Mä yritin puhua miehelle meidän suhteesta. Seksittömyys ja haluttomuus on sen ongelma. Kumpikaan ei tee mitään suhteen hyvinvoinnin eteen muutenkaan. Päivät on kaikki samanlaisia...harmaita, tylsiä, arkisia ja yllätyksettömiä. Mä yritin kertoa sisimpiä tunteitani ja pyysin miehenkin miettiä mitä se elämältään haluaa. Ollaan kuitenkin vielä nuoria, niin ei sitten vanhempana tartte katua mitään jos nyt tekee ratkaisuja.
Parisuhde-keskustelumme tulos on nyt ollut lähinnä se, että nyt mies halii mua vielä enemmän ja sanoo mua koko ajan rakkaaksi ja että se rakastaa mua...Enkä usko, että se tosissaan ajattelee kuinka paljon esimerkiksi juuri seksittömyys suhteessa vaikuttaa. Ainakin mulle se on tärkeä asia. En mä halua tällasta kämppäkaveri-suhdetta vaan intohimoisen parisuhteen joka kaikin puolin toimii!
Mies kyllä halii mua paljon ja sanoo rakastavansa, mutta musta tuntuu että fyysinen vetovoima toisiamme kohtaan on katoamassa kokonaan...
Tultiin baarista muutama päivä sitten ja harrastettiin seksiä. Viime kerrasta oli kulunut ainakin puoli vuotta. Ei esileikkiä ja koko touhussa oli suorittamisen tuntua...hoidettiin vaan pois päiväjärjestyksestä. Nyt se on sitten seksihommat varmaan taas hoidettu seuraavax puoleksi vuodeksi.
On niin hankalaa kun romantiikka häviää ja silti ollaan yhdessä, kun ollaan niin monta vuotta jo saman katon alla asuttu. Kummatkin ollaan kuitenkin alle kolmekymppisiä, joten luulisi, että seksin pitäisi maistua ja luistaa. Haluja on, mutta onko ne sitten toisiamme kohtaan mennyttä.
Meillä on lähinnä sellasta "halinalle" tyylistä meininkiä nykyään...halitaan ja pussataan hyvin varovaisesti ja vähän silitellään hiuksia tai kroppaa ja se on sitten siinä. Missä seksi? Vaikka halinalleilu onkin kivaa, niin ei se yksistään riitä. Kait parisuhteessa elävän parin pitäisi innostua touhuamaan mös makuuhuoneen puolella?
Mä ajattelin ehdottaa sellasta, että muutettaisiin miehen kanssa erillemme. Ollaan asuttu kuusi vuotta yhdessä ja elämä on pahasti arkipäiväistynyt. En kuitenkaan haluaisi vielä heittää toivoa meidän suhteen hukkaan, koska rakastan miestä. Ajattelen näin, että erilleen muuttaminen toisi suhteeseen uusia puolia...tällöin kummankin olisi pakko yrittää ja nähdä vaivaa suhteen toimimisen eteen. Silloin emme näkisi joka päivä toisiamme ja seksittömyys ei olisi päällimmäisenä koko ajan mielessä ja arki muuttuisi samalla erilaiseksi. Ehkä mies innostuisi käymään jopa silloin tällöin ulkona "treffeillä" jos asuttaisiin erillään kun nyt emme koskaan tee mitään yhdessä.
Haluaisin muutenkin kokeilla yksin asumista. En ole koskaan asunut omillani. Mieheni on vähän myös sottapytty, joten oppisi samalla omaa taloutta hoitaessaan asioiden tärkeysjärjestyksen. Nyt hän ei tee kotona mitään. Vaivoin saa roskapussin vietyä jos pakotan.
Onko kellään kokemuksia, että olette eläneet pitkässä suhteessa ja sitten muuttaneet erillenne mutta kuitenkin yrittäneet jatkaa suhdetta? Miten on toiminut?
Parisuhde-keskustelumme tulos on nyt ollut lähinnä se, että nyt mies halii mua vielä enemmän ja sanoo mua koko ajan rakkaaksi ja että se rakastaa mua...Enkä usko, että se tosissaan ajattelee kuinka paljon esimerkiksi juuri seksittömyys suhteessa vaikuttaa. Ainakin mulle se on tärkeä asia. En mä halua tällasta kämppäkaveri-suhdetta vaan intohimoisen parisuhteen joka kaikin puolin toimii!
Mies kyllä halii mua paljon ja sanoo rakastavansa, mutta musta tuntuu että fyysinen vetovoima toisiamme kohtaan on katoamassa kokonaan...
Tultiin baarista muutama päivä sitten ja harrastettiin seksiä. Viime kerrasta oli kulunut ainakin puoli vuotta. Ei esileikkiä ja koko touhussa oli suorittamisen tuntua...hoidettiin vaan pois päiväjärjestyksestä. Nyt se on sitten seksihommat varmaan taas hoidettu seuraavax puoleksi vuodeksi.
On niin hankalaa kun romantiikka häviää ja silti ollaan yhdessä, kun ollaan niin monta vuotta jo saman katon alla asuttu. Kummatkin ollaan kuitenkin alle kolmekymppisiä, joten luulisi, että seksin pitäisi maistua ja luistaa. Haluja on, mutta onko ne sitten toisiamme kohtaan mennyttä.
Meillä on lähinnä sellasta "halinalle" tyylistä meininkiä nykyään...halitaan ja pussataan hyvin varovaisesti ja vähän silitellään hiuksia tai kroppaa ja se on sitten siinä. Missä seksi? Vaikka halinalleilu onkin kivaa, niin ei se yksistään riitä. Kait parisuhteessa elävän parin pitäisi innostua touhuamaan mös makuuhuoneen puolella?
Mä ajattelin ehdottaa sellasta, että muutettaisiin miehen kanssa erillemme. Ollaan asuttu kuusi vuotta yhdessä ja elämä on pahasti arkipäiväistynyt. En kuitenkaan haluaisi vielä heittää toivoa meidän suhteen hukkaan, koska rakastan miestä. Ajattelen näin, että erilleen muuttaminen toisi suhteeseen uusia puolia...tällöin kummankin olisi pakko yrittää ja nähdä vaivaa suhteen toimimisen eteen. Silloin emme näkisi joka päivä toisiamme ja seksittömyys ei olisi päällimmäisenä koko ajan mielessä ja arki muuttuisi samalla erilaiseksi. Ehkä mies innostuisi käymään jopa silloin tällöin ulkona "treffeillä" jos asuttaisiin erillään kun nyt emme koskaan tee mitään yhdessä.
Haluaisin muutenkin kokeilla yksin asumista. En ole koskaan asunut omillani. Mieheni on vähän myös sottapytty, joten oppisi samalla omaa taloutta hoitaessaan asioiden tärkeysjärjestyksen. Nyt hän ei tee kotona mitään. Vaivoin saa roskapussin vietyä jos pakotan.
Onko kellään kokemuksia, että olette eläneet pitkässä suhteessa ja sitten muuttaneet erillenne mutta kuitenkin yrittäneet jatkaa suhdetta? Miten on toiminut?
Vastaukset 10
Vanhimmat
olen miettinyt ihan samaa. Rakastan avopuolisoani, mutta olen tällä hetkellä tosi kyllästynyt suhteeseemme. Seksi ei innosta ja tämä harmaa arki (joka on kyllä ihan normaalia elämässä) ahdistaa. Miten voit kertoa toiselle loukkaamatta, että rakastaa, mutta haluaisi asua erillään?? Toimiiko suhde erilleen muuton jälkeen? Parantaako se suhdetta? Onko kellään kokemuksia?
Toi sun teksti kyllä kolahti. Minulla aivan sama juttu. En kyllä sitä noin pitkästi olisi osannut kertoa mutta kuitenkin kopio omasta elämästäni paitsi omani näkökanta on miehiseltä puolelta.
Meidän suhteemme on muuttunut myös samanlaiseksi viiden vuoden aikana. Itse olen jo niin kyllästynyt seksittömyyteen (kaikki muu sujuu täydellisesti, arkiset askareet siis), että olisin täysin valmis lähtemään tästä suhteesta. Se vain estää, ettei minulla ole varaa asua yksin.
En tiedä yhtään, mitä tehdä. Puhumisesta ei tule mitään, vaikka kuinka yrittää. Olen jo alkanut epäilemään onko edes olemassa suhdetta, jossa seksi sujuisi/maittaisi monen vuoden jälkeen.
Meillä vähän sama homma meneillään. Tultiin oikein yhdessä katsomaan tänne että onko tämä nyt normaalia vai missä vika, mutta kyllähän tää näyttää olevan sääntö enemmän kuin poikkeus.
Arki luistaa hyvin, rakastetaan toisiamme ja kaikki on muuten oikein hyvin.
Mutta toisaalta suhde on kuin viikon pöydällä seisonut vesilasi, hajuton, mauton ja väritön kuin hyvä light vissy.
Kaveripiirissä on ollut aika paljonkin tollasta, et on ruvennut yhteiselo maistuu puulta ja on muutettu erilleen asumaan. Aika monella on mennyt sit poikki aika pian sen jälkeen, mut joillekin se myös sopii, kunhan ottaa sen jonkinlaisena aikalisänä, ja sopii et molemmat on samaa mieltä.
Se on muuten jännä, ku hirmu monella just joskus 5v tienoilla alkaa suhde tyrehtymään. Mikähän siinäkin on? Itelläni kans huono kausi menossa aviosiipan kanssa, yhdessä 5 vuotta joista 2,5v naimisissa. Mut meille kyllä ei erillään asuminen sopis, mä haluisin ite kerrasta poikki tai sitten ei.
Lohduttaa kuulla että muillakin samanlaisia ongelmia.
Meillä sama ongelma, erona vain se, että minä haluaisin, mutta toinen ei. Nyt puoli vuotta ilman.
Itse otan kyllä hänet huomioon kukkasin, vien syömään, kylpylöihin yms, hieron niskoja ja jalkoja. En käy enää baareissa ja kuntoilen päivittäin niin salilla kuin lenkkipoluillakin.Annan käydä ulkona jne.
En tiedä millainen miehen sitten pitäisi olla?
Uskoisin jonkun arvostavan tuollaisiakin piirteitä...
Mutta kun tarpeeksi yrittää ja vastakaiku on nolla, niin tulee turhautuminen. Eli riita noin kuukauden välein. Sitten hän ihmettelee miksi kiukkuat..
Olen kertonut syyn. Mikään ei kuitenkaan tunnu muuttuvan.
tätä samaa on täällä.
eli minä haluaisin, mutta avovaimo ei.
tuntuu että välillä suurin ongelma olisi avovaimon suuret mielialanvaihtelut, jotka selittyy osin hänen syömishäiriöstään(josta hän ei halua puhua kenellekään/hakea hoitoa). toisena päivänä saattaa olla iloinen, sitten ehkä viikon putkeen on ihan uskomattoman kiukkuinen joka asiasta. ja nyt ei puhuta niistä alapäänvaivoista.
itsekin olen yrittänyt vaikka minkälaisia keinoja, olen todella huomioiva, teen ruokaa, siivoilen kotona ym. yritän ottaa lähempää kontaktia ja jutella asioista, mutta naiseni joko lakkaa kokonaan puhumasta eikä puhu sen jälkeen lähes koko päivänä mitään, tai sitten ei muuten vaan huomioi.
ja kuten edellisessäkin tapauksesa, kun vastakaiku on tosiaankin se nolla oikeastaan aina, niin turhautuu. ei enää jaksa. asiasta on puhuttu mutta avovaimoni ei vaan osaa vastata mihinkään.
tämä suhdejuttu vie sitten taas voimat kaikesta muusta. ei enää huvita oikeen mikään. en tiedä mikä avuksi.
on jo pidempään tuntunut, että olen hänelle pelkkää ilmaa. asumiserostakin ollaan puhuttu, ja käytännössä jo päädytty siihen. mutta taloudellisen tilanteen takia kummallakaan ei oikein olisi varaa asua yksinään.
Pahinta mitä kumppanilleen voi pettämisen lisäksi tehdä on jättää tämä sairauden takia. Sillonhan juuri kuuluisi tukea toista! Vaikka muuttaisitte erilleen niin huolehdi silti ettei hän jää yksin syömishäiriönsä kanssa!
Taas näitä vanhoja ketjuja nostetaan esiin. Eikö voisi jo riittää ? Asia ei enää ajankohtainen alkuperäiselle kysyjälle. Onhan aikaa kulunut jo yli 6 vuotta.
Miten sen nyt ottaa...kaksi vuotta ollaan oltu erillään
ja 10 yhdes..Ja ny muutentaan takas kimppaan...Se,
että onko arki harmaata niin on ...
Mutta sen me tiedetään molemmat, ettei se vaihtamal parane...
Seksi on pieni osa sitä, eikä me todellakaan jakseta enää 12 vuoden jälkeen
touhuta kun 1-20 kertaa viikos...Välil menee jopa kuukaus.
Mut sitä se ikä teettää... Mitä vanhemmaks muija tulee
ja mitä kauemmin ollaan näkemät, sen enempi sitä kiinnostaa ja mitä vanhemmaks mää tulen, sen vähempi muo...
Mut jos toi on peruste, et on: vaan harmaat ja tylsää,
niin vaihda ihmeessä niin ymmärrät vasta sit sen,
mitä sul on ollut...
Onnneksi erosimme ystävinä ja..sit ei kuitenkaan erottu...