Vain yksi (1) puolue!

Suomi-rappiolla

Yksikään puolue ei lähde perussuomalaisten kanssa mittamaan hallituksen luottamusta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haastoi viime viikolla muut oppositiopuolueet mukaan välikysymykseen siitä, onko hallitus onnistunut turvapaikkapolitiikassa, kotoutuksessa, kansalaisten suojelussa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä ja erityisesti lasten suojelussa. Yksikään puolue ei lähde perussuomalaisten kanssa mittamaan hallituksen luottamusta.

SDP kieltäytyi pikavauhtia heti, kun perussuomalaiset esittivät haasteen välikysymyksestä. Muut puolueet kieltäytyivät, kun haasteeseen ei vastattu ja perussuomalaisten ryhmä kyseli virallisesti asiaa sähköpostitse. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri on tyrmistynyt.

– Ilmeisesti muiden mielestä kaikki on hyvin. Esimerkiksi tuhannet ja taas tuhannet laittomasti maassa olevat eivät muiden mielestä aiheuta turvallisuusuhkaa saati muut raiskausrikosten kärjessä keikkuvat haittamaahanmuuton kautta Suomeen tulleet, Meri toteaa.

Oulussa ja muuallakin paljastuneet maahanmuuttajataustaisten tekemät törkeät raiskausrikokset ovat perussuomalaisten mukaan vain jäävuoren huippu. Poliisin ja tilastokeskuksen tuoreen tiedon mukaan jopa 30 prosenttia raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Tilastoissa korostuvat erityisesti Irakista ja Afganistanista tulleet miehet.

– Erityisesti Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulevat siirtolaiset ovat yliedustettuja seksuaalirikostilastoissa. Tekijälle ennalta tuntemattomaan uhriin kohdistuvat katuraiskaukset ovat olleet ulkomaalaisten tekemiä, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Tavio.

– Maahanmuuttopolitiikan tulisi olla sellaista, että se ei vaaranna naisten ja lasten turvallisuutta, Tavio jatkaa.

Perussuomalaiset muistuttavat, että myös Turun terroristipuukottaja oli kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut islamisti.

– Suojelupoliisin joulukuussa julkaisemassa kansallisen turvallisuuden katsauksessa todetaan, että Supon seuraamien terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä on kasvanut jo 370 henkilöön. Kansallisen turvallisuutemme näkökulmasta tilanne on kestämätön, perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Sami Savio muistuttaa.

– Meillä on keinot parantaa suomalaisten turvallisuutta. Olemme esitelleet keinovalikoimaa vuosia kuuroille korville. No näemmä muiden mielestä kaikki on hyvin ja hallitus on onnistunut turvaamaan kansalaiset, ryhmäjohto hämmästelee.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vasut-hiljaa

      YK:n sorvaamaa kansainvälistä siirtolaissopimusta, eli tuttavallisemmin GCM-sopimusta vastaan on perustettu kansalaisaloite. Aloite on sisällöltään varsin tyhjentävä ja sisältää mm. vaatimuksen siitä, ettei sopimukseen saa vedota esimerkiksi Suomen ulko- ja sisäpolitiikkaa määriteltäessä.

      Itse sopimus hyväksyttiin Suomen osalta sisäministeri Kai Mykkäsen toimesta Marokon Marrakeshissa joulukuun 10 päivä. Sopimus on herättänyt paljon porua kansassa ja erityisesti perussuomalaisissa kansanedustajissa, mutta poru ja huoli GCM-sopimuksesta on mitätöity mm. ulkoministeri Timo Soinin toimesta toteamuksella: ”sopimus ei ole sitova”.

      Nykysuomi kysyi sopimuksesta lukijoiltaan ja 94% ilmoitti, että Suomen tulisi hylätä sopimus. Vastauksia tuli kaikenkaikkiaan 1969.
      Kansalaisaloitteen sisältö kokonaisuudessaan

      Aloitteen sisältö
      Mainos

      Allekirjoittaneet esittävät, että säädetään laki GCM:stä. Lain tulee sisältää tekstin, että kyseinen GCM-sopimus on katsottava virheellisesti tuoduksi Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja on sitä kautta Suomessa kaikilta osiltaan toimivallan ulkopuolella. Sitä ei saa käyttää minkäänlaisena oikeuslähteenä eikä siihen saa vedota Suomen ulko- tai sisäpolitiikkaa määriteltäessä.

      Perustelut

      YK:n GCM-sopimus (Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration
      maahanmuuttosopimus) rajoittaa Suomen suvereniteettia maahanmuuttoasioissa. Sen jälkeen emme voi enää määrätä omista rajoistamme ja joudumme ottamaan vastaan massoittain maahanmuuttajia, jotka vaikeuttavat suomalaisen yhteiskunnan normaalia toimintaa ja laskevat suomalaista palkkatasoa tekemällä työtä alipalkattuina.

      GCM-sopimus ei ole kansallisen edun mukainen eikä sitä ole käsitelty asianmukaisesti Suomen eduskunnassa (Perustuslain 94 § ja 95 §:n 1 momentti).

      Koska eduskunta ei ole varsinaisesti hyväksynyt tai allekirjoittanut tätä sopimusta, eikä kansainvälistä velvoitetta vielä ole, voi eduskunta todeta GCM-prosessin laittomaksi ja mitättömäksi.

      Vireillepanijat

      Arto Luukkanen, Järvenpää

      Lähde: Kansalaisaloite.fi

    • 444

      Räsänenkin on tyytyväinen se on erikoista, mutta kun tarkemmin ajattelee kirkkohan suojelee laittomia matuja.

    • Niin kauan tämän tyyppinen maahanmuutto jatkuu kun on vain yksi puolue joka haluaa muutosta. Jos Perussuomalaiset pääsivät suurimmaksi puolueeksi niin se voisi myös muuttaa asioita. Vaikea on tilanne.
      Täytyy vaan toivoa että mitään isompaa ei satu. No on jo sattunut mutta toivotaan parasta.
      Ainoa keino tällä hetkellä on äänestää oikein.

      • Hekoheko

        Kansa on tyytyväinen nykyiseen hallitukseen joka pysyy samanlaisena vaikka vasurit tulee seuraavaksi valtaan. Kansalaisilla hyvä olla.


    • luulis7vit7ttavan

      Ruotsi kiusaa ruottin persuja, ei juna kulje.

    • NäinOnKäynyt

      Kaiken edellä olevan luettuaan jokaisen on helppoa ymmärtää, miksi persujen kannatus on puolittunut ja tulevien eduskuntavaalien jälkeen puolittuvat myös edustajapaikat. Puolueen tekemisissä ei enää ole järkeä.

    • KristillinenJoulu
    • pienetmukaan

      Kemijärvellä on toiminut myös MUUTOS 2011 puolue, joka ajaa SUORAA DEMOKRATIAA!

      Nyt on pienpuolueiden nousun aika, ihmiset! Ei enää mitään isojen puolueiden valtaan, vaan PIENET ENSIN! Vähiten ääniä saaneille myös tasapuolisuutta, sillä heillä ole rahaa ostaa mainoksia. Muutos 2011 puolue on Kemijärvellä ollut edustettuna, kuten myös KTP Kommunistinen puolue (työväen puolue), rauhan ja sosialismin puolesta puolue.

    • Äö-

      Pieniä on liikaa, parempi olisi yhdistyä yhdeksi kun kuitenkin aatteet ovat samat.

      • kommunistienyhteys

        ei voi yhtyä, sillä SKP edustaa revisionistista linjaa ja KTP on marxilais-leniniläinen
        tätä mieltä oli Nurmikumpukin ja hänen puolue on siis KTP
        sitten oli STP, jossa oli maolainen puheenjohtaja
        sekä Kommunistien liitto, joka on yhteistoimintajärjestö
        miten kommunistinen puolue voi yhdistyä, jos on erimielisyys päälinjasta??? kerrohan se


    • SelvennyksenVuoksi

      Kaikkien pellepuolueiden yhteenlaskettu kannatus on parin prosentin vaiheilla. Sitten on tämä marginaaliin ajautunut persupuolue, plusmiinus 8 prosenttia. Näiden tekemisillä ei ole mitään erityistä merkitystä, Suomen tulevaisuudesta päättää vaalien jälkeen se 90 % jonka joukosta valitaan uusi hallitus, todennäköisimmin sen muodostavat SDP, KOK, RKP ja vihreät.

      • valitettavaa

        Kurjuus jatkuu!


    • Totuutta

      Risto Rytin "testamentti" pätee tänäpäivänäkin hyvin, lukekaa.
      Kuin myös M Paunion kirja faktaa joka sana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3305
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3117
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2498
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      2356
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1923
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1425
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1159
    Aihe