Media työntää jatkuvasti uutisia ilmastonmuutoksen torjumisesta. Uutisissa heijastuu vähän se todellisuus, että ilmastonmuutos oppina on vakavissa vaikeuksissa. Ilmastosopimukset on laadittu niin, että ne iskevät rajusti läntisiin kehittyneisiin maihin, mutta eivät juurikaan esimerkiksi maailman suurimpaan hiilidioksidin tuottajaan eli Kiinaan. Sopimukset on siis laadittu ottaen huomioon se tosiseikka, että Kiina ei ikinä olisi hyväksynyt mitään sopimusta, jossa siltä ei olisi vaadittu todellisia toimenpiteitä.
Pariisin ilmastokokouksen jatkokokous on parhaillaan Puolassa ja sielläkään tunnelmat eivät ole kovin korkealla. Ilmastokiima tökkii monin paikoin.
Sen sijaan läntisissä teollisuusmaissa asiaa ajetaan valtavalla kiihkolla. Ranskassa ilmastonmuutoksen torjunnalla perusteltiin polttoaineiden hinnankorotuksia. Ne olivat viimeinen pisara, joka sai ihmisten kärsivällisyyden loppumaan. Keltaliivit tulivat kaduille ja pakottivat presidentti Macronin perääntymään nöyryyttävästi. Ehdotusten laatijoilla ei ollut käsitystäkään ihmisten arjesta ja sen huolista Ranskassa.
Suomessa saatiin samankaltaisia viestejä liikenneministeriön työryhmältä. Sen mukaan Suomen autokanta on uusittava niin, että kymmenessä vuodessa ihmisten on hankittava 670.000 sähköautoa, polttonesteiden myynti lopetetaan 2035.
Suomi on harvaan asuttu maa, jossa suurelle osalle kansalaisia ei ikinä löydy auton todellisuudessa korvaavaa liikkumistapaa, ainakaan lähivuosikymmeninä Eivät suomalaiset autoillaan pröystäile. Keskimäärin suomalaisen auto on arvoltaan n. 3600 euroa. Auto on useimmille pakollinen arjen kulkuväline.
Ajatus, että kaikkien on hankittava hinnaltaan yli 10 kertainen sähköauto on totaalisen absurdi. Ei ihmisillä ole varaa sellaiseen. Tavoitteena on selkeästi se, että ihmiset pakotetaan valtavalla hinnalla luopumaan autoista. Suuressa osassa Suomea se merkitsee, että eläminen käy mahdottomaksi, ihmisten on muutettava taajamiin ja maaseutu tyhjenee lopullisesti. Suomesta tehdään Euroopan metsäistä luonnonsuojelualuetta.
Kaupungeissakin auto käytännössä sallitaan vain rikkaille, ”eliitille”. Kaupunkeihin työryhmä suunnittelee kaupunkitulleja "köyhien" autoilun lopettamiseksi.
Suomessa ihmiset ovat toistaiseksi seuranneet hiljaa ja hämmästyneenä tätä ilmastokiimaa. Kovia protesteja ei Suomessa ole esitetty. Puolueista keskusta on profiloitunut maaseudun puolestapuhujaksi. Tällaisia järjettömiä ehdotuksia tarjoilee meille keskustalaisen liikenneministerin asettama työryhmä. Puolueelta ei kuulu minkäänlaisia kommentteja. Työryhmään on kerätty kyllä runsaasti poliittisluonteista virka-aatelia, mutta ymmärrys käytännön elämästä tuosta työryhmästä on loistanut poissaolollaan.
Työryhmään on kyllä kuulunut esimerkiksi ilmastopaneelin Suomen puheenjohtaja professori Ollikainen. Hänen mukaansa polttomoottoriautoilusta on päästävä eroon. ” Perusratkaisut henkilöautoilun vähentämiseksi ovat Ollikaisen mukaan julkinen liikene, vaihtoehtoiset liikkumismuodot ja älyliikenne. Keskeisessä asemassa muutoksessa ovat isot kaupungit.”,
Siis ihmiset isoihin kaupunkeihin. Polkupyörä jokaiselle kuin Kiinassa 30 vuotta sitten. Tarvittava valtava rakentamisen määrä on varmaan hyvä bisnes jollekin, mutta mitähän se vaikuttaa ”ilmastonmuutokseen”. Sama Ollikainen on jo ehtinyt profiloitua vaatimaan Suomea vähentämään metsiensä käyttöä ”ilmaston hyväksi".
Kuten monista uutisista on selvinnyt, maailman suurimmat hiilidioksidin päästäjät vähät välittävät ilmastopaneelin mielipiteistä ja maailmalta tulleet viestit kertovat, ettei se onnistu länsimaissakaan. Länsimaiden itsetuhoinenkaan toiminta ei ilmastonmuutokseen juuri vaikuta, mutta Suomi yrittää olla tässä kaikkia muita kovempi ja ruoskii itsensä hengiltä.
Entä sitten tuo kohuttu ilmastonmuutos, onko se selvä asia? Ei suinkaan. Maailmassa on valtava määrä tutkijoita, joiden miestä ilmastokiima on perusteetonta kohellusta joidenkin tahojen poliittisten ja taloudellisten intressien edistämiseksi. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on poliittinen elin. Kriitikot muistuttavat, että ilmasto lämpenee ja viilenee luonnostaan eri tekijöiden vuoksi eikä hiilidioksidista edes tiedetä, onko se merkittävä tekijä asiassa.
Esimerkiksi lämpötila on maapallolla aaltoillut n. 70 vuoden sykleissä. Viime vuosisadan alusta 1940-luvulle ilmasto lämpeni. Sen jälkeen ilmasto viileni 1970-luvulle. Silloin kohuttiin jääkauden tulosta. Sen jälkeen ilmasto on lämmennyt vastaavasti kuin vuosisadan alussa. Ilmastopaneeli yritti peitellä tätä kysymystä julistamalla, että ainoastaan satelliittimittaukset ovat luotettavia ja globaaleja. Niitä kun on tehty vasta 1970-luvun lopusta eli nykyisen nousun aikana. Nyt on alkanut taas ilmestyä arvioita jääkauden tulosta eli syklin kääntymisestä.

Vastaukset 36
Vanhimmat
Koeta nyt muistaa laittaa linkki juttuun. Vai, onko tämä OMAA tekstiäsi?
Ei se kehtaa, kun on poiminut tekstin oikeamedasta.
Rakas Ystäväni: kun laitat esille jostakin otettua tekstä, lähde kuuluu esittää. Kysy aiheesta vaikkapa MAISTERI Huhtasaarelta.
Ja onhan se kivaa elää kuin pellossa piittaamatta seurauksista.
Aloita nyt itse tekstistäsi keskusteleminen, usko.vainen.
Ei vaiskaan. Kyllähän me uskomme, että normaalin parin rivin möläytyksen sijasta olet yhtäkkiä oppinut kirjoittamaan lähes kohtalaista suomea kymmeniä rivejä peräkanaa. Kyllä Pyhä Henki voi saada tuollaisen ihmeen aikaan ihan hyvin.
Hämmästyttävää esiteollisuustoimintaa jääkauden loppupuolella. Kilometritolkulla jäätä suli suomenkin päältä. Onneksi pieni ja sisukas Suomi lupaa pelastaa koko maapallomme. Sipilälle kiitos.
Parempia tanssia nyt humppaa kuin hukkua myöhemmin ilman pelastusrengasta. Ilmastonmuutos on tosiasia, jonka vaikutukset näkyvät jo ympäri maailmaa.
Kiinaa ei voi käyttää tekosyynä mihinkään. Se on nykyään ilmastonmuutoksen edelläkävijämaita. Päästöjen kasvu on tarkoitus pysäyttää vuoteen 2020-30 mennessä. Hiilen kulutus on jo kääntynyt laskuun ja ”vihreä talous" on mukana kaikissa kehitysstrategioissa. Kiina investoi enemmän uusiutuvaan energiaan, kuin mikään muu maa maailmassa.
Kiina onkin kyllä kokenut koviä sään ääri-ilmiöiden vuoksi.
>Maailmassa on valtava määrä tutkijoita, joiden miestä ilmastokiima on perusteetonta kohellusta joidenkin tahojen poliittisten ja taloudellisten intressien edistämiseksi.
Varmaan näin, mutta sekä usko.vaisen että oikeanmedian paha ongelma on, että nämä eivät ole ilmastontutkijoita vaan mitä milloinkin. Ilmastontutkijoista ei edes löydy sanan "ilmastokiima" käyttäjiä, mutta laitaoikeistouskovaisista löytyy kyllä paljonkin. Kuten myös siteitä öljy- ja hiilialoille...
"Ajatus, että kaikkien on hankittava hinnaltaan yli 10 kertainen sähköauto on totaalisen absurdi. Ei ihmisillä ole varaa sellaiseen..."
Tämä oli minullakin ensimmäinen ajatus... Että suomalaiset yks'kaks vaihtavat autokantansa lähes premiun-luokan hintaisiin kulkineisiin? Tässä melko heikon ostovoiman maassa? Mitä helvettiä ihan oikeasti?
He joilla ei siihen ole vaaraa maksavat tämän veroruoskaksi kutsutun mallin ja luultavasti myös kompensoivat kalliiden sähköautojen osalta niiden hankintaa varakkaimmille.
Ei mene mielestäni ihan nyt oikein.
Ja eihän sähköauto ole edes mikään ratkaisu ellei niiden käyttämä sähkö ole tuotettu päästöttömästi. Kyllähän ne täällä Helsingissä vähentävät paikallista päästökuormaa ja tekevät kaupungin ilmasta puhtaamman mikä ei ole huono asia tietenkään mutta perusongelmaa ne eivät ratkaise.
Hybridi on se tämän hetken toimivin ja järkevin ratkaisu, sähköauton edut kaupunkiliikenteessä ja järkevä hankintahinta.
Olemme+mekin+aina+ajoittain+harkinneet+autosta+luopumista.+Mutta+mutta+jne...
Kulut+autosta+lyhennyksineen,+vakuutuksineen,+polttoaineineen+ja+kaikkineen+ovat+noin+450,-+kuukaudessa.+
Iso+raha+kun+käyttöpäiviä+on+ehkä+alle+15+kuukaudessa,+sitä+ei+käytetä+siis+edes+päivittäin.+
Tähän+kaupunkiin+pitäisi+saada+luotua+helppo+ja+järkevän+hintainen+yhteiskäyttöautojärjestelmä.
Autoja+riittävästi+eli+helposti+ja+aina+tarvittaessa+saatavilla+sekä+hinnoittelultaan+kilpailukykyinen,+ei+se+voi+ylittää+oman+auton+kuluja+eikä+olla+edes+samakaan+vaan+siinä+tulisi+olla+selkeä+hintaetu+koska+muutoin+valinta+on+selvä:+oma+auto.
Autoja+pitäisi+olla+saatavilla+järkevään+hintaan+myös+pidemmiksi+ajanjaksoiksi,+välillä+kun+sellaistakin+tarvetta+mutta+ei+se+voi+maksaa+mitään+90+euroa+päivä...
Mikäli+toimiva+järjestelmä+olisi+tuo+parkkiruudussa+varmaan+yli+90%+ajastaan+viettävä+kapine+kyllä+lähtisi.
Jotakin oikean suuntaistakin on tapahtunut. Itse olen osan kuukaudesta Turussa töissä ja yleensä kuljen sinne Junalla tai joskus bussilla.
Ei kannata paljoa ajella kun lippu maksaa 10 euroa sivu. Ja helppoa, Junassa varsinkin voi jo aloitella hommia ja viikkokämppäkin on lähellä Kupittaan asemaa. Tämä mahdollisuus kuitenkin on vain heillä jotka liikkuvat suurimpien kaupunkien välillä.
Eli meillä alkaa olla järkevän hintaista, jopa edullista joukkoliikennettäkin.
Joskus vuosia sitten meinasin lentää perseelleni kun tulimme Jyväskylästä Helsinkiin Junalla. Liput maksoivat kahdelta hengeltä 153 euroa 🤣
Ylipäätään joukkoliikenteen pitäisi olla helppoa. Nyt se on, kotoa Metrolle 10 minuuttia, toinen 10 minuutta metroa ja rautatieasemalla. Kupittaalta viikkokämpälle taas 10 minuutta. Toimii.
Mutta jos asuisin jossakin mistä rautatieasemalle olisi pari bussinvaihtoa, viikkokämppä jossain Turun laitakaupungilla niin juu ei junia, autoon ja kehälle...
"He joilla ei siihen ole vaaraa maksavat tämän veroruoskaksi kutsutun mallin ja luultavasti myös kompensoivat kalliiden sähköautojen osalta niiden hankintaa varakkaimmille."
Valtio tukee rikkaiden luksusautoilua – avustus jopa 500 €/kk. Iltalehden tekemän selvityksen mukaan julkista energiatukea valuu yritysjohtajien, lääkäreiden, lentäjien, asianajajien ja miljonäärien huippukalliisiin sähköautoihin.
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016050721525330
Ei tuo ole kovinkaan vaikea arvata. Sähköautojen ostohintaa joudutaan joka paikassa kompensoimaan jollakin tavoin niiden korkean hinnan vuoksi ja mikäli polttomoottoristen autojen omistajat veroruoskittaisiin niin mikä olisi luonnollisempi kompensaatioihin otettavan rahan lähde?
Vihervassareiden+jatkuvasti+lietsoma+ilmastopaniikki+alkaa+saada+jo+naurettavia+piirteitä+kun+kaupunkilaisilla+ei+enää+jalat+kosketa+maata+ja+pää+uneksuu+"maailman+pelastamisesta"+vihervassuideologialla.++On+100%+varmaa+että+nuo+LVM:n+asettaman+työryhmän+viimeiset+hullut+ideat+bensiiniautoilun+lopettamisesta+kokonaan+määräaikaan+mennessä,+polttoaineen+hinnan+järjetön+kallistuminen+vuosi+vuodelta+ym.+viherhihhuliesitykset.
Sitä+taas+sopii+kannattaa+että+kaupunkilaisille+asetetaan+mahdollisimman+suuret+sanktiot+kaupungissa+asumisesta:+suuret+tiemaksut+jo+heti+ensi+vuodesta+alkaen,+korotettu+autovero,+tyhmyyslisä+kaupungissa+asumisesta,+korotettu+energiavero+ja+kehäkolmosen+sisäpuolelle+yksityisauton+käyttökielto.++Samoten+katuvalot+voi+sammuttaa+yöksi,+koska+yöllä+ihmisen+kuuluu+olla+nukkumassa.++Hel(vetissä)+kyllä+riittää+julkisia+kulkuneuvoja+joilla+pääsee+joten+nämä+kaikki+nyt+heti+jo+ensi+vuonna+voimaan+ja+jos+on+vihervassari+kysymyksessä+niin+sellaisille+kaksinkertaisina+kaikki+ylettömän+typeryytensä+takia!
Sitäpaitsi;+kaupungeissa+asuminen+on+suurin+ympäristörikos+mitä+ihmiskunnan+aikana+on+tapahtunut.++Kaupunki+tuhoaa+totaalisesti+kaiken+ympäristön+ja+päällystää+luonnon+asfaltilla,+paskalla+ja+ylettömän+typerillä+vihervassareilla+joilla+naama+on+lävistetty+erilaisilla+koukuilla+ja+roiskeilla+niinkuin+alkuasyukkailla+Buli-Buli+-maasta.
Rinne yksinkertaisena vihervassarina ampuu nyt kyllä aika pahasti omaan jalkaansa asettautumalla tämän viherhulluuden taakse. Mutta toisaalta on hyvää vaalityötä oikeistopuolueille etä sosialisti-kommarit näin jo idioottimaisuutensa tuovat selvästi esille hyvissä ajoin. Tietääpähän kansalaiset olla äänestämättä moisia hourulasta kotoisin olevia asioita ajavia.
Mitä hyötyä Suomelle koskaan on ollut sosialisteista ja viher-inisijöistä? Paitsi että ne ovat ruvenneet vinkuintiaaneisksi ja köyttäneet itseään kaivinkoneisiin kiinni ja halailleet ja pussailleet puita ja siten tarjonneet kansalle sirkushuveja?
Vihervassarit oon valtakunnan virallinen narrijoukko.
Tarkoitatko, että mielestäsi ilmastossa ei ole tapahtunut mitään muutosta eikä tule tapahtumaan?
Itse olen kokenut jo omassa nahassa muutokset.
Jos Jumala on päättänyt sulattaa ikiroudan niin voiko ihmisen sille mitään?
Jos vaikka Skandinavia peittyy veden alle kun jäätiköt sulavat, niin uutta mannerta kuulemma nousee ylös, toisaalla. Tällaista on tapahtunut aikaisemminkin historiassa, osa uppoaa, ja uutta nousee. Veden alla on paljon rauniokaupunkeja.
Miten muuten Jumala voisi säilyttää elämän maapallolla, kun meitä alkaa olla liikaa .
Hei FariG! Ikirouta sulaa... juokse äkkiä paniikin vallassa ja köytä itsesi kiinni ikiroutaan! Kyllä maailma varmaan sitten pelastuu!
ILmastopaniikin vallassa olevilta tuntuu puuttuvan kokonaan aivot. Mutta joo, juoskaa päättöminä paniikissa edestakaisin niin me tavalliset ihmiset saamme nauraa!
"Skandinavia peittyy veden alle ..."
Suosittelen ajoissa hankkimaan esim. hiekkasäkkejä joilla voitte rakentaa hippikommuuninne kerrostalon ympärille vettä pidättävän esteen. Hankkikaa samalla riittävä määrä tikapuita siltä varalta jos vesi nousee niin paljon että pitää kiivetä aina ikkunan kautta sisään hippisosialisti kommuuninne päiväsaliin vesipiippua tupruttelemaan!
Mistä päättelet, että minä olen paniikissa, minä vain totesin asian.
"Jos vaikka Skandinavia peittyy veden alle kun jäätiköt sulavat, niin uutta mannerta kuulemma nousee ylös, toisaalla."
Voin vakuuttaa sinulle, ettei Skandinavia voi mitenkään peittyä veden alle. Jos kaikki mannerjäätiköt, joista suurin osa on Etelämantereella ja Grönlannissa, sulaisivat kokonaan, niin merenpinta teoreettisesti nousisi 70-80 metriä. Merijään sulaminen luonnollisesti ei vaikuta merenpintaan omalla volyymillaan, koska se kelluu jo nyt meressä.
Merenpinnan eustasiatasoa ei kuitenkaan voida määrittää kaikkien mannerjäiden sulamisen tapauksessakaan noin yksioikoisesti, koska lisääntynyt valtamerten massa saattaa painaa mereistä kuorta alas, aiheuttaen samalla puristuksellaan nostetta mantereiseen kuoreen. Vaikutukset riippuisivat tietysti sulamisen nopeudesta; jäätiköt voisivat sulaa ensin nopeasti ja nostaa merenpintaa roimasti, mutta vasta myöhemmin tasaantunut litosfääri voisi muovata rantaviivan paikkaa eustaattisesti alemmas. Jos kaikki mannerjäät sulaisivat, Pohjoismaista eniten kastuisi Tanska, mutta ei sekään kokonaan.
Se, että Skandinavia peittyy veteen, ei ole minun keksintö, se on ennustus, ei raamatusta vaan muualta.
Skandinavia ei ole ainut alue suinkaan, mutta en nyt luettele tässä muita.
Oletko ostanut jo kelluntaliivit?
En ole koska en usko olevani niin pitkä ikäinen, että tarvitsisin.
Alue jossa asun on entistä merenpohjaa, mikä tietysti todistaa sitä, että manner myös nousee.
"Jos kaikki Maan jäätiköt sulaisivat, sillä olisi katastrofaaliset seuraukset kaikkialla maailmassa. Eniten merien pinnan nousu koettelisi Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa, joista hukkuisi veden alle suuria osia. " Tieteen kuvalehti
Siperiassa ikirouta on sulanut monin paikoin ja tilalle tulee järviä, eli maanpinta peittyy veteen. Ongelma tuntuu olevan se, että ikiroudan sulaessa vapautuu paljon metaania.
"Metaani (CH4) on yksinkertaisin hiilivety ja alkaani. Se on hajuton, ilmaa kevyempi kaasu. Metaani on hiilidioksidin ohella yksi merkittävimmistä kasvihuonekaasuista. "
Sen vaikutuksiin voitte tutustua vaikka googlettamalla.
Tiedättekö mitä tämä tarkoittaa?
1. Maaseutu tyhjenee ja raju kaupungistuminen alkaa.
2. Asuntojen hinnat kaupungeissa nousevat rajusti ja sijoittajat vetävät välistä.
3. Koska koska kaikki eivät voi ladata sähköautoansa mukavista omakotitaloista niin cittarin latauspisteissä on tuntien ruuhkat.
4. Osa huoltoasemista tekee konkurssin, ja maaseudun yrityksistä.
5. Valtavat rahalliset investoinnit sähköverkkoihin joka ovat todella kalliita ja pari ydinvoimalaa tulee lisää. Caruna vetää välistä.
6. Missään kauempana töissä ei kannata käydä.
7. Autokauppa pysähtyi juuri nyt.
8. Polttoaineesta saadut verot otetaan jostain muualta.
Oletko paniikissa ?
9. Ne kenellä on nyt bensa auto köyhtyvät edelleen ja ne kenellä on varaa sähköautoon rikastuvat.
Mitä väliä, kuitenkin kuollaan, eikä niitä mukaan saa.
En ole paniikissa, mutta olen vihainen. Miksi pitää antaa keppiä, paras vaihtoehto olisi käyttää bensa ja sähköautoja rinnakkain, ajan myötä kansalaiset kyllä siirtyvät sitten sähköautoihin.
Ehkä ihmiset pyrkivät pääsemään eroon öljystä.
Olisi syytä korjata eräs väärinkäsitys, mikä aloittajan loppukappaleessa on. On nimittäin eri asia, että maapallolla vallitsee jääkausisyklisyys, jonka myötä olemme kyllä menossa kohti seuraavaa jääkautta kuin se, että ihminen nostaa tällä hetkellä keskilämpötilaa hiilidioksidipäästöillään.
Maapallon kiertorataa koskee joukko parametrejä, jotka vaihtelullaan yhdessä säätelevät Auringon säteilypakotteen kautta ilmastoa. Näitä ovat Maan radan ekksenttrisyys eli soikeus, akselikallistuman suuruus sekä akselikallistumaan liittyvä prekessio eli hyrrämäinen liike, jonka mukaan akselikallistuman suunta suhteessa muihin kiertorataparametreihin vaihtelee.
Nämä ns. Milankovitchin syklin muodostavat tekijät ovat osa planetaarista fysiikkaa, ja niiden aiheuttama ilmastorytmitys on geologisesta aineistosta havaittavissa ainakin triaskaudelta, eli parin sadan miljoonan vuoden takaa asti. Nämä kuitenkin tarvitsevat myös sopivat mannerlaattojen asennot, jotka säätelevät merivirtoja ja sopivat vuoristot, jotka lisäävät albedoa jne. että varsinainen jääkausi-ilmasto pääsee valloilleen.
Nyt elämme kenotsooisen maailmankauden jääkausiaikaa (engl. ice age, huom. eri asia kuin suomenkielen jääkausi). Tätä edelsi mesotsooinen maailmankausi, joka päättyi erityisen kuumaan liitukauteen, jonka aikana voidaan sanoa vallinneen ns. kasvihuoneilmasto, erotettuna sitä seurannesta ns. jääkaappi-ilmastosta.
Nykyisen jääkausiajan olemassaoloon on joukko laattatektonisia syitä, kuten Himalajan ylängön nousu, Panaman kannaksen synty, joka esiti lämpimän merivirran kierron päiväntasaajalla, mutta joka mahdollisti lämpimän merivirran mukanaan tuomat sateet pohjoiseen, jossa sade tuli lumena ja aloitti jäätiköitymisen. Myös Antarktiksen eriytyminen Australiasta ja Etelä-Amerikasta lopulta johti kylmän circumpolaarisen merivirran syntyyn Etelämantereen ympärille. Etelämantereella jäätiköityminen on alkanut jo ilmeisesti 30 miljoonaa vuotta sitten.
Jääkausiaikana esiintyy jääkausia eli glasiaaleja, ja jääkausien välisiä lämpimiä kausia eli interglasiaaleja. Glasiaalien aikana esiintyy vielä lämpötilan vaihtelua eli stadiaaleja ja interstadiaaleja. Nyt on meneillään Flander-ilmastovaihe, joka on edellisen Veiksel-jääkauden jälkeinen interglasiaali.
Seuraava jääkausi (glasiaali, huom. edelleen erotettuna engl. käsitteestä "ice age") Milankovitchin syklien perusteella alkanee noin 20 000 vuoden päästä, ja saavuttanee maksiminsa noin 60 000 vuoden päästä. Antropogeeniset ilmastovaikutukset voivat kuitenkin vaikuttaa tähän. On kiisteltyä olisiko tuleva jääkausi jopa etukäteen peruttu tämän takia vai ei.
Nyt on oleellista kuitenkin ymmärtää, että ei ole mitään mustavalkoista vastakkainasettelua, että olemmeko menossa lämpimään vai kylmään ja, että muka voitaisiin väittää, että "ei lämpene, vaan sen sijaan kylmenee". Ilmastossa tapahtuu monia päällekkäisiä prosesseja, joihin vielä liittyy monimutkaisia negatiivisia ja positiivisia takaisinkytkentöjä.
Isossa mittakaavassa olemme menossa kylmenevään päin, mutta pienemmässä mittakaavassa olemme menossa lämpenevään päin. Aika näyttää millaisia yhteisvaikutukset tulevat olemaan. Ilmastoon liitty paljon tekijöitä, joiden yhteisvaikutusta on hankalaa määrittää, ja nämä asiat tarjoavat tietysti niin aidolle skeptisyydelle kuin vain poliittisista syistä määräytyneelle pseudoskeptiselle "ilmastonmuutoskriittisyydelle" bensaa liekkeihin, mutta hiilidioksidipäästöjen ainoa ongelma ei ole ilmaston lämpeneminen.
Hiilidioksidi myös liukenee meriveteen, ja happamoittaa sitä. Tämä voi romahduttaa ekosysteemeitä, ja on jo tiedossa massiivinen korallien joukkotuho Suurella valliriutalla. Ihminen sahaa eittämättä omaa oksaansa tavalla tai toisella piittaamattomalla päästelyllään. Tämä on fakta, mutta emme vielä voi tietää tarkkaan mitä kaikkea tulee tapahtumaan.
Päästöjen vähättely on joka tapauksessa vastuutonta ja itsekästä, kirsikoita poimien perusteltua denialismia, kun ei haluta myöntää, että omassa toiminnassa olisi jotain korjaamista - RIIPPUMATTA SIITÄ MITÄ MUUT TEKEVÄT. Et sinä murhaakaan ihmisiä varmaan siksi, että joku muu kuintekin murhaa, vaikket sinä murhaisi.
Keksitkö ihan itse ?
Ja mitä tuosta olisi pitänyt jäädä käteen ?
Keneltä kysyt ja mistä asiasta?