Työtön kokki rehki uudenlaisen työkuntopassin tankkaamalla perusasioita terveellisestä ruokavaliosta – paperi saattaa tulla osaksi aktiivimallia
Ville Venäläinen sai vinkkejä liikuntaan, nukkumiseen ja ravitsemukseen työllistyäkseen. Uusi työkuntotodistus ojennetaan työnhaussa työnantajalle.
Pitkäaikaistyöttömyys13.12.2018 klo 05:45
Ville Venäläinen.
Suurtalouskokki Ville Venäläinen syö terveellisesti ja liikkuu aktiivisesti ihan todistetusti.Janne Ahjopalo / Yle
Jaa artikkeli Facebookissa
827
Jaa artikkeli Twitterissä
Tästä on kyse
Lahdessa testataan pitkäaikaistyöttömille annettavaa työkuntotodistusta.
Todistusta varten työtön saa neuvontaa liikkumiseen, ravitsemukseen ja nukkumiseen.
Työtön voi käyttää todistusta työnhaussa, varsinkin, jos tulokset ovat hänelle mairittelevat.
Liikkuminen, nukkuminen ja ravitsemus. Lahdessa tuupitaan pitkäaikaistyöttömiä työelämään opastamalla heitä arjen perusasioissa. Luennoinnin lisäksi työttömille tarjotaan yhteisiä liikuntahetkiä muun muassa kuntosalin, nyrkkeilyn, sauvakävelyn ja frisbeegolfin parissa.
Työkykyisenä työelämään (siirryt toiseen palveluun) -pilottihankkeessa uskotaan, että toimenpiteet parantavat työkuntoa ja siitä todistuksen antaminen rekrytointia tekevälle työnantajalle helpottaa työllistymistä. Passissa arvioidaan työkuntoa kokonaisuutena käsittäen sosiaalisen osallisuuden sekä psyykkisen ja fyysisen työkunnon.
https://yle.fi/uutiset/3-10548204?origin=rss

Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse pidän kunnostani hyvää huolta päivittäin.Kuten aina. Voimistelen. Nostan puntteja.Vedän leukoja jne. Syön varsin terveellisesti. Kokisin suurena loukkauksena jos minun pitäisi suoritella ohjatusti työkuntopasseja voidakseni todistaa aktiivisuuteni. Nytkin itseopiskelen kieliä. En kielenopiskelustani mitään todistusta aio hakea. Minulle riittää että opin uuden kielen. Mihin tämä maailma onkaan menossa??
Jos muistaa, että tarkoitus on nöyryyttää ja kurjistaa köyhiä, niin kaikki nuo iljettävät toimenpiteet näyttävät täysin loogisilta.
Aivan, kyse on nöyryytyksestä.
Kirjataanko kuntopassiin kuinka paljon juo viinaa...
Achtung+arbeitspassennirenungenginengin!+Heil+Sipilä!+Heil+eduskunnan+rottajoukko,+erityisesti+Zyklonvitsin+B!+Tehkäää+nyt+jo+ne+leirit,+niin+päästään+100%+työllisyyteen.
"Passissa arvioidaan työkuntoa kokonaisuutena käsittäen sosiaalisen osallisuuden sekä psyykkisen ja fyysisen työkunnon."
Voi hyvä tavaton. Pitääkö työttömän nykyään todistaa työnantajalle kirjallisesti, ettei ole juoppo kyvytön hampuusi.
korostaisin psyykkisen kunnon merkitystä. tarvittaessa psykiatrinen hoito aloitetaan jo kuntouttavan aikana
Ja pakko lääkitys
Karenssin uhalla
Näin ne ajat muuttuu. Vielä 80-luvulla työkunto testattiin perinteisesti. Pomo meni aamulla työntekijän viereen ja pyysi henkäisemään sanan "Huugo". Jos testi ei mennyt läpi joutui lähtemään takaisin kotiin ja nukkumaan päänsä selväksi. Kun useamman kerran reputti "Huugo" testin sai lopputilin.
Niin, työkuntopassi kertoo työnantajalle tässä tapauksessa että se on saletti se että kyseiselle suurtalouskokille työ maittaa.
Mutta vaikka hänellä oli mainittu passi niin silti mainittu suurtalouskokki ei töihin päässyt. Työnantajat nimittäin epäilivät että tälle kokille työ voi maittaa liikaakin, kun suurtalouskokin työnteon peritarkoitus on että ne on asiakkaat ne kun syövät ne nakit.
Ehkä myös tuon suurtalouskokin nimi oli ongelma, kun se nimi oli "Venäläinen", se nimittäin ehkä sai työnantajat epäilemään että kyse voikin olla tunnuksettomasta vihreästä miehestä.
Niinpä onkin tulossa seuraava työnhakijan passi, nimittäin työnhakijan "En ole tunnukseton vihreä mies tahi henkilö" passi. Siinä passissa on paikallisen sukututkimusseuran toimesta lueteltu asianomaisen esivanhemmat aina jopa 1600-luvulle asti. Sen passin kunhan Supo on ensin faktat tarkistanut allekirjoittaa itse puolustusministeri Niinistö.
Työkuntopassi. Kaikkea se nomeklatuuralla teettää ettei vaan kukaan tule panneeksi merkille että työttömyys ei ole työttömät vaan työttömyys on puuttuva työpaikkojen tarjonta.
Asiaa sivuten "en ole tunnukseton vihreä henkilö" passia ei tule, eduskunnassa Osmo Soinivaara ilmoitti suuressa valiokunnassa että pidättää hengitystään kunnes kuolee jos tuommoinen passi tulee. Muut kansanedustajat ymmärsivät yskän ja ehdotus tuosta passista hylättiin. Josta yllättyneenä Suomen Al-Qaidan EKn pääimaami Häkäpää ilmoitti tekevänsä polttoitsemurhan pääkaupunkiseudulle suunnitellun suurmoskeijan tulevalla rakennuspaikalla jos sitä passia ei tule. 100 000 työtöntä on ilmoittanut peruuttavansa osallistumisen keltaisten liivien mellakoihin mutta vain jos Häkäpää tosiaan tekee polttoitsemurhan.
Coopertesti 100mjuoksu
Pikakoe