Suomen Kansa Ensin puoluerekisteriin

https://yle.fi/uutiset/3-10548514?origin=rss

Suomen Kansa Ensin on merkitty puoluerekisteriin, kertoo oikeusministeriö tiedotteessa. Puoluerekisterissä on lisäyksen jälkeen 18 puoluetta.

Puolueen perustamiseksi vaaditaan muun muassa vähintään 5000 oikeusministeriön vahvistamaa kannattajakorttia. Suomen Kansa Ensin -liike kertoo verkkosivuillaan ajavansa ensisijaisesti suomalaisten etuja.
48429
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

5000 nimeä tulee täyteen muutamassa päivässä. Eivät joudu itse kirjoittelemaan kuten Siniset.

Äänestä

Hyvä, kiitos
niin paljon, kiitos

Ja olkaa tarkkana siellä, kokkareet tulee tekemään kamalia, tulee likainen peli.

Kypärä päähän

Ja sitten porukkaa pitää alkaa valmistelemaan vaalivalvontaan ja ääntenlaskun valvontaan.
Tietoa ei saa enää päästää kirjaamaan ääniä järjestelmään.

Äänestä

Vaikuttaisi taas yhdeltä möykkäporukalta, kun pitää patukat ojossa kulkea kaduilla. Mistä näitä oikein sikiää?

2Äänestä
  • Ei ole onneksi sentään Pride kulkue ja toisen sojottava patukka kädessä.

    Äänestä

"Ja olkaa tarkkana siellä, kokkareet tulee tekemään kamalia, tulee likainen peli."

Ei kun eikös se Persut ole se sovittu pahin vihollinen. Ne Persut on aiheuttaneet kaikki SKE-puolueen vastoinkäymiset tähän mennessä.

Nytkin Persut tekee juoniansa kuinka ne voisi nolla ta SKE:lle tulossa olevan valtavan äänivyöryn. Vaalien jälkeen se taas nähdään, että Persut onnistuivat saastaisessa sabotoinnissaan, ja SKE-äänisaalis koko maassa jäi hyvin vähäiseksi.

Äänestä
  • Maasta se pienikin ponnistaa. Eduskuntapuolueiden tekemän politiikan arvosteleminen on kai vielä oikeutettua Suomessa. Kansallismielisyys on laaja käsite, mutta odottaisin suurimman osan suomalaisista odottavan heidän asioidensa edistämistä ja kansalaisoikeuksiensa turvaamista.

    Joskus varmaan tulee eduskunnassakin tehtyä suuria virheitä, joskus jopa emämunauksia. Seuraukset äänestyspäätöksistään parlamentissa tulee pystyä kantamaan! Tuliko yllätyksenä, että taviskansalainenkin voi seurata politikkojen huseeraamista?

    Äänestä

Tämä puoluerekisteriin pääseminen on niin mitätön asia, että puolueen pää-äänenkannattaja Laiton lehdykkä, sen paremmin kuin puolueen omat sivutkaan eivät mainitse asiasta sanallakaan.
https://suomenkansaensin.fi/tiedotteet/
https://laitonlehti.net/

Syynä lienee se, että SKE-johto ei oikein tiedä, että kuka tuota puoluetta tällä hetkellä johtaa.
Puolue on nyt olemassa, mutta sillä ei ole ainakaan 3...4 viikkoon päätösvaltaista hallitusta olemassa.

Äänestä

No, nyt loppui persujen äänestäminen.

1Äänestä

Venäjä-vetoinen SKE aikoo siis pyrkiä Suomen politiikkaan.

Kannattaa suhtautua kriittisesti, sillä Johan Bäckmanin ja Marco de Witin kaltaiset putinisit ovat kyllä isänmaan asialla, mutta se isänmaa on Suomen itärajan toisella puolella.

"Suomi ensin -liikkeen toinen johtohahmo Marco de Wit vieraili kesällä itä-Ukrainan kapinallisalueella, Venäjän tukemassa Donetskin niin sanotussa kansantasavallassa."

https://seura.fi/isanpikajuna/2016/08/28/venaja-ensin-liike-lietsoi-forssassa/?shared=6864-db0f0529-1

Suomalaiset taistelivat talvisodassa Suomen puolesta ja nyt nämä dewitit ja bäckmanit ovat hännystelemässä hyökkääjän puolella.

1Äänestä
  • On sulla tarinat!

    Äänestä

No mihin ensin? Heikoille jäille? Ryssän syliin? Sori vaan mutta populismilaumat on nähty vähäksi aikaa perseiden jytkyttelyn jälkeen.

1Äänestä

Aate: Kansallismielisyys, EU-vastaisuus, sananvapaus, arvokonservatismi

Tarkoittaako arvokonservatismi sitä, että nainen on miehen omaisuutta, ja naisen saa miehen niin halutessa vaikka raiskata? Näinhän on Suomessa aikaisemmin ollut.

Äänestä
  • Sinne päin. Ja SKEläisten ihannevaltiohan on Venäjä, jossa mies saa laillisesti pieksää aviovaimonsa.

    Äänestä

Toivottavasti pääsee vaaleihin viemään persuilta ääniä.

1Äänestä
  • Ensi vaaleissa SKE saa koko maassa noin 6000...8000 ääntä.

    Jostakin nämä tietenkin ovat poissa. Ehkä osa persuilta osa kokoomukselta ja demareiltakin.

    Äänestä

Olen osa Suomen kansaa, enkä halua mitenkään tuollaisen ryhmittymän edustavan itseäni. Tuntuu pahalta, että heillä on oikeus käyttää sanaa Suomi puolueensa nimessä.

1Äänestä
  • "silti.." ????????

    Äänestä

Uusi natsi puoluve. Hakaristiliput heiluu...Sickhail!

Äänestä
  • Karavaani kulkee ja Mustit haukkuu.

    1Äänestä

Persujen kannattajilta nuo saavat äänensä, keiltään muilta eivät saa. Nekin äänet pienentävät persujen persujen aina vaan laskevaa kannatusta tietysti entisestään.

2Äänestä
  • Olen kuullut etteivä kaikki nykyisten valtapuolueiden äänestäjät ole tyytyväisiä äänestämänsä puolueen toimintaan.

    1Äänestä

Onneksi olkoon uudelle puolueelle. Tätä hetkeä isänmaalliset suomalaiset ovat kaivanneet mykistävien tapahtumien keskellä.

1Äänestä
  • UUsi puolue syntyi lähes samana päivänä kun Suomen edustaja allekirjoitti vahingollisen GCM sopimuksen.

    1Äänestä

Voittaa se vaaleissa ainakin Siniset uuvelot.

Äänestä

Hallituksen GCM pimityksen inspiroimana lupaan antaa ääneni Marco de Wit ille

Äänestä

Kieltääköhän GCM sopimus SKE:n äänestämisen

Äänestä

SUOMEN KANSA ENSIN JA SITTEN LIITYTÄÄN VENÄJÄÄN

1Äänestä
  • Kerrohan nyt että miten heIvetissä sait tämänkin liitettyä jotenkin venäjään?

    Äänestä

Upea juttu. Finland first.
Linnan juhlassakin oli joku Finland first lady. Kyllä kissakin oman häntänsä nostaa. Kuten koirakin koipensa.

Äänestä

Äänestän SKE:tä, vaikka toisaalta tiedän että se on ihan sama ketä äänestää niin tuloksia tarvittaessa vaikka vähän rukkaillaan "parempaan" suuntaan. Sitähän tämä EU tuntuisi olevan.

Äänestä

Ei mitään toivoa päästä Eduskuntaan.

Äänestä

Taistelu hunajatolppapaikoista on veristä.

Äänestä

Ylen vaalipaneeli keskusteluun pääsee vaan ne puolueet, jotka oli rekistöröity jo viime vaaleissa.

Äänestä

en nyt äänestä.mut sanon kyllä suomalaiset ensin.sehän on ku lentokoneessa ohjeet "happilaitteista."auta itsees ensin voit jopa auttaa ees muita.veromarkoillahan täs pyyhitään.eikö.on hyvä et vaihtoehtoja puolueissa löytyy.

Äänestä

"Taistelu hunajatolppapaikoista on veristä."

Tyhmää väkeä. Änkevät itseään kansakunnan kusitolpiksi.

Äänestä

Ikävää. Nationalismia, rasismia ja muukalaisvihaa on jo aivan tarpeeksi sekä Suomessa että etenkin maailmassa. Ihmisten olisi jo aika ymmärtää, että globalisaatio ei ole häviämässä minnekkään, päinvastoin.

Äänestä
  • Sinä siis ymmärrät senkin, että hieno maa nimeltä Suomi katoaa sitä mukaa kuin tuota ulkopuolista roskaa tulee tähän maahan, mikä härskeintä, poliitikkojen avustuksella?

    Äänestä

  • Juuri siksi tarvitaan oman kansan puolustajaa kaiken maailman GCM sopimuksia vastaan.

    Äänestä

Vielä kerran onnittelut 1112 päivänjohdosta.Onneksi olkoon uudelle puolueelle. Tätä hetkeä isänmaalliset suomalaiset ovat kaivanneet mykistävien tapahtumien keskellä.

1Äänestä
  • Pitkään oli tämäkin osasto tänään piilossa.

    Äänestä

Täytyy varata popcornit ajoissa, jos tämä porukka pääsee julkisesti vaalitentteihin. No, kyytipoika lisää huvia. Nauruhermot kaipaavatkin hieman voimistelua.

Äänestä
  • Toivottavasti pääsee, juuri sitähän suvakit himoitsevat. Niin on käynyt kohta jokaisessa EU-maassa, suvakeilla kun on verissä pohjaton tyhmyys ja oman oksan sahaaminen. Sitä faktaa ei voi kukaan kiistää, yrittää aina saa mutta ei totuus siitä miksikään muutu.

    Äänestä

Lucian päivänä valoa pimeään talvi-iltaan ja keväällä valoa Suomen pimeään tilanteeseen SKE:n kautta.

Äänestä

Eikö Suomen Kansa ensin puolueella ollut eilen kokous?. ei mitään videoita ?

Äänestä

Puolue, joka Marco de Wittiltä varastettiin kieroudella.

Äänestä
  • Kyllä , toivottavasti Marcosta tulee puheenjohtaja!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Onnittelut kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10548514?origin=rss

Suomen Kansa Ensin on merkitty puoluerekisteriin, kertoo oikeusministeriö tiedotteessa. Puoluerekisterissä on lisäyksen jälkeen 18 puoluetta.

Puolueen perustamiseksi vaaditaan muun muassa vähintään 5000 oikeusministeriön vahvistamaa kannattajakorttia. Suomen Kansa Ensin -liike kertoo verkkosivuillaan ajavansa ensisijaisesti suomalaisten etuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu