Silmäilin tuossa Suomessa asuvien ulkomaalaisten määriä maittain . Ylivoimainen enemmistö
Suomessa asuvista ulkomaalaisista on virolaisia ja venäläisiä , kolmantena tulevat irakilaiset.
Silti virolaisten ja venäläisten tekemiä raiskauksia ja murhia , joita irakilaiset ja muut etelän maista tulleet tekevät lähes päivittäin , ei ole tullut uutisiksi asti.
Miksi valkonaamat osaavat olla maassa maan tavalla , ja etelästä tulleet eivät osaa ?
Suomessa asuvista ulkomaalaisista on virolaisia ja venäläisiä , kolmantena tulevat irakilaiset.
Silti virolaisten ja venäläisten tekemiä raiskauksia ja murhia , joita irakilaiset ja muut etelän maista tulleet tekevät lähes päivittäin , ei ole tullut uutisiksi asti.
Miksi valkonaamat osaavat olla maassa maan tavalla , ja etelästä tulleet eivät osaa ?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se on heillä veressä se pahuus.
Kyytiä noille on annetava ja lujaa, het helekuutis.
En tiedä minkä ikäinen olet mutta minä ainakin muistan hyvin sen ajan 90-luvun alussa kun Neuvostoliiton romahdettua venäläisiä ja virolaisia alkoi tulla suomeen suurempia määriä ensimmäistä kertaa. Silloin olivat pian lehdet täynnä kauhisteluja Venäjän mafiasta, parituksesta, ryöstöistä ja murroista jotka kuulemma lisääntyivät räjähdysmäisesti. Joihinkin kauppoihin ei päästetty venäläisiä sisään kuin yksittäin kun pelättiin että varastavat heti jos silmä välttää.
No nyt moiset ennakkoluulot ovat aika lailla mennyttä maailmaa ja suurta osaa venäläisistä ja virolaisista pidetään ihan tavallisina ihmisinä. Eli sama kehitys on nyt meneillään monien pakolaisryhmien kanssa. Nyt kauhistellaan ja tartutaan jokaiseen tapahtumaan isona uutisena. Vähitellen sitten totutaan ja tajutaan että ne ongelmia aiheuttavat ovat vain pieni osa ja muut elävät rauhassa ja muita häiritsemättä.
Olet väärässä.
Venäläisten, virolaisten ja muiden itäeurooppalaisten rikokset johtuivat sekä kommunistisesta kasvatuksesta ( joka tappaa aidon moraalin) sekä suuresta elintasoerosta.
Arabeilla pahuus johtuu heidän vihastaan meitä kohtaa joka on kasvatuksen ja erilaisen temperamentin syytä.
Olette varmasti huomanneet että arabien ym. Murjaanien käytös muistuttaa mustalaisten käytöstä huutamiseen ym. Mustalaisilla ei ole painolastina islmin uskoa.
Ei silloin ollut raiskaus - lapsiraiskaus - ja murha-aaltoja niinkuin on nyt. Ei kukaan hyökännyt "Allahu akbar " huudoin ja veistä huitoen suomalaisten kimppuun sen paremmin kuin ryöstömurhannut potkimallakaan , tai polttamalla heinälatoon tai omaan pizzeriaansakaan.
Virolaisten ja venäläisten rikollisuus keskittyi pääasiassa rahan hankintaan rikollisin keinoin, ei
kantasuomalaisten fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen.
Rasismikorttia heiluttelevat ihmisoikeuksien perään huutajat syyllistyvätkin itse pahimmanlaatuiseen rasismiin :
Jatkuvalla raiskaajien ja murhaajien paapomisella ja hyysäämisellä he vievät ihmisoikeudet raiskatuilta , murhattujen omaisilta ja samalla kaikilta suomalaisiilta.
"Miksi valkonaamat osaavat käyttäytyä?" Hyvin yksinkertaisesta syystä. Täällä opetetaan käytöstavat lapsille ihan pienestä pitäen, ja ylivoimaisesti suurin osa aikuisväestöstä osaa käyttäytyä. Lisäksi heillä on länsimaisittain katsottuna terve moraali sekä selvä ymmärrys oikeasta ja väärästä. Kehitysmaissa on vähän eri meininki.
Niissä kun lähinnä (tyttö)lapsia myydään ja naitetaan vanhemmille miehille seksileluiksi, niin miten helvetissä kukaan voi luulla, että tänne tullessaan nämä moniosaajat osaisivat yhtäkkiä käyttäytyä ja heille kasvaisi jonkilainen moraalikäsitys? On lievästi sanottuna todella huolestuttavaa, että aikuisille miehille pitää erikseen kertoa, ettei täällä voi naida 12 vuotiasta, ja saada kaupanpäälle 10 vuohta, 2 lehmää ja Toyota Hilux
koska me valkonaamat olemme pelkureita ja emme uskalla koskee naiseen.
olen nörtti ja en tiiä mikä on nainen.
kerran kuulin et joku raiskasi porno videossa nii sit masennuin 10 vuodeksi.
pakkosyöttöä 2015
suomen pitää tuntea mamut nahoissaan
Vihapuhe on kielletty. Ole hyvä ja siisti suusi.
Kenelle puhut itseksesi?
Talouteen ja materiaan kohdistuvat rikokset häipyvät ihmisten mielistä hiljalleen , mutta palaako raiskatun mieli ennalleen koskaan ?
Entäpä murhatun omaisten tuska läheisensä menettämisestä murhaajan kynsissä ?
Vastaan tähän itse : Raiskatun ja/ tai murhatun tapauksissa mikään ei palaa ennalleen enää ikinä.
Sukurutsaisissa serkkuliitoissa pöljyys tiivistyy ja rikastuu jälkeläisiin. Lisäksi allahismi usuttaa tuhoamaan kaiken komean historian ja islamissa pysyminen pitää imiset pöljässä mielisairaudellisessa taantumuksessa. Edelleen kuuma ja kuiva ilmasto laiskistuttaa ja romuröykkiöiksi kalashnikovein , bazookin , hyppymiinoin, rypäleasein ja autopommein hienonnettu infra luo väkivaltaisen hälläväli-viiliksen, jota khatin mässytys syventää
Mitä lähempänä Apinan väriä niin....
Tietysti myös hiv , AIDS, kuppa, sankkeri , ebola jne. vaikuttavat runtelevasti muutenkin pöljään koppaan.
Tähän kun vielä lisätään eläimellinen raivotautisuus , on näiden otusten käyttäytyminen ymmärrettävää , ja heidät tulisi pitää kaukana ihmisistä.