No nyt Helsingin Pohjolankadun Alepassa myytävistä Saarioisten lohikeitopakkauksesta löytyi neula joka jäi onneksi hampaiden väliin eikä mennyt nieluun. Että silleen. ILtalehti.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ei ollut sitten ruoto? Uusavuton viherituhippi ei välttämättä tiedä, mikä ruoto on, vaikka olisikin kuullut sanan kala.
Enkä sitten tyydy yhteen annokseen Saarioisilta sanoo muija iltalehdelle!
heh taitaa ottaa neulasta kaiken irti?
Lohi on voinut syödä sen neulan jo kasvatusaltaassa, hyvinkin mahdollista!
Kyllä on. Noihan syö ihan kaiken mitä sinne altaaseen heittää, mm tupakan filtterit kuulemma. En itse ole sellaisia tietenkään altaisiin viskonut.
Tokihan prosessissa on virhe silloin kun tuollainen lopputuotteeseen asti päätyy.
Paremmilla firmoilla kaikki pakkaukset ajetaan metallitunnistuksen läpi niin että mitään metallisiruja tms ei edes voi päätyä kuluttajalle asti.
Prosessissa ei ole tässä tapauksessa virhettä. Silloin oli, kun Saarioinen valmisti hiirilaatikkoa.
No sinä sen sanoit totuuden metallin paljastin, ei hiiriin reakoi. Että silleen.
Olisko fisuun asennettu ruotoimplantti joskus?
Ettei olisi ollut muuten sateenkaarirautusoppaa? Ei taida nimittäin oikeaa lohta olla noissa mammojen keitoissa. Keravalaiset kartanonherrat saattaa kylläkin käytellä Norjan kassilohta omissa keitoksissaan.
Kekkosen KIRJOlohi kummittelee?:D
Sen verran deekun näköistä porukkaa, että komponentti on takuulla karissut heidän omista romuistaan. Vai että koffia kyytipojaksi keitolle. Aika nolo tuo kuva kaikin puolin.
Mahtikommentti :D
No kyllä tuo pakkaus olisi voinut päätyä kenen tahansa ostoksiin. Että silleen.
No kyllä tuolla ruokajuoman määrällä pitäis muutaman nupineulan menevän kakostelematta alas!
Siinähän niitä tenukeppejä pyörii nurkilla. Tuo pariskunta sulautuu siis maisemaan.
No olisko nuo mainokset TV:ssä joissa hehkutettiin Suomalaisten lisäävän kalan osuutta Joulupöydän kattauksiin antanut aihetta neulojen laittoon ? ? ? Että silleen.
Tässä tapauksessa ei ollut kyseessä kylläkään Suomalaiset, vaan helsinkiläispariskunta Linneot. Heitä muuten Suomessa vain 17 kpl, joista 10 miehiä ja loput naisia.
- Onneksi sinä Kyösti hallitset nippelitiedon, joku pitää siitäkin huolta!
Ehkä tärkein asia maalilamssa
tuijotetaan pilkkua kun mykkäsen huora kävi
sitomassa suomen laittomasti GCM sopimukseen
kansa pidetään hiljaisena kun tuijotetaan nuppineulaa keitossa
matua Saarioisilla on töissä?
Kyllä ne lohikeitot, saarioiset ja muut saadaan hengiltä kun
usutetaan sakut ja unionistit hävittämään loputkin
Joku susanna koski tekee sen varmaan pientä extraa vastaan
perustelee sen jotenkin niin - että hän itse elättää verotuksellaan kaikki.....
MEPi pykää jonkun uuden pykälän millä siitä saadaan terveydelle vaarallista.
Sakut tykkää ja huutonauraa kun pieni leuhka Suomi kuolee
sen omien päättäjien käsien kautta
Nuppineulan tarkoituksena on pitää se ainoa lohenpala kiinni pakkauksessa ,ettei avatessa putoa ja huku. Ilman lohenpalaa tuote muuttuu kasvissosekeitoksi.
Onhan se ymmärrettävää jos eläkeläinen yrittää hankkia vähän lisää lohikeittoa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/30-vuoden-takainen-hairahdus-ajoi-lean-ikuiseen-velkavankeuteen/4597438#gs.yzIeQjI
"Vierotusoireet kuin krapulassa", mutta onneksi "mies antoi noottia". Onko tuossa kirjoitusvirhe, ettei pitänyt lukea nootin sijaan norttia? https://www.is.fi/perhe/art-2000000722445.html
Myös peliriippuvuutta rouvalla esiintynyt, joten lisätienestiä yritetään vaikka väkisin.
Kannattaa kokeilla.
Laita nuppineula mihin tahansa ruokaan tai keittoon ja sitten mikroon. Alkaa mikrossa sellainen sakenöinti että kuumennus jää kesken. Neula löytyy ennenkuin sen laittaa suuhun.
Koko juttu petosyritys!
Kaikki eivät kuumenna ruokiaan mikroissa
Vanhan liiton miehet tietävät, että ruoan voi lämmittää myös levyasemalla.
Tämä emäntä kertoo tuossa jutussa että kuumensivat mikrolla
Yksittäistapaus.
No tietysti se oli, kun löytyi vain yksi nuppineula = yksittäistapaus. Että silleen.
Selvisikö koskaan mistä neula oli soppaan joutunut?
Jos se oli ongenkoukku minkä kala oli nielaissut pyydystettäessä.
Oli vaan suoristunut kun oli jotain kiinalaista "terästä"