Nyt näillä hetkillä näin poikani viimeisen kerran

Niin se oli. Hän oli viettänyt viime vuoden aattoa kansamme kokopäivän. Lähti sitten kotiin ajelemaan ja vielä uuden vuoden aattona mieheni näki hänet kun oli ollut katselemassa ilotulitusta pääkaupunkiseudulla ja oli ajalemassa kotiin.

Puhuttiin paljon puhelimessa mutta tämä oli viimeinen kerta kun näin poikani elävänä . Siksi tämä jouluaatto etenee minuutti minuutilta ja sitten se on pois. Tunsin suurta ahdistusta tätä joulua kohtaan koska asiat menivät näin.

Toinen pahapäivä on 16.4., jolloin meillä soi ovikello klo 23. Aavistin heti jotakn pojastani mutta en sitä mitä sanoivat. kaksi poliisia, mies ja nainen, oivat ovella.

Se että kun itse suoriuduin ovelle sanon heille heti vaan etunimen. He toistivat sen ja lisäsivät sukunimen.

Puhutaan samasta henkilöstä ja kuulen että hän on kuollut. Sitten alkutietoja jotka ovat hiukan epämääräisiä, ajattelen ensin mutta sitten tajuan että minähän en käsitä nyt,
Kuitenkin poliisin kysymys että pärjätäänkö kaksistaan, vastattattiin että kyllä.

Siitä on nyt vuosi ja nyt haudalla palaa monet kynttilät. Ikävä on kova ja se saa ollakin, jossain vaiheessa se muuntuu taas.