Ei niin yksinkertaista

eikannatahätiköidä

Aina kun joku valittaa seksittömyyttä tai sen vähyyttä tai mitä nyt parisuhteessa ongelmia tuleekin aina tulee sama neuvo PUHUKAA tai EROTKAA, kun olisikin niin helppoa että vaan lähtee vaan kun ei ole. Muistan itse kun seurustelin nuorempana naisten kannsa, kun ei homma pelittänyt niin erottiin, joo helppoa oli kun ei asuttu yhdessä eikä etenkään lainaa tai lapsia. Sitten huomasi että on tavallaan kiinni kun oli kihlat ja häitäkin suunniteltiin, oli pieni lapsi, asuntolainaa ja kaikki muut päälle, silloin kun alkaa tökkimään halusi tai ei tulee tehdä valinta. Jääkö ehkä tyydyttävään suhteeseen vai lähteekö ja kaikki kaatuu niskaan ja haalii vaan lisää harmeja. Me jäätiin muijan kanssa suhteeseen vaikka homma tökki välillä pahastikin, kummallakin oli pikku harhailut suhteen ulkopuolella ja nainen sen vehtailun aloitti olemalla suhteessa parin miehen kanssa, tietääkseni ainakin yksi seksipartneri, huomattavaa että kihlatullani ei ollut halua puhua juurikaan parisuhteeseen liittyvästä nainen vaan teki mitä halusi ja haukkui mua läheisileen että olen haluton pitämään parusuhdetta kunnossa. Häätkin sitten peruntui pikässä juoksussa, yhdessä toki olemme vieläkin. Voi olla helppokin lähteä mutta katsoin parhaaksi jatkaa koska rahatilanne olisi mennyt liian tiukaksi näin jälkeen katsottuna, uuden kämpän vuokrat, päälle asuntolainat, lapsen kuljetus ja hoito järjestelyt ja koska muijalla ei ollut korttia tai autoa niin olisi ollut vielä hankalempaa joten mun näkemys että pitää miettiä tarkkaan ja harkita koska olen nähnyt myös melko läheltä mitä ero aiheuttaa kun on pieni lapsi, siinä meni niin miehellä kun naisellakin elämä alas pöntöstä, toinen ratkesi juomaan toinen huoraamaan.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valintoja

      No jah. Elämä on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3744
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1843
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1394
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1275
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      933
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      880
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      860
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      50
      844
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      839
    Aihe