Suomi pelastaa maailman korottamalla bensan veroa

Vaikka joka vuosihan sitä bensan veroa on nostettu mutta nyt on viisaat päät lyöty yhteen ja tajuttu että jos sitä vieläkin korottaisi niin maailmasta tulisi parempi paikka
9<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Suomen päästöt nytkin minimi luokkaa.
Suomen kansa tuottaa vähän päästöjä. Jos muut maat tekisivät saman oltaisiin jo sopimusten mukaisissa päästöissä

Suomen on turha ryhtyä enempää ihmisten eloa kurjistamaan, koska sillä ei ole mitään merkitystä.
Suomalaisten aiheuttamat päästöt niin pieniä kun kaikki lasketaan yhteen.

Intiassa ja Kiinassa ja muualla on todella paljon kaupunkeja, joissa asuu enemmän ihmisiä kuin koko Suomen maassa ! ja nämä kaupungit todella saastuttaa ja lähettää muovia meriin !

1Äänestä

Herätkää kansalaiset, ajoissa vastustamaan näiden älykääpiöiden suunnitelmia ajaa suomi alas, nyt olisi pistettävä toppi, että muutkin, kuin herrat voivat vielä autoilla. Oiskohan otettava Ransakan malli ja porukat kaduille, ennen kuin nämä pölhöt pääsevät valtaan.

1Äänestä

Kaipa nyt alatte jo tajuamaan, ketä äänestätte tai jätätte äänestämättä tulevissa vaaleissa?

Vanhat pois ja uusia ehdokkaita tilalle.

1Äänestä

Bensalle vain hienoimman ja kalleimman viinin hinta, niin maailma pelastuu ja maan talous kasvaa!

1Äänestä

Se kertoo maastamme kaiken että esim bernerin kaltainen tuulimylly voi ylipäätään olla ministeri. Millään ei tässä maassa ole mitään väliä. Olemme syyntakeettomien vakavasti häiriintyneiden poliitikkojen armoilla.

1Äänestä
  • No päättäjät haluaa keltaliivit Suomessakin kaduille polttamaan autoja, mutta poltetaan ne ökyautot ensin. Että silleen.

    Äänestä

Käsittämätöntä miten tällainen ihminen on ministerinä Sipilän suojeluksessa. Esille tuomassa milloin mitäkin hullutuksia. Pieni Suomi maksajana ensimmäisten joukossa muun maailman saastuttaessa. Näyttää kuin metsiäkään ei olisi missään muualla kuin pienessä Suomessa ja nyt on pyrkimyksenä istuttaa aukot ja pellot metsällä saasteiden takia hiilinielua lisäämään.
Kaikessa on vain järjetön rahastuksen maku. Onko Suomen päättäjien selkäranka heikoilla, tämän mallimaan ajatellaan tuovan Suomelle kunniaa kaikessa näkemättä niitä vaaroja mitä siihen todellisuudessa kätkeytyy.
Ei ole otsaa sanoa EI niille maille jotka näitä vouhotuksia tuo esille. Kaikki käy ja kaikkeen lähdetään ensimmäisenä mukaan. Median voimin yritetään kääntää kansalaiset hyväksymään kaikki ja sekin aivopesu tapahtuu kansalaisten omilla verorahoilla.
Rikas maa, maailman onnellisin maa, mallimaa, siinä Suomen slogan. Onko tutkimusta tehty ja tietääkö päättäjät miten paljon tämä kaikki Suomen mainostaminen on tuonut Suomeen rikollisuutta ja petoksia?
Rikollisuus ja petokset ovat kaiken aikaa lisääntyneet netissä ja puhelimissa ym., enää ei ole tavallinen kansalainenkaan missään suojassa. Odotetaan vaan sitä päivää että kaikki tietokoneen kautta tapahtuva kaatuu, pankit ja ihmisten identiteetit ovat ryöstön kohteena.
Jo nyt näiden ihmisten tietojen käsittelijät tekee virheitä joita he eivät voi koskaan korvata.
Vanhemmat ihmiset ovat olleet ennen luottavaisia päättäjien tekemiin päätöksiin, mutta enää näin ei ole. Puhelimet pirisee ulkomaisten huijareiden tullessa linjoille. Petokset mielessä he vaihtaa numeroitaan jatkuvasti ja tietokonehuijarit huijaa kaikilla tavoilla suomalaisia.
Rahat pois suomalaisilta kaikilla keinoilla, on tämän "onnenmaan" tämän ajan roistojen slogan ulkomaita myöten.

1Äänestä

Ei tässä ole kuin rahankeruusta valtiolle kysymys. Varmaa rahantuloa! Suomeen liittyvät ilmastohöpinät toimii tässä vain keppihevosena.
Sekin on varmaa, että kun 95:n on 2€/litra joukkoliikenne ei ole kehittynyt yhtään.

1Äänestä

Ei tässä mitään päästöjä ajatella. Se miten saadaan lypsettyä ihmisten rahat tämän varjolla on pääasia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bnerner kirjoitti:

Vaikka joka vuosihan sitä bensan veroa on nostettu mutta nyt on viisaat päät lyöty yhteen ja tajuttu että jos sitä vieläkin korottaisi niin maailmasta tulisi parempi paikka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu