Voitaisiinko ihmisiä houkutella rohkeammin usltamaan eroamaan kirkosta jos heille voitaisiin luvata vaikka kahdeksivuodeksi noin 2% alennus kunnallis- tai jostain muusta verosta siitä hyvästä että ovat yskaltaneet erota kirkosta? Saataisiinko kunnat mukaan? Nyttenhän vuositahti on ollut hyvä ja kasvussa, mutta tahti on vielä tahmeaa ja kaipaa lisää potkua.
Kirkosta eronneelle verohelpotus palkinnoksi?
Pll
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pöh. Sen sijaan olisi asiallista, että kirkollisveron maksaminen päättyisi heti kun eroaa. Nythän, jos eroaa tammikuussa, joutuu maksamaan kirkollisveroa koko vuoden loppuuun asti. Kirkkoon liittyjä puolestaan saa vapaamatkustusvuoden liittymisvuotenaan.
Ammattiliitoissa sen sijaan jäsenmaksun maksaminen alkaa heti ja päättyy heti, mikä on oikein.
Päivi Räsänen ehti eräässä tv-keskustelussaa kannattaa rangaistusveroa kirkosta eronneille, kunnes muisti, että heillähän on jo rangaistusvero eli maksuvelvollisuus koko erovuoden loppuun.
Nyt on kirkkoon liiyjillä verohelpotus. Se pois.
17-vuotiaan kannattaa antaa erota kirkosta. NYT. Silloin hän välttää ensi vuoden kirkollisveron.
18-vuotiaana eroava joutuu maksamaan kirkollisveroa koko eroamisvuodelta. Eropaperi kannattaa viedä maistraattiin 31.12.
Miksi eronneiden pitäisi saada rahallista hyötyä? Maksaa pitää joko kirkolle taikka valtiolle eli kirkollisvero pitäisi olla täysin verovähennys kelpoinen suoritus.
(sillä rahallahan kirkko upottaa 50 000 suomalaista raatoa "arvokkaasti" hyvinhoidettuun kirkkomaahan vuosittain eikä jätä raatoja ojanpenkalle)
Valtio budjetisa myönnetään yli 100 miljoonaa euroa rahoitusta hautaustoimeen. Tekee noin 20 euroa/kuntalainen/vuosi. Kirkolle. Riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon eli ei.
Heti vaan muutos voimaan, niin liittyessä kuin erotessakin.