Mitä mieltä itse olette?
Kuten pakolaispolitiikassa, myös
raa'asta rokotebisneksestä keskusteltaessa
on Sipilän mielipiteet edustaneet monen mielestä
melkoisen naiivia politiikkaa.
Itse olen sitä mieltä että Sipilän paikka
olisi ollut elinkeinoministeri.
Kuten pakolaispolitiikassa, myös
raa'asta rokotebisneksestä keskusteltaessa
on Sipilän mielipiteet edustaneet monen mielestä
melkoisen naiivia politiikkaa.
Itse olen sitä mieltä että Sipilän paikka
olisi ollut elinkeinoministeri.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Demokratia ei toimi.
Mediavalta on aivan liian keskittynyt eikä kunnon
debattia oikein synny asiasta kuin asiasta alkuunkaan.
Lähinnä kyse on sanelupolitiikasta.
Jos Suomessa olisi toimiva demokratia ja
sananvapautta kunnioitettaisiin niinkuin sitä pitäisi
ei Suomessa olisi hölmöilty liukuhihnalta.
Esimerkiksi toimimattoman olkiluoto 3:n sijaan Suomessa olisi riittävästi maailman edistyksellisintäuusiutuvan energian tuotantoa.
Kesken suojatien nukahtelevien lapsien ja lapsettomuudesta kärsivien
perheiden sijaan Suomessa olisi terveitä ja reippaita lapsiperheitä, jne, jne.