Suomalainen fasismipäivä 6.12.!

Itsenäisyyspäivä on suomalaisille sama kuin "fasistipäivä". Ihannoidaan käytyjä ja hävittyjä sotia ja jollei niistä piittaa lainkaan ei ole isänmaallinen. Itsenäisyyspäivä on ainakin minulle yksi päivä muiden joukossa. Kysymys kuuluu onko Suomi 101-vuotias vaiko noin 75-vuotias, jolloin sotia käytiin? Millä tavoin käydyt sodat liittyvät vuoteen 1917, jolloin Suomi on itsenäistynyt?
Jatkosodan käynyt ja Petroskoissa asti ollut isoisäni ei pitänyt itsenäisyyspäivän presidentin vastaanotosta, jossa puhuttiin vain heistä eli suomen sotaveteraaneista. Hänen mukaansa sen suuremman työn teki kuitenkin saksalaiset ja he vain ryömivät perässä ja saksalaisista ei koskaan siellä jaksettu puhua. Suomalaisten itsensä ylistäminen ja sodan omiminen on aina tapahtunut presidentin vastaanotolla, jota minäkään en halua siksi katsoa. Saksalaiset myöskin mahdollistivat suomalaisten varustuksen aseistuksesta vaatteisiin ja ruokaan. Huomattavinta oli vuosi 1942, jolloin ilman saksalaisia suomalaiset olisivat kuolleet nälkään (siviilitkin) eli toisin sanoen meitä seuraavia sukupolvia ei olisi ilman saksalaisia olemassakaan. Saksalaiset pelastivat meidät monelta tilanteelta.
On hyvin fasistista vain toitottaa että saksalaiset sotilaat raiskasivat suomalaiset naiset ja polttivat Lapin ja että saksalaiset olisivat olleet vain suomalaisten vihollisia täällä ollessaan. Kainuussa ja Lapissa saatetaan tämä näin nähdä, mutta Satakunnassa taas saksalaisia pidetään sankareina.
Suomalaiset naiset tekivät itse tykönsä saksalaisille sotilaille ennenmmin kuin voitaisi sanoa että saksalaiset olisivat raiskanneet suomalaisia naisia. Siinä ei ollut mitään väkisin makaamista nähtävissä, jos suomalaiset naiset itse heittäytyivät melkein haarat levälleen jo saksalaisten univormut nähdessäänkin.
Lisäksi Lapin sota ja Lapin polttaminen johtui Stalinin kehotuksesta, jota ei olisi pelkästä Mannerheimin käskystä toteutettu. Muuten Stalin olisi aloittanut suurhyökkäyksen jos Suomessa olisi saksalaisia sotilaita määräaikaan mennessä. Saksalaiset polttivat Lappia poistuessaan maasta, jossa oli heidän tukikohtiaan, joka on normaalikäytäntö silloin jos tilanteet muuttuvat että liittolainen muuttuu "viholliseksi". Ilmeisesti luultiin että Stalin valtaa lopulta Suomen ja vihollisen käsiin ei saa joutua mitään merkittävää. Stalin olisi varmasti sen tehnytkin, mutta suomalaisten osalta hän ajatteli varmasti että tärkeätä on antaa vain verilöyly kuin miehittää Suomi.
4172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vietetään 12. kesäkuuta suomalaista sivaripäivää! Löytyykö kannattajia?

Äänestä

> Itsenäisyyspäivä on suomalaisille sama kuin "fasistipäivä".
Vitut on.

Äänestä

itenäisyydenmukanaantuomat etuudet voisi leikata pois kaikilta niiltä jotka sitä eivät halua puolustaa.

Äänestä

sivarin ja totaalin eteen ei heittäydy yksikään itseään arvostava nainen taitaa olla vain kateellisen ruikutusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

Itsenäisyyspäivä on suomalaisille sama kuin "fasistipäivä". Ihannoidaan käytyjä ja hävittyjä sotia ja jollei niistä piittaa lainkaan ei ole isänmaallinen. Itsenäisyyspäivä on ainakin minulle yksi päivä muiden joukossa. Kysymys kuuluu onko Suomi 101-vuotias vaiko noin 75-vuotias, jolloin sotia käytiin? Millä tavoin käydyt sodat liittyvät vuoteen 1917, jolloin Suomi on itsenäistynyt?
Jatkosodan käynyt ja Petroskoissa asti ollut isoisäni ei pitänyt itsenäisyyspäivän presidentin vastaanotosta, jossa puhuttiin vain heistä eli suomen sotaveteraaneista. Hänen mukaansa sen suuremman työn teki kuitenkin saksalaiset ja he vain ryömivät perässä ja saksalaisista ei koskaan siellä jaksettu puhua. Suomalaisten itsensä ylistäminen ja sodan omiminen on aina tapahtunut presidentin vastaanotolla, jota minäkään en halua siksi katsoa. Saksalaiset myöskin mahdollistivat suomalaisten varustuksen aseistuksesta vaatteisiin ja ruokaan. Huomattavinta oli vuosi 1942, jolloin ilman saksalaisia suomalaiset olisivat kuolleet nälkään (siviilitkin) eli toisin sanoen meitä seuraavia sukupolvia ei olisi ilman saksalaisia olemassakaan. Saksalaiset pelastivat meidät monelta tilanteelta.
On hyvin fasistista vain toitottaa että saksalaiset sotilaat raiskasivat suomalaiset naiset ja polttivat Lapin ja että saksalaiset olisivat olleet vain suomalaisten vihollisia täällä ollessaan. Kainuussa ja Lapissa saatetaan tämä näin nähdä, mutta Satakunnassa taas saksalaisia pidetään sankareina.
Suomalaiset naiset tekivät itse tykönsä saksalaisille sotilaille ennenmmin kuin voitaisi sanoa että saksalaiset olisivat raiskanneet suomalaisia naisia. Siinä ei ollut mitään väkisin makaamista nähtävissä, jos suomalaiset naiset itse heittäytyivät melkein haarat levälleen jo saksalaisten univormut nähdessäänkin.
Lisäksi Lapin sota ja Lapin polttaminen johtui Stalinin kehotuksesta, jota ei olisi pelkästä Mannerheimin käskystä toteutettu. Muuten Stalin olisi aloittanut suurhyökkäyksen jos Suomessa olisi saksalaisia sotilaita määräaikaan mennessä. Saksalaiset polttivat Lappia poistuessaan maasta, jossa oli heidän tukikohtiaan, joka on normaalikäytäntö silloin jos tilanteet muuttuvat että liittolainen muuttuu "viholliseksi". Ilmeisesti luultiin että Stalin valtaa lopulta Suomen ja vihollisen käsiin ei saa joutua mitään merkittävää. Stalin olisi varmasti sen tehnytkin, mutta suomalaisten osalta hän ajatteli varmasti että tärkeätä on antaa vain verilöyly kuin miehittää Suomi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu