Petri Paavola pilkkasi Pyhää Henkeä

Paavola on kirjoittanut taas tulenkatkuisen artikkelin "Katolisen kirkon väärä oppi Jumalasta", jossa Paavola kieltää palvomasta Pyhää Henkeä. Samalla hän herjaa Pyhän Hengen palvomista.

Tapansa mukaan Paavola repostelee katolisen kirkon ja ekumenian eksytystä, mutta samalla hän kirjoittaa myös Pyhästä Hengestä tavalla, millä hän pilkkaa Pyhää Henkeä.

Paavola on ovela. Hän piilottaa Pyhän Hengen halventamisen katolisen kirkon ja ekumenian arvostelun joukkoon, jottei muut tajuaisi mihin Paavola oikein pyrkii. Kun kaikki tietävät katolisten oppien ja ekumenian olevan harhaa, niin Paavola yrittää saada sen varjolla ihmiset suhtautumaan Pyhää Henkeen väärällä tavalla. Tämä on todella vaarallista eksytystä.
51549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Todella naurettava kirjoitus Paavolalta. Katolinen kirkko nimittäin uskoo juuri niin kuin Paavola Raamatun tekstistä asian kuvaa...

Petri Paavola tekee itsensä todella naurettavaksi. Tämä on jälleen osoitus siitä, että tällaisissa kirjoituksissa hänen peruslähtökohtansa on siinä, että katolisuus on väärässä. Entäpä jos ei olekaan?

Se mitä roomalais-katolinen kirkko Kolmiyhteisestä Jumalasta uskoo, on se mitä kristikunta uskoo. Siitä ei ole tingitty eikä sitä ole muutettu.

Toivoisin, että Petri Paavola keskittyisi julistamaan evankeliumia ja opettamaan Raamattua eikä kertomaan, että hän on roomalaiskatolisuusvastainen.

Ekumenia harhaa? Yhtä harhaa kuin se, että minä olen Napoleon.

Äänestä
  • Tarkoitatko siis sitä, että katolinen kirkko opettaa juuri niin, kuin Paavola haluaisi asian olla? Sellaisen käsityksen voi saada artikkelista. Tarkoitatko, että Paavola on tehnyt itse asiassa kehäpäätelmän arvostellessaan kirkkoa?

    Äänestä

  • Tutkitko asioita edes hieman enemmän ?

    Ekumenia ?

    Ekumenian kautta ja avulla on tarkoitus sulauttaa yhteen uudestisyntyneet uskovat eli Jumalan omat eli Hengelliset ja sitten uskosta osattomat, vaikka Raamattu sanoo:

    14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
    15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
    16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
    17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
    18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".

    Mutta tuotahan koko kirkkokuntien touhu on ollut kaiken aikaa, eli uudestisyntyneet uskovat ja uskosta osattomat saman katon alla lapsikasteen kautta ja vuoksi !

    Siis Jeesus sanoo selvääkin selvemmin, että tarvitaan omakohtainen uskon syntyminen Hengestä syntymisen kautta !

    1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
    2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
    3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
    4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
    7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
    8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

    Mutta paavi joka ekumeniaa ja maailmankirkkoa yrittää saada kasaan sanookin, että eli olekkaan Yksi Tie eli Kristus ja Hänen sovitustiensä, jota kautta vain päästään Jumalan valtakuntaan !

    Vaan onkin useita tietä, kuten buddhalaisuus ja islamin usko ja hindulaisuus...

    Ja paavi joka sitä ekumeniaa ajaa, on nyt sanonut, että kaikki nuo epäjumalan palvelijat ovatkin Jumalan lapsia ja "rakkaus" yhdistää nuo "jumalan lapset" !

    Katso itse, kohdassa 0:40 alkaen, mitä siinä sanotaan ja mihin nuo kaikki ekumeniaan uskovat siis sitoutuvat ja mikä on heidän uskonsa pohja ja perusta ?

    https://www.thepopevideo.org/interreligious-dialogue/

    Jos et näistä ymmärrä, että mistä oikeasti on kyse, niin en voi auttaa sinua sen enempää.

    Äänestä

  • tutkitko.asioita kirjoitti:

    Tutkitko asioita edes hieman enemmän ?

    Ei ole epäselvää se, etteikö ekumenia olisi eksytystä, mutta nyt kysymys on siitä, miten Paavola käsittelee kirkkojen doktriineja. Hänellä näyttää olevan asiat kuten sanotaan: Rapatessa roiskuu.

    Äänestä

  • pysytään_asiassa kirjoitti:

    Ei ole epäselvää se, etteikö ekumenia olisi eksytystä, mutta nyt kysymys on siitä, miten Paavola käsittelee kirkkojen doktriineja. Hänellä näyttää olevan asiat kuten sanotaan: Rapatessa roiskuu.

    Eiköhän kukin käsittele noita oppeja ihan omalla tavallaan, ja omilla keinoilla ja kyvyillä ?

    Käsittelytapa ei siis nähdäkseni ratkaise vaan se, että mikä on Raamatullinen Totuus ja pysytäänkö siis siinä.

    Äänestä

  • tutkitko.asioita kirjoitti:

    Eiköhän kukin käsittele noita oppeja ihan omalla tavallaan, ja omilla keinoilla ja kyvyillä ?

    Käsittelytapa ei siis nähdäkseni ratkaise vaan se, että mikä on Raamatullinen Totuus ja pysytäänkö siis siinä.

    Jo Neuvostoliitossa osattiin taitavasti käyttää taktiikkaa, sekoitetaan pieni määrä valhetta totuuden joukkoon, niin silloin käyn kuin taikinalle, johon on laitettu vähän hapatetta, joka leviää koko taikinaan. Petri Paavola on hyvin taitava eksyttämään tällä taktiikalla.

    Äänestä

  • tutkitko.asioita kirjoitti:

    Tutkitko asioita edes hieman enemmän ?

    Ekumenia ?

    Ekumenian kautta ja avulla on tarkoitus sulauttaa yhteen uudestisyntyneet uskovat eli Jumalan omat eli Hengelliset ja sitten uskosta osattomat, vaikka Raamattu sanoo:

    14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
    15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
    16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
    17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
    18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".

    Mutta tuotahan koko kirkkokuntien touhu on ollut kaiken aikaa, eli uudestisyntyneet uskovat ja uskosta osattomat saman katon alla lapsikasteen kautta ja vuoksi !

    Siis Jeesus sanoo selvääkin selvemmin, että tarvitaan omakohtainen uskon syntyminen Hengestä syntymisen kautta !

    1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
    2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
    3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
    4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
    7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
    8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

    Mutta paavi joka ekumeniaa ja maailmankirkkoa yrittää saada kasaan sanookin, että eli olekkaan Yksi Tie eli Kristus ja Hänen sovitustiensä, jota kautta vain päästään Jumalan valtakuntaan !

    Vaan onkin useita tietä, kuten buddhalaisuus ja islamin usko ja hindulaisuus...

    Ja paavi joka sitä ekumeniaa ajaa, on nyt sanonut, että kaikki nuo epäjumalan palvelijat ovatkin Jumalan lapsia ja "rakkaus" yhdistää nuo "jumalan lapset" !

    Katso itse, kohdassa 0:40 alkaen, mitä siinä sanotaan ja mihin nuo kaikki ekumeniaan uskovat siis sitoutuvat ja mikä on heidän uskonsa pohja ja perusta ?

    https://www.thepopevideo.org/interreligious-dialogue/

    Jos et näistä ymmärrä, että mistä oikeasti on kyse, niin en voi auttaa sinua sen enempää.

    Ekumenia on kristittyjen yhteyden etsimistä ja rakentamista, ei mitään porttokirkon/maailmankirkon rakentamista, kuten tuo pelotteluilmaus sitä kutsuu. Tässä kohtaa ollaan aivan pielessä.

    Kristuksen kirkon pitäisi olla yksi, mutta se on vuosisatojen aikana pirstoutunut pieniksi. Ensin oli orientaalisten kirkkojen ero, 1000-luvulla idän ja lännen kirkkojen ero, 1500-luvulla hajosi lännen kirkko ja tämän jälkeen kristikunta on pirstoutunut yhä pienemmiksi kirkoiksi ja yhteisöiksi protestanttien keskuudessa.

    Katolinen kirkko sitä paitsi ei ole se, joka johtaa ekumeniaa. Suurin ekumeeninen toimija maailmassa on Kirkkojen maailmanneuvosto eikä katolinen kirkko sitä paitsi ole sen jäsenenä, vaan tarkkailijana. Roomalais-katolinen kirkko avautui ekumeeniselle toiminnalle oikeastaan vasta 1960-luvulla Vatikaanin II:n kirkolliskokouksen jälkeen. KMN on tuotakin vanhempi järjestö ja ekumeniaa on harjoitettu protestanttien ja ortodoksien toimesta jo 1900-luvun alkupuolelta alkaen.

    Paavi Franciscuksen puhe tuolla videolla käsittelee uskontodialogia, ei mitään ekumeniaa tai uskontojen sulautumista. Se on turha pelko – uskontojen sulautumista ei tule tapahtumaan. Ihmettelen vain, että mistä moinen pelottelu ja kuviteltujen uhkakuvien synnyttäminen on peräisin. Luulen, että pieleen menneestä Ilmestyskirjan tulkitsemisesta. Franciscuksen puhe kaikista ihmisistä Jumalan lapsina perustuu luomisoppiin, ei sovitusoppiin, joten siinä on aika vissi ja selkeä ero. Luomisen perusteella jokainen ihminen on Jumalan luomistyö, ja sillä perusteella ihmisinä olemme jokainen ”Jumalan lapsia”. Kristityt ovat tämän lisäksi muutakin Kristuksen sovitustyön perusteella, mitä ei muiden uskontojen edustajilla ole.

    Uskontodialogi pyrkii kehittämään uskontojen suhteita paremmiksi, etsimään samankaltaisia asioita (ei samoja), joiden pohjalta voi tässä maailmassa sanoa jotain yhdessä. Varauksella suhtaudun todella yhteiseen rukoukseen muiden uskontojen kanssa, joten siitä ole paavin kanssa eri mieltä. Ja niin saa ollakin. Mutta hänen ideansa ymmärrän ja se on hyvä, mikäli päämäärä on suhteiden ja ystävyyden kehittäminen.

    Paavola on väärässä kieltäessään Pyhän Hengen palvonnan. Asia on hyvin yksinkertainen: Jumala on olemukseltaan yksi ja jokainen Jumalan kolmesta persoonasta omaavat tämän saman olemuksen. Joten ketä tahansa Jumalan persoonista palvoessa palvoo tasan tarkkaan yhtä ja ainoaa Jumalaa. Paavola sortuu erottelemaan liikaa Jumalan persoonia toisistaan ja siinä hän tekee virheen katolilaisuusvastaisuudessaan.

    Se mitä hän kritisoi katolisuutta väärästä jumalaopista, menee pieleen. Kolminaisuusopin mukaan kaikki Jumalan persoonat ovat jumaluudessaan samanveroisia ja kaikkivaltiaita, johtuen Jumalan olemuksen ykseydestä, mutta Jumalan sisällä vallitsee hiearkia persoonien kesken kuitenkin. Sitä asiaa ei kielletä. Nyt Paavola väittää että roomalais-katolinen kirkko tekee sen. Hän on väärässä. Jeesus on Poikana kolminaisuuden sisäisessä hiearkiassa Isää alempana, koska Poika syntyy Isästä ja Isä antaa Pojalle jumaluuden. Näin se menee kolminaisuusopin mukaan ja ihan siis raamatullisesti, tai kuten Paavola asian ilmaisee: Poika on Isälle alamainen. Roomalais-katolinen kirkko ei näköjään lähde jokaista yksityiskohtaa luettelemaan, koska asia menisi todella raskaaksi kirjoittaa. Tarkemmin asiasta voi kai lukea katolisesta dogmatiikasta.

    Paavola on yksinkertaisesti väärässä kirjoituksessaan ja kritisoidessaan katolisen kirkon muka väärää jumalaoppia, Paavola kumoaa oman olkinukkensa.

    Äänestä

  • DeadManWalks kirjoitti:

    Minähän JO edellä kirjoitin sen, että mikä siinä on pielessä !

    Siis raamatullinen määritys Seurakunnalle, mikä se olikaan ?

    Se on Pyhien Yhteys, eli vain ja ainastaan uudestisyntyneet eli Hengestä syntyneet uskovat muodostavat Seurakunnan !

    Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

    Seurakuntaan eivät siis kuulu uudestisyntymättömät, se selviää hyvin selvästi Raamatusta ja koko tämä asia näistä Jeesuksen sanoista:

    3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
    4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
    7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
    8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
    9 Nikodeemus vastasi ja sanoi hänelle: "Kuinka tämä voi tapahtua?"
    10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sinä olet Israelin opettaja etkä tätä tiedä!
    11 Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme.

    No, miksi ekumenia touhu siis on todella pahasti pielessä ?

    Kun se väittää luonnollista eli uudestisyntymätöntä ihmistä Seurakunnan jäseneksi, eli Jumalan lapseksi jota hän todellakaan ole !

    Tälläinen yhdistäminen on täysin Jumalan Sanaa vastaan:

    2. Kor. 6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
    2. Kor. 6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

    Siis on kyse HENKILÖKOHTAISESTA USKOSTA ja uudestisyntymisestä, eli mihinkään kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen kuuluminen ei ketään pelasta.

    Ja kirkkokunnissa ainakin vain hyvin hyvin pieni osa sen jäsenistä on omakohtaisessa uskossa eli siis uudestisyntyneitä !

    Jos sinä et näitä kirjoittamiani asioita ymmärrä, niin toki et näe mitään väärää ekumeniassa jossa siis yhdistetään samaan kirkkoon tai "seurakuntaan" niin uskovat kuin uskosta osattomat, mutta Raamatun mukaan tuollainen sekasikiö ei ole Kristuksen Seurakunta eikä Hänen ruumiinsa Hänen täyteytensä !

    Siis vain todelliset uskovat, eli uudestisyntyneet muodostavat Seurakunnan, eli vain he ovat oikeasti Jumalan lapsia siis ja heidän yksin on Taivasten Valtakunta ja Perintöosa !

    Lopulta enkelit erottelevat lampaat ja vuohet toisistaan... Nyt annat kuvan, että itse tiedät keitä uudestisyntyneiden joukkoon kuuluu. Juuri henkilökohtainen usko Jumalaan on merkki uudestisyntymisestä.

    Mutta sinulla on siis tuomiovalta kuitenkin tässä asiassa?

    Älä nyt viisti, ihan oikeasti !

    Ei tarvitse muuta minun tehdä kuin kysyä itseään uskovaksi nimittävältä, että onko hän uudestisyntynyt vai ei !!!

    Lisäksi kun kirkkokuntiin siis liitetään vauvoja, ja sanotaan että vesivauvakasteessa on liitetty seurakuntaan eli sen jäseneksi vauva, niin eihän vauvalla voi millään olla mitään omakohtaista uskoa eikä vauva siis voi millään olla uudestisyntynyt !!!

    Herää jo harhoistasi !

    Monet luulevat olevansa uudestisyntyneitä, mutta eivät ole. Kun puuttuu parannuksen teko laittomuudesta, niin ei ole uudestisyntynyt.

    Joh 3:
    5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. [Ef. 5:26; Tit. 3:5; 1. Piet. 3:21]
    6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. [1. Kor. 15:50; Ef. 2:3]
    7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.'

    Room 8:
    5 Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset. [1. Kor. 2:14-16]
    6 Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. [Room. 6:21; Gal. 6:8]
    7 Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. [Matt. 12:34; Room. 5:10; Kol. 1:21; Jaak. 4:4]
    8 Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen.
    9 Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa.

    Äänestä

"Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki." (Mark 3:28,30)

"Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa." (Matt 12:31,32)

"Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi." (Matt 12:36,37)

"Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta." (Jaak 3:1-6)

Äänestä

Niin, on erittäin väärin ja harhaan johtavaa puhua yksin katolilaiuudesta. Todellisuus on,- jonka voi jokainen tutkia ja havainnoida, miten KAIKKI uskonnot, jotka EIVÄT OPETA ja omaa uskoa ISÄN YKSIN olevan kaikkivaltias J-U-M-A-L-A, niin kuuluvat juuri samaan ryhmään. JUMALA, joka on KAIKEN ISÄ.

6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

Siis on yks hailee millä nimellä he itseään kutusuvat, jotka eivät omaa JUMALAN aivoittamaa uskoa ja käsitettä, Yksi usko.

Esim. Petri Pavolakaan ei omaa tätä uskoa kuka on todellisesti totinen JUMALA,- vaikka pitää katolilaisuutta harhaisuutena. Tosin katolilaisuuteen liityy vielä laaja-alaisempaa harhaoppia kuin itse JUMALAN olemus. Siinä Petri ainakin aikoinaan oli oikeassa mm mikä Marian palvontaan liittyy.
Eli ihmisen on aivan turhaa rimpuilla uskonnollisuuden kourissa, koska on JO sen vaikutusvallassa ja alaisuudessa.

Ajatellen tätä aikaa, niin uskonnollisuuden juuri eroittaa tästä JUMALAN olemuksen näkemisestä. Kolminaisuusoppi erilaisine vivahteineen on niiiiiiiiiiiiin syvälle iskostettu uskonnollisen ihmisen mieleen,- ettei hän edes näe missä liemessä on. Hän näkee todelliseksi harhaopiksi juuri JUMALAAN uskomisen ilmoituksineen, jossa ISÄ yksin on totinen JUMALA, joka toimii kautta käsitteellä.
Kaikkivaltias JUMALA on eri taho kuin Poikansa Jeessus Kristus. Ovat toki yhtä,- mutta ei yksi.

27 Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA olisi kaikki kaikissa.

Niin, on tuleva pivä / hetki jolloin kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä tästäkin harhasta parannus

Äänestä

Hassu käsite tuo pyhä henki. Kun lapsikin jo tajuaa että jeesus ja jumala ovat pelkkiä satuolentoja niin vedetään kuin kani hatusta esiin pyhä henki. Ta-daaa.. Se onkin sitten jo niin amebamainen veijari ettei sitä saa kiinni niin mistään.

Äänestä

Markku Lievonen on unitaristi, joka kieltää Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden.
Sen ohella hän opettaa, että KAIKKI pelastuvat.
Hän kieltää kadotuksen/helvetin ikuisen kärsimyksen tyyssijana.
Hänen ylimielinen, muita väheksyvä, asenteensa ja oraakkelimainen kaikkitietävyytensä kertoo paljon tämän filosofeeraavan järkeilijän uskon ominaislaadusta.

Äänestä
  • Petri Paavola on myös jonkinlainen unitaari, joka on kirjoittanut monta kertaa, ettei Jeesus ole Isä. Raamatun mukaan syntyy poikalapsi, joka on Jumala ja Isä.

    Jes 9:6: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

    Joh 10:30: Minä ja Isä olemme yhtä.

    Joh 20:28: Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

    Äänestä

Raamatun sanan totuus kumoaa katolisen kirkon opin, joka sanoo Isän olevan suurempi kuin Jeesus, koska Jeesus oli tullut ihmiseksi, mutta Jumaluudessa Hän on yhtä suuri Isänsä kanssa:

Ilm 3:
11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

Tämä Raamatun kohta kumoaa katolisen kirkon opin siitä, että Isä oli Jeesusta suurempi, koska Jeesus oli ihmisenä vähempiarvoinen Isänsä kanssa, mutta Jumaluudessa yhtä suuri Isänsä kanssa. Ilmestyskirjan luvussa kolme Jeesus puhuu Jumaluudestaan käsin, eikä ole ihmisruumiissa ja Jeesus sanoo Jumaluudesta käsin Isän olevan Hänen Jumalansa. Sanonta minun Jumalani tarkoittaa Pojan alamaisuutta Isälleen, koska Isä on Poikansa (Jeesus) Jumala.

Raamattu ei missään kohdassa sano, eikä opeta, että Isä oli Jeesusta suurempi, siksi kun Jeesus oli maan päällä ihmisenä, mutta Jumaluudessa Jeesus on yhtä suuri Isänsä kanssa. Edellä oleva opetus on katolisen kirkon väärä oppi Jumalasta. Jotkut vilpittömätkin uskovat Suomen Siionissa ovat erehtyneet uskomaan tätä edellä olevaa katolisen kirkon väärää oppia Jumalasta. Jokainen voimme itse kukin erehtyä uskossa Herraan Jeesukseen, mutta onneksi Jumalan vaikuttama nöyryys sydämessä johdattaa korjaamaan uskonelämän kurssia oikeaan suuntaan, silloin kun ymmärrämme erehtyneemme ja uskoneemme jonkin asian väärällä tavalla.

Raamatussa sanotaan Isän olevan Jeesuksen Jumala, mutta ei koskaan päinvastoin, että Jeesus olisi Isän Jumala. Jeesus on iankaikkisesti Isälleen alamainen, mutta ei ole alempi Jumala tai vähemmän Jumala, koska Isä on Pojan pää. Mies on vaimon pää, mutta vaimo ei ole silti alempi ihminen tai vähemmän ihminen. On kyse Isän asettamasta hierarkiasta Isän ja Pojan välillä ja Pojan alamaisuudesta Isälleen, samalla tavalla kuin vaimon tulee olla alamainen aviomiehelleen.

Äänestä
  • Paavolan sepustukset ovat todella sekavia. Hän sanoo, ettei Jeesus ole Isä, vaikka se Raamatun mukaan on.

    "Jeesuksen asemasta on paljon kiistaa ja väittelyä. Toiset sanovat Jeesuksen olevan luotu, jotkut sanovat Jeesuksen olevan Isä ja jotkut kiistävät kokonaan Jeesuksen Jumaluuden. Raamattu opettaa selkeästi, että Jeesus on Jumala, mutta ei Isä... Tässä kirjoituksessa käsittelen harhaoppia, joka opettaa Jeesuksen olevan Isä Jumala. Tämä aihe on todella tärkeä, koska Jeesus on isä harhaopissa piilee suuri vaara harhautua pois uskosta. Tästä opista on monenlaisia variaatioita mm. Jeesus yksin harhaoppi jne. Raamatun opetus on kristallinkirkas ettei Jeesus ole Isä."

    Jes 9:6: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

    Joh 10:30: Minä ja Isä olemme yhtä.

    Joh 20:28: Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

    Äänestä

  • Paavola.eksyttää kirjoitti:

    Paavolan sepustukset ovat todella sekavia. Hän sanoo, ettei Jeesus ole Isä, vaikka se Raamatun mukaan on.

    "Jeesuksen asemasta on paljon kiistaa ja väittelyä. Toiset sanovat Jeesuksen olevan luotu, jotkut sanovat Jeesuksen olevan Isä ja jotkut kiistävät kokonaan Jeesuksen Jumaluuden. Raamattu opettaa selkeästi, että Jeesus on Jumala, mutta ei Isä... Tässä kirjoituksessa käsittelen harhaoppia, joka opettaa Jeesuksen olevan Isä Jumala. Tämä aihe on todella tärkeä, koska Jeesus on isä harhaopissa piilee suuri vaara harhautua pois uskosta. Tästä opista on monenlaisia variaatioita mm. Jeesus yksin harhaoppi jne. Raamatun opetus on kristallinkirkas ettei Jeesus ole Isä."

    Jes 9:6: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

    Joh 10:30: Minä ja Isä olemme yhtä.

    Joh 20:28: Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

    Raamattu kyllä kuvaa Jeesusta ja Isää toisistaan erillisinä. Jos heidät samaistetaan tai yhdistetään, silloin on kyse modalistisesta harhaopista.

    Äänestä

  • DeadManWalks kirjoitti:

    Raamattu kyllä kuvaa Jeesusta ja Isää toisistaan erillisinä. Jos heidät samaistetaan tai yhdistetään, silloin on kyse modalistisesta harhaopista.

    Mitä tarkoittaa modalistinen harhaoppi?

    Äänestä

  • kymysys kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa modalistinen harhaoppi?

    Eri Jumalan persoonat samaistetaan siten, että niiden sanotaan olevan saman persoonan eri ilmenemismuotoja, eivät erillisiä toisistaan.

    Äänestä

  • DeadManWalks kirjoitti:

    Eri Jumalan persoonat samaistetaan siten, että niiden sanotaan olevan saman persoonan eri ilmenemismuotoja, eivät erillisiä toisistaan.

    Se ei ole harhaoppia. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala.

    Äänestä

  • niinpäniiiin kirjoitti:

    Se ei ole harhaoppia. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala.

    Harha se on silloin jos sanotaan, että esim. Poika on Isä.

    Äänestä

  • DeadManWalks kirjoitti:

    Eri Jumalan persoonat samaistetaan siten, että niiden sanotaan olevan saman persoonan eri ilmenemismuotoja, eivät erillisiä toisistaan.

    Jumalalla on seitsemän Henkeä, jotka ovat osa samaa yhtä Jumalaa.

    Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat tämän yhden olemuksen, yhden Jumalan eri ilmenemismuotoja. Ei ole olemassa kolmea erillistä Jumalaa vaan yksi Jumala, joka ilmoittaa itsestään eri tavoin. Poika on se ihminen, jolla oli Jumalan Henki. Hän on ihmiseksi tullut Jumala.

    Äänestä

Minä uskon Jeesuksen olevan Jumala, mutta Isälleen alamainen, niin kuin Raamattukin sen monessa kohtaa ilmoittaa:

1 Kor 15:
21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu," niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

Raamatun sanan opetuksen mukaan, kun kaikki on alistettu Jeesuksen valtaan, niin Hänet alistetaan Isän valtaan, jonka vallan alla Hän on ollut koko ajan. Tämä Raamatun kohta 1 Kor 15:21-28 on yhteneväinen Ilm 3:11,12 kohdan kanssa, sillä se kertoo siitä kuinka Jeesus on iankaikkisesti Isänsä vallan alla, koska Isä on Jeesuksen pää ja Isä on Jeesuksen Jumala.

Raamatun sanan totuuden todistuksen mukaan ja katolisen kirkon usean väärän evankeliumin opetuksen sekä väärien oppien mukaan katolinen kirkko on antikristillinen lahko, ei Raamatun kristinuskoa. Miksi katolinen kirkko vääristelee Raamatun oppia Jumalasta? Edellä olevaan kysymykseen voin vastata kahden vastauksen kautta. Ensiksi katolinen kirkko Pyhän Hengen palvonta opin kautta pyrkii luomaan ekumeenisen yhteyden, eksyttäen sen kautta ihmisiä luulemaan, että ekumenia on sama asia kuin Jeesuksen opettama uskovien ykseys Johanneksen evankeliumin 17 luvussa. Toiseksi kun katolinen kirkko vääristää opetuksen Jeesuksesta, opettaen ettei Jeesus ole Jumalisuudessa Isälleen alamainen, vaan yhtä suuri kuin Isä, niin se luo pohjan sille kun antikristus tulee maan päälle, niin hän esiintyy valhejeesuksena maan päällä sanoen olevansa "kaikkivaltias", jolla on valta opettaa mitä tahansa hän haluaa myös sellaista mitä ei ole Raamatussa.

Katolisen kirkon väärä opetus Jumaluudesta johtaa ekumeeniseen eksytykseen, valheelliseen ykseyteen sekä valheeseen perustuvan "kaikkivaltiaan" valhejeesukseen esille tulemiseen. Kysymyksessä ei ole enää mikään pieni eksytys, sillä katolisen kirkon väärä oppi Jumalasta ja siihen uskominen voi johdattaa ihmisen vastaanottamaan antikristuksen sekä sitä kautta iankaikkisen kadotuksen rangaistukseen. Edellä oleva ei tietenkään tarkoita, että jokainen, joka on uskonut katolisen kirkon väärän opin Jumaluudesta automaattisesti joutuisi kadotukseen, sillä esim. Suomessa vapaissa suunnissa ja luterilaisessa kirkossa on joitakin vilpittömiä ihmisiä, jotka uskovat katolisen kirkon väärän opetuksen Jumaluudesta, mutta ovat kyllä pelastuneita, eivätkä palvo Pyhää Henkeä, eivätkä tule uskomaan antikristukseen. Hyvä olisi, että nämä vilpittömät uskovat hylkäisivät väärän opetuksen Jumaluudesta ja uskoisivat sen mitä Raamattu opettaa Jumalasta.

Äänestä
  • >>Raamatun sanan opetuksen mukaan, kun kaikki on alistettu Jeesuksen valtaan, niin Hänet alistetaan Isän valtaan, jonka vallan alla Hän on ollut koko ajan. <<

    Lie turhaa pohtia asiaa, koska lopputuloksen tiedämme. Juuri kopioimani kohta on todisteena, miten katolilaisuuden opetuksen sisäistäminen muuttaa totaaloisesti JUMALAN alkuperäistä ilmoitusta.

    Tuossa 1 Kor 15 luvussakin on KAKSI eri tahoa. JUMALA ja Poikansa. Siis JUMALA ilmoittaa, miten Poikakin alistetaan lopussa JUMALAN alaisuuteen ja näin ennalistutetaan, miten JUMALA on kaikki kaikessa.

    Juuri tuo on todisteena, miten JUMALA pelastaa ihmisen Poikansa KAUTTA toimien. (JUMALA oli Kristuksessa).
    Juuri JUMALA antoi kaiken vallan ( mutta ei valtaa itseensä) Pojalleen ja aivan lopussa iankaikkinen valta palautuu takisin antajalleen/ JUMALALLE.

    Siis Pavola. Älä vääristä ja muuta ilmoituksia katolilaiuutesi mukaiseksi. Kun Raamatussa on ilmoitettu sana JUMALA, niin kirjoita myös JUMALA ja usko miten JUMALASTA on kysymys. Samoin kun Raamatussa on sana Isä, niin silloinkin kyseessä on kaikkivaltias JUMALA. Isä on juuri se JUMALA,- eikä kolminaisuusippisi antama uskomus.

    6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

    Siis. JUMALA alistaa lopussa Poikansa vallan alaisuuteensa, että JUMALA olisi jälleen KAIKKIvaltias.

    Tee jo tässä ajassa parannus ja irtaudu siten katolilaiuudesta. Parannus, jonka kuitenkin teet / tulet tekemään eräänä päivänä. KAIKISTA JUMALAN aivoituksien vastaisuudesta on kaikkien ihmisten tehtävä parannus.

    Äänestä

  • Mauno Mattia toi aikanaan esille sen, että Paavola mukaan Jeesus ei ole Isä, mitä Mattila ei hyväksynyt. Lienee syynä tämä, miksei kahdella toisia kovasti arvostelevalla saarnamiehellä ole yhteistyötä.

    Jehovan todistajien mukaan Jeesus on Jumala, mutta he kirjoittavat sanan pienellä kirjaimella, koska Jehovan todistajien mukaan on olemassa myös toinen Jumala, joka on Isä. Paavola kirjoittaa Jehovan todistajien oppia. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala.

    5 Moos 5:4: Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.

    Room 3:30: Jumala on yksi ja ainoa.

    Jaak 2:19: Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet

    Äänestä

  • ""sillä se kertoo siitä kuinka Jeesus on iankaikkisesti Isänsä vallan alla, koska Isä on Jeesuksen pää ja Isä on Jeesuksen Jumala.""

    Tässä on myös hyvä kuvaus miten ihminen viäntää kieroon kirjoituksia. Siis kolminaisuus / katolilaisuusoppinsa mukaiseen muotoon.

    Oikaistuna viäntäminen JUMALAN aivoituksien mukaiseksi, niin tulisi nähdä ja ymmärtää näin.

    Siis 1 Kor 15 ja koko Raamattu kertoo miten Jeesus Kristus JUMALAN Poika on AINA JUMALAN alaisuudessa ja alapuolella. JUMALA on siis Pojan yläpuolella aina alusta loppuun saakka ajatellen ihmisen pelastamista / tehtävää.
    Koska JUMALA on Jeesuksen Krisutksen Poikansa PÄÄ.
    Samoin luonnollisesti Pojan Isä on JUMALA. Onhan punainen lanka iloitettu sanoilla JUMALAN Poika ja myös JUMALA on Jeesuksen Kristuksen JUMALA.

    Niin, käsite JUMALA tulee juuri tekijästä KAIKKIvaltias. Kukaan ja mikään taho maailmankaikkeudesta ei voi olla JUMALA kuin kaikkivaltias kaiken aivoittaja / Isä ja luoja. Luomistyönkin totinen kaikkivaltias JUMALA teki Pojan KAUTTA.

    Siinäpä ihmiselle ajattelemisen aihetta, miksi JUMALA ei koskaan toimi yksin,- vaan aina jonkun tahton KAUTTA. Juuri olemukseensa liittyen.

    6 yksi JUMALA ja KAIKKIEN..... ISÄ, joka on yli kaikkien ja kaikkien KAUTTA ja kaikissa.

    Äänestä

Kuka Jumala on? Mitä hänestä kristikunnan pitäisi opettaa? Tärkeää on, että määritelmä oikeasta opista on kirjoitettu selvästi auki. Eli Kolmiyhteinen Jumala on:

Jumala on olemukseltaan yksi ja hänellä on kolme toisistaan erottuvaa persoonaa Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Äänestä
  • Jes 9:6: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

    Joh 10:30: Minä ja Isä olemme yhtä.

    Joh 20:28: Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

    Äänestä

  • Kopiokone kirjoitti:

    Jes 9:6: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

    Joh 10:30: Minä ja Isä olemme yhtä.

    Joh 20:28: Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

    Ihan tarkalleen en tiedä, mitä oikein haluat sanoa minulle pelkillä sitaateilla. Tässä tilanteessa valitsemasi tapa viestiä on huono, koska se jättää niin paljon arvailujen varaan.

    Jesaja kirjan profetia vinkkaa Jeesuksen, Jumalan Pojan, syntymään lihaksi neitsyt Mariasta. Kyse on Jumalan syntymisestä ihmiseksi. Tässä kohtaa kristikunta on tehnyt eron Isän ja Pojan välille - Isä ja Poika ovat eri, eivät sama. Sitä paitsi Jesajan kirjan kohta viittaa myös ajanhetkensä tapahtumaan, jossa Assyrian valtakunta uhkasi etelävaltiota Juudaa, mutta ihme tulisi tapahtumaan eikä Juuda joutuisi Assyrian miehittämäksi. Siksi siellä vilahtaa tuo sana "Iankaikkinen Isä". Myöhemmin tämä ymmärrettiin myös Messias-profetiaksi.

    Johannes 10:30 Jeesuksen sanoina viittaavat Jumalan yhteen olemukseen. Jeesus puhuu kahdesta "olennosta", Isästä ja Pojasta, jotka ovat eri, mutta silti yhtä jumalalliselta olemukseltaan.

    Johannes 20:28 on Tuomaksen tunnustus ylösnousseesta Jeesuksesta. Jeesus on sekä Messias että Jumala. Tuomas selvästi näkee, että hänen edessään Jeesus, mutta Jeesus ei ole Isä. Silti Jeesusta on lupa puhutella Jumalana.

    Sinulla on Jehovan todistajien harhaopit.

    Äänestä

  • niinpäniiin kirjoitti:

    Sinulla on Jehovan todistajien harhaopit.

    Nimenomaan ei ole. Näyttää siltä, ettet erota kristillistä ja jehovantodistajien opetusta toisistaan. Minulle Jeesus on Jumala, mitä hän ei jehovantodistajille ole.

    Äänestä

Ennemmin tai myöhemmin Petri Paavola vielä tappaa minut. Tai joku Hänen opetuslapsistaan.

Äänestä

Raamattu on aina ainoa uskon auktoriteetti uskossa Herraan Jeesukseen. Ihmisten tekemät uskontunnustukset eivät ole uskoville uskon auktoriteetti, vaan voivat viedä uskovia jopa harhaan, kuten 400-luvulla tehty Athanasiuksen uskontunnustus tekee koskien oppia Jumalasta.

Apostolinen uskontunnustus 100-200 luvuilta sekä Nikean uskontunnustus 300-luvulta pitävät yhtä Raamatun sanan totuuden kanssa niiden ensimmäisten lauseiden osalta koskien oppia Jumalasta. Toki näissä uskontunnustuksissa on muutakin Raamatullista, mutta nyt tässä keskityn vain niiden ensimmäisiin lauseisiin.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käyttämä versio apostolisesta uskontunnustuksesta ja sen ensimmäiset lauseet:

Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

Apostolinen uskontunnustus painottaa Isän Kaikkivaltiutta varmasti sen tähden, koska sen tekijät ovat ymmärtäneet Isän olevan Jeesuksen pää ja Jeesuksen olevan alamainen Isälleen.

Nikean uskontunnustus ja sen ensimmäiset lauseet:

Me uskomme yhteen Jumalaan,
Kaikkivaltiaaseen Isään,
taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.

Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,

Nikean uskontunnustus painottaa Isän Kaikkivaltiutta varmasti sen tähden, koska sen tekijät ovat ymmärtäneet Isän olevan Jeesuksen pää ja Jeesuksen olevan alamainen Isälleen.

Jumala opissa nämä kaksi edellä olevaa uskontunnustusta pitävät yhtä Raamatun sanan totuuden kanssa. Uskontunnustuksista nähdään myös sellainen kehitys, että 400-luvulla katolisessa kirkossa oppi Jumalasta vääristyi pahasti, kun se sitä ennen oli jokseenkin Raamatun sanan opetuksen mukainen.

Katolinen kirkko opettaa, että se joka ei usko katolista oppia Jumalasta ei voi "pelastua". Se, kuka uskoo katolisen kirkon esittämään väärään oppiin Jumalasta, niin hänen pitäisi hylätä nämä kaksi uskontunnustusta ainakin Kaikkivaltiuden osalta ja pitää niitä "harhaoppisina", sillä niissähän vain Isä mainitaan Kaikkivaltiaana Jumalana, ei Jeesusta. Uskon Jumalan olevan yksi, josta voidaan nähdä kolmiyhteisyys Isässä, Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä. Se, joka uskoo Raamatun sanan totuuden mukaiseen oppiin Jumalasta ymmärtää Isän Kaikkivaltiuden sekä Jeesuksen Kaikkivaltiuden, mutta myös Jeesuksen alamaisuuden Isälleen.

Herra Jeesus vuodatti verensä Golgatan ristillä ja kuoli syntien anteeksisaamiseksi ja yhteyden saamiseksi Isä Jumalan kanssa uskon kautta Herraan Jeesukseen. Kun ihminen jumalattomuuden tilassa Pyhän Hengen todistuksen vaikutuksesta tunnustaa syntinsä (parannus = katumus, mielenmuutos, ajatella toisin) ja uskoo Herraan Jeesukseen, niin hän saa syntinsä anteeksi sekä iankaikkisen elämän lahjaksi Jumalan armosta. Tämä on ydintä uskossa Herraan Jeesukseen ja olkoon se meidän sydämissämme uskon keskipiste.

Äänestä
  • Paavolan sepustukset ovat todella sekavia. Hän epävakaalla tavalla heiluu mielipiteissään sen mukaan, miten hän saa kriittistä palautetta. Toisaalla hän sanoo, ettei Jeesus ole Isä, vaikka se Raamatun mukaan on.

    "Jeesuksen asemasta on paljon kiistaa ja väittelyä. Toiset sanovat Jeesuksen olevan luotu, jotkut sanovat Jeesuksen olevan Isä ja jotkut kiistävät kokonaan Jeesuksen Jumaluuden. Raamattu opettaa selkeästi, että Jeesus on Jumala, mutta ei Isä... Tässä kirjoituksessa käsittelen harhaoppia, joka opettaa Jeesuksen olevan Isä Jumala. Tämä aihe on todella tärkeä, koska Jeesus on isä harhaopissa piilee suuri vaara harhautua pois uskosta. Tästä opista on monenlaisia variaatioita mm. Jeesus yksin harhaoppi jne. Raamatun opetus on kristallinkirkas ettei Jeesus ole Isä."

    Jes 9:6: Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

    Joh 1:18: Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä

    Joh 10:30: Minä ja Isä olemme yhtä.

    Joh 20:28: Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"

    Äänestä

>> Kovin on yksinkertaista porukkaa täällä. Petri Paavola on vaan yx uskonnollinen spede. Harmiton hörhö.>>

Niin sitä Hitleristäkin sanottiin.

Äänestä

Viime vuosina on puhuttu ilmeisesti täysin aiheellisesti karismaattisista likkeistä, joita pidetään harhaopppeina tai siksi ajautuneina. Niissä korostuneesti etsitään tunnekokemuksia ja ihmeitä ja suhde Jeesukseen Kristukseen/Jumalaan jää taka-alalle parannuksenteon yms. ohella. Pyhä Henki Jumalan persoonana kuuluu kaikille kristityille ja ilman Hänen voimaaansa ja antamaansa viisautta olemme voimattomia voittamaan sieluja Herralle Jeesukselle. Nyt, kun on menty metsään laajalla rintamalla, ollaan äärimmäisen varovaisia karismaattisten (oik. Pyhän Hengen aikaansaamien) ilmiöiden suhteen ja myös esim. armolahjojen.
Tarvitaanko laaja terve herätys ymmärtääksemme oikein Pyhän Hengen roolin (kätkeytyykö siihen taas eksytyksien mahdollisuus, jos ilmenisia runsaasti paranemisia yms.?) vai löytyykö meiltä luotettavia opettajia valottamaan Raamatullisesti terveellä tavalla Pyhän Hengen tahtoa, tapaa toimia ja siihen, mien meidän tulee suhtautua Pyhään Henkeen vaikkapa rukouksessa. Tuleeko anoa Pyhän Hengen täyteyttä, "Pyhän Hengen kastetta", onko lupa rukoilla suoraan Pyhää Henkeä...? Tässä kaikessa tuntuu uskovilla, kuten itsellänikin, olevan hämmennystä. Olemmeko "sammuttamassa Pyhää Henkeä" ja Hänen toimintaansa vääränlaisilla peloillamme?

Äänestä
  • "Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa." (1 Tess 5:19,20)

    "Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi." (2 Tim 1:6)

    Äänestä

Äärikarismaattisten eksyttäjien uskovien kokouksissa monet ihmiset menevät kuuntelemaan sitä millainen sana nyt tulee Herralta. Monet heistä eivät kuitenkaan elä Jumalan sanan totuuden mukaan. He kyllä suullaan puhuvat Jumalan rakkaudesta, mutta he kulkevat väärän perässä tavoitellen rahaa, supervoitelua jne. mutta he eivät halua elää ja ojentautua Jumalan vaikuttaman rakkauden ja totuuden mukaan. Jumala on heille kuin kaunis rakkauslaulu (ylistyslaulut), mutta he eivät elä Jumalan tahdon mukaan. Osa äärikarismaattisissa piireissä olevia uskovia ovat ihan vilpittömiä ja heillä on ihan oikea ja todellinen halu elää Jumalan tahdon mukaisesti, mutta epäraitis opetus vääristää heidän uskoansa.

Vääristyneen uskon vallassa olevat ihmiset puhuvat paljonkin Jumalasta ja he käyvät kokoontumisissa, missä luetaan Jumalan sanaa (Raamattua) he myös rukoilevat Jumalaa ja kuuntelevat kokoontumisissaan kun heille luetaan Jumalan sanaa. He jopa odottavat sitä minkälainen sana nyt on tulossa Herralta. Raamattu sanoo etteivät he kuitenkaan tästä kaikesta huolimatta tee sen mukaan mitä Jumalan sana sanoo.

Heidän rakkautensa on suussa, suun sanoina, ei sydämessä, sillä heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Hesekielin 33 luvun jakeen 31 väärä voitto on hepreaksibetsa ja tarkoittaa hyöty, voitto, väärä voitto. Betsa sana esiintyy Raamatun tekstissä merkiten seuraavia asioita: Hyödyn tavoitteleminen ja etsiminen; väärä voitto; voitto; oma etu.

Vääristyneen uskon vallassa olevalle ihmiselle Jumala on kuin kauniisti ja hyvin soitettu rakkauslaulu, joka kyllä kuuntelee Jumalan sanaa, mutta ei tee sen mukaan mitä Raamattu opettaa. On olemassa oikeata karismaattisuutta, eli Jumalan armolahjojen toimintaa, emmekä saisi väärän pelossa torjua Jumalan vaikuttamaa oikeata ja todellista armolahjojen toimintaa. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että nykyaikana on todella paljon väärän karismaattisuuden ilmiöitä erilaisissa uskonyhteisöissä.

Äänestä
  • "Mutta ennestään oli kaupungissa muuan mies, nimeltä Simon, joka harjoitti noituutta ja hämmästytti Samarian kansaa sanoen olevansa jokin suuri; ja häntä kuuntelivat kaikki, pienet ja suuret, ja sanoivat: "Tämä mies on se Jumalan voima, jota kutsutaan 'suureksi'". Ja he kuuntelivat häntä sentähden, että hän kauan aikaa oli noituuksillaan heitä hämmästyttänyt.

    Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. Ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän pysytteli Filippuksen seurassa; ja nähdessään ihmeitä ja suuria, voimallisia tekoja hän hämmästyi. Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen. Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen. Silloin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen.

    Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen". Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan." (Ap.t 8:9-22)

    "Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla hankki isäntäväelleen hyvät rahat. Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!" Näin hän teki useana päivänä, kunnes Paavali menetti kärsivällisyytensä, kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua: lähde hänestä!" Siinä samassa henki lähti. Mutta kun tytön isännät huomasivat, ettei heillä enää ollut toivoa tuloista, he ottivat Paavalin ja Silaksen kiinni ja raahasivat heidät torille viranomaisten luo." (Ap.t 16:16-19)

    "Myös jotkut kiertelevät juutalaiset henkienmanaajat alkoivat loitsiessaan lausua Herran Jeesuksen nimeä. Karkottaessaan sairaista pahoja henkiä he sanoivat: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen nimessä, jota Paavali julistaa." Näin tekivät myös juutalaisen ylipapin Skeuaksen seitsemän poikaa, mutta paha henki vastasi heille: "Jeesuksen minä tunnen ja Paavalinkin tiedän, mutta keitä te olette?" Ja mies, jossa paha henki oli, ryntäsi heidän kimppuunsa, nujersi heidät kaikki ja runteli heitä niin, että heidän oli alasti ja verissä päin paettava talosta." (Ap.t 19:16-16)

    Äänestä

Jos joku ei ole karismaattinen, ei hän ole oikea kristitty. Karismat eli armolahjat on tarkoitettu jokaiselle kristitylle.

Äänestä

Älkää korottako ihmistä Jumalaksi. Petri P. on Jumalan palvelija. Hänen korottamisena alentaa häntä. Korottakaa häne n opettamiaan Raamatun asioita.

Äänestä
  • "Oikea kristitty janoaa saada puhdasta Raamatun opetusta. Apt. 17:11. Matt. 22:29. Se on yksi oikean kristityn tunnusmerkki." Kopioitu linkistä.

    Mutta, onko tuo todellisuutta ja Raamatun ilmoituksin todistettavissa. Ei. Eikö juuri tuo ilmennä uskonnollista ihmistä, joka on AINA opetusta ottamassa.Seuraappa Weijo tätä aikaa niin ihmiset kiertelevät kaukaakin opetusia ottamassa maat ja mannut ja lukevat kirjoituksia ja nettiopetuksia vuosikymmenestä toiseen.

    Niin, mikä on mieluimmin Kristityn tunnusmerkki ? Eikös se ole JUMALAN aivoittama ymmärryksen laajentuminen ilman ihmisten opetuksien ottamista ja etsimistä. Siis se voitelu opettaa;

    27 Mutta te — teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    Siis ihminen, joka on saanut voitelun / uudestisyntymisen / uskon JUMALALTA, niin tämä ihminen ei etsi etsimällä opetuksia pitkin kyliä ja mantuja. On myös sanan tekijä ja ei petä siten itseään.

    Niin, JUMALA aivoitti ihmisen ja erikoisesti välineen - ajattelun, jonka kautta voitelu / Pyhä Henki opettaa ihmistä ja tuo ihmiseen JUMALAN aivoittaman ymmärryksen. Niin, Weijo lueppa Raamattua sillä silmällä ja havainnoippa miten paljon Raamatussa opetetaan ja mainitaan ihmisen ajattelemisesta. Siis ei kouluttautumisesta tai asian opiskelusta,- vaan ajattelusta - ajatelkaa. Esim..

    4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
    5Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
    6Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
    7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
    8Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä AJATELKAA.

    Niin,, ei mennä kuulemaan alueiden opetusta,- ei mennä alueen opiskelua,- vaan ajatella JUMALAN ilmoittamaa asiaa. Tutkimisesta siis on kysymys.

    Muuten havainnoipa Weijo miten vähän loppujen lopuksi ihminen tänä aikana ajattelee? Erittäin vähän. Huomioi, ettei ihminen mahdollistu ajattelemaan yhtä aikaa, jos käyttää aistejaan. Kokeileppa,- ei onnistu. Ajatteleminen on hiljentymistä ja rauhaisaa olemista. Asian tutkimista.

    Äänestä

  • Tähän hommaan ei tarvita lindroosilaisuutta.

    Äänestä

lievonen et ole uskossa Jeesukseen. Puhuit itsestäsi, eihän sinulla, jumalattomalla ole mitään janoa tutkia Jumalan sanaa.
Niin kuin itse kirjoitit: "teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa", siis Jeesuksen seuraaja ei ole kenenkään uskosta osattoman, kuten sinun opetuksen tarpeessa.

Äänestä

Roomalaiskatoliset kumartelevat patsaita, rukoilevat Mariaa ja uskovat tavallisen luodun ihmisen olevan Kristuksen sijainen sekä erehtymätön, siis näiden pedofiilien suojelijoiden! Tuo pedofilia-ilmiökin todistaa että kyseessä on huono puu. Pedofilian piilottelu puolestaan todistaa, että ovat valinneet pimeyden valkeuden sijasta.

Hyvä että Paavola tästä puhuu suoraan.

Äänestä

Babylonilaisilla oli kolmiyhteisiä jumalia, joita matkimalla katolinen kirkko otti oppeihinsa myös kolmiyhteisen jumalan. Se on levinnyt kaikkiin kristikunnan kirkkoihin. Raamatusta saa selvän kuvan siitä, että on vain yksi tosi Jumala. Ette mitenkään voi Raamatulla todistaa, että näin ei ole.
Helluntaina Jumalan sanottiin vuodattavan henkeään uusiin opetuslapsiin. Siis henkeään, ei mitään kolmatta osaa jumaluudesta. Ja todettiin, että ihmiset täyttyivät pyhällä hengellä. Eivät he suinkaan täyttyneet millään jumalpersoonalla, vaan Jumalan hengellä. Kolminaisuusoppi on suurin harhaoppi, koska se vääristää kuvan Kaikkivaltiaasta Jumalasta.

Äänestä
  • Asian voi todistaa, että Jumala on kolmiyhteinen.

    Mitä tuumaat siihen, että Jeesus itse sanoo omilla sanoillansa olevansa Jumala? Luulisi sen asian merkitsevän jotain?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Koetelkaa_kaikki kirjoitti:

Paavola on kirjoittanut taas tulenkatkuisen artikkelin "Katolisen kirkon väärä oppi Jumalasta", jossa Paavola kieltää palvomasta Pyhää Henkeä. Samalla hän herjaa Pyhän Hengen palvomista.

Tapansa mukaan Paavola repostelee katolisen kirkon ja ekumenian eksytystä, mutta samalla hän kirjoittaa myös Pyhästä Hengestä tavalla, millä hän pilkkaa Pyhää Henkeä.

Paavola on ovela. Hän piilottaa Pyhän Hengen halventamisen katolisen kirkon ja ekumenian arvostelun joukkoon, jottei muut tajuaisi mihin Paavola oikein pyrkii. Kun kaikki tietävät katolisten oppien ja ekumenian olevan harhaa, niin Paavola yrittää saada sen varjolla ihmiset suhtautumaan Pyhää Henkeen väärällä tavalla. Tämä on todella vaarallista eksytystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu