Tehtaanniemelle ei tarvita uutta kaavaa

HynynenJS

Tehtaanniemen kaavavouhutus on turhaa. Voimassa oleva kaava on hyvä ja riittävä. Uutta kaavaa ei tarvita. Regatta Resortsin Kyhälän ehdotuksesta kaavaa on haluttu muuttaa, mutta kaavamuutos on turha prosessi ja pitkittäisi hotellin rakentamista.

Kaavamuutos on tarpeeton, koska

1) Aikaisempi poikkeuslupa rakentaa kolme majoitusrakennusta perustui voimassa olevaan kaavaan.
2) SPA on juurikin sellainen rakennus, joka täyttää voimassa olevan kaavan käyttötarkoituksen.
3) Oikean hotellin rakentaminen on voimassa olevan kaavan mukainen eikä tarvitse edes poikkeuslupaa.

Tehtaanniemi ei tarvitse uutta kaavaa. mot

45

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ota_selvää
      • lueKHOpäätös

        Laiton.

      • Poikkeavien_bileet
        lueKHOpäätös kirjoitti:

        Laiton.

        Olen lukenut, laiton koska määrätyt kaavaan tehdyt muutokset oikeudessa tulkittiin suuriksi eikä vähäisiksi.

        Oikeudesta haettiin tulkinta, kaikille muille asiasta päättäneille kunnan viranomaisille ja luottamushenkilöille, paitsi valittajalle, uusi asemakaava olisi kelvannut.

        ”Mitä poikkeamistoimivalta tarkoittaa

        Maankäyttö- ja rakennuslaissa (myöhemmin MRL) sanotaan, että kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeuksen laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Tähän saakka osa poikkeamisen toimivallasta on kuitenkin kuulunut kuntien sijasta ELY-keskukselle.

        Tällaisia aikaisemmin ELY-keskukselle kuuluvia poikkeamisia on MRL:n mukaan uuden rakennuksen rakentaminen ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa kaavaa, vähäistä suuremmat poikkeamat asemakaavan rakennusoikeuksista, poikkeamiset rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä. Jatkossa päätökset poikkeamisista tekevät kunnat, mutta ELY-keskukset avustavat ja konsultoivat ja viime kädessä säilyy valitusoikeuskin.”

        http://www.ely-keskus.fi/web/ely/-/maankaytto-ja-rakennuslain-poikkeamislupien-paatosvalta-kokonaan-huhtikuun-alusta-kunnille-kaakkois-suomen-ely-keskus-

      • lueKHOpäätös

        Laiton.

      • Ite_oot_laiton
        lueKHOpäätös kirjoitti:

        Laiton.

        Perustelut olisi kivat!
        Älä usko kaikkea mitä sinulle totuutena kerrotaan, ota itse selvää!

      • lueKHOpäätös

        Hei haloo! Jos viranomainen sanoo, että on rikottu lakia. niin on rikottu lakia. Siinä ei mielipide auta.

      • Joutavaa_lässytystä
        lueKHOpäätös kirjoitti:

        Hei haloo! Jos viranomainen sanoo, että on rikottu lakia. niin on rikottu lakia. Siinä ei mielipide auta.

        Laiton vasta sen jälkeen kun muutokset oli tulkittu merkittäviksi, sitähän se valitus koski. Ei sitä valitusta olisi tarvinnut tehdä mutta kun piti saada kaava nurin niin jotainhan oli keksittävä.

        Ei se ”laittomuus” ketään muuta häirinnyt kuin valittajaa. Asemakaavaehdotuksesta oli jätetty yksi esillepano tekemättä koska muutoksia ei oltu pidetty merkittävinä. Valittaja olisi siis ilmeisesti halunnut valittaa, ja kun hän ei päässyt esillepanon yhteydessä valittamaan niin valitti kaavan hyväksymisprosessista. Mistään muusta ei vastaavassa tapauksessa voisikaan valittaa kuin prosessissa tehdystä virheestä.

        Asemakaavakierros siis uusitaan, ei ehkä ihan alusta mutta varmistaen ettei prosessissa synny huomauttamista.

        Jänskättää että mistäköhän se Rolle esillepanon yhteydessä keksii valittaa.

      • tiedämitätapahtuu

        Uutta kaavaa ei tarvita. Vanhalla voidaan edetä. Kaavamuutos oli Kyhälän ehdotus eikä se ole enää ajankohtainen. Talot on jo rakennettu. Kaavamuutos ei tekoa pelasta.

        Uuden hotellin rakentaminen ei tarvitse kaavamuutosta, eikä oikean hotellin rakentamiseen tarvita poikkeuslupaa. Hotellitoiminta täyttää kaavan tarkoituksen.

        Poikkeuslupaa haettiin kaksiokerrostalon rakentamiseen. Rakennusoikeuden ylitys oli hämäys, jonka hyväksymisen varjolla olisi hyväksytty asuinkerrostalo samalla. Niinhän se oli ajateltu? Pelimiehet nääs osaa ja nauravat päälle Kampin salongissa. Nyt on hymy varmaan vähän hyytynyt, kun toinen poikkeuslupa ei ollutkaan läpihuutojuttu.

      • Rautalankaa
        tiedämitätapahtuu kirjoitti:

        Taas sekoilet! RR haki poikkeamislupaa yhtä rakennusta varten (7,5% rakennusoikeuden ylitystä) voimassa olevaan kaavaan, siihen vanhaan.

        Uusi, valmis, hyväksytty, vuosikausia valmisteltu KOKO Itäsataman aluetta koskenut kaava, johon myös RR kuuluu, kaatui Rollen valitukseen.

      • kaavakunnossa

        Oikean hotellin rakentamiseen ei tarvita poikkeuslupaa. Uuden kaavan laatiminen on turhaa.

    • kysynpähänvaan

      Hangon Yrittäjien vetäjä on oikeassa, että Hanko tarvitsee kipeästi lisää hotellikapasiteettia, että matkailua ja sen ohella yritystoimintaa voidaan kehittää ympärivuotisesti. Tavallisia hotellihuoneita tarvitaan.

      Kaksiot, joiden koko on 50 m2:n on outo käsitys "hotellihuoneesta". Sellaisia ei kaivata.

      Milloin aletaan etsiä oikean hotellin rakentajia? Onko kaupunginjohtaja kehityksen jarru?

      • oikeusvoittaalopulta

        Oikea hotelli on tarpeen.

        Tontit pitää saada käyttöön Tehtaanniemellä ja Kuningattarenvuorella.

        Toistan edellä esitetyn kysymyksen yleisemmin, kuka on kehityksen jarru? Jos on, niin kenen asialla?

        Rollea on tässä yhteydessä turha syytellä. Hän on ainut, jonka olen nähnyt puolustavan hankolaisten oikeuksia. Kiitos Rolle.

        Kaupunginhallitus on antanut tekniselle lautakunnalle toimeksiantolistan viitaten sopimukseen, joka ei ole voimassa. Mitä siitä voitaisiin miettiä? Kuka on tämän takana? Miksi kaupunginhallitus ei välitä hallinto-oikeuden päätöksistä? Siinä yksiselitteisesti sanotaan, että sopimus, jota rr pitää työlistana, on juridisesti maankäyttösopimus ja se kaatui kaavamuutoksen mukana. Nyt se on vain "neuvottelumuistio", kuten entinen kaupunginjohtaja Mäkinen on alunperin sen luokitellut. Muistion kustakin kohdasta voidaan keskustella, mutta se ei ole työlista, vielä vähemmän juridisesti pätevä sopimus. Kuinka monta vuotta rr aikoo sekoittaa Hangon asioita? Milloin siirrytään normaalitoimintaan? Toivottavasti jo vuonna 2019!

    • HynynenJS

      Suhmurointi ei kannata. Kun on kerran menettänyt luottamuksen, niin sen palauttaminen on vaikeaa. Silloin on parasta vaihtaa pelaajaa.

      • selvennys

        Kuka on menettänyt luottamuksen?

    • järkimys

      Ainoa huono asia tässä hangon kannalta on valittajat, jotka pakkomielteisesti tekevät kaikkensa, jotta kaadumme raaseborgin syliin.

      • parempiaikaedessä

        Valittajat eivät tee huonoja budjetteja ja ylitä budjetoituja menoja. Ne on ihan toiset heput, joiden johtamistaito, talousasioiden ymmärtäminen ja syy-seuraussuhteiden tajuaminen ovat olleet ala-arvoisia. Talouden surkea tila johtuu huonosta johtamisesta. Valivalivali-höpötys on ainoastaan onnettomien toimenpiteiden peittely-yritys, yritys vierittää syy toisten niskoille. Sylttytehdas on demarileirissä. Eikä asiaa korjata tarjoamalla grillimakkaraa ennen vaaleja.

        Demareiden edsukuntavaalibudjetti on kaikkein suurin, 1,5 miljoonaa euroa. Siinä laitetaan veronmaksajien rahoja taivaan tuuliin ja ihmisiä seisoo leipäjonoissa, kun eivät ole vielä päässeet töihin. Sekin korjataan, kunhan demarit eivät pääse sotkemaan taas maan asioita. Ei-puolueen paras paikka on vilttiketjussa. Rinne ei todellakaan ole pääministeriainesta. Yhtä kehnoja johtajia on Hangossa. Osalla ei ole edes kannatusta tahi luottamusta, mutta änkeävät eturiviin. Todellista öykkäröintiä. Onneksi entinen pankinjohtaja saadaan Hangon hallituksen johtoon!

      • Hyvä_duo
        parempiaikaedessä kirjoitti:

        ”Onneksi entinen pankinjohtaja saadaan Hangon hallituksen johtoon!”

        Kaksi finanssimiestä kaupungin johdossa lupaa hyvää!

      • monovaistereo
        Hyvä_duo kirjoitti:

        ”Onneksi entinen pankinjohtaja saadaan Hangon hallituksen johtoon!”

        Kaksi finanssimiestä kaupungin johdossa lupaa hyvää!

        Ainakin toinen heistä on hankolaisten asialla.

      • Hyvä_duo
        monovaistereo kirjoitti:

        Ainakin toinen heistä on hankolaisten asialla.

        Hangon asia on talouden hyvä hoito!
        Tarkistapa milloin Hangon talous kääntyi parempaan suuntaan, voin kertoa että käänne korreloi tarkalleen Strandellin kaupunginjohtajuuden kanssa.

        Hangon paras on nyt ja aina, menojen suitsiminen ja tulojen hankkiminen!

        Demarit ja vassarit yleensä keksivät vain niitä menopuolen juttuja.

    • HynynenJS

      Miksi Tehtaanniemelle haaveillaan uutta kaavaa? Tavallinen hotelli ei tarvitse uutta kaavaa. Liiketontille saa rakentaa hotellin.

      Hangon matkailu kaipaa lisää tavallista hotellikapaisteettia ympäri vuoden. Sellainen 150 huoneen hotelli olisi tarpeeseen. Scandic, Clarion tai joku muu ketju voisi innostua, kun rr ei näytä olevan kiinnostunut kuin asuntojen rakentamisesta ja niiden myynnillä rikastumisesta.

      • Realismus

        "Scandic, Clarion tai joku muu ketju". Hei halloo. Edeellinen projekti meni pieleen koska m.m. edellämainitut hotellioperaattorit eivät lähteneet mukaan -usko onnistumiseen puuttui.

      • Valittaja_kuriin

        Ei Tehtaanniemelle havitella uutta kaavaa vaan odotetaan koko Itäsataman uutta, vuosia valmisteltua ja jo kertaalleen kaikissa instansseissa hyväksyttyä uutta asemakaavaa, jonka eräs kalastaja valituksellaan kaatoi.

        Kunnes uusi asemakaavaa saa lainvoiman niin vanhalla mennään, ja joudutaan tarvittaessa hakemaan poikkeamislupia,

        ”Suunnittelualue käsittää Hangon Itäsataman, Makasiinirakennuksien ja Tehtaanniemen alueet, sekä Itäsatamaa mereltä rajaavat saaret Smultrongundetin ja Märaskärin.

        Suunnittelun edetessä määritetään Tehtaanniemeä koskevan asemakaavan rajaus. Se muodostaa ensimmäisen nähtäville asetettavan asemakaavamuutoksen. Myöhemmin määritellään muuta suunnittelualuetta koskevien asemakaavojen rajaukset.

        Tällä kaavalla on tarkoitus suunnitella yhteen Itäsataman, Rantapuiston ja Tehtaanniemen alueet siten, että alueella olevien nykyisten ja tulevien toimintojen kehittäminen, sekä niihin liittyvät investoinnit rakentavat Itäsatamasta kaunista, toimivaa ja yhtenäistä satama- ja rantapuistovyöhykettä.

        Vireilletulo:
        27.8.2014 § 96 ympäristölautakunta
        Ehdotus nähtävillä:
        26.10.-25.11.2015
        Kaupunginvaltuusto:
        23.5.2017 § 27
        Voimaantulo:

        Kaavahankkeesta on tehty valitus, jonka vuoksi se ei ole tullut voimaan.

        Kaavamateriaali (linkki)

        Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.10.2015 (pdf) (1.6 MB)”

        https://www.hanko.fi/palvelut/kaavoitus_ja_maankaytto/kaavoitus/vireilla_olevia_kaavoja

        Tämän neljän vuoden valmiin työn siis RN kaatoi, koska yhtä esillepanoa ei oltu kaavaehdotukseen tehtyjen muutosten jälkeen tehty, muutosten jotka kaupunki oli tulkinnut vähäisiksi mutta jotka valittaja sai hallinto-oikeudessa muutettua merkityksellisiksi. Kukaan muu ei sitä esillepanoa kaivannut eikä itse valittajallakaan tule olemaan edes valitusoikeutta kun kaavaehdotus uudelleen pannaan esille. Pelkkää kiusantekoa ja asioiden tarkoitushakuista viivästyttämistä. Hanko eli hankolaiset veronmaksajat maksavat tästä kiusanteosta kalliisti, niin rahassa kuin kaupungin maineellakin,

      • totuusesiin

        Ei oikean hotellin rakentaminen vaadi mitään poikkeuslupaa. Liiketontille saa rakentaa hotellin.

        Rakentamisasioissa on seuraava lainmukainen järjestys: kaava -> rakennuslupa -> rakentaminen.

        Miksi kaavaa ei asetettu uudelleen näytteille? Ei ollut kalastajan vika, että kaavaa ei laitettu näytille uudelleen. Pallottelua käytiin ainakin hallituksen, kaavan ohjausryhmän ja ymp. lautakunnan välillä, joissa kaikissa oli samat suhmuroijat. Haluatko nimet? Kaikki tietävät ne muutenkin. Luettelepa ne kokoukset. Siinä kului kalenteriaikaa ja vielä johti siihen laittomaan oikaisuyritykseen, jonka lakitupa tuomitsi. Kaavan hyväksymisellä oli "kiire" ennekuin uusi valtuusto astui remmiin. Hyväksyminen oli niin ja näin. Jos äänetyskuri ei olisi rkp:n osalta toiminut, niin on mahdollista, että kaava olisi jäänyt hyväksymättä toukokuussa 2017. Kolmetoista viisasta valtuutettua jo silloin uskalsi olla hyväksymistä vastaan. He olivat oikeassa. Haluatko nimet? Nekin on kaikkien tiedossa. Suoraselkäisiä miehiä ja naisia kaikki.

      • Rakennuslupa
        totuusesiin kirjoitti:

        Poikkeuslupahakemus koski ensisijaisesti sitä 7,5% pinta-alan ylitystä. Ihan oikeata hotellia varten sitä lupaa haettiin. On täysin mahdotonta hakea rakennuslupaa jollekin ja sitten tehdäkin jotain muuta! Ei pidä uskoa kaikkea tuubaa mitä kirjoitetaan ja totuutena kerrotaan.

        Lue rakennuslupahakemus!
        http://www.hanko.fi/city/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20183779-18

      • Supervalittaja

        Jos asemakaavaehdotus olisi asetettu uudelleen esille niin kuka olisi valittanut ja mistä? Kenen oikeutta loukattiin, kenen mielipide jäi huomioimatta?

        Nyt kun asemakaavaehdotus ennen pitkää tulee uudelleen esille, niin valitetaanko siitä, mitäs luulet? Kuka valittaa?

        Mitä 4 vuoden virkamiestyön kaatamisella saavutettiin?

      • totuudentorvisoi
        Supervalittaja kirjoitti:

        Oikeutta.

      • luottamusmeni
        Rakennuslupa kirjoitti:

        Poikkeuslupahakemus koski ensisijaisesti sitä 7,5% pinta-alan ylitystä. Ihan oikeata hotellia varten sitä lupaa haettiin. On täysin mahdotonta hakea rakennuslupaa jollekin ja sitten tehdäkin jotain muuta! Ei pidä uskoa kaikkea tuubaa mitä kirjoitetaan ja totuutena kerrotaan.

        Lue rakennuslupahakemus!
        http://www.hanko.fi/city/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20183779-18

        Kuka uskoo rr:n juttuja. Luottamus on mennyt. Käsittääkseni edellinen rakennuslupa annettiin majoitusrakennuksille. Ei niissä majoitusrakennuksissa mitään majoitustoimintaa harjoiteta.

    • Hotellikuinhotelli

      Antakaa heidän nyt rakentaa se hotelli, hyvänen aika sentään!

      • luottamusmeni

        Hotelli on hotelli. Sen tietää erkkikin. Lisää asuinkerrostaloja Tehtaanniemelle. Kiitos ei.

    • Tyhjätkämpät

      Tällänen ihan tavis matkailija joka viihtyy myös Hangossa. En totisesti maksa kallista hintaa jostakin ihme kaksiohotellista. Mitä ihmettä oikein puuhastelette siellä. Ne kämpät tulee oleen tyhjiä suurimman osan vuodesta.

      Ja kappas vaan yhtäkkiä huomaattekin että yrittäjän on pakko myydä ne yksitellen vapaa-ajan asunnoiksi. Jos niitä nyt kukaan haluaa ostaa.

      • Äly_hoi

        Hinnoittelustahan se on kiinni eikä huonemäärästä! Regatta on satsaamassa perhematkailuun ja varautuu tulevaisuuden työelämän tarpeisiin. Etätyötä tekevien määrä kasvaa, keikkatyöläisiä on jo nyt paljon. Jos tänne jonain pvänä saadaan datakeskus ja Koverharin alueelle muuta oheistoimintaa niin tänne tulee pilvin pimein erilaisia asiantuntijoita työskentelemään eripituisia aikoja.
        Maailma muuttuu, pitää nähdä tulevaisuuteen ja ennakoida sen tarpeet.

        Hotellia ei voi tost noin vain oman mielen mukaan muuttaa yhtään miksikään, jos haluaisi konvertoida hotellin kaavan vastaisesti asuintaloksi on siihen saatava kaupungin lupa.

      • turtapalli

        sen takia JOS tulee datakeskus niin ei kukaan varmuudenvuoksi rakenna mitään 2huoneen sviittejä se on varma ja etätyötä voi tehdä ihan mistä tahansa ei siihenkään 2huoneen sviittejä tarvita,yksityisille myytäviä loma-asuntoja siihenkin on tulossa sen takia sitä poikkeuslupaa haetaan

      • totuudentorvisoi
        Äly_hoi kirjoitti:

        Hangossa on suuri tarve hotellihuoneille, joiden hinta on luokkaa 80-100 euroa/yö.

      • VoiKurjuus
        totuudentorvisoi kirjoitti:

        Hangossa on suuri tarve hotellihuoneille, joiden hinta on luokkaa 80-100 euroa/yö.

        Ja mihin markkinstutkimukseen tämä väite perustuu. Pls kortit pöydälle.

      • todellakinnäin
        turtapalli kirjoitti:

        sen takia JOS tulee datakeskus niin ei kukaan varmuudenvuoksi rakenna mitään 2huoneen sviittejä se on varma ja etätyötä voi tehdä ihan mistä tahansa ei siihenkään 2huoneen sviittejä tarvita,yksityisille myytäviä loma-asuntoja siihenkin on tulossa sen takia sitä poikkeuslupaa haetaan

        turta osui napakymppiin.

    • juupahei

      v...u tänne mitään keskuksia tuu.

    • hynysenperikunta

      Kerrataan aloitus:

      "Tehtaanniemen kaavavouhutus on turhaa. Voimassa oleva kaava on hyvä ja riittävä. Uutta kaavaa ei tarvita. Regatta Resortsin Kyhälän ehdotuksesta kaavaa on haluttu muuttaa, mutta kaavamuutos on turha prosessi ja pitkittäisi hotellin rakentamista.

      Kaavamuutos on tarpeeton, koska

      1) Aikaisempi poikkeuslupa rakentaa kolme majoitusrakennusta perustui voimassa olevaan kaavaan.
      2) SPA on juurikin sellainen rakennus, joka täyttää voimassa olevan kaavan käyttötarkoituksen.
      3) Oikean hotellin rakentaminen on voimassa olevan kaavan mukainen eikä tarvitse edes poikkeuslupaa.

      Tehtaanniemi ei tarvitse uutta kaavaa. mot"

      Se, että majoitusrakennuksissa ei ole majoitustoimintaa on aivan oma asiansa. Ei hankolaisten tarvitse alkaa sitä peittelemään kaavaa muuttamalla. Se on rr:n päänsärky.

      • Mitessilversand

        Vähän otsikon vierestä mutta tietääkö joku mikä on Motelli Silversandin tilanne majoituksen ja ravintolatoiminnan suhteen nykyään?

      • asiaonvieläajankohtainen

        Yleisön pyynnöstä päivitys. Tehtaanniemi ei tarvitse uutta kaavaa. Perustelut on esitetty hynysenperikunnan toimesta edellä.

        Ajatelkaa, jos rr olisi rakentanut hotellin ja uimahallin Tehtaanniemelle sekä asunnot Kuningattarenvuorelle, niin kaikki olisi olleet valmista jo pari vuotta sitten eikä meillä olisi ollut mitään kirjoiteltavaa ja valitettavaa. Nyt saadaan vielä vuosia eteenkin päin hakea oikeutta vääryyksiin.

      • odotelkaapaukkua

        Terveiset etelästä.

    • järkimyshoi

      Vaikka olisi tullut uimahalli niin siitäkin olisi pakkomielteisesti valitettu. Eihän hotlakaan kelppaa.

      • kyllälähtee

        Hotla oli kaksiokerrostalo, ei hotelli. Katsos kun asuntoja myymällä kaupungin paraatipaikalta tienaa. Sen takia majoitusrakennuksissa ei ole majoitustoimintaa. Tienistit voi lukea rr:n tilinpäätöksistä. Kun voittoon lisää vielä siirrot "vuokrana" toiselle yhtiölle, niin pääsee korjattuun voittoputkeen käsiksi. Liikevoitto oli 75%:n luokkaa. Ei huono ja siitä oli jo maksettu sievoisesti mm. toimitusjohtajalle, joka paikallisten poliitikkojen ja virkamiesten kanssa suhmuroi asioita. Keppiä ja porkkanaa on käytetty enemmän tai vähemmän. Valitettavasti vaikenemisen kulttuuri on vallalla eikä kukaan uskalla tulla ulos paljastaakseen väärinkäytökset. Oulussa on alku saatu ulostuloille, metoo-kampanja alkoi viime vuonna, ehkä Hangon kovistelutkin tulevat vielä julki. Lopulta oikeus voittaa.

    • kummastus

      Lopulta Hanko häviää ja katoaa Raaseporin syövereihin näiden änkyrävalittajien takia. Ei mitään omia ideoita vaan ainoa agenda torpata muiden hankkeita. Sellaiset ihmiset saa paljon pahaa aikaan.

      • hankohenki

        Turha soimata poliisia, jos ajat ylinopeutta. Selittely senkun jatkuu. Se on sitä "hanko-henkeä varmaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1642
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1369
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1212
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1194
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1076
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      838
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      825
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      92
      717
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      713
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe