Yleltä tuli taas kerran oikein vinksahtaneet tv-uutiset

Yleltä tuli lauantaina puoli yhdeksältä tv-uutiset, joka sisälsi taas n. 90%:sesti ylen pakkosyöttämää ilmastovouhotusta ja vääristyneen joulunvieton ylistämistä.

Siinä mm. näytettiin kahta perhettä, jossa toisella on 2 alle 10-vuotiasta lasta, joille vanhemmat eivät anna lainkaan lahjoja, koska heidän ilmastouskontonsa kieltää ostamasta "kaikkea turhaa, joka kuormittaa maapalloa". Nämä kaksi pikkulasta siis viettävät tavallisen arki-illan hourupäisten vanhempiensa uskomusten takia, vaikka koulussa kaverit ja kaikkialla mediassa ja muualla iloitaan jo viikkokaupalla etukäteen, kuinka jouluna saadaan lahjoja ja syödään hyviä ruokia. Joulukinkun sijaan nämä hourupäävanhemmat tarjoavat jouluna jotakin "vegaanikinkkua" omien sanojensa mukaan.

Muutenkin ko. uutiset olivat samanlaista ilmasto- ja ympäristöpaskaa, joista toimitus oli varmaan saanut vinkit suoraan Greenpeacen propagandatoimistolta. Kummallista, että pikkuinen Vihreä Puolue on saanut tällä tavalla hallintaansa Suomen ykkösuutiset.
19<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ja jonninjoutavilla uutisilla peitellään tosi uutisia. Ylen läski akat hävetkää

1Äänestä

Kansalaisilta voisi kerätä ideoita, mihin YLE:n puoli miljardia vuodessa voitaisiin käyttää edes lievän hyödyllisesti. Nyt rahat tuottavat vain propagandasaastaa

1Äänestä
  • Kiky-sopimuksen hallitus osti jälkimmäisellä 105 miljoonan veronkevennyksellä.
    Haitallisen YLE:n lopettamisella säästyy 500 miljoonaa. Käsittämättömän paljon.
    Ei keksitä mitään käyttöä noin paljolle rahalle.

    1Äänestä

Mielestäni vegaani-elämäntavassa ei ole mitään moittimista olipa motiivi mikä tahansa.

Todella monet perheet ovat siirtyneet pois 70-luvulta alkaneesta ja lapsille kulttuuriperintönä siirtyneistä yltäkylläisestä jouluteemasta. Kuka kaipaa stressiä, mässäämistä ja sekopäistä siivoamista, leipomista, ostamista ja VELKAANTUMISTA joulukorttilistoineen.

Ja jos kouluissa ei niin voimakkaasti painotettaisi joulumässäämistä ja -ostamista, niin lapsilla ei olisi paineita. Varsinainen lastenjuhla jos joululoman jälkeen on kiire kouluun esittelemään uusia elektroniikkalaitteita, joita tipahtelee joka tapauksessa pitkin vuotta kolmen vuoden maksuajalla tai ei halua kouluun koska (useimmilla) vanhemmilla ei ole varaa kilpavarusteluun.

Antaa ihmisten elää elämäänsä ja keskitytään jokainen hieman enemmän omaamme.

Hyvää joulunkuun vimeistä viikkoa. Kevättä kohden!

Juicen sanoin: https://www.youtube.com/watch?v=FzmWMc8qEr8

1Äänestä
  • Lol.

    1Äänestä

  • Vegaanius aiheuttaa terveyshaittoja mineraalipuutosten kautta

    1Äänestä

  • pikemminkin-vihersussu kirjoitti:

    Lol.

    Tuliko yllätyksenä, että perussuomalaisissa on myös vegaaneja ja kasvissyöjiä sekä luontoa kunnioittavia jäseniä.

    Älä sorru streotypioihin.

    http://www.halla-aho.com/scripta/vahan_isyydesta.html

    vsta 2003 ;)

    1Äänestä

  • Eihän tuohon voi muutu sanoa kuin että kellä viiraa mitenkin! Lapsilla tuskin on suurta tulevaisuutta yhteiskuntaa hyödyttävinä jäseninä.

    Äänestä

Ilmastonmuutoksella Yle pelottelee ihmisiä joka päivä aamusta iltaan. Monikulttuurisen yhteiskunnan esikuvana Ylellä ja Suomen poliittisella johdolla on ruotsalaistyyppinen kehitysmaakansankoti, jossa keksitään joka vuosi uusia kotouttamiskonsteja, joilla tuttiasteella oleville tulijoille kerrotaan mitä ei saa tehdä ja mitä pitäisi tehdä.

https://beta.oikeamedia.com/o1-92818

Oikeasti, hyvät suomalaiset. Jos seuraatte muun maailman uutisointia, saatatte havaita, että maapallolla on Pohjois-Korean lisäksi toinen maa, jossa valtiollinen media pitää edelleen yllä vanhaa neuvostoliittolaista uutisoinnin manipulaatioperinnettä, jonka mukaan asia muuttuu todeksi, kun sitä toistetaan uutisen muodossa mahdollisimman monta kertaa.

1Äänestä

Kyllä nyt yksi nintendo aina lapsille löytyä pitää. Ei se ole joulu eikä mikään jos ei lahjoja anna.

1Äänestä

Ylen on vallannut reaalimaailmasta vieraantunut toimittajakunta.

1Äänestä

mitä ihmettä? unohtuiko putinin ja venäjän haukkuminen kokonaan? ylen ote on lipsumassa!

Äänestä
  • Venäjää, Putinia ja persuja ei haukuta koskaan turhaan eikä liikaa missään mediassa. Sitä saavat mitä ovat tilanneetkin.

    1Äänestä

Tekisivät uutisen siitä kuinka paljon vaakakapinalliset nuo ylen lempiläskit kuluttavat jouluna. Vuoronperään yleltä näytetään afrikan nälkiintyneitä lapsia ja hetken päästä ruutuun pamahtaa vaakakapinan nainen nainen turvonneella naamallaan ulimaan että mä olen ihan terve ja sillee.

Oletteko muuten huomanneet että kukaan mies ei ole alentunut uliseen julkisesti läskeistään niinkuin nämä ylen feministit? Siinä tulee hyvin esille miehen ja naisen älykkyyden ero.

Äänestä

Tässä on eilisen lauantain puoli yhdeksän uutisten juttutarjonta Yleisradioyhtiöltä.

1.) Työnantajaliitot miesten johtamia, naisia ei ole nostettu virkoihin. (2 m 30 sek)
2.) Elektroniikkaromua viety Afrikkaan. Jopa nuoria miehiä on purkamassa
piirilevyjä. (5 m 12 sek)
3.) Venäjä lennättänyt hävittäjiä Krimin niemimaalle (34 sek)
4.) Trump aikeissa erottaa FED:in johtajan (28 sek)
5.) Maahanmuuttajien kotouttaminen ontuu yhä (2 m 23 sek)
6.) Vegaanit eivät anna lapsilleen joululahjoja (2 m 31 sek)
7.) SPR:n joulupatoihin kertyy miljoona euroa rahaa (1 m 18 sek)
8.) Sää, pakkaskelejä luvassa (2 m 37 sek)

Valtavasti käytettiin aikaa monikultturilässytykseen. Siihen kuinka Afrikassa miehet purkaa metalliromua. Ja toisena voivottelun aiheena että "kotouttaminen" ontuu, valkoihoiset epäonnistuneet taas, innostuneiden ja osaavien mamujen kotouttamisessa.

Minusta YLE:n pääuutislähetykseen kuuluvia oikeita uutisaiheita olivat vain uutiset 3. ja 4., muut eivät ole varsinaisia uutisia lainkaan. Ranskassa jatkuvista katuellakoista ei mainittu sanaakaan.

Kaiken muun tuohon uutislähetykseen tungetun lässytyksen olisi voinut laittaa vaikka Aamu-TV:lle pakinoitavaksi, tai A-studioonkin. Afrikan piirilevyjen purkamisesta ei tarvitse lätistä suomalaisille kaikkein pisimpään, 5 min 12 sekuntia.

Uutislähetyksen pitäisi kertoa uutisia. Eikä monikultturellista, toivotonta voivottelua ja aivopesua, illasta iltaan.

Äänestä

Suomen hyvinvointi on ajattettava alas, jotta ilmastonmuutos pysähtyy. Talojen lämmittäminen, autoilu, lentäminen, teollisuus ja lihansyönti on lopetettava, jotta ilmasto ei lämpene.

Äänestä

Tää on suomen median koko kuva

Mielenkiintoisia uutisia tänään. tai toistoa tuo taitaa olla ja huomaa kyllä papukaija lehdistön työ moraalin a`la copy/paste.
Vaihtehtomedialle tuota ei sallita.

haku googlella tältäpäivältä, ei linkkejä kun seuraa poisto

Turvapaikanhakijoiden jalkapanta kummastuttaa järjestöjohtajaa
kaleva

Turvapaikanhakijoiden jalkapanta kummastuttaa järjestöjohtajaa
turun sanomat

Turvapaikanhakijoiden jalkapanta kummastuttaa järjestöjohtajaa
ilkka


Turvapaikanhakijoiden jalkapanta kummastuttaa järjestöjohtajaa
forssanlehti

Turvapaikanhakijoiden jalkapanta kummastuttaa järjestöjohtajaa
pohjalainen

jne.

Äänestä
  • Kerran kirjastossa luin lähes kaikki lehdet parina päivänä. Tajuntaan iski samat uutiset lehti toisensa jälkeen. Tästä viisastuneena en enää ole lukenut lehtiä enkä katsonut töllöä yli 10 vuoteen.

    Äänestä

Sää on henki ja elämä uutistoimittajille. Ei me kaikki tykätä Suomen kesästä, eikä odotella helteitä. Elettävä on, oli kylmä tai kuuma, satoi tai paistoi.. Ei uutisissa saa aivopestä ja manipuloida ihmisiä. Heidän tulisi kertoa säätilanne, eikä omaa mielipidettänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dfsfsdsfsdsdf kirjoitti:

Yleltä tuli lauantaina puoli yhdeksältä tv-uutiset, joka sisälsi taas n. 90%:sesti ylen pakkosyöttämää ilmastovouhotusta ja vääristyneen joulunvieton ylistämistä.

Siinä mm. näytettiin kahta perhettä, jossa toisella on 2 alle 10-vuotiasta lasta, joille vanhemmat eivät anna lainkaan lahjoja, koska heidän ilmastouskontonsa kieltää ostamasta "kaikkea turhaa, joka kuormittaa maapalloa". Nämä kaksi pikkulasta siis viettävät tavallisen arki-illan hourupäisten vanhempiensa uskomusten takia, vaikka koulussa kaverit ja kaikkialla mediassa ja muualla iloitaan jo viikkokaupalla etukäteen, kuinka jouluna saadaan lahjoja ja syödään hyviä ruokia. Joulukinkun sijaan nämä hourupäävanhemmat tarjoavat jouluna jotakin "vegaanikinkkua" omien sanojensa mukaan.

Muutenkin ko. uutiset olivat samanlaista ilmasto- ja ympäristöpaskaa, joista toimitus oli varmaan saanut vinkit suoraan Greenpeacen propagandatoimistolta. Kummallista, että pikkuinen Vihreä Puolue on saanut tällä tavalla hallintaansa Suomen ykkösuutiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu