Pää sekoaa

Ollaan oltu naimisissa kahdeksan vuotta. Avioliitto oli alkuun ihanaa ja saimme kaksi lasta. Olimme sopineet yhdessä keskustellen siitä, että toisen lapsen syntymän jälkeen voin käydä tekemässä sterilisaation. Kun aika operaatioon sitten tuli, alkoikin vaimo pyytää etten menisi, että hän saisi aikaa sopeutua siihen ajatukseen, ettei lapsia enää tulisi. Menin kuitenkin (minulla on lapsi jo edellisestä avioliitosta ja ikää enemmän kuin vaimolla) - ja huonosti kävi. Rakkaus loppui siihen paikkaan, vaimo mùuttui heti etäiseksi, ja tätä on kestänyt vuosia. Läheisyyttä ei juuri ole ollut ja vain minä olen ollut aloitteellinen. Kun olen toivonut läheisyyttä, on hän ahdistunut siitä entistä enemmän. Olemme puhuneet paljon, mutta mikään ei näköjään auta. Syksyllä vaimo sanoi haluavansa erota. Pienet lapsemme jäisivät hänelle suurimmaksi osaksi aikaa, minulla he olisivat vain joka toinen viikonloppu. Asunto pitää laittaa myyntiin ja muuttaa jonnekin vuokralle. Nyt tuntuu vaan siltä että pää sekoaa, koska itse haluaisin yrittää ja tehdä ihan vaikka mitä ettemme eroaisi. Kaikki tuntuu murskautuvan, ja eniten pelkään sitä miten pienet, herkät lapsemme reagoivat tähän. Hirvittävältä tuntuu ajatus olla erossa lapsista, en tiedä miten selviän. Ja tiedän että heillekin tulee olemaan vaikeata olla ilman isää. Tuntuu siltä että haluaisin vaipua maan alle, kuolla.
4117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Akka yleensä lähtee ja toiset naiset viel sitä yllyttää...
Olen itte nähny tämän.
Mitään järkevää ei ole tehtävissä. Akka on hurmoksessa.
Ja yh Suomi suojelee naista.
Näin Tulee yh orpoja.

Mitään tälle ei voi.
On tunnustettava vaan tosiasiat.
Ikävää tämä on.

Itsellä se akka tuhosi perheen ja alkoi haastaa riitaa, vei lapset toiselle puolen Suomea.
Ja erotti isästään.
Lisäksi alkuun tuli kaikkea mahdollista halveeraus saastaa, jota tuo, ilmeisesti mielisairas nainen tuotti voimissaan.
Nykytilanteesta en tiedä, piti lopettaa yhteydenpito, kun ei ollut enää ihmisestä se toiminta.

- nämä nyt kerroin kun tätä tapahtuu jatkuvasti.
Yh Suomi on tuhoisa systeemi.

Äänestä

Vielä tarkennus vuodatukseen: olen siis jo melkein 45- vuotias ja vaimo kymmenen vuotta nuorempi. Miten hän kuvittelee että tämän ikäinen mies olisi jaksanut isomman lapsikatraan kanssa? En yksinkertaisesti voi ymmärtää!! Mutta nyt edessä muutto oman 15 vuotiaan lapsen kanssa jonnekin. Sekin tuntuu raastavalta kun erotetaan toisiinsa kiintyneet ja tärkeiksi tulleet lapset toisistaan..... Pää sekoaa!

Äänestä
  • Noi on hiukka vaikeita asioita. Moni pitkittää näitä asioita, kun ei halua olla erossa lapsistaan. Mites ap tuumis, että mitenkäs liitto jossa ei vaikka rakastettais tai olis vaikka muuten hankala. No, ei näistä tiedä. Vanhan kansan ihmiset oli sinnikkäitä, osa niistä sinnitteli täysin rakkaudettomissakin liitoissa. Tutkimusten mukaan tosin pettäminen oli yleisempää, mutta vaietumpas. Olisko se ratkaisu nykyajan liittojen kestävyyteen, rakastajan hankkiminen tai syrjähypyt? Siinä ei välttämättä olis mitään menetettävää, jos verrataan siihen, että suhde muutoinkin päättyis eroon. Kuinka itse pettäjän pää kestäis tuota tai petetyn? Kaikille ei välttämättä olis hyvä ratkaisu, mutta vois olla yks järkiperänen ratkasu.

    Äänestä

Asuisitko sitte loppuelämäsi ihmisen kanssa ,joka ei rakasta sua ja alkaa jopa inhota sua , siinä olis lapsillekin oikea avioliittomalli, mieti nyt vähän, erotkaa keskenänne, mutta ei lapsistanne, vanhemmuus jatkuu erosta huolimatta.
Vuoroasuminen lapsille paras ,lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin ja hyvät suhteet exään sitte syntyy hyvää.
Sinä olet vasta 45 v sulle voi löytyä vaikka kuinka kiva nainen tulevaisuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitentämänytnäinmeni kirjoitti:

Ollaan oltu naimisissa kahdeksan vuotta. Avioliitto oli alkuun ihanaa ja saimme kaksi lasta. Olimme sopineet yhdessä keskustellen siitä, että toisen lapsen syntymän jälkeen voin käydä tekemässä sterilisaation. Kun aika operaatioon sitten tuli, alkoikin vaimo pyytää etten menisi, että hän saisi aikaa sopeutua siihen ajatukseen, ettei lapsia enää tulisi. Menin kuitenkin (minulla on lapsi jo edellisestä avioliitosta ja ikää enemmän kuin vaimolla) - ja huonosti kävi. Rakkaus loppui siihen paikkaan, vaimo mùuttui heti etäiseksi, ja tätä on kestänyt vuosia. Läheisyyttä ei juuri ole ollut ja vain minä olen ollut aloitteellinen. Kun olen toivonut läheisyyttä, on hän ahdistunut siitä entistä enemmän. Olemme puhuneet paljon, mutta mikään ei näköjään auta. Syksyllä vaimo sanoi haluavansa erota. Pienet lapsemme jäisivät hänelle suurimmaksi osaksi aikaa, minulla he olisivat vain joka toinen viikonloppu. Asunto pitää laittaa myyntiin ja muuttaa jonnekin vuokralle. Nyt tuntuu vaan siltä että pää sekoaa, koska itse haluaisin yrittää ja tehdä ihan vaikka mitä ettemme eroaisi. Kaikki tuntuu murskautuvan, ja eniten pelkään sitä miten pienet, herkät lapsemme reagoivat tähän. Hirvittävältä tuntuu ajatus olla erossa lapsista, en tiedä miten selviän. Ja tiedän että heillekin tulee olemaan vaikeata olla ilman isää. Tuntuu siltä että haluaisin vaipua maan alle, kuolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu