Kannustuskirje Elina Gustafssonille!

muodikas60vee

Minulla ei ole Face joten kirjoitan tänne. Toivon että tämä tavoittaa Elinan.

Olet saanut vihapostia ja arvosteluja puvustasi linnanjuhlissa.

Muistan 90 luvulla kun 4-vuotias poikani sai kutsun pienen kaverinsa synttäreille. Hän halusi välttämättä ja tietysti pukeutua hienoimpiin vaatteisiinsa. Toki annoin hänen tehdä niin. Ja niin hän onnessaan laittoin oranssin lohikääreellä kirjaillun kauluspaidan ja farkut. Poika oli oikein suloinen ja innoissaan juhlista lahjansa kansssa.
Synttärikutsuilta palasi surullinen lapsi. Joku muista juhlivista lapsista oli sanonut että hänellä ei ole "oikea juhla-asu".
Itsellään arvostelijalla, myös pojalla, oli ollut TUMMA PUKU. 5-VUOTIAALLA. Mistä hitosta lapsi osasi arvostella että poikani kirjailtu paita ei olisi juhla-asu. No, se oli hänelle äitinsä sanonut. Opettanut asenteita.

Pojallani oli vaikeuksia mennä seuraaviin juhliin, niin ikävä muisto siitä jäi mutta pukua ei lapselle ostettu sittenkään. Onneksi noista ajoista on päästy ja pukeutuminen on kiva asia.

Elina, pukusi oli juhlava ja, siisti ja sinulle sopiva. Viihdyit siinä varmasti. Se oli paljon persoonallisempi ja hienompi kuin "rividresmannnäköiset juhlapuvut". Ja sitä paitsi kangas oli erittäin upeaa. 10 pistettä! Olitte niin iloisia siinä kättelyjonossa että tuli ihan hyvälle tuulelle..

ELI:
Haukkujille on vaan sanottu että on vain yhdennäköisiä juhla-asuja. MUTTA NÄIN EI OLE!!! Se on puusilmäisten opittu asia!!!

Pukeudu jatkossakin omannäköisesti siististi ja iloisesti. Olit yksi komeimmista juhlijoista. Ja puolisosi ilo silmälle.

4

206

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lvkylläääää

      Vanhempien vika, jos pojastaan tulee homo. Vanhemmat haluavat poikansa olevan tyttömäinen, koska ilmeisesti toivoivat tyttöä.
      Vanhempien on totuteltava poika poikain leikkeihin. Vanhemmista on huvittavaa, kun poika laittaa päälleen mekon. On epäkypsiä vanhempia.
      Pojasta tulee kasvaa mies. Sukupuolettomia ei ole, vai synnyttääkö joku sekasikiön.
      Äiti aina tietää synnyttikö tytön, vai pojan, ei sukupuoletonta.
      Maailma on menossa huonoon suuntaan, kun sallitaan se, mikä on ollut sairasta,sairasta se on vieläkin.

    • öööööööööö

      ja mitenkähän tämä kirjoitus liittyi Elina Gustafssoniin?

    • xxyyxx

      Tosi kaunista, että joku 60v. muotitietoinen kannustaa Elina G:tä kertomalla tarinan 40-vuoden takaa, jossa 4v. poika oli surullinen... Varmasti äidille ollut suurempi trauma kuin tälle neljävuotiaalle, koska vieläkin on niin tuoreena muistissa.
      Tosiasia kuitenkin on, että Elina G. tiesi tasan tarkkaan, minkä somemyrskyn hänen arkipäiväinen pukeutumisensa konservatiivisiin Linnan juhliin tulisi aiheuttamaan.
      Gay-ihmiset rakastavat julkisuutta, mutta vain positiivista julkisuutta.
      Ja nyt tuli negatiivista palautetta, jota on vaikea sietää. Mutta tämä negatiivinen palaute on parasta kannustusta, se kasvattaa, kutsuttakoon sitä rakentavaksi palautteeksi.
      Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin suurin osa gay-ihmisistä ajattelee.
      Kaikki saavat rakastaa, mutta tässä sivistyneessä maailmassa kaikilla on myös samat säännöt.

    • kylnäinon

      Elina Gustafsson ja Sydämen asialla sarjassa konstaspeli Nick Rowania näyttelevä Nick Berry ovat kasvoiltaan kuin kaksi marjaa. 🙂

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe