Miksi YK ja mm:ssa Facebook haluaa tuhota ?

Eurooppalaista kulttuuria ja kokonaista valkoista rotua ?
Eivätkö he ole natsismin vastustajia ?

Silloinhan valkoistakaan rotua ei haluta tuhota kulttuureineen pois, kuten ei mitään muutakaan.

Afrikkalais-islamilaisen invaasion kannalla näyttävät olevan.

Ja miksi ilmastokeskusteluissa jätetään väestöräjähdys pois laskuista ?
Sehän suurin planeetan metsiä tuhoava muuttaja.

Suomessa esim. metsiä riittää ja yhden kaadetun puun tilalle istutetaan kolme puuta. Miksi suomessa vouhkataan asiasta, kun Suomi on vastuuta kantanut läpi vuosikymmenten !?
Lahometsät eivät ole hyviä hiilinieluja, mutta toki aarniometsäkin sa vähän säilyä.
41264
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

No jos tavoitteena on maailman hallitus/hallinto, niin mitä luulet mikä on nopein tapa sen luomiseksi? Ensiksikin tärkein tehtävä on tuhota kansallisvaltiot ja heidän asukkaidensa kansallisidentiteetti. Se tehdään julistamalla monikulttuurista ihanuutta valtiollisilla kanavilla ja valtamedian avulla. Juuri siksi tarvitaan GMC- sopimus, näin saadaan rivakammin siirrettyä kokonaisia kansanryhmiä "taakanjaon" verukkeella keskushallinnon jäsenmaihin.

Juuri siksi kansallisvaltoiden omaisuudet pitää yksityistää ja siirtää kansainvälisille sijoittajille, tämä edesauttaa tilannetta, jossa jäsenvaltio on riippuvainen keskushallintonsa raha-avusta.

Koska massat ovat heräämässä tähän kehitykseen ja jakavat asioita yhä enemmän keskenään, tarvitaan maailmanlaajuinen kontrollointijärjestelmä, Facebook on vain yksi osa sitä.

Miksikö YK? Sitä pidetään yleisesti tulevan maailmanhallituksen edeltäjänä.

”Meille tulee maailmanhallitus halusimme sitä tai emme. Kysymys on vain siitä, tuleeko se sopimalla vai valloittamalla.”

- James Paul Warburg, (Feb. 17, 1950, to the United States Senate Committee on Foreign Relations)

"Olemme kiitollisia The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja muille julkaisuille, joiden johtajat ovat ottaneet osaa kokouksiimme ja kunnioittaneet hienotunteisia lupauksiaan melkein 40 vuotta. Meille olisi ollut mahdotonta kehittää suunnitelmaamme maailmalle, jos olisimme näiden vuosien aikana olleet alttiita julkisuuden kirkkaille valoille.

Mutta nyt maailma on sivistyneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Älykkään eliitin ja maailman pankkiirien ylikakansallinen määräämisoikeus on varmasti parempi, kuin viime viime vuosisatoina harjoitettu kansallinen itsemääräämisoikeus."

- David Rockefeller 6/1991 Bilderberg-kokous, Baden, Saksa

1Äänestä
  • "No+jos+tavoitteena+on+maailman+hallitus/hallinto,+niin+mitä+luulet+mikä+on+nopein+tapa+sen+luomiseksi?+Ensiksikin+tärkein+tehtävä+on+tuhota+kansallisvaltiot+ja+heidän+asukkaidensa+kansallisidentiteetti.+Se+tehdään+julistamalla+monikulttuurista+ihanuutta+valtiollisilla+kanavilla+ja+valtamedian+avulla.+Juuri+siksi+tarvitaan+GMC-+sopimus,+näin+saadaan+rivakammin+siirrettyä+kokonaisia+kansanryhmiä+"taakanjaon"+verukkeella+keskushallinnon+jäsenmaihin.Juuri+siksi+kansallisvaltoiden+omaisuudet+pitää+yksityistää+ja+siirtää+kansainvälisille+sijoittajille,+tämä+edesauttaa+tilannetta,+jossa+jäsenvaltio+on+riippuvainen+keskushallintonsa+raha-avusta.Koska+massat+ovat+heräämässä+tähän+kehitykseen+ja+jakavat+asioita+yhä+enemmän+keskenään,+tarvitaan+maailmanlaajuinen+kontrollointijärjestelmä,+Facebook+on+vain+yksi+osa+sitä."..Kirjoitat+täyttä+asiaa.+Pohjoismaiset+hyvinvointivaltiot+ja+läntisen+Keski-Euroopan+kehittyneet+demokratiat+ovat+ihmiskunnan+yhteiskuntakehityksen+huipulla,+joten+ne+pitää+tuhota+antamasta+kehittyville+maille+esimerkkiä+mihin+kannattaa+pyrkiä,+ja+estämästä+tasa-arvon+takia+myös+ihmisristoa+ja+halpatyöorjuutta.+Varsinkin+Pohjoismaiset+hyvinvointivaltiot+ovat+olleet+tikku+riistokapitalismin+kengässä,+joka+halutaan+pois+häiritsemästä+bisnestä+ja+NWO-agendaa,+jossa+suuryhtiöt+ja+lännen+oligarkit+hallitsevat+lumedemokratian+taustalla+maailmaa+ja+ihmiskuntaa.+Eliitin+plutokratia.+EU-liittovaltio+on+askel+tähän,+jolla+kansallinen+päätäntävalta,+kansanvalta+siirretään+kauas+Brysseliin+EU-eliitille+joka+koostuu+kovista+bisnesmiehistä+ja+rahavallan+lobbareista.+Järjestäytyneet+Pohjoiset-+ja+Keski-Euroopan+demokratiat+halutaan+kansain-,+kielten-,+kulttuurien-+ja+uskontojensekoittaa,+jotta+ne+saadaan+Kansallisella+Sekoomuksella+hajanaisiksi,+ettei+kansa+enää+pysty+heterogeenisenä+yhdistäytymään+ajamaan+etujaan,+vaan+on+helpompi+ohjata+rahaeliitin+omistaman+propagandavaltamedian+avulla+sekä+viholliskuvilla.+Eliitti+tarvitsee+tietenkin+vielä+vahvan+DDR-Stasityylisen+tiedustelun+ja+massavalvonnan+sekä+"väärän"+eli+vallan+vastaisen+median+sekä+keskustelun+sensuurijärjestelmän.+Näin+olemme+päässeet+onnelliseen+yhteiskuntaan,+jossa+kukaan+ei+oman+lähipiirinsä+ulkopuolelle+saa+pahoinvointiaan+ja+epäkohtia+kerrottua.+Herrahissin+porukalla+menee+entistä+paremmin+ja+8+maailman+ihmistä,+jotka+omistavat+enemmän+kuin+ihmiskunnan+köyhempi+puolisko+(50%)+3,8+miljardia+lähimmäistämme+vaihtuu+pian+8:aan+superrikkaaseen,+joista+jokainen+omistaa+enemmän+kuin+nuo+3,8+miljardia+ihmistä.+Tietenkin+nämä+8+ovat+kaiken+ansainneet+ja+tehneet+enemmän+töitä+sekä+olleet+ahkerampia+kuin+puolet+maailman+väestöstä.+Tämä+"omat+ansiot"+kun+kuuluu+riistokapitalismin+tarinankerrontaan.

    Äänestä

  • Kuviosta puuttuu trans-agenda ja kemikaaleilla ohjailtaviksi tehdyt kansat.

    Äänestä

Idea on sekoittaa kaikki muut rodut keskenään, mutta jättää yksi tietty taho hallitsemaan muita. Googleta Kalergi-suunnitelma.

Kaukaisen tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Nykyiset rodut ja yhteiskuntaluokat häviävät vähitellen, kun tila, aika ja ennakkoluulot eivät enää vaikuta. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, korvaa kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella. ”

– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[1]

”Juutalaisten tuhoamisen sijasta on Eurooppa tuon keinotekoisen valintaprosessin kautta tahtomattaan jalostanut ja kehittänyt siitä kansasta tulevaisuuden johtajakansan. Ei siis ihme, että tämä getto-vankilasta paennut kansa kehittyi Euroopan henkiseksi ylimistöksi. Niin antoi laupias johdatus Pyhän hengen armosta Euroopalle juutalaisten vapautumisen ansiosta uuden aatelisen rodun hetkellä, jolloin feodaaliaateli tuhoutui. ”

– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus[2]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi

Äänestä
  • Ranskan kenraalit ovat nousseet tuota sopimusta vastaan, ymmärtävän mihin se johtaa. Ihan niin kuin mekin täällä ymmärrämme. Kyseinen sopimus vauhdittaa globalisaatiota, kansallisten identiteettien tuhoamista ja väestönsiirtoja yhä kiihtyvällä tahdilla.

    Kaikki tapahtumat on linjassa, kun pyritään menemään kohti globaalia diktatuuria.

    Ylikansallisen eliitin tavoitteet:

    • Perustaa Maailmanhallinto (One World Government)
    • Yhteinen valuuttajärjestelmä
    • Saada aikaan täydellinen kansallisten identiteettien häviäminen
    • Luoda tekniikka ja järjestelmiä, joiden avulla voidaan kontrolloida kaikkea ihmisten tekemistä
    • Rohkaista huumeiden käyttöä ja saattaa ne lopulta laillisiksi
    • Tukahduttaa kaikki tieteellinen tutkimus lukuunottamatta sitä, jonka eliitti katsoo itselleen tarpeelliseksi
    • Saada aikaan (väestönkasvun hillitsemiseksi) 'rajoitettuja sotia'
    • Heikentää ihmisten, varsinkin nuorten moraalia
    • Pitää ihmiset kaikkialla epävarmoina tulevaisuudesta aikaansaamalla kriisejä toisensa jälkeen ja sitten "käsittelemällä" näitä kriisejä
    • Viedä uskonnonvapauden ideaa ympäri maailmaa tarkoituksella kaivaa maata olemassaolevien ja erityisesti kristinuskon alta
    • Saada aikaan maailmantalouden täydellinen luhistuminen ja luoda totaalinen poliittinen kaaos
    • Ottaa hallintaan USA:n ulko- ja sisäpolitiikka
    • Antaa täysi tuki ylikansallisille instituutioille (YK, kansainvälinen valuuttarahasto, kansainväliset pankit) ja asteittain vähentää paikallisten instituutioiden vaikutusmahdollisuuksia.
    • Tukea hallituksia, jotka pyrkivät tuhoamaan edustamiensa maiden suvereenisuuden
    • Organisoida maailmanlaajuista terrorismia. (Esim. Al-Qaida)
    • Ottaa kouluopetus haltuun päämääränä sen tuhoaminen alkaen peruskoulu-uudistuksista

    Äänestä

"Valkoinen+rotu"+on+tuomittu+tuhoutumaan+jo+sen+määritelmän+takia.Kun+"valkoinen"+nainen+ja+"musta"+mies+tekee+lapsen,+niin+geneettisestihan+lapsi+on+puoliksi+"valkoinen"+ja+puoliksi+"musta".+Rasistien+pigmenttiyliherkkyyden+vuoksi+lapsi+on+kuitenkin+rasistien+mielestä+"musta".+Kun+tuo+faktisesti+"puoli-musta"/"puoli-valkoinen"+varttuu+ja+tekee+lapsen+"valkoisen"+kanssa,+niin+tulos+geneettisesti+25%+musta+ja+75%+valkoinen+mutta+rasistien+mielestä+edelleen+musta.Tämä+on+vähän+kuin+jos+meillä+olisi+tonkka+ruskeaa,+tonkka+mustaa,+tonkka+kelaista+ja+tonkka+valkoista+maalia.+Kun+ne+pikkuhiljaa+sekoittuvat+tulos+ei+ole+valkoinen+ja+kun+vain+puhtaan++valkoinen+kelpaa+rassukoille,+niin+tilanne+ei+voi+päättyä+heidän+toivomallaan+tavalla.

1Äänestä
  • Ei+nyt+ihan+noin.Jos+autiolle+saarelle+vietäisiin+sata+blondia+ja+sata+mustaa+afrikkalaista+ja+nämä+saisivat+lisääntyä+vain+toisrotuisten+kanssa+olisi+ensimmäinen+uusi+sukupolvi+maitokahvin+värisiä+mulatteja,+toki+tummilla+käkkärähiuksilla+ja+ruskeilla+silmillä.+Toinen+sukupolvi+olisi+tummempaa+ja+kolmas....mustia+afrikkalaisia.+Tämä+kehitys+on+selvästi+nähtävissä+mm.+Haitin+väestössä+jossa+aikoinaan+lähes+kaikki+orjanaiset+lisääntyivät+eurooppalaiten+isäntien+kanssa.+Siellä+syntyy+joskus+täysin+valkoisia+lapsia+mustille+vanhemmille+ja+tämä+on+suuri+ihmetyksen+aihe.+Ei+pitäisi.USA:n+mustien+miesten,+jotka+ovat+orjien+jälkeläisiä,+75%+y-kromosomin+halporyhmistä+on+Euroopasta.Jos+maitotonkkaan+tiputtaa+vähäisenkin+määrän+ruskeaa+sontaa,+on+se+juomakelvotonta.

    Äänestä

Kiina ja japani ei mihinkään maailman hallitus-leikkiin, ideologiaan lähde afrikkalaisten ja muslimien kanssa. Eikä muuten muslimitkaan lähde "vääräuskoisten" kanssa rinnakkaiseloon !

Ja kukapa haluaisi muslimeiden vallan alle ?

1Äänestä
  • Kyllä lähtevät, aikanaan. Nimittäin ilmastonmuutosagenda tulee koskemaan kaikkia valtioita. Siinä on eliitille sellainen työkalu, että oksat pois. Voivat puuttua minkä tahansa valtion toimintaan haluamallaan tavalla, toki ensin pitää pykätä sopimukset voimaan.

    Mutta kuten sanottu, se maailmanhallitus/-hallinto tulee joko sopimalla tai valloittamalla. Uskon vakaasti, että juonivat sitä taustalla. Kiinassa on ihan yhtälailla vapaamuurareita kuin missä tahansa muualla, myös arabimaissa.

    Äänestä

  • 33.aste kirjoitti:

    Kyllä lähtevät, aikanaan. Nimittäin ilmastonmuutosagenda tulee koskemaan kaikkia valtioita. Siinä on eliitille sellainen työkalu, että oksat pois. Voivat puuttua minkä tahansa valtion toimintaan haluamallaan tavalla, toki ensin pitää pykätä sopimukset voimaan.

    Mutta kuten sanottu, se maailmanhallitus/-hallinto tulee joko sopimalla tai valloittamalla. Uskon vakaasti, että juonivat sitä taustalla. Kiinassa on ihan yhtälailla vapaamuurareita kuin missä tahansa muualla, myös arabimaissa.

    Kuinka tuollaista maailmanmahtia kuten Kiinaa, voi muut määräillä mitä se tekee, ellei se itse halua? Jos maa vastustaa järkkymättä tuota ilmastohysteriaa, ei muut voi kuin voivotella.

    Äänestä

jotkut "meistä" on kääntynyt saatanan puolelle ja taistelee kristittyjä vastaan.
islamilaiset (ateistit) on helposti saatanan ohjailtavissa koska harvoilla heistä löytyy perimätietoa kristuksesta.

Äänestä

Muistatko missä Bush Jr. oli wtc-iskujen aikaan, lastentarhassa lukemassa satukirjaa lapsille, vuohesta. Vuohi symbolisoi eräissä piireissä saatanallisia asioita.

Tiivistelmä Leo Zagamin haastattelusta.

"Leo Zagami oli siis 33 asteen vapaamuurari ja hänen sukunsa on sukua Englannin kuningasperheelle. Zagami vaihtoi puolta kun hommat alkoivat mennä liian pitkälle.

Zagami kertoo mikä illuminati on. Illuminati on yhtä vanha kuin on Vatikaanikin. Illuminatin ylin henkilö on Paavi. Zagami täsmentää, että wikipediassakin oleva määritelmä 1700-luvun illuminatista oli vain pieni ryhmä, eikä sillä koskaan ollut mitään todellista merkitystä.

Illuminatissa kaikki siis koostuu vapaamuurareista ja Vatikaanista. Muurareista ja Vatikaanista totuuden tietää vain korkein eliitti. Vapaamuurari alkaa saamaan tietoa totuudesta kun hänen asteluku on 30-33. Asteet eivät kuitenkaan lopu tähän. Zagami sanoo, että hän oli korkealla kahdella muullakin asteikolla koska on siniverisestä suvusta.

Zagamin mukaan vapaamurarius toimii koska se tarjoaa kaikille "onnea". Muurarius muuntuu maanosasta toiseen mentäessä. Esimerkkinä hän sanoo Skandinavian, jossa matalat muurariasteikot noudattavat kristillisiä arvoja kun taas arabimaailman muurarit noudattavat islamilaisia tapoja.

Korkeimmalla eliitissä saat tietää, että Koraanilla ja Raamatulla ei ole mitään merkitystä, koska ne eivät ole totta. Illuminaatin eliitin usko yhdistyy ja he palvovat Saatanaa. Saatana on ainoa henkiolento joka yhdistää kaikkia uskontoja ja sitä he porukalla palvovat.

Yllättävää oli, että illuminatin tavoite todellakin on Amerikan tuhoaminen ja se toteutetaan talouden romahduttamisella. Zagami sanoo, että alasajo on jo alkanut ja illuminati pumppaa USA:sta kaiken irti minkä vielä ehtivät. Kyse on muutamista vuosista enää.

Tavallaan yllätys oli myös Paavin ja Vatikaanin sionismi. Heidän agendansa todellakin on sionismi ja Saatanan palvonta.

Skull & Bones on kiistatta USAn pahin salaseura ja he yhdessä Rockefeller ja Kissinger jne sukujen kanssa ovat vastuussa Amerikan alas ajosta ja dollarin romahduksesta.

911 iskuja hän kommentoi sivulauseessa ihan kuin se olisi jo koko maailman tiedossa, että kyseessä oli osa New World Orderia, that's it. Muurarit taitavat tietää totuuden niin laajasti, että se on ollut heille osa arkea jo kohta 6 vuotta. Ei siitä näköjään edes numeroa enää tehdä.

Numeron Zagami sen sijaan tekee siitä, että illuminatin ehdoton tavoite on saada jokaiselle maailman ihmiselle mikrosiru ja kun tämä tapahtuu niin olemme hänen mukaan eliitin orjia iänkaikkisesti. Hän lisää: "wake up world!"

Äänestä
  • Ehkä ymmärrätte nyt paremmin, miksi Normandiassa oleva muistomerkki on sellainen kun se on. Pyramidin huipulla olevilla ihmisillä on ihan omat kuvionsa.

    https://www.youtube.com/watch?v=NRbf04g6ZSs

    "On olemassa yli-hallitus, joka olematta mihinkään hallitukseen sidottu on riippumaton kaikista ja painaa kuitenkin kädellään niitä kaikkia."

    - Henry Ford, v. 1920

    "Eräs Saksan pankkiiri sanoi: "Me olemme kansainvälisiä pankkiireja. Saksa hävisi sodan - mitä se tekee? Se on armeijan asia. Me olemme kansainvälisiä pankkiireja." Samoin on katsonut jokainen kansainvälinen pankkiiri sodan aikana. Kansat taistelevat toisiaan vastaan - mitä se tekee? Se on taistelevien asia - Me olemme kansainvälisiä pankkiireja".

    - Henry Ford, v. 1920

    Äänestä

  • "Korkeimmalla eliitissä saat tietää, että Koraanilla ja Raamatulla ei ole mitään merkitystä, koska ne eivät ole totta."

    Kyllä ne on totta, mutta niitä ei vain osata lukea...

    Äänestä

Alkaa olemaan ajat käsillä, väittäisin että levottomuudet vain lisääntyvät lähiaikoina..

Edessä iso uusjako

"Suomessa pohditaan todella vähän, mitä maailman aluillaan oleva uusjako tarkoittaa meillä ja Euroopassa. Puhemies Sauli Niinistön mielestä nyt olisi ehdottomasti syytä pohtia, miltä maailma näyttää 15 vuoden kuluttua.

- Se on varmaa, että se näyttää aivan toiselta kuin nyt. Edessä on väistämättä mullistusten aika: talouden, vallan ja rahan uusjako, puhemies sanoo."

- Sauli Niinistö, 7/2007 (KS)

Sauli Niinistö - Uusi Maailmanjärjestys:

https://www.youtube.com/watch?v=zAA-E0Iauxg

Vallan uusjakohan lienee se, että kansallisvaltioiden aika on ohi, aivan kuten mama Merkel hiljattain totesi. Valta siirretään keskushallinnolle ja kansalaisten kansannousuyritykset tukahdutetaan tarvittaessa väkivaltaa käyttäen.

Nykyinen talousjärjestelmä uusitaan, FIAT-rahan aika on ohi. Sitä ennen tarvitaan vain veretseisauttava talouskriisi eli pörssiromahdus.

1Äänestä

Ihan linjassa edellisiin teksteihin nähden, en usko että kivuttomasti tästä selvitään.

"Suurpääoman omistajat kaatavat lähivuosikymmeninä maailman talousjärjestelmän, koska se ei tuota tarpeeksi voittoa, väittää Helsingissä keskiviikkona puhunut maailmanjärjestysteoreetikko Immanuel Wallerstein, 77.

Yhdysvaltalaisen Wallersteinin mukaan kamppailu seuraavasta maailmanjärjestyksestä on nyt jo käynnissä."

- Helsingin Sanomat, 9.3.2008

Äänestä

Eliitin on helpompi hallita alemman äon kansoja.

#pienipalarakkautta
#unelma
#rikkaus

Äänestä

Niille, joita kiinnostaa talous ja jotka eivät ole vielä tutustuneet herra nimeltä Mike Maloneyhyn, niin nyt olisi korkea aika. Maloney kertoo, että edessä on historiallisia varallisuuden siirtoja jne. Keskittyy siis vain talouteen.

https://www.youtube.com/profile?user=whygoldandsilver&annotation_id=annotation_929052&feature=iv

"Tällä vuosikymmenellä tapahtuva vaurauden siirtyminen on suurin laatuaan koskaan historiassa"

- Mike Maloney

Tässä pätkässä jopa suomenkieliset tekstit.
https://www.youtube.com/watch?v=DyV0OfU3-FU

Äänestä

Nämäkin ovat aivopestyille vain venäjätrollien hämäysjuttuja.

Äänestä

EU:n+perustuslakiuudistus+EU:n+perustuslakiuudistus+on+pelkkää+silmänlumetta,+sillä+uusi+sopimus+on+n.+90-96%+samanlainen,+kuin+entinen+hylätty+sopimus."Ranskan+vaihdettua+presidenttiä,+Euroopan+poliittiset+johtajat+päättivät+yrittää+uudelleen.+Kuolleista+herättäminen+onnistui,+mutta+hinta+oli+kova.+Perussopimuksen+ongelmallisimmat+kohdat+siirrettiin+uuteen+sopimukseen+sellaisinaan.+Poliittisesti+arkaluontoiset+kohdat+muotoiltiin+uudelleen+niin,+että+vain+juristit+pystyvät+niitä+enää+tulkitsemaan."YLE+-+Näkökulma,+Jarmo+Mäkelä+03.03.2008GCM-sopimuksen+kanssa+käy+aivan+samalla+tavalla,+sitä+on+muotoiltu+niin,+että+vain+juristit+pystyvät+sitä+tulkitsemaan.+Ja+jos+jäsenvaltio+ei+toimikaan+kuten+on+luvannut,+niin+EU+laittaa+juristit+asialle+ja+pakottaa+jäsenvaltion+ruotuun+tavalla+tai+toisella.

Äänestä

Teija Tiilikainen, valtiotieteen tohtori ja valtiosihteeri, sekä Bilderberg -kävijä:

"Ensin ajattelin, että onko kyse poliitikkojen haluttomuudesta tuoda tätä asiaa esiin. Meillä on kuitenkin aika paljon EU-kriittisyyttä ja puolustus on herkkä asia. Mutta olen alkanut miettiä, että meillä ihmiset saattavat laajemminkin ajatella niin, että tästä asiasta ei paljon tarvitse puhua".

"Kansallisvaltioiden aika on ohi ja nyt rakennetaan säätelyjärjestelmää globalisoituvaa maailmaa ja taloutta varten."

- Teija Tiilikainen Kouvolan Sanomat 14.11.1999

Kuten Bilderberg-kokouksiin osallistunut valtiosihteeri Teija Tiilikainen on aikoinaan todennut, tulevaa (mitä se ikinä sitten onkin) on suunniteltu kulisseissa jo vuosia. Tuo säätelyjärjestelmään viittaaminen voisi merkitä sitä, että tässä laitetaan pystyyn jonkinlaista globaalia kommunistityylistä säätelyä, eli esim. keskushallinto antaa ohjeet jäsenvaltioille, paljonko sen kasvihuonepäästöt saavat enintään olla sektoreittain.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2017 - Kokonaispäästöjen kehitys sektoreittain:

https://tilastokeskus.fi/til/khki/2017/khki_2017_2018-05-24_kat_001_fi.html

Jäsenvaltio sitten muovaa talouttaan ja yhteiskuntaansa siihen suuntaan, että keskushallinto on tyytyväinen. Ja ruuvia tietysti kiristetään koko ajan ja jatkuvasti. Tästä voidaan järjestelmää kehittää sitten vielä esim. niin, että kansalainen saa kuukaudessa ostaa kananmunia tietyn määrän, kuluttaa vaatteita tietyn määrän ja kuluttaa oikeastaan mitä vaan tietyn määrän, aivan kuten kommunistisessa Kuubassa tällä hetkellä.

Siitä ei olekaan enää sitten kovin pitkä matka globaalin diktatuuriin.

Ilmastonmuutosagendalla tulee olemaan tässä kuviossa vielä todella suuri merkitys.

Äänestä
  • Ilta-Sanomien Jan Hurri varoittaa Totalitarismin synnystä:

    Julkaistu: 6.12. 8:21
    Jan Hurri

    "EU:TA VOI sen sijaan perustellusti moittia kaiken aikaa monimutkaisemmaksi hallintorakennelmaksi. Ja sitä voi moittia alituisista pyrkimyksistä paisuttaa keskushallinnon toimivaltaa sekä sääntelyn määrää ja monimutkaisuutta.

    Niin tekivät myös viime vuosisadan fasistit, natsit ja kommunistit. Niiden tärkeitä vallan kahmimisen ja lujittamisen keinoja oli kaikille elämänaloille levinnyt ja lopulta mahdottoman monimutkainen sääntely kattavine valvonta- ja komentojärjestelmineen. Sääntely oli usein järjetöntä, mutta toimeenpano, valvonta ja rankaisutoimet sitäkin tarmokkaampia.

    Siksi noiden vitsausten merkkejä on mieluummin syytä vahtia liian varhain kuin sulkea niiltä silmänsä. Varoitusmerkkien vahtimiseen voi valpastua lukemalla neljä tärkeää kirjaa.

    LÄKSYJEN TÄRKEIN ja järein kirja on Hannah Arendtin alun perin 1950-luvulla julkaistu Totalitarismin synty (Vastapaino 2016). Se on hirmuhallintoon ajautumisen ja sen eri muunnelmien perusteellinen kuvaus poliittisiin värisävyihin katsomatta.

    Muut liki pakolliset läksyt ovat suhteellisen uutta kotimaista tuotantoa. Ne ovat Leif Sundströmin Fasismi (Like 2007), Tarmo Kunnaksen Fasismin lumous (Atena 2013) ja uusimpana Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen Suomalaiset fasistit (WSOY 2016)

    Kotimaiset tekijät kuvaavat fasismin eri muotoja moninaisine syineen ja pääosin ikävine seurauksineen. Samalla he muistuttavat, miten helposti fasismin kaltaisiin ilmiöihin on aikoinaan tunnettu vetoa ja lipsuttu meilläkin.

    Ja miten helposti sama voi yhä tapahtua."

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005920674.html

    Äänestä

Liitettiinkö Suomi Euroopan unioniin valtiopetoksella tai siihen rinnastettavalla toimilla?

Eduskunnan pöytäkirjasta numero 118,

Tiistaina 15.11.1994, sivu numero 4874:

”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan.

Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”

- Paavo Väyrynen

Lähde: Suomalainen vaalipetos:
http://www.promerit.net/suomalainen_vaalipetos.htm (Linkki ei enää voimassa)

Jorma Jaakkolan sivuihin kannattaa tutustua ihan ajan kanssa, ne ovat nykyään täällä:

http://jormajaakkola.fi/perustuslain EY-mukautus

Äänestä
  • Jorma Jaakkolan kotisivu - Tervetuloa kotisivuilleni!

    "Jokaisella kotisivuja ylläpitävällä on omat intressinsä. Minun intressini kotisivujen pitämiseen on kertoa kansalaisille Suomessa tapahtuneista valtiopetoksista. Ne kaikki liittyvät Suomen liittymiseen ETA:an, EY:hyn ja EU:hun. Valtiopetos on rikos, joka ei vanhene."

    http://jormajaakkola.fi

    Äänestä

Ei koske ykn ihmisoikeudet Suomen köyhiä eläkeläisiä tai työkyvyttömiä työnhakijoita pelkkää poliittista paskanjauhantaa?

Äänestä
  • Ilmeisesti ei. Tuossa on paljon hyvää asiaa. Moni ei viitsi siihen perehtyä, mutta nyt olisi seurattava tarkasti poliitikkojemme tekemisiä. Gee Cee Äm sopimuksella tulisi pyyhkiä persettä. Huomenna on toinen kokouspäivä Marrakeshissä. Kuka sinne menikin maanpetturina Suomesta?
    Aika moni maa ei suostu tuota allekirjoittamaan.
    Suomen kansallisvarallisuutta ei saa mennä myymään yksityisille. Se päätyy sitten lopulta ulkomaiselle N...W...O-eliitille. Onko VR seuraavana, koska se aiotaan pilkkoa osiin? Kaikki mitä on tehty, koskee elintärkeitä resurssejamme. Tuo on mielestäni maanpetoksen arvoista toimintaa!

    Äänestä

Merkel: Kansallisvaltioiden tulee valmistautua luopumaan itsemääräämisoikeudestaan

Saksan liittokansleri Angela Merkel vaatii kansallisvaltioita luopumaan itsemääräämisoikeudestaan.

Angela Merkel puhui keskiviikkona Berliinissä Konrad Adenauer -säätiön “Parlamentaarisuus globalisaation ja kansallisen itsemääräämisoikeuden puristuksessa” -konferenssissa.

Tapaamisessa eri maiden parlamentaarikot keskustelivat tavoista selvitä populismista ja vuoden 2019 europarlamenttivaaleista.

– Kansallisvaltioiden tulee olla valmiita luopumaan tämän hetkisestä itsemääräämisoikeudestaan, liittokansleri Merkel painotti.

Merkel muistutti, että esimerkiksi Saksa on jo luovuttanut osan itsemääräämisoikeudestaan Brysselille.

https://www.kansalainen.fi/angela-merkel-kansallisvaltioiden-tulee-valmistautua-luopumaan-itsemaaraamisoikeudestaan/

Mitäs mieltä väki on täällä siitä, että kansallivaltioiden tulee luopua itsemääräämisoikeudestaan, kuten Merkel PAINOTTI.

Tämähän menee täsmälleen suunnitelman mukaan, ilmeisesti aika on nyt kypsä toteuttaa tuo saatanallinen suunnitelma:

"Mutta nyt maailma on sivistyneempi ja valmiimpi marssimaan kohti maailmanhallitusta. Älykkään eliitin ja maailman pankkiirien ylikakansallinen määräämisoikeus on varmasti parempi, kuin viime viime vuosisatoina harjoitettu kansallinen itsemääräämisoikeus."

- David Rockefeller 6/1991 Bilderberg-kokous, Baden, Saksa

Äänestä
  • aika paha.

    Äänestä

  • assdafdaef kirjoitti:

    aika paha.

    Massat nukkuu ruususen untaan, kun eliitin suunnitelma etenee kuin juna.

    Äänestä

Facebook on kaupallinen yritys joka tarjoaa tuotteen jonka käyttäjä SITOUTUU yhteisösääntöjen noudattamiseen Facebookissa, samoin lain noudattamiseen. Facebookilla on ylikansallisena mammuttiyrityksenä oikeus määritellä linjauksensa ihan miten yhtiö haluaa ja jos se ei kelpaa niin älä käytä Facebookia sitten! Isänmaallisilla idiooteilla ei pitäisi olla mitään nipottamista Facebookin linjauksista, teiltä ei nimittäin kysytä.
Ja jos tämä asia laajennetaan noin yleisesti keskusteluun yrityksen oikeudesta valita asiakkaansa ja linjauksensa niin jokaisella yrityksellä on ihan vapaa oikeus todellakin vastustaa kansallismielisyyttä ja toteutaa toiminnassaan globaaleja arvoja sekä ihmisoikeuksia. Isänmaalliset pölvästit eivät voi määrätä minkään yrityksen linjauksia.

1Äänestä
  • Mikä heIveti kilipää kirjoittaa tuollaista paskaa...?

    1Äänestä

  • Bror-Erik7545 kirjoitti:

    Mikä heIveti kilipää kirjoittaa tuollaista paskaa...?

    Psykoosipotilas, jolle on naurettu täällä jo pari vuotta. Kannattaa jättää tuon jutut omaan arvoonsa.

    1Äänestä

Siinäpä kysymys, mutta suvakkien mukaan meidän tai muiden pienten alkuperäisvähemmistöjen tuhoaminen ei ole rasismia...

1Äänestä
  • "Mistäs muuten tuleva maailmanhallitus saa rahoituksensa."

    Hyvä kysymys. Alkaidaa ja isisiä rahottaa kuulemma kymmenet valtiot. Näin kertoi Putin. Mutta älkää vain uskoko. Verkkouutisten sivustolla eräät tietää, että kaikki valheet ovat lähtöisin Venäjältä, eli ts. paholainen asuu Venäjällä... ja näyttäisi määräävän Jeesuksen ja Jumalan kunniaksi rakennettavaksi kirkkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mistäs muuten tuleva maailmanhallitus saa rahoituksensa."

    Hyvä kysymys. Alkaidaa ja isisiä rahottaa kuulemma kymmenet valtiot. Näin kertoi Putin. Mutta älkää vain uskoko. Verkkouutisten sivustolla eräät tietää, että kaikki valheet ovat lähtöisin Venäjältä, eli ts. paholainen asuu Venäjällä... ja näyttäisi määräävän Jeesuksen ja Jumalan kunniaksi rakennettavaksi kirkkoja.

    Ole vahva uskossasi oi Putinsoomalainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


FolioMulder kirjoitti:

Eurooppalaista kulttuuria ja kokonaista valkoista rotua ?
Eivätkö he ole natsismin vastustajia ?

Silloinhan valkoistakaan rotua ei haluta tuhota kulttuureineen pois, kuten ei mitään muutakaan.

Afrikkalais-islamilaisen invaasion kannalla näyttävät olevan.

Ja miksi ilmastokeskusteluissa jätetään väestöräjähdys pois laskuista ?
Sehän suurin planeetan metsiä tuhoava muuttaja.

Suomessa esim. metsiä riittää ja yhden kaadetun puun tilalle istutetaan kolme puuta. Miksi suomessa vouhkataan asiasta, kun Suomi on vastuuta kantanut läpi vuosikymmenten !?
Lahometsät eivät ole hyviä hiilinieluja, mutta toki aarniometsäkin sa vähän säilyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu