Niin, että voisiko joku kertoa-jos on ollut-millaista Murikan puhallinorkesterileirillä on? Onko kivat opettajat, kivat kaput, kivat puuhat? Hyvät majoitusmahdollisuudet? Hyvä ruoka?
Kiitos jo näin etukäteen!
Kiitos jo näin etukäteen!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Kyllä voi ihan rehellisesti suositella...Murikassa on ainakin minun mielestäni yritetty ottaa huomioon eri ikäisten ihmisten tarpeet myös muun toiminnan kuin soiton osalta.Yli kahdeksantoista vuotiaille on omat vapaa-ajan vietto paikat ja taas nuoremmille omansa.Ja leirillä oli muistaakseni viisi vapaa-ajanohjaajaa,jotka suunnittelevat erilaista toimintaa,joten ajan ei soiton lomassa pitäisi tulla kenellekään liian pitkäksi.
Vaikea sanoa opettajista,koska ne ovat niin persoonakohtaisia asioita..."toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä"-tyyliin,mutta itse olen ollut erittäin tyytyväinen opettajiini siellä ja myös kaput ovat olleet aivan todella huippu-tyyppejä!
Ruoka on aivan taivaallista...siitä ei ole mitään valittamista.Ja harjoitustilat aivan mahtavat!Niissä on lähes kaikissa ilmastointi ja se on ainakin mun mielestä uskomatonta luksusta.Mutta toki hyviä musiikkileirejä on maa pullollaan ja varmasti kaikissa on jotakin hyvää/huonoa.Mutta itse olen ollut todella innostunut Murikasta ja aion mennä sinne ensivuonna uudestaan...ai niin...Murikalla on omat netti sivut,joiden osoite on: puhallinleiri.stmmusic.net
Siellä kannatttaa piipahtaa,jos on kiinnostunut tietämään enemmän.
Eipä siinä paljon ilmastointi auttanut...kun kahden hengen huoneessa toisella oli paha laktoosi-intoleranssi...
Millaista iltaohjelmaa siellä on saunomisen ja syömisen lisäksi? Onkos riittävästi vapaa-aikaa ja mihin aikaan aamulla herätys? Voiko ottaa omia soittovihkoja mukaan? Onko pakko jokapäivä soittaa orkesterissa? Onko Diskoa?
http://puhallinleiri.stmmusic.net
Ota sieltä esim vuoden 2003 leiri, "kirjoituksia leiriltä 2003" ja lue ainakin se "Annan ja Mailiksen päiväkirja" Siinä kerrotann hieman diskosta ja muusta...
Itse olin Murikassa vuonna 2004 ja disco oli yksinkertaisesti PARAS,missä olen koskaan ollut!!!Live bändi ja oma klubi...bändi oli aivan mahtava ja soitti ikivihreitä ja uusia,juuri ilmestyneitä biisejä eri artisteilta.
ai murikkalaisilla särkkiksessä konsertti? Onko se joka vuosi? Saakohan taas vapaalippuja laitteisiin.. kolme lippua on kyllä aika vähän..
Onko siellä Murikassa järjestetty meille vähänvanhemmille paikkaa missä voidaan rentoutua oluen ja hyvän seuran merkeissä...poissa lasten näkyvistä? Ärsyttää sellaiset leirit missä joku kokoajan kyttää.
Joo...ei saanut disco kovin korkeita kehuja Annalta ja Mailikselta vuonna 2003,mutta ystäväni oli leirillä viime vuonna ja silloin kuulemma oli uskomattoman hyvä disco.Siellä sivuilla oli muuten todella hauskasti kerrottu vuoden 2004 leirin ohjelmasta "päiväkirjassa"...ja myös leirin "pääsivu" oli tosi hauska...kannattaa käydä lukemassa!!!
Tuutko pesemään mun selän Murikan rantasaunalla ensi kesänä? Pistä neilikka rintapieleen niin tunnistan sut
hei tuolla sivuilla oli myös leirin opet mainittu! En ollu ihan varma tuleeko "se" tänä vuonna mutta joo ihanaa! Terkkuja kaikille, nähdään Mutterissa!
Et sitten vain väijyisi opettaja-parkaa...?
;)
Ei kai siellä murikassa ole ruokana taas silakkapihvejä...jos on...NIIN EN TULE SINNE...
Mitäs vikaa silakassa on? Musta se on hyvää ja halpaa!
Ex se o ihan sama onx livebändi vai ei? Tärkeint o, et on hyvä meno ja kunnon kekkerit! Vähä siiderii ja komeit kundei...hmmmm...
...sillä siellä ei viime vuonna ollut ruokana silakkapihvejä.
siellä ollaan loota jumissa?
Siellä ei ollut MITÄÄN ruokaa. Sai vain katseellaan syödä namuja jätkiä.
Ja soittaa...vielä vähän lisää soittaa...
Kannattaa käydä myös Kälviän leirillä, siellä on hyvät opet:
http://kpopisto.kpedu.fi/Mleiri/
Voiko siellä suorittaa teorian 3/3 tutkinnon? ja onko siellä paljon ylä-astelaisia? Minkä ikäisiä valvojat on? ;)
Kälviällä on yksinkertaisesti kivaa...Ja mun mielestä siellä voi suorittaa tuon tutkinnon. Leirillä on kaikenikäisiä, aika paljon juuri ylä-astelaisia. Tänä vuonna Leirillä on mm. Kaija Saariketun mestarikurssi, johon aion osallistua. Vapaa-aikaa on riittävästi ja järestettyä ilta-ohjelmaa on makkaranpaistosta yö-konserttiin. Leirillä on mm. kahden hengen huoneita, joissa voi hengailla illalla kavereiden kanssa. Keskustan kaupat ja karaokeravintolat on ihan vieressä. Opettajat on on ollut ihan mahtavan mukavia...Suosittelen.
Murikka taitaa olla ainoa kesäleiri,jossa voi suorittaa 3/3 teoriatutkinnon täysin musiikkiopistojen vaatimusten mukaisesti.Kyllä ainakin minusta on hauskempaa suorittaa teoriatutkinto vähän reilu viikossa jollakin leirllä kuin istua koko vuoden jossakin "homeisella" tunnilla vanhojen kurttujen opetettavana...
Suosittelen kaikille puhallinsoittajille ehdottomasti Lieksan Vaskiviikkoja. Siellä pääset suomen parhaiden opettajien oppiin ja kuulet samalla hinnalla maailmanparhaimpien puhallinsoittajien konsertteja. Myös kivaa iltaohjelmaa kaikenikäisille. Tutustu... http://www.lieksabrass.com/
Hei
Kälviän kansainvälisellä musiikki- ja orkesterileirillä pääsee mukaan monenlaisiin orkestereihin. Ainakin viime vuonna siellä oli monta puhallinorkesteria ja sinfoniaorkesteri sekä pienyhtyeitä. Hauskaa oli myös se, että tutustui myös jousisoittajiin ja sai paljon uusia kavereita.
Jos orkesterissa soittaminen kiinnostaa niin hyvä vaihtoehto on myös Oriveden leiri 10. - 19.6.05. Leirillä aikaa jää myös harjoitteluun, eikä hintakaan ole paha 360 egeä. Vähän samanlainen kun Kälviä, mutta vanhempia soittajia mukana enemmän.
Oriveden orkesterikurssi:
http://www.kvs.fi/fi/870
Siis mä oon ollu aika monel leiril ja must paras o ollu Limingan-musaleiri. Kivat frendit ja ihanat opet. Kantsii pitää mieles myös tää vaihtoehto. Opejen kuvat o leirin sivuil: www.liminganmusiikkileiri.fi Ainaski kaikki mageet kundit messii. Leiri on iha HELMI.
Raudaskylän leirillä on parhaimman näköiset pojat ja iltasutinat. Siis taas sinne...
http://rko.cop.fi/raudaskylansoivakesa/
Enpä ole Murikassa ollut, mutta Lieksan Vaskiviikoilla on tullut käytyä sekä pari kertaa Harjavallan Vasket Vallassa leirillä, sieläkin on kyllä kivaa ja rento ilmapiiri. Harjavallassa opettajat ei luule olevansa mitään starboja vaan niillä on jalat maanpinnalla ja niiden kanssa voi hengailla ihan muutenkin. Vapaa-ajalle on järjestetty monenlaista toimintaa sekä illanviettoja (mm. hyviä bändejä käy vierailemassa.)Majoituskin on aivan loistava ja ruoka herkullista. Kannattaa muuten vertailla noiden leirien hintoja ja kysellä alennuksia. Joistakin leireistä voi saada alennusta jos niiltä puuttuu orkesterista jokin TÄRKEÄ soitin esim Tuuba tai ne tarvii valvojan.
Linkki Harjavaltaan: http://www.vasketvallassa.info/
Sain rantasaunan lauteilla kunnon kyydit. Kyllä jäi ihanat muistot. "Tulen" ensivuonnakin...
Tuolla asenteella sinun pitäisi tulla myös meidän bändiin soittamaan. Meillä on hienoja konsertteja/periodeja ympäri Suomen, ympäri vuoden. Ilmoittaudu koesoittoon: http://www.sinfoniaorkesterivivo.fi/
Siis tule mielummin meille Sisuun -sinfoniseen puhallinorkesteriin( http://sisu.stmmusic.net/ ), niin sinun ei tarvitse kestää tuollaisia Basisteja ja puhua jousituksista.
One time when I was on the bandcamp I put my flute in to my vagina.
Miten leireille pääsee valvojaksi? Pitääkö sinne ilmoittautua, tai hakee, tai jotain? Saako siitä palkkaakin? Onko jokin ikäraja? Ei varmaan joku 11-v. pääse, mut ehkä 16-vuotias?
IDIOOTTI
Heh Heh...on ilmeisesti puhallinmuusikolta American Pie -elokuvatrigologia jäänyt näkemättä. Kevät saapuu ja voit löysätä pipoa tai vaikkapa vaihtaa TUUBAAN. Hyvää hjuumoria.
Elämässä moni asia hoituu helposti samalla konstilla: persettä n*********
Murikkaan bailaamaan ja soittelemaan! Ihan sairaan siisti meininki! Rento tunnelma, opettajat on ihania, varsinkin yks.. toivottavasti se tulee tänäkin vuonna, en malta odottaa että se kokeilee miten mun hengitys toimii.. Olikohan toi "kyydit rantasaunalla" vitsi?
Kyllähän kaikki tietää millaista menoa puhallinsoittajien leireillä on. Ilmeisesti perinteet velvoittaa kaljanjuontiin ja irstailuun. Se kuuluu nuoruuteen. Mutta pelataanhan sielä jalkapalloakin sekä treenataan...Leirikokemuksia kymmeniltä leireiltä
joo kyl puhallinsoittajat on ihan parhaita.. kaikessa..
Puhaltimissa on sitä jotakin! Varsinkin vaskissa on särmää... Ja ei kukaan sitä futista tosissaan pelaa...ne haluu vaan kaatuu sen vastapuolen tiimissä olevan söpön duden/dudetten päälle. Näin se menee...
Leirikokemuksia kotimaisilta ja ulkomaisilta leireiltä...
Multa meni neitsyys parivuotta sitten Murikan leirillä yhen pojan huoneessa. En oo katunut jälkeenpäin. Myöhemmin annoin suukivaa yhelle pasunistille Limingassa. Että semmosta meininkiä näillä leireillä. Kokemukset puhallinsoittajista ovat myös vahvistaneet väitteen että trumpetisteilla on nopea kieli.
Meillä on... Puhutko nyt yksöis-,kaksois-, vai kolmoiskielityksestä? On sanottu, että trumpetistit tarjoavat suurta nautintoa...(musiikillaanko...?:)
Onko muilla kun Harjavallan leirillä mahdollista opiskella kapellimestariksi?
Harjavallassa opettaa Akatemiassakin opettava Kalervo Kulmala, joten ainakin sielä saa tasokasta opetusta.
Murikassa on kapellimestarikurssi...siellä saa opetusta aina vasta-alkajasta pidemmällä olevaan.Erittäin hyvämaineinen ja tehokas kurssi...suosittelen lämpimästi...ja paikka on aivan fantastinen...ihan kuin hotellissa olisi(tosin ruokaa saa 5 kertaa päivässä)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=1500000000000067&posting=22000000006482670
tuolla oli aiheeseen Murikka kiinteästi liittyvä teksti...kannattaa lukea,jos haluaa leiristä tietää enemmän.
Yhteenvetona: Reissataan koko loma ympäri Suomea musiikkileireillä, soitetaan ja pidetään haauuskaaa...
Meniköhän lähelle?
P.s. Vasket rulez!
P.p.s. Ei muissakaan mitään vikaa ole..xD
Nähdään sitten ainakin Raudaskylällä ja Murikan rantasaunoilla=P..muut harkintaan...:(kamalan kallista)...jees jees... Tästä tulee vielä upea, musiikin täyttämä kesä...(kunhan ensin tulisi edes kevät:)
Kiitos vastanneille!
See yah!
With Luv: The little trumpetier
Mie en tiiä noista muista, mutta Puhoksen leirillä on kivaa. Onko täälä muita Puhoksen leiriläisiä?
tiä mut kyl raudaskyläs on kivaa ja kyl kälviäl on kivaa ja orivedel on kivaa ja uskon et murikas kans yks kaveri oli siel ja kehu hirveesti nähdään jossain leiril
Heips! Saako sinne murikanleirille ottaa mukaan ihan pienen koiran?
Viime vuonna leirinjohtajalla oli pieni koiranpentu mukana...kaippa sitä voi ainakin kysyä...tuntui olevan kovasti leiriläisten suosiossa...oli sielä muutama muukin koira.
Ihunaa, jos siellä olis taas koira! Haukut on ihanii! Meilläkin on vuffe, mut en mä sitä saanut sinne leirille ottaa, kun äiti sano et "stop tykkänään" En tiedä kyl ett saisko koirii ottaa leireille, mut olisin halunnut, kun mun kaverit ei oo nähnyt mun koiraa livenä....
Saako sieltä ruokalasta samaan hintaan koiralle ruokaa ja herkkupaloja?
Sinne tiedustelu numeroon, niin vastataan kaikkiin kysymyksiin...
Mutta jos sinne ssakin ottaa koiransa, niin kannattaako miettiä onko sulla oikeesti aikaa huolehtii siitä ja pelleillä sen kanssa. Mä en ainaakaan viittis viedä mun sessee leirille, kun se varmaan joutuis oleen ihan yksin yli puolet päivästä, eikä se millään sais tarpeeks liikuntaa, kun se on bordercollie rodultaan...
Joten jätän sen mun äidille tai veljelle hoitoon.
Olis tosin kiva tietää saako sinne ottaa lemmikkieläintä... Olishan se tietty kivaa jos siellä leirillä olis bestfriend mukana lohduttamassa jos soittotunnilla menis huonosti tai jotain...
vielä vähän lisää... Missä koiras sitten nukkuis? Ottaisit sen oman jonkun patjan mukaan, kun siellä ei kuitenkaan varmaan sais koiraa sänkyyn laittaa...=) Huoneet kuitenkin on hotellitasoa... Ja jos sinne huoneeseen tulis kämppikseks joku eläinvihaaja, tai jotain... Hieman kusista...
http://puhallinleiri.stmmusic.net/
Tohon osoitteeseen niin löytyy faktaa! Mielettömän hienolla paikalla (Näsijärven rannalla rauhallisella paikalla) se Murikka-opisto ja leirin hintaan sisältyy myös hotellitasoinen majoitus ja täysihoito opetuksen ja orkesteri ym. toiminnan lisäksi..
Jos siellä Murikassa saa koirat juoksennella vapaana ja tulla huoneisiin levittämään hilsettä sekä inhoittavia koirankarvoja joudun perumaan ilmoittautumiseni, koska vaikean astmani takia en voi olla huoneessa missä on käynyt koira. Pitkäkarvaiset Spanielit ovat pahimpia.:(
Koira puri mua pienenä reiteen, kun olin pyöräilemässä. Sen jälkeen olen niitä pelännyt.
Murikassa on erikseen allergisille omat huoneet allergia-peitteineen,joten voit huoletta valita sen leirin ainakin siitä syystä.Tätä palvelua ei taida olla yhdelläkään toisella suomalaisella musiikkileirillä...
Murikassa on aivan mahtavat majoitustilat.Kahden hengen huoneet,joissa on oma kylpyhuone!Ei sinne koirat pääse remuamaan,jos et niitä sinne itse päästä.Huoneet saa luonnollisesti lukkoon ja avaimet ovat sinulla ja kämppikselläsi!
Kyllä on tuo Murikka paikana aivan taivaallisen ihana, jos näihin kirjoituksiin ja kehuihin on luottaminen. Lupaatteko vielä takuuvarman aurinkoisen hellesään, 25 astetta koko leirin ajaksi? Pääseekö sinne Murikkaan mitenkään tällainen tavallinen ei-muusikko? Vieläkö ehdin aloittaa jonkin istrumentin soiton ennen ilmoittautumisajan umpeentumista???? Auttakaa hädässä!
PLIIIIIS!!!!!!
PLIIIIIS!!!
Varmasti ehdit vielä alottaan. Murikassa on niitäkin jotka koskee instrumenttiin suunnilleen ensimmäistä kertaa leirillä. Suurin osa niistä on aika pieniä, mutta mikään ei estä :) Orkestereita on kolme, A-, B- ja C-orkesteri, tason mukaan
Missäs ne valvojat on luuhannu! kun aika hurjaa on meno jos tän palstan juttuihin on uskominen. uskaltaako sinne leirille omaa pikku kultaa päästää ollenkaan. Varmaan täytyy ainakin kondomipaketti sujauttaa sille mukaan trumpettikoteloon.
Olen miettinyt ihan samaa kun olen seuraillut tätä palstaa. Millaiset valvojat siellä oikein on kun tällaista pääsee tapahtumaan. Minusta seksi on kaunis kahden aikuisen ihmisen välinen asia jota pitää odottaa avioliittoon. Viinan juonti on syntiä. Mitä mieltä muut vanhemmat ovat?
Olen saanut meidän pojan kiinni tupakanpoltosta. Sen vaatteet ja hengitys haisi tupakalle nuorisopuhallinorkesterin harjoitusten jälkeen. Valvotaanko siellä leirillä ettei alaikäiset polta tupakkaa?
Ei valvojien resurssit kaikkeen riitä. Jos joku polttaa niin se on sen oma asia. Jos kielletään poikasi menee nurkan taakse tupakille ja polttaa koko mehtän. Sama pätee viinan juontiin. Neuvo:Älä anna pojallesi rahaa tupakkaan. Leirillä hän ei tarvitse omaa rahaa...koska tämä on täydellinen leiri.
Murikassa myydään kondomeja automaateissa!....mutta jos totta puhutaan,niin nämä edellä mainitut asiat kuuluvat nuoruuteen ja aikuiseksi kehittymiseen.Ne tapahtuvat joka tapauksessa...oli leiri tai valvonta sitten kuinka hyvin järjestetty hyvänsä.Musiikkileirit ovatkin taiteellisen kehityksen lisäksi myös äärimmäisen hyvä tapa itsenäistyä.Siellä joutuu ottamaan vastuuta ja noudattamaan sääntöjä.Murikassa on selvät pelisäännöt...ja me valvojat pidämme huolen,että niitä myös noudatetaan!Jos näin ei käy,niin asia selvitetään yhdessä vanhempien kanssa ja äärimmäisissä tapauksissa seuraa postimerkki takapuoleen ja maitojunakyyti kotiin.Mielestäni Murikka on ehdottomasti kaikkein turvallisin ja miellyttävin paikka aloittaa leirielämä ja olen itse syvästi pahoillani,että minulla ei enää ole mahdollista kokea sitä ihanaa tunnelmaa ja työskennellä niiden hienojen ja fiksujen nuorten aikuisten kanssa,mitä Murikan leirillä on perinteisesti aina ollut!
...saa..? Oletko kenties seksuaalisesti pahoinpidellyt jonkun nuorista...?
noi tän palstan jutut kovin fiksuilta kuulosta. Tai sit täällä on joku häirikkö joka vaan keksii juttuja omasta päästään, ärsyttävää pilata hyvän leirin maine jollain seksijutuilla
Tuo viestisi oli typeryydessään jotakin niin ääripäätä,että olen todella onnellinen,että NOIN typeriä ihmisiä ei tarvitse yhdelläkään suomalaisella musiikkileirillä tavata!Musiikkileireillähän tunnetusti käy vain älykästä porukkaa,ei tuollaisia idiootteja,kuten sinä kommentillasi osoitit olevasi!!!
Siis esiintyykö maanmainio Tanssiorkesteri Tuhatkauno tänävuonna leirillä?
Toivottavasti Tuhatkauno esiintyy koska viime vuodesta jäi mieleeni erityisesti se venäläistä synteetisaattoria soittava nuori herrasmies. Tekee jo nyt mieli panna ja jalallakin koreasti.
Minunkin mielestäni se oli leirin kohokohta. Minä taasen tykästyin siihen suurta puhallinsoitinta soittavaan kikkarapäiseen maskuliiniseen karismaattiseen muusikkoon.
Voiko tuota bändiä kuulla mahdollisesti missään muualla? En malta odottaa Murikkaan asti...
...saamastaan positiivisesta palautteesta. Valitettavasti maineemme on kiirinyt sen verran laajalle että meillä ei ole keikan keikkaa. Murikassa olleet ovat siis olleet kovin etuoikeutettuja saadessaan kokea tanssiork. Tuhatkaunon ensimmäisen ja näillä näkymin viimeisen julkisen esiintymisen. Ei ole kuitenkaan syytä vaipua epätoivoon, suunnittelemme uutta tulemista jonkin muun musiikinlajin parissa - jälleen yksi syy tulla Murikkaan!
terveisin tanssiorkesteri Tuhatkauno:
Jorma Huttunen
Valdemar Koistinen
Adolf von Grosshausen
Hei ihanko totta?
Aivan mahtava leiri taas takana! Palasin juuri kotiin, on oudon hiljaista ilman 117:a kurssilaista :D. Kiitokset kaikille ja isoja haleja! Kallen Nakki avoinna taas ensi vuonna!
moi..
joo.. ihana leiri viikko takana:(
mutta kivaa oli:) onko ens vuonna tulossa samat valvojat kun tänä vuonna
Kiitos myös minun puolestani kaikille leirillä olleille! Palasimme viime yönä klo 02.15 tänne Suomen itäiselle puolelle. Mukava oli tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja! Toivottavasti nähdään ensi kesänäkin samoissa merkeissä!
kiitos taas mahtvasta leiristä kaikille. päivitetäänkö pääsivut pian?
Kiva leiri oli jälleen kerran.. Toivottavasti näemme taas ensi vuonna!
Onko kellään tietoa milloin pääsivut päivitetään? ja mun msn osote on [email protected] jos jotain kiinnostaa, ottakaa yhteyttä!
Niin olipa mahtavaa, loppukonserttia jänskäsin kyllä aika lailla... Oli hauska kokeilla baritoni- ja sopraanofoneja, jäin ihan koukkuun ja Musapaja homma toimi! Jee hyvä Saku ja Minna, vii lav juu. Jäin kaipaamaan jo mainittua Kallen Nakkia, kas kun en tiennyt että siellä oli joku kasvisnyyttivaihtoehtokin ja kun sain sen selville, en enää kerinny mennä hakeen kun SHARKFISH oli niin loistava. Pöllin yhden julisteenkin sieltä muistoksi, eh. Jyrki Koskinen oli mielenkiintonen kapu :) Ja muuten, toi Mutteriklubipaita käy hyvin yöpaitana... :P
Jos joku haluaa ottaa yhteyttä (?) niin maili ja mese on [email protected]
Tsau sau.
Aivan samaa mieltä kanssasi... Elikkä siis että mahtavaa oli... Elikkä siis pitää saapuu ens vuonnakii.. :) Mutta sitä mie vaan aattelin, että kun miule kuitenkii kerkee tulla ikävä, Niin jotta vois pitää yhteyttä, niin lisäilkäähän mesee.. Eli se osote on [email protected]
Ja ainii.. Jos ette älynny, niin mie oon se tuubaeukko sieltä... :)
Tänään tiistaina on ensimmäinen satsi leirikuvia saatettu netti-insinööri Eerolle, joten keskiviikkona saattaakin olla kuvagalleriaa nähtävänä. Jatkossa päivitetään niin, että aina kuun vaihduttua uusia kuvia tulee 5-10 ketaletta kerralla, joten ens huhtikuuhun mennessä kuvagalleria täydentyy useammalla kymmenellä kuvalla.
Myös keskustelupalsta Mutteri-klubi uusine roskapostisuodattimineen saataneen taas käyttöön lähipäivinä - kannattaa siis käydä sivuilla väijymässä. puhallinleiri.stmmusic.net eikä siis sitä www:tä siihen eteen...
Kippari kiittää omasta puolestaan kaikkia upeasta leiristä, erityisterveiset tietysti Kristalle, Eevalle, Tiialle, Johannalle, Ellenille ja Joonakselle. Lisäksi haluaisin kehuskella kaikkia valvojia asenteesta ja mielikuvituksen määrästä erilaisten oheistoimintojen vääntämisessä... ei olis mulle esimerkiks tullut ensimmäisenä mieleen pystyttää nakkikioskia Mutterin rantaan. Ja hinnastossakin oli vaan yks hinta eli "pappa betalar".
Ja Terolle terveisiä: tavataan taas hetken päästä joko teidän tai meidän keittiössä uusien kujeiden keksimisen merkeissä. Meillä on superleiri, ja sellasena me halutaan sen pysyvänkin.
Jos joku ei siedä näkevänsä (tai muiden näkevän...) naamaansa nettisivuilla, niin saapi viestittää mulle, yhteystiedot saa vaikka STM:n toimistolta, linkki on puhallinleiriltä STM:n sivuille. Hauskaa että kuitenkin kestitte kuvaamista... itekin kestin juuri ja juuri... kun päivällä kuvaa ja yöt tekee läppärillä kuvia niin neljän tunnin keskimääräisillä yöunilla kaheksan päivän leirin jälkeen oli kivaa saada nukkua kymmenen tuntia yhteen menoon... eikä haitannut vaikka oli kuuma.
Tulevana sunnuntaina lähdenkin täältä helteestä viilentymään Jäämerelle kuvaus- ja kalastusreissulle... Varanginvuonolla oli tänään tiistaina 12 joten pipo ja hanskat mukaan... :(
Toivottavasti mahdollisimman moni tunsi saaneensa vastinetta päätökselle valita tänä kesänä Murikan leiri... ja toivottavasti mahdollisimman moni on sitä mieltä, että sama päätös kannattaa tehdä ens keväänä uudestaan.
Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin mese kyllä liikkuu... ja yhdellä tavalla se liikkuu leirin omilla nettisivuilla puhallinleiri.stmmusic.net keskustelupalstalla "Mutteri-klubi". Meidän klubi muodostui tässä taannoin vaan niin suosituksi, että kun roskapostia alkoi tulvia ympäri maailmaa n. tuhannen viestin päivävauhdilla niin piti pistää välillä portti kiinni ja alkaa keksiä jotain... eli heti kun netti-insinöörimme Eero saa asennettua asianmukaiset suodattimet, niin päästään taas keskustelemaan omillakin sivuilla. Menestystä tuubaeukolle... olishan se siis kivaa tavata ens kesänä taas...
Oli niin hauskaa kun sä taas tulit... toivottavasti tosiaan ens vuonna myös. Sitä sovittua etanapostia on tulossa Eevalle, joten kannattaa istua postilaatikon päällä odottamassa...
mitään tutkintoa?
moi..
siis missä niitten uusien kuvien pitäs näkyä? jos meen sinne puhallinleiri.smtmusic.net sivuille nii siel tulee vaan vuoden 2002 2003 ja 2004 ne jutut.... haluisin tietää mist ne uudet kuvat näkyy:/
Kyllä ne kohtapuolin alkavat näkyä...kyse on ainoastaan suojausongelmista...sivuilta puuttuu kunnon suojaus ja salasana,joka estää ulkopuolisten ja asiattomien viestien näkymisen sivuilla...sivujen pitäisi aueta lähiaikoina,joten kärsivällisyyttä...pyydän!!!
Iso skitsos vaan itse kullekin :) Hauskaa oli, soitettua tuli ja Sharkfish todellakin moshasi. Olishan tuolla pidempäänkin viihtynyt, vaan kyllä väsytti kun kotiin pääsi/joutui. Kyl on Murikka tänäpänä hiljainen, kun ei oo joka kulman takana jotain ruuttaa pärisemässä :) Menee vuosi ennen kun se taas muuttuu kotoisaksi.
Kiitos Suvi, Leena, Nelli, Krista, Tiia, Eeva, Eeva2 ja Annika muut seurasta leirillä, Tero ja Kippari sen järjestämisestä (ja Kip:lle kiitsa opetuksesta) ja kaikki muut kaikesta muusta :) Mun kohdalla kävi orkesterijutun kannalta vähän tylsästi, mutta se tais itse asiassa olla ihan oikein mulle :D
Mutkin sais sit kiinni mesellä [email protected] ja vaikka virvelillä jos on taitava. Sii juu sitten taas mahdollisesti ens kesänä :)
P. Arska, discoilta oli rok :D
Totta puhut armon veliseni!
Mahdollisesti halajan ja olen tansittava arvon Scatmania myös ensi vuoden yhdeksän päivän kesäherkun aikana jonakin onnen huumaamana iltana. Valitettavasti tämän vuoden DJ:t olivat aikamoisia nörttejä, mutta löytyihän sieltä sitten joitakin varteenotettaviakin hittejä, näin hiukan vaatimattomasti sanoakseni.
P.Arska kiittää huvista, palataan asiaan Skotlannissa viimeistään!
P.S. Edellä mainitun illan Macarena elää muistoissani aina.
Kiitos kaikille tosi mahtavasta leiristä!!! (Onko tietoa koska kuvat alkavat näkyä?Meidän tietokoneella ei näy ainakaan vielä mitään...)
Ensi vuotta odotellessa, mutta tuskinpa sellaisessa hurmoksessa enää pääsemme tanssahtelemaan tuolla savuisalla, varsin kookkaallakin, parkettiympyrällä ikinä. Mikäli nämä DJ:t ei ota vähän groovahtavampaa muzaiikkia mukaan seuraavalla kerralla, niin vad sägs om att vi, Suviseni, laittaisimme oman kilpailevan mahtidiscon pystyyn siihen viereiseen jukeboxihuoneeseen ja soittaisimme vaikka.. vaikka.. no vaikka Notkeaa Rottaa tai sitä kummallista mitä sulla oli mukanasi. Loistomeisinkiiiaarrr!
Mitä siellä leirillä oikeen tehtiin? Toihan on jo eriskummallisen hienoa, jos te saitte tehä omi biisejä? Vai äänitittekö te vaan niitä orkesterikpl? Tai no, ei pitäis varmaan sanoo vaan.
Titääkö kukaan varmasti, milloin ne kuvat viimeistään tulee?
No juu, nyt minäkin sitten ajattelin tänne vähän jotain kirjoittaa. No mitäpä muuta kuin että kiitos kaikille leiriä järjestäneille ja tietysti kaikille muille leiriläisille! Oli kiva nähdä taas vanhoja tuttuja ja myös tutustua uusiin mukaviin ihmisiin.
Minun MSN-osoite on muuten [email protected] että jos joku, joka omistaa messengerin tahtoo ottaa yhteyttä. Toki tuonne voi sähköpostiakin lähettää, mutta se ei kuitenkaan ole minun virallinen sähköpostiosoite, että viestit eivät tule perille.
grr... en jaksa oottaa et ne tän vuoden sivut aukee:)) onko mitää tietoo mikä päivä ne aukeis?
Jos niillä on suojausongelmia, saattaapi niillä mennä vielä parikin päivää. Itseäkin kiinnostaa nähdä millainen leiri teillä tänä vuonna oikeen oli.
Ole rauhallinen. Kyllä ne kohta.
Me mitään kuvia haluta, me halutaan meijjän Musapajahittipiisit vähä äkkiä!
en voi ymmärtää mitä tarkoitat. Minä puhuin kuvista sinä...no mistä sitten puhuitkin.
Minä henkilökohtaisesti haluaisin vain nähdä millainen leiri teillä on ollut. En muuta.
Täällähän velloo aktiivinen keskustelu. Sain musapajaryhmien esitykset viimein mp3-muotoon ja kohta laitan hyönteislaulun sekä blueslaulun s-postitse internjetvastaava Kolarille, joka sitten laittaa ne Murikan sivuille kun kerkiää. Sitä Memphis Undergroundia ei uskalla laittaa verkkoon jos tulee jotain tekijänoikeudellisia kysymyksiä. Nettiin ajattelin laittaa liveversiot, "studioversiot" voi säästää vaikka tulevan livelevyn bonusraidoiksi...
Ja toki kiitokset koko köörille. Toivottavasti ensi kesänä nähdään taas uusin kujein!
Saku
Missä ne viipyy!?!!!
http://puhallinleiri.stmmusic.net/leiri2005/kuvia05
Kuvat ovat vihdoinkin tulleet!
Missä on Käyrätorvien virallinenleirikuva???
Teillähän on ollut aika kivan näköinen leiri. Näköjään skeptisyys oli taas tarpeetonta. Olis pitänyt vaan uskoa täällä käyvää porukkaa leirin hyvyydestä:)
Kiitokset jälleen I-H-A-N-A-S-T-A leiristä. Mä jään kaipaan niitä monia tunteja telkkarin ääressä. Voevoe, nyt taas täytyy vuosi oottaa. Mutta kyllä siitä selviää, niinku aina.
...onko tietoa koska Käyrätorvien ryhmäkuva ilmestyy¿?¿?
Ja jos vielä epäilyttää, niin kannattaa käydä aina joka tulevan kuukauden alkupuolella katsastamassa sivuilla uusia kuvia... elokuun kuvat ovat työn alla ja liikkuvat kohtsiltään cd-muodossa internjet-insinöörillemme Eerolle, joten leiriä voi katsastaa kuvien muodossa uusista näkökulmista lisää ja lisää... kuvia kun tullaan lisäämään kuukausittain aina ensi kevääseen saakka... :)
Uh... kuvia on kaikkiaan noin 1500 joten eipä ihme jos jokin yksittäinen kuva on päässyt jäämään johonkin... tarkistetaan kansioista ja korjataan tilannetta... itse en enää jaksa näin ulkomuistista sanoa, missä vaiheessa kuva olisi ohi silmien lipunut... kuvasinkos mä sellasenkin... :(
kiitosta kuvista ja koko sivuista:)
tuleeko kuvia lisää?? miks ei oo kävelykadult tai särkästä kuvii??
Oohan rauhassa... vaihteleva määrä kuvia lisätään sivuille joka kuukauden alkupuolella aina ens kevään lopulle saakka... kävelykadun ja Särkänniemen kuvat ovat vielä siinä joukossa, joka ei sivuille ole tullut. Niitä tulee kyllä varmaankin jo elokuun päivitykseen, joka on parhaillaan työn alla ja menee cd-muodossa netti-insinööri Eerolle varmaan jo lähipäivinä.
KIPPARIII!!!Mä suorastaan räjähdin kun luin Sirpan,Mandin ja mun päiväkirjan tuolta :D!Sen takia koska siellä luki että Johanna 13,Kröhöm mä oon 15!!!Bra,mutta muuten kivoja syyspäiviä kaikille :)!!!
Oppiihan sitä että kaikki täytyis aina tarkistaa kahteen kertaan... jonkun silmän on nyt välttänyt moinen epätieto... toivottavasti asia omalla tavallaan korjaantui ton viestin muodossa... :)