat pääsääntöisesti juttelun tapaamisen jälkeen. Todennäköisesti siksi että joko ulkonäköni persoonani tai kokemattomuuteni ei kelvannut. Ne tasan kaksi henkilöä joita olen useamman kerran päässyt näkemään haluavat olla vain kavereita. Jostain syystä monet naiset ovat halunneet olla vain kavereita ja varsinkin paljon nuorempana minun oli jopa helppoa saada kavereita naisista mutta kukaan ei koskaan ole ollut kiinnostunut enemmän. Miksi ei? Monta kertaa olen kuullut kuinka olen hyvä kaveri mutta suhde kanssani ei oikein iske.
Myös vanhempani ovat alkaneet jo asiaa ihmettelemään. Vielä muutama vuosi sitten toitottivat että ei siinä mitään kiirettä mut nyt ovat alkaneet jo patistamaan kumppanin etsintään olenhan jo kuitenkin melkein 30.
En kuitenkaan oikein jaksa enää olla aktiivinen asian suhteen. Nettideittailun lopetin jokin aika sitten kun se ei tuottanut tulosta. Olen jo varautunut siihen etten koskaan löydä kumppania ja hyväksynyt asian. Harmittaa vain että välini kavereihin viilenevät koko ajan. Toisaalta miksipä tällaista erakkoa kukaan haluaisi tavata tai miksi minua mihinkään kutsuttaisiin kun kaikki muut ovat pariskuntia olisin kuitenkin vain riesana muiden keskellä.
Välillä kuitenkin katkeruus painaa päälle miksi juuri minun kohtaloni on olla tällainen luuseri jonka elämä ei kiinnosta ketään ja joka on oikeastaan aina jäänyt paitsi ikätovereilleen normaaleista asioista.

27

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viinamies

      Arvaanko oikein ettei viina ole maistunut sinulle?

    • näinonnäreet

      Sun pitää rueta joko juopoksi tai pikkurikolliseksi niin alkaa naisia kiinnostaan. Valitettavasti kaltaisesi raittiit kiltit ja hiljaiset miehet eivät kelpaa naisille. Ei ainakaan ennen keski-ikää.

    • Hyviä ja huonoja uutisia

      Hyvät uutiset on, että et ole vielä markkina-arvosi huppua lähelläkään. Huippuvuodet ovat välillä 35-50, joten ei kannata vielä ns. kirvestä kaivoon naisen saannin suhteen heittää. Toisella kierroksella olevat naiset saattavat hyvinkin arvostaa kilttiä miestä.

      Huonot uutiset ovat, että kun et ole parisuhteessa, muutut hiukan epäilyttäväksi monien naisten silmissä. Lisäksi tietysti et harjaannu naisten käsittelyssä, joten eteneminen treffeiltäpidemmälle voi tulla ylivoimaiseksi.

      • parisuhdeapu

        Kannattaa kehitellä itselleen uskottava parisuhdehistoria jossa on useita monivuotisia suhteita. Lähemmäs 30-vuotias mies jolla ei ole parisuhdehistoriaa on epäilyttävä ja naiset kavahtavat tälläistä. Kun kehittelee uskottavan historian itselleen, on mahdollista ettei valheesta jää kiinni.


    • Suosittelen_

      Et ole ainoa, tuo on kuin melkein minun kirjoittamani. Rupea käymään maksullisissa,saat ainakin pillua ja kokemusta naisista.

    • Suosittelen_

      Niin ja hanki työpaikka ja elä raitista sekä muuten kunnollista elämää niin on jopa vaikeuksia pysyä sinkkuna.

      • pöööönnnddddeeeee

        Et osaa lukea? Ap käy töissä.


      • Enkerronimimerkkiä

        Raittius työpaikka kunnollinen elämä != parisuhde. Enemmänkin varmistus sinkuksi jäämiselle.
        Sen sijaan juopoilla riittää aina seuraa, työttömyys antaa aikaa juopotella ja epäkunnolliset on jänniä = varma seurustelu.


    • persettä

      Olen huomannut saman nyt 29-vuotiaana, että vaikka ei aikaisemmin saanut naista niin nyt on toisella kierroksella olevia naisia liikkeellä minun ikäpolvessa. Naisia joilla on ollut onneton avioliitto tai suhde kusipää jätkän kanssa. Nuorena ovat olleet sinisilmäisiä eivätkä ole osaneet edes ottaa huomioon asioita mistä hyvä parisuhde koostuu. On ollut miehinä super narsisteja, tunne älyltä vajavaisia tai täysin tunne elämältään lukossa olevia, ja muita kusipäitä. Nämä naiset osaa vasta tuon jälkeen arvostaa kunnon miehiä.

      Olen itse juurikin rauhallinen, eikä viina maistu, enkä käy baareissa. Eli siinä se, muuta ei tarvitse niin ei saa naisia. Sen vuoksi sain pillua ensimmäisen kerran 27-vuotiaana. Vaikka olin komeaksi kehuttu ja 185cm pitkä ja dressmann alusvaatemainos kroppa. Kannattaa vaan rohkeasti lähestyä vanhempia naisia 31-36 vuotiaita. Niin minäkin tein. Kyllä alkaa vanhemmat naiset tuntuu hyvältä kun niiden makuun pääsee. Ehdottomasti laita puhelimeen Tinderi, se mullisti minun elämän.

      • viinamies

        Vain viinaa juomalla voi tavata naisia.


      • Naisasialooser11

        Tinderi ei mullista muiden kuin top5% miesten elämää kun sieltä voi tilata naisen kotiovelle. Tietysti aloittajan tapauksessa jos Tinderistä saisi edes kerran pillua olisi se hänen elämäänsä mullistavaa. Tinderistä pillun saaminen on kuitenkin erittäin epätodennäköistä koska koko sovelluksen maine helppona saantipaikkana on myytti.


      • SoliterniuM1977

        1. Jotta voi käyttää Tinderiä pitää olla facebook. Ei ole facebookkia.

        2. Jotta Tinderissä pääsee viestittelemään, pitää molempien osapuolien tykätä toisistaan ja näin saada match. Ei tullut koskaan matcheja.

        --> Tinder ei toimi.


    • sorry.mutta

      Kaverisi pitävät sinua lapsellisena ja naiset haluavat sinusta vain kamupojan.

      Kyllä tuo vahvasti viittaa siihen, ettei sinussa ole miehekkyyttä juuri nimeksikään. Tarvitsisit jonkun henkilökohtaisen sparraajan, joka oikeasti näkisi mikä se ongelman ydin on, ja pystyisi kannustamaan sinua kehitykseen. Itsehän noita omia ongelmakohtia ei kukaan pysty näkemään ilman apua.

      Mitään "pelimiessparraajaa" en kyllä siten tarkoita. Heidän neuvonsa eivät juurikaan tule asiaasi auttamaan. Kokonaisvaltaisessa miehistymisesä sinä apua tarvitsisit.

      • osukomikään

        mä kans mietin, et naisellinen mies, kun vielä kaveeraa naisten kans. ulkosesta olemuksesta veikkaan pieniä kotona makaajan kämmeniä, ohuita ranteita, kapeita hartioita ja olematonta leukaa. ääni varmaan aika nasaali ja mieheksi korkea. ammattina lähihoitaja ja noudattaa varmaan kasvisruokavalioo, sekä tietysti on iloinen maahanmuutosta


    • ajattelinvaan

      Panosta itseesi, pukeudu hyvin, treenaa itsesi kuntoon, mene sinne missä voi tavat naisia eli yökerhoissa, baareissa, tapahtumissa, festareilla. Ole rohkea ja mene juttelemaan, yökerhossa hae nainen tanssimaan niin pääset lähelle naista heti siinä ja sitten ole utelias ja juttelet sille kaikenlaista. Pyydä nainen trefeille, kehu naista. siitä se lähtee ja pian jo saat oman naisen.

      • Enkerronimimerkkiä

        Ja sitten herää ja päästää kissan ulos...


    • ajattelinvaan

      20 vuotiaana en itse uskonut että saan naisen mutta aloin käymään yökerhoissa ja baareissa ja sitten löysin oman naisen kun hain naista tanssimaan. Itse pitää tehdä asioita ja lähteä liikkeelle, muuten oletkin ikisinkku. Ei naiset ole niin nirsoja kun kuvittelet, sun pitää vaan olla rohkeampi.

      • viinamies

        Tärkeintä nuorelle miehelle on juoda viinaa ja bailata yökerhoissa. Bailaustaidoilla nainen hurmataan.


      • Enkerronimimerkkiä

        Pätee myös 40


    • vanhapalstalainenpalaa

      No voi nyyh, tiesitkö että 18-vuotiaana en ollut edes pitänyt ketään poikaa/miestä koskaan kädestä? Ensisuudelmanikin tuli vasta 18-vuotiaana, sekin kännissä baarissa mieheltä joka ei ollut ulkoisesti yhtään makuuni (muutenkaan kuin pituudeltaan). Ei ollut sellainen romanttinen "täydellinen" ensisuudelma, jollaisina ensisuudelmat perinteisesti tulisi muistaa. Juuri siksi en mielelläni muistele ensisuudelmaani saati sitä keneltä sen "sain". Lisäksi hän tartutti samalla flunssansa minuun.

      Muutenkin elämäni "ensimmäiset" ovat olleet kaikkea muuta kuin muistelemisen arvoisia. Ennemmin muistelenkin elämäni parhaita kuin ensimmäisiä. Optimistina uskon, että se kaikkein paras on vasta tulossa ja että hänen kanssaan voisin elää loppuelämäni.

    • Pilluasaanut

      Naisen voi myös ostaa. Thaimaasta.
      Jos et käy missään missä tapaa naisia niin et naista saa. Nykyään tinderi varmin ja helpoin keino saada nainen treffeille.

    • Nainenhöpsö

      Niin nuori, ei mitään hätää :)

    • SoliterniuM1977

      Naisen etsimistä voi nykyään verrata työssäkäymiseen. On se niin monen mutkan takana ja kiven alla että huh huh! Moni ei jaksa tehdä useampaa työtä. Itselläni on vakityö, joten se riittää. En tule koskaan etsimään naista. Aloitteenteko kuuluu aina naiselle. Naisen pitää olla hoikka ja lapseton. Jos sellainen kiva nainen tulee oven taakse koputtamaan niin sitten voidaan harkita. Elämä yksin on ihan mukavaa. Saa keräillä asioita, pelata videopelejä vaikka 24h putkeen ja olla rauhassa.

      • vanhapalstalainenpalaa

        "Aloitteenteko kuuluu aina naiselle."

        Aloitteenteko kuuluu sille, joka ekaksi kiinnostuu. Mutta ihan miten vaan, ole sitten ikisinkku.


      • Enkerronimimerkkiä

        Nykyään naiset vain eivät kiinnostu. Joko ollaan nenä pystyssä tai sitten vain odottavat itse, että mies kiinnostuu ensin.


    • henk_koht_missio

      Sun ongelma on se, että olet liian kiltti. Mulla oli sama -- ja on osittain vieläkin.

      Ratkaisu ei ole kuitenkaan se, että alkaa naisten hyväksikäyttäjäksi tai pikkurikolliseksi. Etkä sitä sisimmäsäsi haluakaan.

      Naiset rakastuu siihen että sulla on jonkinlainen henkilökohtainen missio. Sun täytyy löytää se sun juttu, miten teet maailmasta paremman paikan omalla tavallasi. Älä tee sitä kuitenkaan naisten, vaan itsesi vuoksi.

      Lisäksi sun täytyy kasvattaa itsellesi selkäranka.

      Lue The Way of the Superior Man ja katso Jordan Petersonin videoita.

    • Pillujen--asiantuntija

      Olet ruma joten et naista saa koskaan. Naiset ei halua omantasoista rumaa miestä vaan komean top 10 miehen. Oletko edes rikas, et joten sinussa ei ole mitään miksi naiset kiinnostuisi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3623
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2304
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1539
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1342
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1285
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe