Onko ketään kohdannut vastaavaa?

Moi!

Olen 43 vuotias mies, joka on joutunut näin "vanhoina" päiviniä käymään läpi omaa elämäni. Kärsin fibromyalgiasta, joka syytän äitiäni ja miten hän kohteli perhettäni.

Haluaisin vaan tietää, olenko yksin? Vertaa, jos olet kohtanut vastaavaa.

1) Fasadi oli tärkein, ei piitannut perheestä
Se mitä näkyi ulkopuolisille oli tärkein äidilleni. Mitä perheessä tapahtui ei saatu puhua ulkopuolisille, silloin hänen maailma romahtaisi ja mitä sen jälkeen tapahtui oli kauheaa. Kaikki piti tehdä ja tapahtua hänen näkemyksensä mukaan. Perhe piti olla "täydellinen". Kun asiat eivät menneet hänen maailmansa mukaan, hän haukkui isää. Yritin olla "rahoittavana tekijänä" siinä ja jäin kotiin lukemaan kirjoja. Koskaan ei tapahtunut tappelua, mutta se psykologinen sodankäynti...

2) Jos puhuttiin hankalista asioista perheessä, niistä naurettiin
Ensimmäinen kerta kun mut kiusattiin oli kun olin suunnilleen 3 vuotias. Muistan että lapsenvahti (tiedän kyllä hänen nimensä, mutta en kerro sitä täällä) oli aivan kauhuissaan mun "appelsiineistä", eli rinnoista. Hän ei vissiin ollut nähty niin paksua ja lihava lasta ennen että hän ei pystynyt pitää suussaan kiinni. Kerroin äidilleni, eikä hän "ymmärtänyt" mistä oli kyse. Naurun aihe, ei otettu vakavasti.

Myöhemmin, kun olin 3. luokalla yritin herättää vanhempiani siihen että mut kiusattiin. Reaktio mun äidiltä oli nauru, yritti mukamas pitää sitä käden takana... Ei sopinut hänen maailmaan. "Tämä on vain mielikuvituksessasi." Kun kerroin opettajalle, hänelle kohdistui niin paha kiusaaminen että hän lähti itkemällä välituntivalvoojan tehtävästä. Silloin tiesin olevani täysin yksin.

3) En saanut päättää omat kaverit
Jos äiti sai tietoa että kaverin perheessä oli jotain outoa - esim. että siellä käytettiin alkoholia tai tupakkaa tai että mies tai - pahimassa tapauksessa - nainen oli käynyt muualla - en saanut enää olla näiden ihmisten luona. Fasadi piti pitää yllä. Kylällä olisi voinut syntyä kertomuksia.

4) Kun otin asiat omaan käteen niin tuli psykologinen syrjäytyminen
Kun yritin päästä kiusaamisista eroon - tappelemalla, lyömällä, väkivallalla mitä he itse ymmärsivät - äiti tuomitsi heti. "Miksi menit noin tekemään? Mitä nyt muut ajattelevat meistä?"
Kiusaaminen loppui hetkeksi koulussa. Mutta kotona syvät hengitykset ja hiljainen psykologinen terrorisointi jatkui.

5) Mitä ikinä tein, ei koskaan ollut äidille hyvä
Kävin läpi koulun hyvillä arvosanoilla, mutta ei ollut hyvä koska mua kiusattiin. Ei sopinut hänen maailmankuvaan.
Ei ollut hyvää että tyttö kiinnostui minuun, koska ei ollut hänen mielessään.
Ei ollut hyvä että hän sai lapsenlapsi. Olin liian nuorui ja väärän henkilön kanssa.
Ei ollut hyvää että lukion jälkeen jatkoin opinnoilla sillä alalla millä jatkoin.
Ei ollut hyvää että erosin tytöltä koska sitten lapsi kärsii.
Ei ollut hyvää että löysin itseni ja elämätyyli jonka avulla pystyin olemaan harmoniassa itseni kanssa, koska tapasin miehen jonka kanssa olin MONTA vuotta.
En saanut koskaan kertoa itsestäni mitä olen käynyt läpi, koska se mustamaalaisi häntä.
En ole koskaan saannut hyväksyntää siitä millaisia päätöksiä olen tehnyt elämässäni, koska hän ei ole koskaan saanut vaikuttaa siihen ja saanut hänen tahtonsa läpi mun päätöksissäni.

6) Hänellä ei ollut koskaan vaikutusvaltaa isoveljelleni
Tämä kohta kertoo niin suuresta pettymyksestä, että se vaikutti koko perheeni. Äiti oli erittäin vittumainen tämän takia muille. Toivoisin vaan että isoveli joskus ymmärtäisi tämän.

7) Säälin niin paljon isääni
Isä jäi pusristukseen. Hän yritti kaiken että äiti olisi rauhallinen. Mutta mitään ei auttanut. Hän on saanut kärsiä niin paljon äidin vihasta ja pettymyksestä - kun kaikkki ei mennyt äidin halujen mukaan - että säälin todella paljon häntä. Hän on käynyt niin paljon läpi mitä ketään ei tarvitsisi käydä läpi. Avioero ei koskaan ollut äidin maailmassa, vaikka koko muu perhe sitä kipeästi toivoisi. Avioero tuli kun äiti vihdoin kuoli. Isä; ajattelen sua melkein joka päivä ja mitä kaikkea paskaa sinä olet joutunut ottaa vastaan niin monen vuoden aikana.

8) Toivoin harmoninen perhe
Uppouduin kirjoihin, jossa harmoninen perhe elää. Siellä keskustelu oli tasa-arvoista ja kuunneltiin toisiaan.
Meidän perheessä äidin tahto oli laki. Kun hän ei saanut omaa mieltänsä toteutuksi, hän käytti psykologista hiljaisuutta, hengitystekniikkaa ja katseiden syyllistäminen kunnes kaikki toimi niin kuin hän halusi.

9) Pelottava äiti
Äiti ei koskaan nostanut äänivoimakkuutensa. Se oli hänen arvokkuutensa alla. Hän käytti hyvin sofistikeerattu psykologista, no voi sanoa, "sodankäyntiä". Se oli pelottavaa - hyvin pelottavaa. Kun kaikki hänen ympärillä huusi, yritti saada hänet ymmärtämään, jollain tavalla päästä kuoren alle. Ei onnistunut.

Voisin jatkaa, tila loppuu.

Kysyn vaan, onko ketään kohdannut vastaavaa?