työmarkkinatori

Kävin tutustumassa TE-toimiston työmarkkinatoriin, koska ajattelin että siitäkin voisi olla jotain hyötyä. Haluan siis saada töitä ( tietenkin sillä ehdolla että palkka on ok ) Palvelu oli kovin kömpelö. en pystynyt laittamaan työkokemusta ja osaamista profiiliin, koska heti kättelyssä meni hermot pakollisiin kenttiin ja valikoihin, joista ei löytynyt joitakin ihan tavallisia ammattinimikkeitä ja taitoja. Ajatus yhdistää työnantajan toiveet ja työnhakijan osaamiset on ihan kiva, mutta tuntuu, että toimii muissa palveluissa paremmin esim. hashtageilla. En siis päässyt katsomaan millaisia osumia olisi tullut, koska en pysty esittäytymään palvelussa. CV-netti toimii paremmin, vaikkei mun profiilia ole katsottu neljän kuukauden aikana kuin kaksi kertaa. Sinne voi kuitenkin ladata liitetiedostot ja osittain välttyä ammattinimikevalikkohelvetiltä. Työmakkinatori ei voi toimia nykyisellään. Toivottavasti saavat sen kuntoon ennen kuin se otetaan käyttöön. Toivon että saan töitä muiden foorumeiden kautta sitä ennen. Tulipa kumminkin katsottua.
Onko muunlaisia kokemuksia tai vinkkejä hyvistä työnhakupalveluista?
185117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Odotan jo kauhulla näitä te-toimiston digitaalisia uutuuksia.

Jo nyt "oma asiointi" on päivityskatkolla AINA kun on määräpäivä ilmoittaa sen kautta jostain te-toimiston vaatimasta "tehtävästä".
Jännä vielä, että määräpäiväkin saatetaan myöntää lauantaiksi tai sunnuntaiksi, jolloin toimistotkin ovat kiinni.

Jos tulee joku pakollinen työmarkkinatori, minne on kaikkien laitettava cv:nsä nettiin, toivon todellakin, etten ole enää missään tekemisissä te-toimiston kanssa!

Äänestä
  • Ei herrajumala! Ei kai tätä nyt pakolliseksi tällaisena...
    Silloin on pakko keksiä jotain radikaalia,..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei herrajumala! Ei kai tätä nyt pakolliseksi tällaisena...
    Silloin on pakko keksiä jotain radikaalia,..

    Nythän hallitus suunnittelee että jokaisen työttömän pitäisi tehdä profiili, jossa CV Työmarkkinatorille ja jos työtön ei tätä tee niin Oma Valmentaja tekee, koska se on pakollinen.

    Missä on työttömän yksityisyyden suoja & perustuslaillinen oikeus valita ammattinsa, työnsä & elinkeinonsa

    Äänestä

Mitä hittiä?
Haen työntekijää kotitalouteen työmarkkinatorin kautta.
Markkinatori ehdottaa profiileja työntekijäksi, mutta ei ole mitään yhteystietoja hakijoilla.
Miten työnhakijaan saa yhteyden? Tietääkö kukaan?

Äänestä
  • Ilmeisesti ei mitenkään, ellei hakija ole omaan profiiliinsa laittanut yhteystietojaan.
    Työmarkkinatori ei tarjoa mitään anonyymiä tapaa saada kehenkään yhteyttä paitsi ylläpidolle voi laittaa palautetta asiasta, mutta ainakaan vielä palautteet eivät ole tuoneet mitään muutosta palveluun.

    Äänestä

Tänään sitä täyttelin.
Itse asiassa tuntui kuin olisi tehnyt te-toimiston töitä joita he eivät halua tehdä.

Olen juuri tänä keväänä suorittanut logistiikan perustutkinnon ja CE-kortin, ja se kalan oksennus tarjosi kokoonpanotöitä. Kuljetusalaltakin on kokemusta.

Kiinnostaisi tietää miten työnantajat hakee sillä, koska mitään sellaista "haen tämän alan töitä" en nähnyt. Eli esim. Autonkuljettaja jne.

Äänestä

Tämähän vain kuvastaa nykyisiä työmarkkinoita. Kenen tahansa odotetaan osaavan ihan mitä tahansa, jos on vain haluja tehdä.
Itsekin olen muutamia kertoja joutunut kieltäytymään töistä joita ei saa lain mukaan tehdä kuin siihen perehtynyt henkilö.

Äänestä

Kokeilin myös ja täys raakilehan tuo on.
Ihme laatikkoleikkiä. Tekstin leikkaa- liimaa pätkii tekstiä, eikä edes tuo kaikkia merkkejä.
Kiinnostaisi tietää, että montako vuotta tällaista secundaa on taas hierottu ja monellako miljoonalla.

Äänestä

Joo, hermot meni kanssa sen ensimmäisen sivun täyttämisen kanssa. Titteli, ammatti ja sitten etsin hakuvalikosta osaamista kuvaavia sanoja. Ja aina vaan oli tiedot täytetty väärin, enkä ymmärtänyt miksi. Kesti pari tuntia saada profiili kuntoon ja kuitenkin jäi omasta mielestäni puutteelliseksi. Helpompi olisi olla, jos olisi itse kirjoittanut kuvaavat sanat.

Äänestä

Ehdottomasti ei kannata laittaa tietoja tuonne. Se että olet siellä etkö esim LinkedInissä kertoo työnantajalle sen, että olet TE keskuksen asiakas eli työtön. Ja hakemuksesi menee suoraan roskikseen.

Äänestä
  • Mielummin menen kiskoille makaamaan kun alistun nöyryyttävään Linkedln:n käyttöön, jossa on pöhinää ja kaikenmaailman myyntifirmat ottavat tiedot sieltä = alkaa kotirauhan häirintä.

    Äänestä

Joo sinne ei pääse kuittaamaan omia asioita tänäänkin pitäs mutta kas kummaa se sivu ei aukea johon pitäs mennä.

Äänestä

Karenssiautomaatti, joka tahallisesti pidetään alhaalla "Huollossa" etteivät ihmiset pääse hoitamaan asioita ja saavat automaattisesti karenssin

Äänestä

Ihan perseestä eivät toimi ja sitten laitetaan ukaasia et jos tätä tuota tee loppuu rahan tulo soitin eivät tienneet mitään lähettämässään kirjeestä sanovat onko se tullut meiltä se kirje. Saisivat mennä kouluun tai työttömäksi

Äänestä

Ainakin Työmarkkinatorin Työpaikkavahti on totaalinen vitsi!

Äänestä

Johtuu siitä,että nämä työkkäri tantat on itse
varmaankin laatineet ja suunnitelleet nämä
sivut ,poliitikkojen painostuksella tietenkin.
Tuo kaikki asian tuntemattomuus viittaa siihen.

Äänestä
  • Työkkärin tantat eivät ole työmarkkinatorisovelluksen laatijoita. Kyllä ICT koodauspropellipäät sen systeemin ovat ideoineet ja kasanneet kaikkien iloksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Työkkärin tantat eivät ole työmarkkinatorisovelluksen laatijoita. Kyllä ICT koodauspropellipäät sen systeemin ovat ideoineet ja kasanneet kaikkien iloksi.

    Tarkoitat kai IDIOITUTTANEET ja kasanneet sen
    kaikkien "iloksi".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aileen kirjoitti:

Kävin tutustumassa TE-toimiston työmarkkinatoriin, koska ajattelin että siitäkin voisi olla jotain hyötyä. Haluan siis saada töitä ( tietenkin sillä ehdolla että palkka on ok ) Palvelu oli kovin kömpelö. en pystynyt laittamaan työkokemusta ja osaamista profiiliin, koska heti kättelyssä meni hermot pakollisiin kenttiin ja valikoihin, joista ei löytynyt joitakin ihan tavallisia ammattinimikkeitä ja taitoja. Ajatus yhdistää työnantajan toiveet ja työnhakijan osaamiset on ihan kiva, mutta tuntuu, että toimii muissa palveluissa paremmin esim. hashtageilla. En siis päässyt katsomaan millaisia osumia olisi tullut, koska en pysty esittäytymään palvelussa. CV-netti toimii paremmin, vaikkei mun profiilia ole katsottu neljän kuukauden aikana kuin kaksi kertaa. Sinne voi kuitenkin ladata liitetiedostot ja osittain välttyä ammattinimikevalikkohelvetiltä. Työmakkinatori ei voi toimia nykyisellään. Toivottavasti saavat sen kuntoon ennen kuin se otetaan käyttöön. Toivon että saan töitä muiden foorumeiden kautta sitä ennen. Tulipa kumminkin katsottua.
Onko muunlaisia kokemuksia tai vinkkejä hyvistä työnhakupalveluista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu