USA vetää joukkonsa Syyriasta ja samalla pettää aseveljensä kurdit, jota ilman jenkit olisivat saaneet turpansa pahemman kerran. Suomen olisi täysin järjetöntä liittoutua tuollaisen natoporukan kanssa.
Nato USAn johdolla petti syyrialaiset ja kurdit.
Funlandiankansalainen
22<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Nato ei koskaan ole ollut Syyriassa ja vaikka Yhdysvallat lähtisikin, jäähän toisen natomaan Turkin sotilaat suojaamaan kurdeja ja syyrialaisia.
Turkin sotilaat suojaamaan kurdeja?
Niin, etkö ole kuullut koskaan natojohtoisesta kriisinhallintaoperaatiosta?
olkoonkin vaikka kuinka Nato-maa teloittaa kaikki kurdit, jotka käsiinsä saa.
Juu Turkkista ei tule koskaan EU-maa, aivan turha toive.
kusetusta jusalta
taas että luotettavin tietolähde tässäkään asiassa ei ole valtamedia, varsinkaan RT.
Vielä huolestuttavampaa, jos USA ei ole ollut Syyriassa, niin miten Trump väittää vetävänsä ne pois. Eikö naton emovaltion päämies edes tiedä missä sen joukot häärää, kun kaiken lisäksi väitti USA voittaneen sodan ja lyöneen ISISksen. Elääkö naton ylipäällikkö ja naton ainoa todellisen ydinasevaltion päämies harhoissa ja kuinka pahoissa, kun ei edes tiedä mitä, missä, milloin ja kenen kanssa se sotaa käy. Uskomattomia kahjoja tätä maailmaa johtaa. Kaiken kukkuraksi hän erotti taas puolustusministerin epäpätevänä. Eihän tuosta ole kovin kauan kuin edellinen sai kengää, Ja näihin kahjoihin nato kiimaiset turvautuu.
Nato luikkii häntä koipien välissä hyökkäämästään Syyriasta.
USAn todellisesta ongelmasta kukaan ei tunnu keskustelevan tai sitten eivät ole sitä havainneet. Todellisuudessa USAn armeija on Hollywoodin tuote. Trump vaati Meksikon rajalle 5000 sotilasta. Armeija hätkähti, että mistä me ne yhtäkkiä hankitaan. No ei mistään, kun niitä joukoja ei kertakaikkiaan ole muualla kuin Hollywoodissa. Trump hyvässä uskossa halusi ja vaati järjestettävän sotilasparaatin Venäjän ja Kiinan tapaan. Ei onnistunut, kun sitä kalustoa ei paraatiin vaadittua määrää nyt vaan löytynyt mistään. Puolustukseen budjetoidut varat olivat kyllä hyvin kuluneet, mutta materiaalina ja kalustona aikaansanokset olivat realisoituneet kovin vähäisesti. Asia on niin yksinkertainen, että Trump haluaa sotilaat Meksikon rajalle vahtimaan pakolaisia. Ja mistä muualta se niitä voi tuoda kuin Syyriasta ja Afganista, kun niitä todellisuudessa muualla ei ole. USA on ja pysyy niin kuin Mao sen jo aikanaan totesi "paperitiikeri". Nykyinen USAn armeija on pelkkä Hollywoodin tuotama fantasia mahti ilman reaalimaailman kalustoa tai edes sotilaita.
"USAn todellisesta ongelmasta kukaan ei tunnu keskustelevan tai sitten eivät ole sitä havainneet. "
Jäi pois se todennäköisin vaihtoehto: niitä ei ole!
"Todellisuudessa USAn armeija on Hollywoodin tuote. "
Joka ihmeen paljon huolettaa teitä stallareita:-D
"Trump vaati Meksikon rajalle 5000 sotilasta. Armeija hätkähti, että mistä me ne yhtäkkiä hankitaan. No ei mistään, kun niitä joukoja ei kertakaikkiaan ole muualla kuin Hollywoodissa. "
TODELLISUUDESSA USA:lla on armeijassa on n. 1,3 miljoonaa sotilashenkilöä. Vain hupiveikko ei niitä löydä?
"Trump hyvässä uskossa halusi ja vaati järjestettävän sotilasparaatin Venäjän ja Kiinan tapaan. "
Ei vaatinut eikä lännessä juuri mahtiparaateja harrasteta.
"Ei onnistunut, kun sitä kalustoa ei paraatiin vaadittua määrää nyt vaan löytynyt mistään. "
Eli hupiveikko ei nyt löydä enää edes kalustoa?
"Puolustukseen budjetoidut varat olivat kyllä hyvin kuluneet, mutta materiaalina ja kalustona aikaansanokset olivat realisoituneet kovin vähäisesti. "
Mitä nyt yyksin ilmavoimissa on 6.000 konetta:-D
"Asia on niin yksinkertainen, että Trump haluaa sotilaat Meksikon rajalle vahtimaan pakolaisia. Ja mistä muualta se niitä voi tuoda kuin Syyriasta ja Afganista, kun niitä todellisuudessa muualla ei ole. USA on ja pysyy niin kuin Mao sen jo aikanaan totesi "paperitiikeri"."
TODELLISUUDESSA ne 5.000 löytyivät jo USA:n varuskunnista!
" Nykyinen USAn armeija on pelkkä Hollywoodin tuotama fantasia mahti ilman reaalimaailman kalustoa tai edes sotilaita."
Usko vaan, jos tuo sinua helpottaa ja auttaa! Tai hei... sinulla kun on yhteyksiä Putinnin niin kerro hänelle, ettet löydä yhtään USA:n sotilaita tai kalustoa! Putte rauhoittuu kovasti:-D
Sinulla on paljon takana paljon katsottuja Hollywood filmejä, niitä samoja, joita Trummikin katsoi. Tulleessan presidentiksi Trump kuvitteli, että näitä just in time sinitakkien tapaan soittavia joukkoja tulee ja ilmaantuu paikalle, kun hätä tulee. Mutta kun ei niitä vaan todellisuudessa löydy kuin pikkuisten ydinaseettomien valtion nujertamiseen kerran 10-15 vuodessa. Ja sekin tehdään Pentagonin bukkereista lennokeilla. Trump sen tahtomattaan paljasti. Jopa Obama kykeni pitänään pokan, kun osasi olla vaatimata isompia rähinöitä kuten hyökkäystä Syyriaan. Trumpilla jäi vain filmit ja valkokankaan edestä poimitut tyhjät hylsyt, kun hyvässä uskossa meni kysymään, että mitä jos hyökätään Pohjois-Koreaan, ei sopinut, Kim oli liian vahva, no jos sitten Iraniin, ei käy kun sillä on liian isoja raketteja, no jos siten pakolaisia vastaan, ei käy, kun iskujoukko on Syyriassa. Ei muuta kuin kotiin vaan, totesi Trump.
”Sinulla on paljon takana paljon katsottuja Hollywood filmejä, niitä samoja, joita Trummikin katsoi. ”
Ei toki. Riittää kun googlaa lukumäärätietoja eri maiden asevoimista eikä usko, että oma toive muuttuu todellisuudeksi!
”Tulleessan presidentiksi Trump kuvitteli, että näitä just in time sinitakkien tapaan soittavia joukkoja tulee ja ilmaantuu paikalle, kun hätä tulee..... Ei muuta kuin kotiin vaan, totesi Trump.”
Ukotko noihin juttuihisi itse? Säälittävää:-D
Googlaa eri asemääristä? Siis googlaa ja usko? Vai googlaa ja oleta olevasi mahtava, niin kuin Pentagon kertoo ja "vuotaa" omia voimiaan. Voi tuota naivuuden ja typeryyden määrää kuin "Kysy minulta, olen amerikkalainen, kuinka mahtava olen". Säälin sinua, olet vain sumutuksen uhri.
”Googlaa eri asemääristä? Siis googlaa ja usko? ”
Minä uskon todella, että ne ovat suunnilleen oikeata kokoluokkaa ja että halukkaita ”paljastajia” löytyy pilvin pimein ellei olisi!
”Säälin sinua, olet vain sumutuksen uhri.”
Kumpikohan mahtaa olla? Harva on sentään NIIN tyhmä, että sinun sumutuksesi uppoaa!
Onhan se taito tuokin, ettei usko mitään lukuja, mutta sepittää hatusta sitten omat, joita tarjoaa totena muille.
PS ilahduttavaa, että edes yrität keskustella etkä enää tyydy puskista ammuskeluun kuten ennen.
Jo on aikoihin eletty kun tiltut haluaa USA:n pysyvän Syyriassa.
Sama huvitti todella! Kun USA OLI syyriassa niin Tiltulaumalla kävi hätä ja parku siitä, MIKSI se oli siellä!
Nyt kun puuhaavat lähtöä niin ei vaan kun uusi parku! USA pettää kun lähtee!
Teki niin tai näin ei ole kohillaan koskaan Tiltulauman mielestä!
Natohuldat parkuu kauhuissaan kun usa vasta aikoo poistua syyriasta, mikä nyt ei vaikuta mihinkään tässä maailmassa
Ei Yhdysvallat petä kurdeja, toinen natomaa Turkki pitää huolta kurdeista jos Yhdysvallat oikeasti vetäytyy.
Eipä näytä siltä kun kurdit luovutti kaupungin assadin joukoille kun turkkilaiset joukot alkoivat lähestyä
Nettikeskusteluja talousfoorumeilta lukiessa toiset amerikkalaisista arvelevat Syyriasta kotiutettavia tarvittavan piakkoin kotona USAssa. Arvelevat, että pörssin syöksyn jyrketessä ihmiset alkavat kapinoimaan ja poikkeustilalait astuvat voimaan USAssa. Keltaliivit ovat kevään muotia.
Ihme voi olla tapahtumassa jos usa oikeasti vetää joukkonsa syyriasta, mutta tuskin siinä mitään katasrofia tulee ellei turkki ala valloittamaan lisää kurdialueita syyriasta. Kurdit ja syyrian hallitus on jo aikaa sitten aloittaneet neuvottelut usan poistumisen varalta että sekin on järjestyksessä. Isishän on usan, turkin, israelin ja naton ohjattavissa ja sitä kautta myös voivat yrittää vaikeuttaa syyrian palaamista rauhaan. Assad pystyy neuvottelemaan turkinkin kanssa venäjän välityksellä ja saada turkin valtaamat alueet lopulta haltuunsa. Jos usa vetäytyy niin syyria on kokonaan assadin hallittavissa ja lopullinen rauha on saavutettavissa.
Syyrialaiset ja kurdit eivät vaikuta kovin pettyneiltä:
"USA:n vetäytyminen heiluttaa heti Lähi-idän valtapeliä: Syyria ilmoitti siirtäneensä joukkojaan strategisesti tärkeään kurdikaupunkiin. Kurdit ja Syyrian hallitus näyttävät liittoutuneen Turkin muodostaman uhan vuoksi."