Turhako?

Voiko työn tavoitteettomuudesta ja merkitsemättömyydestä sairastua?

Kaikki meni hyvin kun olin vielä koulussa. Elämäni tarkoitus oli valmistuminen ja sitten työelämään siirtyminen ja ehkä oma asunto, perhe jne. Suunnittelin niin että kävisin töissä 8-16 ja viettäisin laadukasta vapaa-aikaa. Tekisin juttuja joita en opiskeluaikan voinut kun ei ollut rahaa, ja ostaisin myös jotain mukavaa kuten harrastusvälineitä. Varmaan ihan normaaleja suunnitelmia nuorelle kaverille.

Valmistuin ja sain hyvän työn. Kaikki meni hyvin.
Yhtäkkiä löysinkin itseni keskeltä masennusoireita. Ammattiauttajien avulla pääsin ylös suosta ja osasin ottaa etäisyyttä asioihin. Olen edelleen tässä työpaikassa. Työ ei ole kuormittavaa, mutta se on täysin tavoitteetonta. Työtä tehdään 40 tuntia viikossa mutta mitään tavoitteita ei ole. Käsieni kautta virtaa loputon jono papereita ja mikään etappi ei koskaan tule saavutetuksi. Työ ei myöskään lisää millään tavalla kenenkään ihmisen hyvinvointia tässä maailmassa. Työ ei paranna kenenkään elämänlaatua millään tavalla. Työstäni ei jää mitään konkreettista tai näkyvää jäljelle eikä se kehitä tai tehosta mitään. Yksilönä minusta ei tällä hetkellä ole yhteiskunnalle mitään hyötyä. Siksi keskitynkin nykyään töissä luomaan leppoisaa ilmapiiriä koska olen sosiaalinen ja avoin. Olen ottanut elämäntehtäväkseni piristää ihmisiä ja olen työpaikallamme sellainen tyyppi jonka luokse on helppo tulla juttelemaan niitä näitä. Ihmiset tulevat myös seurassani hyvälle tuulelle. Toivon että tällaisestakin on apua vaikka tiedän että en tee yhtä paljon tulosta kuin motivoituneemmat.

Työpaikkamme tarvitsee inhimillisyyttä ilmapiiriinsä koska johtajat eivät kanssamme keskustele kuin resurssien jaon yhteydessä. Työtä ei myöskään arvioida mitenkään. Nykyään en enää suhtaudu työhöni niin filosofisesti tai tunteellisesti, oikeastaan en arvosta työtäni enää. Se on pelkkä rahan lähde. Ei muuta.

Ihminen joka ajattelee ja jolla on oma arvomaailma on heikoilla työelämässä. Olen huomannut että yksilöt jotka eivät pohdi koskaan elämänsä tarkoitusta pääsevät ns. pitkälle. Heille työ on kaikki. Yritysmaailma elää tällaisten yksilöiden voimalla. Uskon kuitenkin että näiltä ihmisiltä jää jotain kokematta, ja se on joillekkin sisäinen helvetti jonka läpi on käveltävä löytääkseen itsensä.

Muistakaa nuoret ja nälkäiset että kaikkien tehtävä ei tässä maailmassa ole yhtä kunniakas. Mutta kuningas ei ole kuningas ilman narrejaan.
7655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on varmaan käsitelty masennushoidon yhteydessä, ehkäpä prosessi jatkuu...

Sanot "Heille työ on kaikki", ilmeisesti työ on sinulle itsellesikin kaikki. Haluat tehdä jotain merkittävää. Helppo ratkaisu olisi tietysti vaihtaa alaa. Toinen yhtä helppo ratkaisu olisi löytää elämänsä merkityksellisyys työn ulkopuolelta, sekin on mahdollista.

Äänestä
  • Käsittely on kesken ja luultavasti on loppu elämäni. Typerä on juuri sellainen ihminen joka kuvittelee että hän on jollain lailla valmis ja loppuun kehitetty. Monet jotka tulevat koulun penkiltä töihin kuvittelevat että he ovat jollain tapaa nyt valmiita ja kehittyminen loppuu tähän. Mutta ihmiset jotka käyttävät koko elämänsä opiskeluun ja työhön unohtaen perhesuhteet ja sosiaaliset suhteet tai nämä ihmissuhteet jäävät kovin pinnallisiksi jäävät kehityksestä jälkeen.

    Ihmisen kehittyminen ja kasvaminen ei ole yhtä kuin urakehitys ja palkan kasvaminen.

    Säälini niitä jotka kuvittelevat että heissä ei juuri ole ihmisenä kehittämistä vaan tärkeämpää on kehittää omaa uraa. Tämä on itsetuhoista mutta valitettavan yleistä. Siitä seuraa lukemattomia IHMISSUHDEONGELMIA.

    Muistakaa hyvät ihmiset että ihmissuhteet ovat hyvinvoinnin perusta.

    Äänestä

näin työttömän näkökulmasta on elitististä valittaa ettei työllä ole jotain kuviteltua merkitystä kun työtä ei ole ollenkaan. Olisit onnellinen että sulla on ylipäätään työpaikka! Elämä ilman työtä on elämää köyhyydessä ja se jos mikä masentaa!
Työstäsi menee verorahoja joista on hyötyä yhteiskunnalle ja ilmeisesti hommasi on sellainen että ehkä hiukan tylsä jopi mutta jonkun se on tehtävä, siisti sisähomma ja kaikkea.
Sorry vaan mutta et näytä osaavan arvostaa sitä mitä sinulla on, toisilla ei ole edes sitä "tarkoituksetonta" työtä...

Äänestä
  • Tää palsta on niille joita työ ottaa päähän ei sulle. Me kotiis eli sinne missä työttömät valittaa. En mäkään tuu sinne puuttumaan teidän asioihin, vaikka teidänkin asenteissanne luultavasti on parantamisen varaa aika moisesti.

    Älä tuu tänne puhdistautumaan vaan pysy lestissäsi!

    Äänestä

  • Olisit ilonen että mä yleensä maksan veroja, voisin tehdä pimeenä töitä tai lopettaa työn teon kokonaan ja se ois kaikki ainoastaan sun tilipussistasi pois. Pidä se mielessäsi.

    Äänestä

  • Vihainen Narri kirjoitti:

    Olisit ilonen että mä yleensä maksan veroja, voisin tehdä pimeenä töitä tai lopettaa työn teon kokonaan ja se ois kaikki ainoastaan sun tilipussistasi pois. Pidä se mielessäsi.

    Sain työpaikan joten mitenkäs ylpeän nartun suu nyt pannaan...
    *miettii jo uutta nimimerkkiä itselleen...*

    Äänestä

Ymmärrän yskän, koska kärsin itse vastaavanlaisista oireista. Minulla oli koulun loppuvaiheessa suuria suunnitelmia jne. Haluaisin kovasti, että voisin jossain vaiheessa katsoa taakse päin ja sanoa, että tuo on minun tekemäni. Jotain, mikä muuttaisi edes vähän maailmaa.
Päädyin itse siihen ratkaisuun, että olen vaihtamassa firmaa, koska en kestäisi montaa vuotta täysin rutiininomaista työtä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylpeä Narri kirjoitti:

Voiko työn tavoitteettomuudesta ja merkitsemättömyydestä sairastua?

Kaikki meni hyvin kun olin vielä koulussa. Elämäni tarkoitus oli valmistuminen ja sitten työelämään siirtyminen ja ehkä oma asunto, perhe jne. Suunnittelin niin että kävisin töissä 8-16 ja viettäisin laadukasta vapaa-aikaa. Tekisin juttuja joita en opiskeluaikan voinut kun ei ollut rahaa, ja ostaisin myös jotain mukavaa kuten harrastusvälineitä. Varmaan ihan normaaleja suunnitelmia nuorelle kaverille.

Valmistuin ja sain hyvän työn. Kaikki meni hyvin.
Yhtäkkiä löysinkin itseni keskeltä masennusoireita. Ammattiauttajien avulla pääsin ylös suosta ja osasin ottaa etäisyyttä asioihin. Olen edelleen tässä työpaikassa. Työ ei ole kuormittavaa, mutta se on täysin tavoitteetonta. Työtä tehdään 40 tuntia viikossa mutta mitään tavoitteita ei ole. Käsieni kautta virtaa loputon jono papereita ja mikään etappi ei koskaan tule saavutetuksi. Työ ei myöskään lisää millään tavalla kenenkään ihmisen hyvinvointia tässä maailmassa. Työ ei paranna kenenkään elämänlaatua millään tavalla. Työstäni ei jää mitään konkreettista tai näkyvää jäljelle eikä se kehitä tai tehosta mitään. Yksilönä minusta ei tällä hetkellä ole yhteiskunnalle mitään hyötyä. Siksi keskitynkin nykyään töissä luomaan leppoisaa ilmapiiriä koska olen sosiaalinen ja avoin. Olen ottanut elämäntehtäväkseni piristää ihmisiä ja olen työpaikallamme sellainen tyyppi jonka luokse on helppo tulla juttelemaan niitä näitä. Ihmiset tulevat myös seurassani hyvälle tuulelle. Toivon että tällaisestakin on apua vaikka tiedän että en tee yhtä paljon tulosta kuin motivoituneemmat.

Työpaikkamme tarvitsee inhimillisyyttä ilmapiiriinsä koska johtajat eivät kanssamme keskustele kuin resurssien jaon yhteydessä. Työtä ei myöskään arvioida mitenkään. Nykyään en enää suhtaudu työhöni niin filosofisesti tai tunteellisesti, oikeastaan en arvosta työtäni enää. Se on pelkkä rahan lähde. Ei muuta.

Ihminen joka ajattelee ja jolla on oma arvomaailma on heikoilla työelämässä. Olen huomannut että yksilöt jotka eivät pohdi koskaan elämänsä tarkoitusta pääsevät ns. pitkälle. Heille työ on kaikki. Yritysmaailma elää tällaisten yksilöiden voimalla. Uskon kuitenkin että näiltä ihmisiltä jää jotain kokematta, ja se on joillekkin sisäinen helvetti jonka läpi on käveltävä löytääkseen itsensä.

Muistakaa nuoret ja nälkäiset että kaikkien tehtävä ei tässä maailmassa ole yhtä kunniakas. Mutta kuningas ei ole kuningas ilman narrejaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu