Mitä kuraa tää nykyinen meininki on, kun suurella osalla työnantajista tuo tessin mukainen palkka tarkoittaa sitä, että vaikka sulla olisi työntekijänä täydet kokemusvuodet/lisät kyseisestä työstä, niin tarjoavat haastatteluissa aloittelijan palkkaa? Kyllä alkaa syömään motivaatiota rampata haastatteluissa, kun vaaditaan osaaminen ja kokemus kaikesta, mutta kuitenkaan siitä ei olla valmiita maksamaan.
Nyt vajaan kahden kuukauden työttömyys aikana käynyt neljässä haastattelussa ja näissä palkka pitäisi olla kokemuksen mukaan MINIMISSÄÄN n. 12.50e/h lisät - 14e/h lisät. Kuitenkin noissa neljässä käydyssä on jokaisessa paikassa tarjottu 10e/h palkkaa.. tai no yhdessä luvattiin 11e/h, mutta ei nappaa, ei sitten vähääkään.
Kolmisen vuotta takaperin, kun olin vaihtamassa työpaikkaa muuton vuoksi, työpaikka ilmoituksessa luvattiin myös tessin mukainen palkka, haastattelussa käi ilmi, että olisi pitänyt sillä sekunnilla kertoa "pienin mahdollinen palkka, jolla suostut työn vastaanottamaan" Vastasin tietenkin sen, mitä tessin mukaan olisi kuulunut..en saanut paikkaa :D
Että työnantajille vaan tiedoksi, jos vaatimukset on luokkaa "kaikki osattava ja kokemusta oltava" niin palkankin toivoisi varmaan olevan samaa luokkkaa! Eiku ei vaiskaan, työn ilosta sitä tehdään, ei rahan takia...
"tessin mukainen palkka"
29
1151
Vastaukset
- Pessimisti
Eikö se "tessi" ole se vähimmäispalkka mitä vähemmän ei saa maksaa?..PAMin tessi taitaa olla sieltä surkeimmasta päästä.!!
- Anonyymi
Vartija vakinainen. 10.87€/h. Päivätyö. Ei lisiä. 15 vuotta työkokemusta.
- Palkkakuopassa
Tessin mukainen on harvoin hyvä juttu. Olinpa maisterin koulutuksella ja 17v työkokemuksella palkkatuetussa työssä eräässä kaupungissa. Henkilöstöpäällikkö etsi kaikkein pienimmän kvtesin mukaisen palkan ja sain 50% palkkatukea, ottipa vielä 20% pois palkasta, koska tein 6h/vrk. ☺. Sellaista peliä.
Kyseinen kaupunki teki hyvän tuloksen edellisenä vuonna. Taisi olla yli pari miljoonaa. Minusta on kohtuullista, että työnantaja aloittaa työsuhteen alkaessa maksamaan TESsin alarajalla olevaa palkkaa. Mikäli työntekijä on todella väittämänsä mukaisen kokemuksen omaava, näkyy se hänen työnteossaan hyvin pian. Mikäli työnantaja ei oma-aloitteisesti palkkaa minimistä nosta parin kuukauden kuluessa, kannattaa työntekijän huomauttaa asiasta työnantajalle.
Aloittajan palkkaa korkeampi palkka ansaitaan siten tehokkaammalla ja tuottavammalla työllä. Pelkästään seikka, että työntekijä on edellisissä työpaikoissaan lorvaillut vuosien ajan, ei anna mitään perustetta maksaa työntekijälle lorvailusta korkeampaa palkkaa kuin aloittelijoille yleensäkään.- Koeaika
Eikös tämän takia ole olemassa koeaika? Jos työntekijää ei työ kiinnostakkaan, niin sen varjollahan voi laittaa pihalle. Kyllä itse ainakin arostan omaa kokemusta ja työpanosta sen verran, että en lähde saman alan työtä tekemään ns. pohjilta ja keräämään kokemuslisiä taas täyteen.
- naretjhaq
Sinä arvostat omaa kokemustasi, mutta miten kuvittelet että uusi työnantaja tuntee sinut ja sinun kokemuksesi ja tekemisesi tuntematta sinua? Vain sinun kertomasi perusteella?
Työhaastatteluun tulee ovista ja ikkunoista tyyppejä jotka "osaa aivan kaiken etu- ja takaperin" ja parissa päivässä jo töissä huomataan ettei kyseinen tyyppi osaa muuta kuin istua peukalo perseessä.
Kyllä se oma osaaminen täytyy näyttää. Aika monessa paikassa palkka nousee koeajan jälkeen, mikäli työsuhde jatkuu. Ei sinun toki tarvi sitä työpaikkaa ottaa vastaan. Joku muu kyllä ottaa.
- MiksiMaksaa
Miksi maksaa enemmän jollekin, kun sillä tessin minimillä kyllä tekijöitä löytyy. Tämä on vain fakta.
- amatimiäs
Ammattimies pystyy kyllä vaatimaan korkeampaa palkkaa. Jos työnantaja on tyhmä, eikä halua ammattimiehelle maksaa ammattimiehen palkkaa, sitten ottakoot näitä vastavalmistuneita kympin/tunti-miehiä. Sen jälkeen itketään kun ei kuulemma osaavia työntekijöitä löydy 10€/h palkalla. lel
- Realismia
Tuossaaiemmin jo joku kirjoitti, että ei se työnantaja sinua, ja sinun ammattitaitoa tunne. Siksi on ihan oikein, että aluksi maksetaan pienempää palkkaa.
Olen sen verran ollut rekryissä mukana, että lähes kaikki hakijat ovat omasta mielestään niitä "rautaisia ammattilaisia". Myöhemmin useasti paljastuu, ei tietenkään aina, että se "rautainen ammattilainen" on käytännössä ihan tumpelo. - pallinaama
Realismia kirjoitti:
Tuossaaiemmin jo joku kirjoitti, että ei se työnantaja sinua, ja sinun ammattitaitoa tunne. Siksi on ihan oikein, että aluksi maksetaan pienempää palkkaa.
Olen sen verran ollut rekryissä mukana, että lähes kaikki hakijat ovat omasta mielestään niitä "rautaisia ammattilaisia". Myöhemmin useasti paljastuu, ei tietenkään aina, että se "rautainen ammattilainen" on käytännössä ihan tumpelo.Jos itse rekrytoit useastikin tumpeloita, niin peiliin katsomisen paikka. On siinä kans yksi ammattirekrytoija. Haha!
- Realismia
pallinaama kirjoitti:
Jos itse rekrytoit useastikin tumpeloita, niin peiliin katsomisen paikka. On siinä kans yksi ammattirekrytoija. Haha!
Näitä "rautaisia ammattilaisia" on kyllä nähty.
Enkä ole sanonut, että olen palkannut tumpeloita, mutta niitä omasta mielestään "rautaisia ammattilaisia" kylläkin parisen kappaletta, jotka ovat osoittautuneet tumpeloiksi. Mieluiten palkkaan uransa alussa olevan, josta voidaan kouluttaa se ammattilainen. Näitä "takki auki" tyyppejä kyllä tulee vastaan aina välillä.
Jos työnantaja ei tunne ennestään hakijaa, niin koskaan ei pidä luottaa hakijan omiin kertomuksiin, tarkistamatta juttujen todenperäisyyttä. Tämän olen oppinut kantapään kautta. - pallinaama
Realismia kirjoitti:
Näitä "rautaisia ammattilaisia" on kyllä nähty.
Enkä ole sanonut, että olen palkannut tumpeloita, mutta niitä omasta mielestään "rautaisia ammattilaisia" kylläkin parisen kappaletta, jotka ovat osoittautuneet tumpeloiksi. Mieluiten palkkaan uransa alussa olevan, josta voidaan kouluttaa se ammattilainen. Näitä "takki auki" tyyppejä kyllä tulee vastaan aina välillä.
Jos työnantaja ei tunne ennestään hakijaa, niin koskaan ei pidä luottaa hakijan omiin kertomuksiin, tarkistamatta juttujen todenperäisyyttä. Tämän olen oppinut kantapään kautta.Koeaika.
- PalkkaTosiosaajalle
Se että ylipäänsä saa tehdä tänäpäivänä töitä, on palkka. Työkykyisen kansalaisen isoin päävelvollisuus elämässä on tehdä työtä - se paljon saat palkkaa on täysin yhdentekevä asia. Pääasia on se, ettei ole työtön kuormasta syöjä, vaan uutterasti otsa hiessa TIENAA elantonsa.
Kannattaa käydä kouluja jos palkka harmittaa, esim. raudanlujat johtajat ovat palkkansa ansainneet, samoin ihmishenkiä pelastavat lääkärit. Suomessa on miljoonia, jotka tekevät sinunkin helpot työtehtävät mielellään palkasta viis veisaamatta, kunhan pääsevät työn syrjään kiinni.- justiceforall
"raudanlujat johtajat ovat palkkansa ansainneet"
Hahhahhaa... salli mun nauraa... kukaan ihminen, joka toimii yrityksen johtotehtävissä ei ole oikeutetusti satojen tuhansien tai miljoonien eurojen vuosituloja ansainnut. Tessin mukainen palkka max. 50% vuosibonus siihen olisi heille riittävä. - Perusasia
justiceforall kirjoitti:
"raudanlujat johtajat ovat palkkansa ansainneet"
Hahhahhaa... salli mun nauraa... kukaan ihminen, joka toimii yrityksen johtotehtävissä ei ole oikeutetusti satojen tuhansien tai miljoonien eurojen vuosituloja ansainnut. Tessin mukainen palkka max. 50% vuosibonus siihen olisi heille riittävä.Ilman johtajaa koko yritys ei pyöri. Kymmenet, sadat tai jopa tuhannet työntekijät jäävät ilman voita leivän päälle. Se että yritys toimii ja antaa työntekijöille mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään, oikeuttaa johtajalle rahallisen korvauksen, joka on suoraan verrannollinen työntekijöiden määrään.
Johtaja on aina yrityksen tärkein yksittäinen henkilö. - justiceforall
Perusasia kirjoitti:
Ilman johtajaa koko yritys ei pyöri. Kymmenet, sadat tai jopa tuhannet työntekijät jäävät ilman voita leivän päälle. Se että yritys toimii ja antaa työntekijöille mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään, oikeuttaa johtajalle rahallisen korvauksen, joka on suoraan verrannollinen työntekijöiden määrään.
Johtaja on aina yrityksen tärkein yksittäinen henkilö.Ja ilman työntekijöitä saa johtaja tehdä kaikki firman työt itse.
Vaikka sanomasi olisikin totta, että johtaja on yrityksen tärkein yksittäinen henkilö, kukaan ei siltikään ole satojen tuhansien tai miljoonien eurojen arvoinen vuodessa. Se on eri asia, jos henkilö on yrittäjä omassa firmassaan ja tekee tuloksensa sitä kautta. Mutta nämä toisten palkkalistoilla olevat "pomot" sun muut hallituspaikkoja täyttävät henkilöt eivät ansaitsisi sellaisia tuloja suhteessa rivityöntekijään. - Ollipoika
justiceforall kirjoitti:
Ja ilman työntekijöitä saa johtaja tehdä kaikki firman työt itse.
Vaikka sanomasi olisikin totta, että johtaja on yrityksen tärkein yksittäinen henkilö, kukaan ei siltikään ole satojen tuhansien tai miljoonien eurojen arvoinen vuodessa. Se on eri asia, jos henkilö on yrittäjä omassa firmassaan ja tekee tuloksensa sitä kautta. Mutta nämä toisten palkkalistoilla olevat "pomot" sun muut hallituspaikkoja täyttävät henkilöt eivät ansaitsisi sellaisia tuloja suhteessa rivityöntekijään.Näinhän se on. Siinä on parhaimmallakin johtajalla paskat housuissa, jos sen pitäisi tehdä satojen työntekijöiden työt itse. Ei se vaan toimi ilman työntekijöitä. Hyvä johtaja on tietenkin erinomainen juttu, mutta ei ainoastaan sillä pitkälle pötkitä.
- PaskaPalkkaPaskaTyöelämä
Perusasia kirjoitti:
Ilman johtajaa koko yritys ei pyöri. Kymmenet, sadat tai jopa tuhannet työntekijät jäävät ilman voita leivän päälle. Se että yritys toimii ja antaa työntekijöille mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään, oikeuttaa johtajalle rahallisen korvauksen, joka on suoraan verrannollinen työntekijöiden määrään.
Johtaja on aina yrityksen tärkein yksittäinen henkilö.Näin matalilla palkoillako ihmisarvoista elämää xD Voisin melkein kiittää nauruista mutta kun oli niin katkeraa naurua niin ei kiitosta heru.
Luottamusmiehistäkään ei ole työntekijöille apua, ovat järjestään työnantajien hiljaiseksi maksamia.
Ja suomessahan ei ole korruptiota... *taas katkeraa naurua*
- morovaa
Kannattaa laittaa työhakemukseen palkkavaatimus, niin ei tarvii turhan takia rampata turhissa työhaastatteluissaa.
- OlliL5
Hyvä diili on se että tekee sopparin niin että pari kk tes minimillä minkä jälkeen palkan nosto asialliselle tasolle. Tasolle mitä firman muillekin vastaavaa työtä tekeville maksetaan. Voi vaikka vaatia mustaa valkoiselle. Jos pomo ei tähän suostu niin paljastaa hän samalla että hakee vain halpis duunaria.
Tes minimit on ihan ok että on sovittu perälauta mutta ne minimit on suorittavassa duunaritason työssä useimmiten tosi pieniä.- ei.toimi
Vuokrafirman kanssa kun tällaiset sopparit eivät onnistu, siinä työsopimusvaiheessa sanellaan ja tingitään vielä palkasta pois ja kysytään, "Käykö näin?" ja jos ei käy niin toinen hakija suostuu siihen kuitenkin.
Siinä mallia työsopimuksista vuokrafirmojen kanssa, palkka on asiakasyrityksen kanssa raamitettu ja budjetoitu tarkasti joten mitään liikkumavaraa ei ole ylöspäin.
Toinen duunari tulee heti tilalle jos vaadit jotain lisää.
- jäsen
Työpaikoilla on yleensä luottamusmies, jolla on valtuudet valvoa, että työehtosopimuksia noudatetaan. Jokaisen on siten hyödyllistä liittyä ammattiliittoon. Olen itse ollut töissä yksityisillä työnantajilla ja kokemukseni on se, että kyllä tessiä noudatetaan. Itse asiassa tessin taulukot ovat huomattavan paljon alhaisemmat kuin toteutuneet palkat. Teollisuustöissä palkat sovitaan paikallisesti ja tessin luvun ovat vain jonkinlainen pohja. Julkisissa töissä saattaa tilanne olla toinen.
Itsensä sopimusjärjestelmän ulkopuolellä jättänyt järjestäytymätön työntekijä on itsensä vihollinen.
Hänellä ei ole neutteluvoimaa eikä edes tietoisuutta työelämän säännöistä. Liittykää liittoon. Ei ansiosidonnaisuuden takia vaan oman etunne takia. - Valehtelijatry12345
Yksi firma taannoi valehteli palkastani eli Hoivakoti Eskil Oy. Yrittäjä lupasi maksaa sopimuksen mukaista palkkaa kk. Mutta kun palkka tuli, niin sain vain 1300 euroa eli täysin p...aa! Lupasi korvata seuraavassa palkassa, mutta mitään ei koskaan kuulunut, ei myöskään sitä seuraavassa huomautuksista huolimatta. !!?? Yrittäjä ei myöskään ostanut lääkkeitä potilaille, mitä tarvitsivat. Ja eräskin vanhus kertoi, että yrittäjä nainen lupaa hänet herättää, että voi kunnialla pissata Wc:hen, mutta ei herätä koskaan. Yrityksen pakkasesta ei saanut käyttää ruokia vanhusten hyvinvointiin, ne olivat kortilla. Hoivakoti Eskil yrittäjät ovat täysin valehtelevaa sorttia.
- Anonyymi
Meillä jokainen neuvottelee oman palkkansa, ei sitä mistään kirjasta katsota. Talokohtaisessa tessissä on palkkaliite, jossa on palkkausjärjestelmän mukainen vaativuusluokitus asteikolla 40-61 ja kutakin vaativuusluokkaa vastaavat minimi- ja maksimipalkat alkaen 2100 eurosta ja päättyen johonkin 11xxx euroon. Kutakin vaativuusluokkaa kohti on palkkaikkuna, jossa yläraja on tyypillisesti 1,66 kertaa alaraja eli esim 3000-4980 €/kk. Jokainen neuvottelee oman paikkansa osaamisensa, kokemuksensa ja oman työnkuvansa perusteella eli ei sitä mistään tessin taulukon minimistä valita.
- Anonyymi
Teilläjateillä, harvassa paikassa palkat neuvotellaan, se vaan sanotaan paljonko saat ja ota tai jätä. Täten on hyvä että on tes perälauta ettei ajaudu tilanteeseen jossa palkalla ei enää perheen menoja kata. Se tes minimi on mietitty ja sovittu neuvotteluissa sellaiseksi että sillä tulee välttävästi toimeen.
Isossa kuvassa avoin markkinatalous syö palkoista väistämättä euroja pois koska tuotteiden kilpailu globaali markkinoilla on niin kovaa. Kasvavat palkat kun täytyy laittaa tuotteiden hintoihin. Esim. suomalaisen metalliteollisuuden töiden maksetut palkat on sulaneet 10v aikana ja moni paja maksaa jo nykyään sopimuspalkkojen sijasta tessin mukaan. Seuraus se että alalla on työvoimapula jota korjataan ottamalla töihin hitsaajia itäblokin maista.
- Anonyymi
Se että saa ylipäänsä tehdä töitä on palkka. TES on vain palkanlisä.
- Anonyymi
No itsellä on TESin mukainen palkka 8.21€/h ja ei tuu toimeen kyl tekemälläkään...
- Anonyymi
Orjan työ ja n**kerin palkka.
Ei ole tekemisen arvoista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100