Seurustelin kolme vuotta henkilön kanssa joka osoittautui aivan tyylipuhtaaksi narsistiksi. Suhde oli kauhea, mutta myös kiinnostava. En ollut koskaan ennen päässyt läheltä seuraamaan narskua ja hänen absurdia ajatuksenjuoksuaan. Homma kaatui siihen että HÄN ei kestänyt enää minua, koska en suostunut henkilön oikkuihin, riitelyyn ja vihanpitoon. Hän halusi määrätä ketä ystäviä tai sukulaisia tapaan, miten pukeudun, mitä syön, miten paljon saan harrastaa. Hän asetti minulle jopa kotiintuloajat. Yleensä kaikki asiani olit huonoja tai väärin. Se oli jokapäiväinen laulu. Paitsi että suurimman osan suhteestamme hän oli mykkäkoulussa, tai olimme hänen langettamassan rangaistus-erossa. Jos oli erimieltä asioita, hän saattoi ilmoittaa ettei suostu tapaamaan minua 10 päivään. Minäpä nautin rauhasta. Mutta 10 päivän jälkeen hän laittoi raivoisia viestejä miksi en ole ollut yhteydessä. Henkilö ei voinut sietää etten tee niin kuin hän käskee ja lähti suhteesta lopulta ovet paukkuen.
Ero poikkesi kahdesta aikaisemmasta erostani, joissa on itkut itketty, mutta sen jälkeen oltu sovussa ystävinä. Tämä ihminen ei ollut samaa tyyppiä. Hän lähi hirveän raivon vallassa, minua syvästi vihaten ja teki sen selväksi kaikille ystävilleni ja sukulaisille. Sepitteli kaikkea minusta, jopa että epäilee minun käyttävän huumaavia aineita, olevan mielisairas ja harrastavan irtosuhteita. Olin kuulemma kuvottavin ihminen jonka maa päällään kantaa. Toiminta oli onneksi niin älytöntä sekoilua että kaikille oli selvää että henkilöllä itsellään on jokin psyykkinen ongelma. No tämä henkilö löysi uuden heilan viikossa ja kuulemma rakkaus kukoisti heti. Erosta on nyt n. 6 kk ja mietin että miksi tämä henkilö laittaa vieläkin vihatekstareita perääni? Ainoa asia on miten paljon hän vihaa ja halveksii minua edelleen.. Miksi hän ei päästä irti sillä ei saa minulta enää mitään.
Mitä narsku saa siitä että jatkaa aktiivista vihanpitoa, vaikka hänen ei tarvitsisi nähdä minua lainkaan. Asumme eri puolilla kaupunkia. Voiko tuo viha vielä kasvaa eli pitäisikö olla huolissaan? Kokemuksia pitkävihaisesta narsku-exästä?
Miksi narsku pitää yhteyttä?
3
195
Vastaukset 3
Samalla kun olet tehnyt kyökkianalyysin narsismista, olisit voinut lukaista, että narsisti haluaa manipuloida ja kontrolloida. Sinua häne ei ole onnistunut kontrolloimaan ja on edelleen siitä vihainen.
Pari vuotta voi mennä hyvinkin.- smdaklv
Vai kaksi vuotta? Huh. Jos viestittely ei vähene tai sen tyyli muutu kevääseen mennessä täytynee tehdä rikosilmoitus häirinnästä. Läheiseni ovat jo lähes vaatineet sitä, kun viestien sisältö on niin vaihoharhaista ja loukkaavaa ja niissä viitataan myös että hän kertoo noita perättömiä juttuja jopa muille ihmisille. Olisipa nyt edes jouluna tauko vihaviesteistä.
Kyökkianalyysi, niin. Narsismi diagnosoidaan käytöksestä ja ajatuksista, ei verikokeista. Jos olisit henkilön kanssa samassa huoneessa tunnin niin et epäilisi arviotani hetkeäkään. Todennäköisesti poistuisit huoneesta itkien ja puolen tunnin jälkeen.
ap - yohannes
Ensin selkeä ilmoitus hänelle, ettet halua viestejä. Ja vaikkapa sen tiedon kera, että teet ilmoituksen poliisille häirinnästä, jos tilanne jatkuu.
Tai suoraan puhelimeen estot päälle.
Jos vielä jotakin reittiä ottaa yhteyttä, sitten vaan ilmoitus häirinnästä. Kun tekee rikosilmoituksen häirinnästä, se menee niin, että poliisi ottaa kyseiseen henkilöön yhteyttä ja jututtaa. Yleensä se jo säikäyttää monet, vaikka et sitten pidemmälle rikosilmoitukseksi asti veisikään. Lähestymiskieltoa voi myös hakea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551