Hyviä uutisia Euroopalle. Eiköhän siitä aukene innovatiivisille suomalaisillekin siivu. Puhtaat (luomu) elintarvikkeet ovat Japanissa hyvin arvokkaita. Varmasti kysyntää löytyisi myös metsäsienille, joita japanilaiset rakastavat. Ehkä sellu- ja paperiteollisuuskin hyötyvät.
EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus sinetöitiin keskiviikkona, kun Euroopan parlamenti hyväksyi sopimuksen. Japani oli jo aiemmin omalta osaltaan ratifioinut vapaakauppasopimuksen. Sopimus kattaa 635 miljoonan ihmisen markkinat ja käsittää kolmanneksen koko maailman bruttokansantuotteesta.
EU:n talouskomissaari Cecilia Malmström totesi, että sopimus on suurin koskaan tehty kauppasopimus. Japanin autoteollisuus saa sopimuksen myötä vahvemman aseman Euroopassa. Japani puolestaan poistaa tariffit mm. eurooppalaisilta maataolustuotteilta, josta koituu eurooppalaisille arviolta miljardin vuotuiset säästöt pelkästään tullimenoissa.
Sopimus astuu voimaan 1. helmikuuta 2019

Vastaukset 3
Vanhimmat
Taas-naurattaa kun EU jäsenvaltioiden virkailijat hyötyvät
miljardin ja jäsenvaltiot häviävät häviävät miljardin?
Heh heh. Mainittu nemellinen voitto tulee automaattisesti tullimaksujen poistumisesta. Suomalaisille yrittäjille ja elintarviketuotannolle avautuu tuosta hyviä mahdollisuuksia. Tietenkin niiden mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää töitä.
Kuinka EU:n jäsenvaltiot häviävät miljardin vapaakauppasopimuksessa? Kuinka monta vapaakauppasopimusta Venäjällä on? Tai millaiset markkinat se tarjoaa yrityksille? Sinä tiedät - kerro siis ja valaise tyhmää tšuhonka'a, siitä kuinka Venäjä on parempi kauppakumppani kuin Japani!
Äly jätä sano Faxeer kun haluat hyvää ja suu tulee mustaksi Salmiakista ?