Suomi24:n treffipalstalta löytyi muutama kuukausi sitten mies, kiva ja rakas. Mutta treffipalstailu näyttää jäävän veriin.
Vaikka olemme toisemme kohdanneet ja rakastuneet ja hyvänä on pidetty, niin silti vaan näkyy armaalla olevan haku päällä eli treffi-ilmoitus edelleen voimassa ja joka ilta aktiivisena. Ihmetyttää kovasti.
Ja nyt pohdituttaa että pitäisikö luovuttaa ja antaa uroon jatkaa metsästystään rauhassa. Omalta osaltani tuntuu siltä, että rakkautta on riittävästi vaikka loppuelämään yhdessä, mutta tunteeko mies olevansa liikaa kiikissä? Eikö hänellä olekaan hyvä olla? Ei näin uudessa suhteessa vielä oikein halua alkaa tenttailemaankaan.
Vai onko miehet nyt vaan sellaisia että aina pitää olla valmiina uusiin kujeisiin? Vaikka sanookin että on hyvä olla yhdessä?
Vaikka olemme toisemme kohdanneet ja rakastuneet ja hyvänä on pidetty, niin silti vaan näkyy armaalla olevan haku päällä eli treffi-ilmoitus edelleen voimassa ja joka ilta aktiivisena. Ihmetyttää kovasti.
Ja nyt pohdituttaa että pitäisikö luovuttaa ja antaa uroon jatkaa metsästystään rauhassa. Omalta osaltani tuntuu siltä, että rakkautta on riittävästi vaikka loppuelämään yhdessä, mutta tunteeko mies olevansa liikaa kiikissä? Eikö hänellä olekaan hyvä olla? Ei näin uudessa suhteessa vielä oikein halua alkaa tenttailemaankaan.
Vai onko miehet nyt vaan sellaisia että aina pitää olla valmiina uusiin kujeisiin? Vaikka sanookin että on hyvä olla yhdessä?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ymmärtäisin jos hänen profiilinsa olisi ollut siellä viikon sen jälkeen kun tapasitte, mutta vielä kuukausia sen jälkeen.
Sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jättää hänet.
Niin... kun kysymyksessä on kuitenkin treffipalsta eli seuranhaku: "Puuttuuko elämästäsi vielä se jokin? Etsitkö lämpöä ja romantiikka tai kepeää deittailua?"
Joku chat tuntuisi keveämmältä vaihtoehdolta, jos on kiikissä koneen kautta tapahtuvaan kommunikointiin. Sen voisi paremmin ymmärtää.
Se nyt on aivan sama onko ilmoitus vielä voimassa suomi24:ssä. Minulla on ollut jo puoli vuotta ja vain yksi yhteydenotto on tullut tänä aikana.
tahtoo vähän olla että vaikka-> "minulla on ollut(olisi ollut) jo puoli vuotta(tai jopa sitten pitempäänkin) ja vain yksi yhteydenotto on tullut tänä aikana"-> niin melkoisen vähän sieltä yhteydenottoja yleensäkään tulee,kun vastapuolella on vaatimustasot niin järjettömän korkealla ettei tavallinen tallaaja yletä vastapuolen vaatimustasoon edes 10-metrin jatkotikkaillakaan.
Siltähän se tuntuu. Mutta ei kai niitä vaatimuksia tarvitse ottaa niin kauhean vakavasti. Kai ne pitäisi nähdä ennemminkin toiveina, että jos oikein hyvä säkä kävis, niin löytyis tällainen, vaikka jokainen tietää, ettei täydellisiä yksilöitä olekaan. Ja onhan se tietynlainen itsetunnon mittarikin, että jos tuntee olevansa niin kauhean "huono" ettei täytä mitään mittareita, niin on parempikin ettei ota yhteyttä. Eli älkää miehet lannistuko! On siellä sitä paitsi PALJON sellaisiakin naisia, joilla on ihan kohtuulliset odotukset.
Kävin katsomassa omaa profiiliani ja huomasin, että minulle oli maakunnaksi laitettu ulkomaat. Nyt on oikea paikkakunta vaihdettu. Ehkä niitä viestejä alkaa nyt tippumaan enemmän kuin yksi puolessa vuodessa.
Hyvä kun kävit katsomassa - olipa ainakin se hyöty tästä keskusteluketjusta että heräsit katsomaan oman ilmoituksesi. Kyllä niitä vastauksia varmaan alkaa tulla, keväässä on ihmeellinen taika. Ja jos ei suoraan vastauksia niin ainakin käyntejä profiilillasi, ja sinun kannattaa sitten vastata niihin. Ja muutenkin itse katsella ilmoituksia ja vastailla. Lykkyä tykö!
Pojat ovat poikia eikä ne muutu.Meillä on pitkä avioliitto niin eikös vaan mies etsinyt itselleen puhelimen kautta nais-seuraa.
Taidat olla kovin nuori, kun hermostut noin vähästä. Keskustele miehen kanssa, mistä on kyse. Mutta muista, että naisilla on tapana ahdistaa ja sitoa miehiä ihan liikaa, ei kai kukaan halua tuntea olevansa vanki ja tilivelvollinen jokaisesta tekemisestään. Mua ainakin ahdistais ja mä olen nainen. Eikä ketään myöskään voi pakottaa olemaan uskollinen, jos ei se itse halua.
En ole kovin nuori vaan keski-ikäinen. Eikä tässä ole vangittu eikä kuulusteltu, tämä on vain pohdintaa että mistäköhän on kysymys. Keskustelu tästä aiheesta olisi ehkä enemmänkin sitä ahdistamista ja tilivelvollistamista? Mutta pitää asia ottaa esiin jos se jatkuvasti mieltäni painaa.
Olet oikeassa siinä että uskollisuus on aina vapaaehtoista. Ja siinäkin että kukaan ei halua vangiksi. Mutta tietynasteinen sitoutuminen kuitenkin olisi parisuhteessa suotavaa.
Minulle kävi samanlailla. Tavattiin ja kemiat sopi hyvin yhteen, yhdessä päätettiin aloittaa seurustelu. Poistin oman ilmotuksen heti, mutta miespä ei poistanutkaan vaan oli yhä 'seuraa vailla'. Niinpä pyysin kaveriani tekemään profiilin ja vierailemaan miehen sivulla. Ei mennyt kuin 10 minuuttia onlineen tultuaan kun jo laittoi kaverille viestiä ja alkoi sopimaan treffejä. Soitin miehelle ja kysyin, että mitä peliä oikein pelaat ja eikö yks riitä. Pyyteli anteeks moneen kertaan ja sanoi haluavansa vain minut ja poistavansa profiilinsa. Hieman oli vaikeeta luottaa sen jälkeen toiseen, mutta yli ollaan siitä päästy ja yhdessä ollaan edelleen :)
Eli joko otat vaan suoraan puheeks asian tai sit teet toisen profiilin ja katsot kuinka käy.
Itse seurustelen miehen kanssa, jonka olen yllättänyt etsimästä seuraa ja sattumalta sitten jutellu sen naisen kanssa, joka vastasi hänelle ja hän kertoi heidän myös tavanneet, että olleen sängyssä. Kyllähän se vei luottamuksen tähän mieheen. Silti pidän hänestä, mutta en luota.
Miehellä on perhe ja silti hän koko ajan etsii uusia valloituksia netistä. Hän pitää myös yllä montaa suhdetta. Joskus tekisi mieleni käräyttää hänet hänen vaimolleen. Miten minun pitäisi suhtautua häneen ja tehdä?
Ettei vaan oltaisi törmätty samaan mieheen, minun "mies" etsii myös uutta kokoajan, eri s-postinimillä (ei ole tunnustanut, mutta asia täysin selvä).
Miten ja missä tutustuit tähän, olisi kiva kuulla lisää!!
Tekstisi on kuin minun "kynästäni" !
Ottaisin asian puheeksi ja sen perusteella tekisin sitten päätökset, että ollako vai eikö olla, siinä vasta pulma.
Itselläni on profiili avoinna ja olen käynyt muutamilla treffeillä, vaihtanut numeroita yms...
Jos tapaisin sen oikeantuntuisen, niin profiili lähtis pois samantien, se on minusta ainoa vaihtoehto.
tapasimme treffien kautta, mailailimme, soittelimme ja rakastuimme.
Mies ei poistanut treffi-ilmoitustaan pyynnöistäni huolimatta, minä sensijaan poistin hetken mailailtuamme omani. Ystävättäreni teki "pistokokeen" nikillään ja minä uudella tekaistulla nikilläni. Molempiin hän vastasi ja olisi ollut innokas tapaamaankin.
Hän oli koukussa treffipalstalle, sätit eivät kiinnostaneet koskaan, lähinnä huonohkon kirjoitustaidon vuoksi. Sanomattakin selvää on, että jätin hänet.
Jos mies ei poista ilmoitustaan yrittäessä luoda parisuhdetta naisen kanssa, kannattaa jättää haaskalinnuille sinne, hän ei ole silloin kaiken vaivan väärti eikä takuulla ns. tosissaan.
Ovatko kaikki miehet sikoja, vai voisiko olla mahdollista, että tämä kyseinen yksilö on löytänyt ystäviä naispuoleisista ihmisistä?
Olen itse löytänyt Treffeiltä miehen, jonka kanssa aloittelen suhteen rakentamista, mutta kirjoittelen edelleen parin palstalta löytämäni miehen kanssa. Kaikki tietävät tilanteen ja kuulumisia kertoillessani mainitsen myös miesystäväni osana elämääni.
Vaikea on käsittää tätä yksinoikeuksien aikakautta, ei kai aikuinen suhde sulje pois kaikkea muuta sosiaalista elämää???