Päivän lehdessä Matti Torvinen aprikoi, osallistuako valitako edustajuus Lapista vai Helsingistä. Molemmat valinnat vievät todennäköisesti maaliin saakka. Näin hän sanoi lehdessä.
Mutta eiköhän me lappilaiset pistetä hattu kiertämään tai karvalakki päähän ja lä'hdetä pyytämään häntä oman maakunnan ehdokkaaksi. Näin siksi, jotta turvaamme ne massiiviset muutokset, joita maakuntaan vääjäämättä tulee sote-muutosten myötä.
Torvinen varmasti tarvitsee meidän kemijärveläisten tuen täysimääräisesti. Lappilaisia äänestäjiä kun kaiken kaikkiaan on vähän. Osa jää nukkumaan joka tapauksessa.
Delegaatio Arkadiaan - Matti eduskuntaan Lapista yli ja ohi puoluerajojen.
Torvinen ehdolle Lapista - absolut!
47
272
Vastaukset
- PaulusTnen
Torvinen taitaapi olla hiukan hädissään!
Tukea ei ole Lapissa juurikaan, hänhän meni varasijalta ja vain 2500 äänellä!! Nekin perussuomalaisia ääniä, notta haaveeksi jää!
Hänen ansionsa kansanedustajana ovat perin vaatimattomat, ellei täysin olemattomat? Saamani tiedon mukaan, mikään piiri ei häntä ehdokkaakseen ota, kerrotaan hevosmiesten tietotoimiston Hgin konttuurista!
Lapin sinisten kenttätyön ja yhdistystoiminnanhan Torvinen on jo onnistunut rikkomaan, notta miltä pohjalta poika ponnistaisi, häh?- Rabortti
Oot oikeessa oot, Torvinen on kaiken toilailu. Vaalit saapuu Torvisen kannatus nolla hällä on hyvä olla.
Vaalien jäilleen Torvinen on vienyt siniset täys tuhoon.
Siel heirän on hyvä olla ja päivitellä kuka teki suur virheen.
Eihän näin ollut tarkoitettu, voitto on toisilla.
Jos Torvinen joukkionsa kanssa saa 50 ääntä. Siin on kaikki liikaa.
Kansalaisten äänet on arvokkaimmat, kun tälle joukolle tuhlata.
Sääli torvista kun on itse riittoinen ei ole muita kun hän ja neljä muuta.
- urpoloki
Minulla on maha kovalla ja ilmavaivoja. Tuppaa ulostaessa käymhän niin, että äkistäessä tulee pierua rytinän kans, jäykän tulo viipyy.
Tämä tuli milhen ku luin Torvisen vaalisuunnitelmia, että käykhän sille samoin. Tulee vain kaasua ennen äänestystä ja jäykempi on vaalienjälkhin housuissa. - KunTuliPuheeksi
Tervetuloa tänne SDPn Johannan joukkoihin ja ohi puoluerajojen ihan kuten aloittajakin jo tuossa toivoi. Huuhaa ei Lappia auta, ei mistään kohdasta.
- seuraan
Minä en ymmärrä, miten tämä nahkatakki ojaniemi saa vielä kannatusta?? Mitä se siellä eduskunnassa oikeen tekee? Antti Rinteen tavoin, menisi heti alkajaisiksi puhekurssille. Puhe takertelee... Sitten hänen aikaansaannit? Mitä hän on saanut aikaiseksi tehdyksi meille lappilaisille?? Ei yhtään mitään TÄRKEÄÄ. Niitä huuhaa-aloitteita tekee yks jos toinenkin, milloin vain kerkeää.. Ulos sieltä eduskunnasta tämmöset tyhjän päiväset, puheessakin, sammaltelijat.
- 973648
seuraan kirjoitti:
Minä en ymmärrä, miten tämä nahkatakki ojaniemi saa vielä kannatusta?? Mitä se siellä eduskunnassa oikeen tekee? Antti Rinteen tavoin, menisi heti alkajaisiksi puhekurssille. Puhe takertelee... Sitten hänen aikaansaannit? Mitä hän on saanut aikaiseksi tehdyksi meille lappilaisille?? Ei yhtään mitään TÄRKEÄÄ. Niitä huuhaa-aloitteita tekee yks jos toinenkin, milloin vain kerkeää.. Ulos sieltä eduskunnasta tämmöset tyhjän päiväset, puheessakin, sammaltelijat.
Kerroppa mitä Keskustapuolue on saanut aikaan etenkin Kemijärvellä? Mitä tulee sujavakielisyyteen se tietenkin avuksi politiikassa, mutta. Vanha sananlaskukin sanoo, puhumalla parempiin päiviin.
Politiikkojen puheilla kun ei ole merkitystä puhuvat yleensä asian vierestä eivätkä vastaa kysyttyyn. Teot ne ovat tärkeämpiä.
Vielä älkää hyvät ihmiset uskoko mitä nämä poliitikot puhuvat meillähän olisi kaikilla hyvin jos heitä uskominen. Jokaisen vaalien alla on vähävaraisten puolustajia jokaisessa puolueessa kuitenkin ne vaalien jälkeen unohtuvat.
- Eirealiteeteissa
Maan siniset ovat menossa ehdokkaiksi Uudellemaalle. Helsinkiin ei ole juuri ketään ilmoittautunut ei edes Sampo Terho. Torvinen täysin pihalla. Lapin siniset ovat hajaannuksessa. Mahdollisesti Helsingissä olisi mahdollisuuksia ehdokkaaksi Terhon kyljessä. Läpimenoa ei siellä ole tulossa. Lapissa joutuisi olemaan yksin ehdokkaana, kristilliset eivät huoli kumppaniksi. Eivät taida tykätä juttua mooseksenuskoisista. Parempi olisi Torvisen hakeutua politiikan ulkopuoliseen toimintaan. Koko touhu kuuulostaa naurettavalta. Keräisi nyt maineensa rippeet ja suuntautuisi jonnekin muualle, politiikan ulkopuolelle.
- eihyvinmee
Kemijärven siniset ovat hajonneet, tosi nolo juttu että sinne menivätkään!
Surkeaa oi surkeaa, kerrassaan surkeaa!- PaulusTnen
Nekkökin on jo hajonnhet!! Oi voi , voi oi!!!
Rovaniemi on ihan pärreinä!
- haaveet.katuu
Sinisistä ei ole vaalien jälkeen muuta jäljellä, kuin tuhnu ja sekin on hyttysen tekemän kokoinen.
- Tehkääjotain
Espoossa raiskattu vuosina :2012--2017 =348 kertaa! Poliisin lähde!
Suomi on "kehitysmaa"!
Seuraavaksi odotetaan tilastoa:montako homot on raiskanneet!
Tämähän on homojen luvattu maa!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005662824.html - torvinenonykkönen
Toivottavasti Torvinen saa vaaliliiton Perussuomalaisten kanssa! Tiedä vaikka tuo vanhan kettu olisi persujen listalta ehdolla.
- Jyrki_
Tarkoitatko että on "häntäheikkinä" ykkönen ? Emppä usko, puheet parasta.
Torvinen on polttanut kaikki sillat takanaan, ja kolkuttelee , suljettuja ovia,
( mitälie turhaan ).
- Olenropotti
Paavo Väyrynen voittaa tämmöset "torviset" koska vaan. Siinä on aitoa kannatusta, mikä on ja pysyy isältä pojalle.
- torvinenjää
Torvisella on kova pelko Väyrysen suhteen..siksi nyt 'miettii'..mihin vaalipiiriin lähtee..Torvinen vain jouduttaa tällätavoin omaa päätöstään..odottaa Väyrysen siirtoa;)) Paavo kyllä pärjää..sitähän tuo Torvi pelkää...
- PsAntaaToivoaJaksaa
Mutta minä hyvin monet muut äänestää rätkäytetään Jussi Halla-ahon johtamia perussuomalaisia. Ainoa eduskuntapuolue joka puolustaa suomalaisia ihmisiä. Kyllä onnenonkijamiesten raiskauksille on saatava loppu.
- Paitsi_että
Uudet kannatusluvut tulivat, persujen persliuku jatkuu. Kyllä kansa tietää.
- torvitaipaavo
Äänestän Torvista tai Väyrystä! Kumpi sitten onkaan Lapissa ehdolla. Ihan sama mitä höpöhöpöjuttuja tänne kirjoitellaan. Se on joko tai!
- Jänkhhä
Olet historien kirjoissa,niin harva äänestää Soinin
petturiryhmää.
Edes Soini itse ei taida äänestää itseään.
Hehehee
- Jänkhhä
Nimi sanoo kaiken.
- Jänkhhä
Siniset 1% liike !
Hetassa olemma ihmeteleet mikä se ontuo sortinsakki Torvisen hovi joka peesaa sokeasti...
Kärnä, se oikea Kapteeni, on rehti mies, ei puhu palturia ja pukeutuu hyvin ei keikaroi eikä nosta itteesä... Antakaa lähtö sille persulle, torviselle... ja sille juopole- jyrkikö
Kuka siitä viidenkoplasta se juoppo on ?
- kessu_
Eikös Torvinen ole ollutkaan kapuna rajavartiostossa ?
- asiakaskokin
Torvinen esti rajalla kolmannen maailman sodan ja siksi erotettiin! Ylessä esti valheellisia kohu paljastuksia ja siksi erotettiin. Eduskunnassa pelasti Suomen kansan ja mitä saa palkkioksi? Onneksi Matti on tottunut tähän kiittämättömyyteen
Torvinen meinas aloittaa kolomannen maalimansodan rajajoukkueen kannssa itäkairassa. Siksi potkut..
Torvisen hovissa on sovankylän juoppo mölisemässä. jyrkikö se eioo.- Tuulivei
Meinasko tulla kolmasmaalimansota. Hirveää Hirveää! Eikös nyt ole Rauhan aika.
Olipa hyvä ohi meni. - ABCkurvari
Hirveähän sieltä rajan takaa tulikin.....ja hälyytys maahantunkeutumisesta kautta komppanian.
- Rikos5
Olut Baarissa kyseltiin onkos totta että Sinisten Puoluesihteeri torvisesta on tehty useampi tutkintapyyntö Sinivuokoille??
Nähtäväksi jää,
Mielenkiintoinen vaalikevät. - Torimummu
Olut Baarissa ei uskottu että Otto-Wille Saarenpää pääsee kuin koira veräjästä. Sinivuokot perässä jo.
- puolella-paranee
Mutta jos kerta Torvinen on sen parantanu, niin eihän sen ennää tartte olla
syytinki ukkona ?
- Puljunporonpurija
Olin tuosa poropaisteja palavaamassa ja tuli muuan kaveri siihen.
Politiikkaa se puhhuupi mieluusti ja niin sillä oli näistä vaalenasinisistä taas uuta näkemystä, roissa olivat puhunheet.
Torvinesta ja sen vääpelistä, eläkeläismieshä se on Saarenpää, olisit teheneet tutkintapyynnöt! Torvineha perusti oman politbyroon kun alakuperänen ei hänelle tukiaan antanu!
lakimies muka on ja tuommosta tiktaruutia rakenraa.
Meilä vain tieto kulukee - pietu_
Tuntuu siltä että Raja-Mikko kepittää Loikka-Matin äänet itäkairoistakin.
- TietäväisenTopiHgistä
Torvinen on ehdolla vain siksi, että on toisen äänillä noussut kansanedustajaksi! Kukaan, eikä mikään virallinen taho Lapissa ole häntä ehdokkaaksi asettanut. Se miesporukka, joka häntä hännystelee, on laitonta yhdistysväkeä, joka ei sekään ole puolueen jäsen, siis se yhdistys!
Torvinen toimillaan ahdisti Hanna Mäntylän ulos, kaiveli ja julkisti Mäntylän menneisyyttä.
Torvisen nykyisyyskään ei kestä kirkkaita valoja. Ei yksityiselämä, eikä lakimiestoimintakaan, josta useampi valitus Valvontalautakunnasta ja ainakin yhdestä tuli syksyllä huomautus!
Julkinen sivusuhde avioliiton ohessa, kertoo lakimiehestä jo aika paljon. Puhumattakaan siitä, että kun virallinen piiriyhdistys veti tukensa pois jo syksyllä, perusti lakimies ihan oman piiriyhdistyksen sääntöjä halveksien, lain ohittaen!
Puolue on joutunut katsomaan läpi sormiensa Torvisen örvellystä, koska hänellä muka on jokin merkitys mahdollisessa sote-äänestyksessä! Hänellä ei ole mitään merkitystä missään, ei varsinkaan politiikassa! - Tohmon.toveri
Näyttää siltä että "lapin matsu" ei vieläkään ole "ampunut rivejä suoriksi",
koska kempan opposiitio tuntuu olevan voimissaan- PaulusTnen
Torvinen ei ammu yhtään riviä suoraksi, mutta aika monta järjestystä epäjärjestykseen kaikissa toimissaan, missä hän on ollutkin!
- Äänitorvinen
Ääni torviselle t. äänitorvinen
- torvislainen
Torvinen on pitänyt meidän puolia! Kuka siellä ilman Mattia edes tietää missä Kemijärvi on?
- etsnen
Jaa-a, kenen teidän?
- Väinämöinen_
Tämänpäiväisessä IS:n kuvassa Torvinen näyttää olevan aivan kuin kohmelon
vallassa, vai onko se poliittista krapulaa ?- Äänitorvi
Ääni Matille on kuin panisi rahaa pankkiin, siinä on kunnon mies joka hoitaa lapin asioita.
- jyrki_
Asiat jääneet hoitamatta, niimpä peräpäästä voi äänen antaa
- TORVINENJATKOON
Onko pieruketjun sankari nyt tässä: Jyrki_ Persu?
- SAIVAT_KENKÄÄ
Jyrki ja Torvinen on erotettu persuista jo toissa kesänä, pettivät
äänestäjänsä ja loikkasivat sinisiin, jossa nyt kärvistelevät ilman
kannatusta
- Laartinaukio
Ehtollahan Trvinen saapi olla, muta perussuomalaisten äänillähän son päässy!
Ei etes omilla äänillään!
Eikä pääse nykkään, son varppi se! - Puljunporonpurija
Tottero mikä tottero, lätsä päässä se istu tutiossa!!
Voi hyvää päivää ja iltaa , mimmonen mies, erottua pittää.
Onneksi ei pääse ennää etuskuntaan, siitä piämmä huolen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751316- 681185
Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138896huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.53890Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.77809Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi31764- 61756
Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma157744Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan58737- 76675