YKSI uuden liiton temppeli vai kolmas temppeli Israeliin?

Uuden liiton temppeli on pysynyt pystyssä jo 2000 vuotta. Emme siksi kristgittyinä tarvitse uusia temppeleitä, vaan lisää "eläviä kiviä" jo olemassa olevaan yhteen temppeliin. Tätä Siionin vuorelle pystytettyä ikuista temppeliä eivät Tuonelan portit voita.
Jeesus puhui maallisesta Salomon temppelistä:
”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.” Niin juutalaiset sanoivat: ”Neljäkymmentäkuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?” Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä. Kun Hän sitten oli noussut kuolleista, hänen opetuslapsensa muistivat, mitä hän oli sanonut. Ja he uskoivat todeksi Kirjoitukset ja sen sanan, jonka Jeesus oli puhunut." Joh. 2:19-22.
Näin tapahtui:
Jeesus pystytti temppelin (seurakunnan) kolmessa päivässä, kärsimyksellään, ristintyöllään sekä nousemalla ylös kuolleista kolmantena päivänä. Siinä pelastustyössään Hän perusti seurakuntatemppelin, "Kristuksen ruumiin temppelin".
"Ettekö tiedä, että TE OLETTE Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" 1 Kor. 3:16.
"Rakentukaa itsekin ELÄVINÄ KIVINÄ hengelliseksi huoneeksi." 1 Piet. 2:5.

"Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä, apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus. Hänessä koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa. Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä." Efes. 2:19-22.
Kirkkokunnat rakennuksineen eivät ole Jumalan temppeli.

Elävässä uskossa Jeesukseen olevat ja raamatullisella kasteella käyneet kristityt ovat AINOA Jumalan seurakunta-temppeli.
102197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 102

Vanhimmat

Näinhän se on ja kun Herra saapuu - maa saa kirjoitusten mukaisen tuomion, niin senjälkeen se Uusi Jerusalem lasketaan taivaista. jne.
Eli se tietenkin voi kuvata tulevaa totuutta, paikkaa, jossa Herran Pyhyys on kultakaupunkina läsnä ja Kuninkaan hallintapaikka. Millainen se on, se jää nähtäväksi.

Mutta, kuten sanoit. Näitä ihmisen rakennelmia ei enää kannata rakennella, eikä aloittaa "eläinuhraamista" - ikäänkuin palata warjolainaikaan.

Siksi on tärkeä tuntea raamatullisen Sanan Hengellinen sisältö.

Äänestä

Uusi Jerusalem on seurakunta. Ilm. 21.

Äänestä

Jesaja 2:1-4:
”Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista.
Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne. Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että Hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme Hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana. Ja Hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.”
Jesaja profetoi tuon lopunaikaa koskevan lupauksen yli 700 vuotta eKr. Samoihin aikoihin toiminut profeetta Miika vahvisti saman sanoman. Miika 4:1-3. Profetia ajoittuu meidän aikaamme, Jeesuksen tulemuksen aikaan sekä sittemmin perustettavaan tuhatvuotiseen rauhan valtakuntaan. Tarkastellessamme profetian sanomaa Pyhässä Hengessä näemme siinä armahtavan Jumalan, joka johdattaa omiaan loppuun asti. Armo ja totuus kohtaavat meitä tässä Jumalan rakkauden sanomassa.
Herran temppelin vuori sekä sillä sijaitseva Jerusalem näyttelee profetian mukaan suurta osaa lopunajan tapahtumissa. Siksi meidän tulee ymmärtää, mikä on tuo Herran temppelin vuori ja sillä vuorella oleva kaupunki sekä temppeli lopunaikana? Profetia opettaa, että kyseessä on Siionin vuori, jolla muinoin sijaitsi Salomon temppeli. Mutta sijoittaessamme profetiaa ”aikojen loppuun” on huomioitava, että kivistä rakennettu Jerusalemin temppeli on maahan hajotettu. Jumalalla ei enää ole ollut maallista temppeliä vuodesta 70 jKr. jolloin ”Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen. Kaupunki ryöstettiin valtauksen jälkeen, ja roomalaiset polttivat sen temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin.” Wikipedia.

Ristin tapahtumien jälkeen ja maallisen temppelin hävittämisestä lähtien Jumalalla ei enää ole ollut ihmiskäsin tehtyä temppeliä. ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, Hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä.” Apt. 17:24. 2 Tes. 2:4. Jeesus rakensi pelastustyöllään kolmessa päivässä uuden temppelin, ”Kristuksen ruumiin temppelin”. Tämä on totta. Hebr. 3:6. Seurakunta on ainoa uuden liiton temppeli. Jeesus sovitti syntimme verellään ja kuolemallaan Siionin vuorella olevalla Golgatan kummulla. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.” 2 Kor. 5:19.
Temppeli eli seurakunta sijaitsee hengellisesti katsottuna Siionin vuorella. Ristin veren kautta syntinsä anteeksi saaneet ihmiset ovat Siionin vuorella oleva ”Jaakobin Jumalan temppeli”. Golgatan peruskallio kestää. ”Herran temppelin vuori on seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana..” Jes. 2. ”Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti. Vuoret ympäröivät Jerusalemia, ja Herra ympäröitsee kansaansa, nyt ja iankaikkisesti.” Ps. 125.
Hebrealaiskirje tarkentaa uuden liiton hengellistä Siionin vuoren käsittämistä: ”Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, … vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö.” Hebr. 12:18-23. Kysymyksessä ei siis ole enää käsin kosketeltava vuori, vaan Jumalan lupausten täyttymysten Siion-vuori. Kaikki siunauksen lupaukset kuuluvat Israelin lisäksi uuden liiton seurakunnalle. 2 Kor. 1:20. ”Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niin kuin Herra on sanonut..” Jooel 2;32. Ob. 17. Jes. 25:6-9. Dan. 2:44,45.
..... Jatkuu

Äänestä

Esikoisten juhlajoukko ja seurakunta tarkoittaa alkuseurakuntaa. Sen seurakunnan tykö olemme palanneet. ”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne.” Jer. 3:22. Siinain vuorella annettiin laki. Siionin vuorella alkoi armoliitto. ”Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Joh. 1:17. / Gal. 4:22-31.
Jesajan profetia antaa myös ymmärtää, että Jumalan seurakunnasta Siionin vuorelta kaikuu Herran sana kaikkeen maailmaan. Se johtaa lopulta siihen (2. Piet. 3:12), että Jeesus tulee ja tuhatvuotinen rauhan valtakunta perustetaan. Saamme silloin pukeutua taivaalliseen kirkkauden ruumiiseen. Filip. 3:20,21. Sodat ja riidat ovat päättyneet. ”Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.” Jes. 2.
Rauhan valtakunnassa Jumalan seurakunta hallitsee maailmaa yhdessä Jeesuksen kanssa taivaasta käsin. Näkyvän maailman keskus on silloin maallinen Jerusalem. Koko luomakunta on vapautettu turmeluksen orjuudesta. Room. 8:19-23. Saatana on sidottu. Ilm. 20.
”Maan äärestä kuulemme ylistysvirret: Ihana on vanhurskaan osa!” Jes. 24:16.

”Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne Hänen jäseniänsä.” 1 Kor. 12:27. Siinä on mainittu ainoa Raamatun tuntema srk.n jäsenyys. Samoin Luuk. 10:20: ”… iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa." Liittymällä Jeesukseen olet liittynyt Hänen seurakuntaansa. Raamattu ei tunne muuta liittymistä.

Mutta mikä on profetian mainitsema Siionin vuorella oleva Jerusalem? Raamattu vastaa, että uusi Jerusalem on ”morsian, Karitsan vaimo”. Ensin, tuhtavuotisen valtakunnan jälkeen, nykyinen taivas ja maa muuttuvat yhdeksi tulimereksi, johon jäävät pelastumattomat sielut. ”Nykyiset taivaat ja maa ovat talletetut tulelle, säästetyt jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.” 2 Piet. 3:7. ”.. silloin taivaat katoavat pauhinalla ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.” 2 Piet. 3:10. ”Mutta Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” 2 Piet. 3:13. Jumala luo siis pelastuneita varten uuden maan. Siihen maahan laskeutuu uusi Jerusalem, josta Ilmestyskirja antaa selvän sanan, mikä se on: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu." Ilm. 21:1-4. Tässä yhteydessä enkeli tahtoi näyttää Johannekselle morsiamen, , joka siinä vaiheessa oli muuttunut Karitsan vaimoksi: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon." Ilm. 21:9. Ja mitä enkeli näytti? ”Hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä.” Ilm. 21:10. Morsian, Karitsan vaimo on siis seurakunta, uusi Jerusalem, joka laskeutuu taivaasta uuteen maahan. Seurakunta on yhtä kuin Siionin vuori, temppeli ja Jerusalem; kaikkea sitä. ”Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Ilm. 21:5. ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.” Jes. 65:17-18. Olemme seurakuntana uuden Jerusalemin kansaa, joka jo täällä on vapaa uskonnollisuudesta ja ns. temppelijumalanpalveluksesta. Siksi emme sielläkään tarvitse ulkoista temppeliä. ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.” Ilm. 21:22. Kokoontumispaikat ovat eri asia. Niitä on hyvä olla sekä julkisia että kotikokouspaikkoja. Apt. 1:13; 12:12; 19:9. 1 Kor. 16:19; Filem. / 2. Kokoontumisen tulee tapahtua paikkakunnan seurakuntavirkojen yhteydessä. Efes. 4:11-16. Tiit. 1:5.
Jumalan suunnitelma tässä vaiheessa on järjestäytynyt yksi seurakunta paikkakunnittain. ”.. että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon.” Efes. 3:10. Jeesus, Taivaan Kuningas ja seurakunnan Herra, kutsuu omiaan pyhitykseen, Hänen rakkautensa piiriin: ” .. niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että Hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” Efes. 5:25-27. Matt. 13:36-43.
.... Jatkuu

Äänestä

Voimme ottaa Jesajan profetiasta vastaan myös lupauksen suuresta lopunajan herätyksestä. ”Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että Hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme Hänen polkujansa.” Jes. 2. Suuret joukot ihmisiä etsiytyvät Siionin vuorella olevaan Jaakobin Jumalan temppeliin eli siis enalleen asetettuun seurakuntaan, josta he nyt kuulevat Jumalan sanan sen alkuperäisessä muodossaan. Kristityt ovat heränneet. Matt. 25:6,7. Mutta myös Israel kansakuntana on kohta herännyt. Hoosea 3:5. Lähetyskäskyä toteutetaan. Ja Golgatan voittosanoma kuuluu selvin sanoin. ”Sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana.” Jes. 2. Ja sana otetaan vastaan kaikkialla maailmassa. Kaikki saavat kuulla, että Jeesus tahtoo antaa syntimme anteeksi. Synti on sovitettu ristin kalliilla uhrilla. ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen..” Apt. 2:38. Ja sanan vastaan ottaneet antavat kastaa itsensä upotuskasteella vedessä. Apt. 2:41. ”Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.” 1 Joh. 2:24.
Maailman syntiteillä harhailevat kärsivät ihmiset löytävät Jeesuksen nähdessään uskovien olevan yhtä Raamatun opettamalla tavalla. ” .. että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niin kuin sinä olet minua rakastanut.” Joh.- 17:23. Siinä vaiheessa maailman ihmiset siis ymmärtävät kuulemansa evankeliumin.
”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh. 13:34,35.

Olemme etuoikeutetussa asemassa saadessamme toteuttaa lopunajan suuria profetioita, mm. seurakunnan ennalleen asettamisessa. Ja ennen muuta saamme tulla sisälle uskovien väliseen rakkauden käskyyn ja kaikkiin hyviin Jumalan armolupauksiin.

Ole mukana.

Äänestä

Kristityn temppelit.

Korinttolaiskirje:
6:19 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

Kristityn maallinen rukoushuone.

Matteuksen evankeliumi:
21:13 Ja hän sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi', mutta te teette siitä ryövärien luolan."

Kristityn seurakunta = hengellinen maallinen temppeli.

Efe2:20 apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
2:21 jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.

Uuden liiton temppeli on taivaassa.

Heb9:11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,

9:24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme

10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

Ilm11:19 Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.

Siellä on myös liitonarkki.

Äänestä

Perusteellinen selvitys ymmärrettävässä muodossa. Siionin vupori on pelastuksen ja pelastettujen paikka.

Äänestä

Jumala ei tietenkään halua että kolmas temppeli tehdään. Se on epäjumalantemppeli jos se rakennetaan.

Äänestä

Kyllä se Raamatun profetian mukaan rakennetaan, mutta se siis ei ole Jumalan tahto, sillä sen kautta poljetaan Kristuksen kallis sovintoveri jalkoihin ja pidetään se halpana ja turhana !

Siis uskosta osattomat juutalaiset sen rakentavat, ja alkavat uhraamaan siellä eläin ja ruokauhrejaan !

Ja silloin he siis kapinoivat Jumalaa vastaan ja Kristuksen uhri ja vuotanut sovitusveri pidetään siis halpana eli turhana !

Äänestä

Just ja juu näin se on puurot ja vellit.

Näemme viimeisten aikojen suurimman tapahtuman, kun juutalaiset ottavat vastaan Jeesuksen Pelastajakseen. Se tapahtuu ennen kolmannen temppelin rakentamista, niin että eivät ehdi alkaa polkemaan jalkoihinsa Jumalan Pojan veriuhria.

"Synnit poissa, autuutta oi.."

Äänestä
  • Sori vaan, mutta ei mene ihan noin !

    Juutalaiset ottavat Herran vastaan laajalti vasta Googin sodan ahdistuksissa, siis Sanan mukaan.

    Siis Herra ei tule takaisin, ennen kuin kadotuksen lapsi on jo ilmestynyt ja asettautunut 3:een temppeliin !

    2. Tessalonikalaiskirje 2
    1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
    6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

    Eli aikajärjestys on tuossa aivan selvä, siis ei Herra muuten voi tuhota kadotuksen lasta suunsa henkäyksellä !

    Niin ja milloin vasta siis tapahtuu se, juutalaiseten laajempi, Jeesuksen vastaanottaminen ?

    Sakarja 13
    7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.
    8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
    9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".

    Sakarja 14
    1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
    2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
    3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
    4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
    5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.

    Eli Googin sota niittää juutalaisia Israelissa ensin 2/3 osaa ja jää enää 1/3 osa jäljelle !

    Ja sekin 1/3 osa vielä seulotaan, eli "sulatetaan tulessa" eli kärsimyksissä, ja heistä siis jää enää jäännös, ja se jäännös siis vasta huutaa Herraa avukseen !

    Tämä on selkeä kokonaisuus, ja aikajana on hyvin selvä mielestäni !

    Nämä Raamatunpaikat siis, eivät ainakaan todista mistään aiemmasta herätyksestä, vaan kärsimyksien eli sodan ja ryöstöjen ja raiskausten sun muiden kärsimysten jälkeen vasta, Israelin kansa OSIN nöyrtyy polvilleen !

    Äänestä

Ilm.11 paljastaa tulevan temppelirakennuksen:
Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne jotka siellä kumartaen palvovat.
Temppelin ulkopuolella oleva esikartano jätä kuitenkin pois. Älä mittaa sitä, sillä se on annettu pakanoille, ja he tallaavat pyhää kaupunkia 42 kuukautta.

Äänestä

Kaikki on jo valmiina kolmatta temppeliä varten, vain itse rakennus puuttuu ja se voidaan rakenta hyvinkin lyhyessä ajassa.
Jos joku haluaa tietää, niin temppeli instituutin sivuilla on kerrottuna, miten kaikki on valmiina, temppelin piirustukset myös, ja virtuaaliseen temppeliin on voinut tutustua jo kauan aikaa.

ELi lähellä ollaan, manatha!

Äänestä

Kiitos aloittaja.
Pitkä mutta tarpeellinen teksti.

Paavali ei 2 Tessal. 2 luvussa tarkoita maallista temppeliä, vaan 1 Kor. 3:16. mainittua "Kristuksen ruumiin temppeliä". "Vai ettekö tiedä, että TE olette Jumalan temppeli?"

Suuri luopumus oikeasta kristinuskosta TAPAHTUI apostolien kuoleman jälkeen. Väkevä eksytys alkoi julmien susien päästessä korottamaan itsensä piispoiksi yms. ja alkaessa riehua seurakunnassa vaatien lisää valtaa, kuten Paava,li oli ennustanut, Apt. 20:29,30. Niin tapahtui. Se kehitys johti viimein paaviuteen.
Antikristus ASETTUI elävistä kivistä rakennettuun temppeliin. Mutta elävät kivet jättäytyivät pian pois kirkkokehityksestä. Heitä surmattiin mitä julmimmilla tavoilla antikristuksen ja sen perustaman kirkon toimesta, jonka se perusti ensin seurakuntaan, mutta sittemmin, oikeiden uskovien jäädessä sen ulkopuolelle, se jäi hallitsemaan uutta valtionkirkkoaan, korottaen itsensä kaikkein korkeimmaksi johtajaksi, isäksi koko kristikunnassa. Siellä Vatikaanin kultaisella valtaistuimella antikristus nyt istuu halliten omaa temppeliään. Sen valta on taas lisääntymässä loppua kohti. Jeesus lopettaa kirkkojen toiminnan ja surmaa antikristuksen tulemuksensa henkäyksellä. 2 Tess. 2.

Ilm. 17 luku kertoo miten antikristus on toiminut vuosisatojen aikana ja on"juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä". Jae 6.. Kirkkohistoria kertoo lisää karua todellisuutta kirkon inkvisitiolaitoksesta yms. polttorovioista ja kristittyjen vainoista.

Jeesuksen tulemuksen jälkeen ei enää ole mahdollista pelastua. Matt. 25:10.

Äänestä
  • Nyt ei mene ihan noin !

    Viitsitkö lukea kunnolla ?

    2. Tessalonikalaiskirje 2
    1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
    6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

    Katolinen kirkko, eikä vatikaani ole mikään Jumalan temppeli, siihen on rakennus ohjeet olemassa !

    Tuossa puhutaan Kristuksen TULEMUKSESTA, eli ei siis menneistä 2000 vuodesta vaan Herran päivästä, eli tulemuksesta ja siihen liittyvistä asioista !

    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Antikristuksia on ollut kautta aikain, mutta KADOTUKSEN LAPSI ilmestyy vasta juuri ennen Herran tulemusta !

    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

    Eli juuri vasta ennen Jeesuksen tulemusta ilmestyy kadotuksen lapsi ja asettuu siis 3:een temppeliin, jonka juutalaiset uskosta osattomat rakentavat tässä lopunajassa !

    Katoliset kirkot siis eivät ole mitään Jumalan temppeleitä !

    Tutkisitte edes vähän enemmän näitä kirjoituksia, jotta ette ihan selviä valheita levittäisi !

    Koko touhusi kumpuaa nykyään vallalla olevasta pelottelusta vain, ja siksi teet "möröstä" jo suurempaa kuin se onkaan !

    Katolinen kirkko on tehnyt ja yhä tekee paljon väärää ja pahuutta !

    Mutta ei nyt sen vuoksi pidä alkaa keksimään omasta hatusta ihan päättömiä sentään !

    Äänestä

  • "Paavali ei 2 Tessal. 2 luvussa tarkoita maallista temppeliä, vaan 1 Kor. 3:16. mainittua "Kristuksen ruumiin temppeliä". "Vai ettekö tiedä, että TE olette Jumalan temppeli?"

    Antikristuksella ei ole mitään asiaa Jumalan temppeliin, mitä yhteistä on valkeudella ja pimeydellä? Antikristus asettuu viimeisinä päivinä Jerusalemiin rakennettavaan kolmanteen temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Matt.24

    15. Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon -
    16. silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
    17. joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on,
    18. ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
    19. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
    20. Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina.
    21. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
    22. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.

    Nämä Jeesuksen sanat toteutuvat hyvin pian lähitulevaisuudessa, ei katolisen kirkon perustamisessa.

    Äänestä

  • Toteutui jo vuonna 70 Jerusalemin hävityksessä.

    Äänestä

  • MeniJo kirjoitti:

    Toteutui jo vuonna 70 Jerusalemin hävityksessä.

    Matt.24

    3. Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"

    Matteus 24 luku kertoo maailman lopusta.

    Äänestä

  • Se viittaa edelliseen jakeeseen:

    2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."

    Tuo jae viittaa Jerusalemin hävitykseen.

    Äänestä

Mitä sanotte siihen, että Jeesus puhdistaa puimatantereensa joulunvietosta?

Onko totta, että katolinen kirkko keksi joulunvieton. Sitä sanotaan historialliseksi faktaksi. "Vuonna 354 jKr. on vietetty ensimmäinen ns. kristillinen joulu, jonka yhteyteen kirkko asetti seimenlapsikultin. "

Äänestä

Kuuluvatko helluntaialiset kirkkotemppeliin?
Linkisä pääsevät nyt kaikki suomalaiset eroamaan kirkosta,
http://www.eroakirkosta.fi

Äänestä

Raamattu ilmoittaa selvästi monissa kirjoittaa, että lopun ajoilla rakennetaan Jerusalemiin Hesekielin kirjassa mainittu temppeli Jerusalemiin. Sitä temppeliä kutsutaan Herran temppeliksi ja pyhäköksi, mitä tarkoittaa sitä, että Raamatun mukaan se on Jumalaa varten rakennettu. Danielin kirjassa ja Paavalin kirjeessä mainitaan, että Antikristus menee temppeliin 3,5 vuodeksi ja häpäisee sen. Sen jälkeen Jeesus valtaa temppelin takaisin itselleen.

Petri Paavola on kirjoittanut lukuisia artikkeleita tätä Herran temppeliä vastaan väittäen, että se olisi joku juutalaisten kapinallinen hanke, jonka rakentaminen olisi Jumalan tahtoa vastaan. Paavola itse asiassa kutsuu temppeliä Antikristuksen temppeliksi, vaikka Raamattu sanoo, että Antikristus pitää Jumalan temppeliä halussa vain 3,5 vuotta.

Paavola eksyttää läpinäkyvästi ja puhuu ihan omiaan. Paavola ei ole keksinyt mitään kunnon selitystä sille, että Raamattu puhuu lopun aikojen temppelistä niin paljon, joten Paavola sivuttaa asian väittämällä kirjoitusten olevan vain symbolisia, mikä on Paavolan omasta hatusta reväisty valhe.

Tässä muutamat kohdat Raamatusta, jotka osoittavat, että Jerusalemiin rakennetaan temppelirakennus, joka on Jumalan temppeli. Tätä asiaa ei muuta mihinkään se, että Antikristus tunkeutuu temppeliin vähäksi aikaa, mutta joutuu väistymään sieltä pois Jeesuksen Kristuksen tullessa.

2 Tess 2:
3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. [Mark. 13:14; 1. Joh. 2:18]
4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan JUMALAN temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Muistattehan, että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne.
6 Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta kun hänen hetkensä koittaa.
7 Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä;
8 silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. [Job 4:9; Jes. 11:4; Ilm. 19:15]

Dan 7:
27 Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen saakka kun turmion tuoja vääjäämättä joutuu turmioon." [Dan. 11:31]

Hes 43:
2 Ja katso: Israelin Jumalan kunnia tuli idästä päin. Sen kohina oli niinkuin paljojen vetten kohina, ja maa kirkastui hänen kunniastansa.
3 Ja näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se näky, jonka olin nähnyt tullessani hävittämään kaupunkia; samanlaiset olivat näyt kuin se näky, jonka olin nähnyt Kebar-joen varrella. Niin minä lankesin kasvoilleni.
4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti. Ja Israelin heimo ei ole enää saastuttava minun pyhää nimeäni-eivät he eivätkä heidän kuninkaansa-haureudellansa, kuninkaittensa ruumiilla ja uhrikukkuloillansa.

Miika 4:
1 Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat.
2 Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana."
3 Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

Hes 37:
26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

Sak 6:
13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä.

Äänestä
  • Mal 3:
    1 -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. [Jes. 40:3; Mark. 1:2 | Mark. 11:15]
    2 Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.
    3 Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan. [Sak. 13:9]
    4 Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten.

    Sak 6:
    11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
    12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.

    Sak 14:
    16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
    17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
    18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
    19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
    20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
    21 Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.

    Äänestä

  • Tässä oli lukuisia kohtia Raamatusta, jotka kertovat tuhatvuotiskauden temppelistä Jerusalemin temppelivuorella. Petri Paavola mukaan kaikki tämä on vain symbolista. Hän joutuu turvautumaan hätävalheeseen, koska Paavolan omat harhaopit eivät kestä koettelua Jumalan sanalla.

    Äänestä

  • Riihen seinästäkö sinä näitä lukuja löytelet ?
    Kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia, samoin kuin 42 kuukautta, ja 1260 profeetallista päivää, eli vuotta, jotka kaikki ovat yhtä pitkiä. Saman pituinen aika on myöskin aika, kaksi aikaa, ja puoli aikaa, jotka tekevät kolme ja puoli vuotta mennyttä aikaa. 1260 vuotta kesti keskiaikainen vaino, siinä on kolme ja puolivuotinen profeetallisten aikojen sanoma.

    1700-luvun Luterilaiset virret kertovat pedosta antikristuksesta paavista, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
    Myöskin virret kertovat keskiajan kauhuista. Virsi 241.4. SE PETO ITSENS' ISTUTTI JESUKSEN KIRKKOON PYHÄÄN JA OIKIAN JUMALAN UNHOTTI ITSENS' TEETTELI SIAAN: HÄN PAIMENET HUKUTTAA KÄSKI KUIN LAMPAIT' LAITUMELL' TOIT JA VALLAN SAADA AIKOI KAIKEN LAUMAN KESKELL.
    Pimeä keskiaika kesti 1260 vuotta. 241.5. O tätä suurta surkiutt' ! ylits' vaivaisen lauman, ettei kenelläkään ollut rohkiutt' Jumalan sanaa puhumaan, SEN PAHAN PEDON PELVOST', HÄN UHKAS KAIKKI KÄKES, HÄN POLTTI, TAPPOI JA SÄKES', KUIN VASTASIT HÄNT' EHDOST'.

    Äänestä

  • 1234567--- kirjoitti:

    Riihen seinästäkö sinä näitä lukuja löytelet ?

    Et varmaan ole koskaan kuullut, että raamatun monet profetiat ovat kerroksellisia, ne voivat tapahtua monta kertaa.

    Esimerkiksi temppelin tuho on tapahtunut monta kertaa, on totta että Antipas toi Jupiterin patsaan temppeliin, ja häpäisi näin sen.

    Raamattu on täynnä vertauskuvia, jotka ovat totetuneet, ja tulevat vielä toteutumaan. Jo Egyptistä lähtö ja veren sively pihtipieliin, oli Jeesuksen veren vertauskuva, kun tuhooja tappoi kaikki niiden talojen esikoiset, joiden pihitipielistä ei verta löytynyt.

    Se, että jokin asia on jo tapahtunut, ei tarkoita sitä, etteikö sitä enää voisi tapahtua. Ja nimenomaan Danielille sanottiin, että lukitsee sanat, ne avautuvat vasta lopun aikana, kun tieto lisääntyy.

    Samoin Ilmestyskirjan tapahtumat ovat kerroksellisia, ei se ole kirjoitettu kronologisesti, vaan ikään kuin päällekkäin. Ja voitaisiin sanoa, että monia asioita on jo tapahtunut, joita kuvataan Ilmestyskirjassa, siltikään me emme elä vielä sitä aikaa.

    Se, että jossain on opetettu jotakin, ei tarkoita sitä, että se olisi koko totuus. Kannattaa itsekin ottaa selvää, eikä vain syödä valmiiksi pureskeltua ruokaa-

    Äänestä

  • ajattelepa.ite kirjoitti:

    Raamattu sanoo kerrostuvan sen mikä kerrostuu, niinkuin Jeesuksen toisen tulemisen.

    Samoin käy pedollekin joka sai kuolinhaavan, mutta paranee jälleen ja marttyyrien vainot alkavat pedon saadessa taas valtansa takaisin.

    Paavinvalta sai kuolinhaavan Ranskan vallatessa Rooman v. 1798 ja vangitessa paavin. Näytti siltä, että se merkitsi loppua paavikunnalle. Englantilainen historioitsija Thomas Carlyne kirjoitti katolisesta kirkosta: Paavikunta ei voi palata takaisin enempää kuin pakanuuskaan. Mutta "KUOLINHAAVA" alkoi parantua. Lateraanisopimuksen mukaan v. 1929 Vatikaani sai v. 1870 menettämänsä alueen ja poliittiset oikeutensa takaisin.

    Ilm. 13:3. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.

    Ilm.17:12. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat VALLAN niinkuin kuninkaat YHDEKSI HETKEKSI PEDON KANSSA.
    13. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he ANTAVAT VOIMANSA JA VALTANSA PEDOLLE.

    Viimeisissä vainoissa, ennen Jeesuksen toista tulemista tulevat viimeiset marttyyrit. Vainoojina ovat peto ja pedon kumartajat.

    vielä muistutukseksi: Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi . . Jumalan merkki on sapatti.

    Kaikki täyttä asiaa, ja hyvin ymmärrettävää .

    Äänestä

Valhejuutalaiset saavat itse rakentaa temppelin, jossa he antikristuksen kanssa uhraavat eläimiä.
Mutta Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä. Eikä tuhatvuotisessa valtakunnassa ole käsin tehtyä temppeliä. Melkoinen ylläri toorajumalan palvojille.
Sillä sinä olit turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona helteeltä; sillä väkivaltaisten kiukku on kuin rankkasade seinää vastaan.
Herra luo Siionin vuorelle koko asuinsijansa ylle ja sen juhlakokousten ylle pilven päivän ajaksi ja savun ynnä tulenliekin hohteen yöksi, sillä kaiken kirkkauden yllä on oleva peite ja verho varjoamassa päivän helteeltä sekä turvaamassa ja suojaamassa rajuilmalta ja sateelta.
Jos olisi ihmisten rakentama temppeli, niin ei mitään peitettä tarvitsisi luoda.

Äänestä
  • 1000-VUOTTA PYHÄT OVAT TAIVAASSA, EIKÄ TÄÄLLÄ TUHOUTUNEEN MAANPÄÄLLÄ.

    Äänestä

Temppeli ei ole Herran !

Se tulee olemaan kadotuksen lapsen temppeli !

Sinä judaisti olet itse mukana hengessä siinä 3:n temppelin rakentamisessa !

Mutta se siis ei ole Jumalan tahto eikä todellinen Jumalan temppeli !

Sana sanoo selvääkin selvemmin sen, että Jumala ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä !

Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,

Ap. t. 17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

Mutta judaistit siis yrittävät saada Jumalan rakennettavaan temppeliin ja sitten he siis yrittävät käsillään Häntä palvella, ELI IHAN PIELEEN SIIS !

Mutta aivan varmasti juutalaiset sanovat sitä siis Jumalan temppeliksi silti !

Judaisti, eli uskosta osaton juutalainen tai pakana(piloille leikattu), joka yhä uskoo vanhaan liittoon ja lakiin, tulee polkemaan Kristuksen kalliin sovintoveren jalkoihinsa, kun alkaa uhrata eläin ja ruokauhrejaan temppelissä.

SE KOKO TOUHU ON KAUHISTUS JUMALALLE !!!

Mutta aivan varmasti sitä rakennettavaa 3:tta temppeliä nimitetään Jumalan temppeliksi !

Mutta te umpisokeat judaistit ja toraaistit ette tätäkään tajua ollenkaan, vaan olette siis antikristuksen asialla ja taistelette siis Jumalaa vastaan !

Siis jos ei temppeliä rakennettaisi, ei myöskään kadotuksen lapsi voisi siellä julistautua jumalaksi !

Joten herätkää jo harhoistanne judaistit ja toraistit !

Olette antikristuksen asialla ja valmistatte osaltanne hänen tuloaan ja korottamistaan jumalaksi !!!

Äänestä
  • Nuo lainaamasi kohdat kertovat uuden liiton ajasta ja on ymmärrettävä hengellisesti.

    Äänestä

  • HengellinenTemppeli kirjoitti:

    Nuo lainaamasi kohdat kertovat uuden liiton ajasta ja on ymmärrettävä hengellisesti.

    Paavalin mukaan laki on hengellinen. Onko sinulla jokin yliluonnollinen kyky muutella Raamattua miten sattuu? Sellaista sinulla ei ole eikä muillakaan ihmisillä. Ko. jakeet kertovat täsmälleen sen, miten asia on.

    Äänestä

  • Toteutuiko tämä kirjaimellisesti?

    Jes. 40:3 Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.
    4 Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi.
    5 Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."

    Ei toteutunut, vaan hengellisesti, kuten Luuk 3:n alku todistaa.

    Miika 4: Herran temppeli eli seurakunta, johon myös pakanat ovat tästä lähtien (UT) kutsutut.
    Hes 37: Samaa asiaa. Uusi liitto.
    Mal. 3: Vertaa Mark. 1:2
    Sak. 6: Vesa on Jeesus (pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan), joka perusti Herran temppelin eli seurakunnan, johon kaukana asuvaiset pakanatkin tulevat.
    Sak. 14: Koko luku hengelliseti ymmärrettävissä. "Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista ", "Herra on oleva koko maan kuningas", "He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa." Hengellinen Jerusalem uudessa liitossa siis.

    Äänestä

Herodeksen uudistaman Salomon temppelin hajottamisen jälkeen, vuonna 70 jKr. (Joh. 2:19-22) ei uutta temppeliä enää Jumalan toimesta rakenneta. Uskon kuten Petri paavolakin, että tuo kaikki edellämainittu Raamatun kohtineen on symbolista.
Uudessa liitossa on ainoastaan yksi "Kristuksen ruumiin temppeli".
Jumalan seurakunta on siis yksi ainoa Jumalan temppeli. Näin aikaisemmat kirjoittajat tässä ketjussa ovat todenneet. Olen samaa mieltä.

Salomon temppeli oli viimeinen Jumalan siunaama rakennushanke. Sen jälkeen Jumala ei ole asunut käsin tehdyissä temppeleissä, eikä Hän enää koskaan hyväksy fyysisiä kirkkorakennelmia omikseen. Apt. 17:24.

Äänestä
  • Jos VT:n lukuisat profetiat tuhatvuotiskauden temppelistä olisivat olleet vain jotain satuja, symboleja tai runoutta, niin Jeesus olisi kyllä sanonut, että ähäkutti, temppeliä ei tule.

    Jeesus ei sellaista sanonut, vaan sanoi, ettei pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi. Jeesus sanoi yksiselitteisesti, ettei hän tullut kumoamaan Mooseksen lakia ja profeettoja. Silloin Jeesus vahvisti kaikki VT:n profetiat tulevasta temppelistä.

    Niistä profetioista on yksityiskohtaisin Hesekielin kuvaus kolmannesta temppelistä. Jeesus ei sanonut, että tämä on satua, vaan sanoi, että se jokainen sana pitää paikkansa.

    Paavali muistutti Jesajaa siteeraten, että Herra Jeesus tekee vielä paluun. Hän tulee temppeliinsä ja tuhoaa Antikristuksen, joka on pitänyt rakennusta vallassa 3,5 vuotta. Paavali sanoo temppeliä Jumalan temppeliksi eikä Antikristuksen temppeliksi.

    Antikristilliset henkivallat näyttävät nyt levittävän sellaista soopaa, ettei temppeli kuulu Jumalalle vaan Antikristukselle. Tämän valheen todistaa vääräksi edellä siteeratut Raamatun jakeet.

    Äänestä

  • temppeli_on_Herran kirjoitti:

    Jos VT:n lukuisat profetiat tuhatvuotiskauden temppelistä olisivat olleet vain jotain satuja, symboleja tai runoutta, niin Jeesus olisi kyllä sanonut, että ähäkutti, temppeliä ei tule.

    ÄLÄ VALEHTELE ANTIKRISTUS !

    Sinä et ymmärrä yhtään mitään uudesta liitosta ja sovituksesta, jos noin väität !

    Siis Jumala hävitti temppelin ja sen olisi pitänyt kertoa sen, että vanha liitto on lopuulisesti ja totaalisesti lakkautettu Jumalan taholta !

    Jeesus itse kertoi sen totaalisen lakkauttamisen profetoidessaan:

    Matt. 24:2 Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."

    Mark. 13:2 Jeesus vastasi hänelle: "Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta."

    Luuk. 21:6 "Päivät tulevat, jolloin tästä, mitä katselette, ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta".

    Siis EI KIVEÄKÄÄN saanut jäädä päällekäin, on kuva siitä, että vanha lakiliitto lakkautettiin lopullisesti !

    Ja Jeesuksen Täydellinen ja Täytetty Työ ja Uhri korvasi kaikki uhraamiset ja ulkoiset toimitukset pesot ym ym:

    Hepr. 9:10 vaan jotka(erilaiset uhraamiset), niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.

    LIHAN SÄÄNTÖJÄ, JOTKA OLIVAT VOIMASSA VAIN UUDEN JÄRJESTYKSEN AIKAAN ASTI ELI UUTEEN LIITTOON ASTI VAIN !

    Nyt elämme siis uuden liiton aikaa, eikä noilla käsin palvelimisilla voida Jumalaa miellyttää mitenkään vaan siten poljetaan Kristuksen kallis sijaisuhri veri vain jalkoihin ja pidetään se halpana ja arvottomana !

    Tuo vanhan liiton uudelleen pystytys on kapinaa Jumalaa vastaan !!!

    Siis ihmisen kätten teoilla ei enää voinut palvella Jumalaa !

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Mutta te siis alatte avoimeen kapinaan Jumalaa vastaan, ja häpäisette ja halveksutte Kristusta ja Hänen sovintovertaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    HERÄTKÄÄ JO AJOISSA !!!

    Äänestä

  • lopeta.jo.antikristus kirjoitti:

    Sinä jatka raivoamista Jumalan Sanaa vastaan. Sinun kaltaiset antikristukset löytävät itsensä tulesta palamassa.

    Jeesus ei tullut kumoamaan lakia ja profeettoja, vaan vahvisti ne. Hän sanoi, ettei pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi. Sen takia VT:n profetiat temppelirakennuksesta tulevat toteutumaan.

    Äänestä

  • tämä.on.totuus kirjoitti:

    Ai Raamattu ei olekkaan Jumalan Sanaa ???

    Siis lakiliitto tuli VÄLIIN, ja sillä on siis alku ja loppu !!!

    Room. 5:20 Mutta laki tuli VÄLIIN, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,

    Lakiliiton perimmäinen tarkoitus oli näyttää toteen se, että ihminen EI MILLÄÄN kelpaa omilla teoillaan Jumalalle, vaan tarvitsee sovituksen Kristuksen uhrin ja veren kautta ja avulla !!!

    Lakiliitto oli myös "kuva ja varo", eli sen kautta me vajavaiset uuden liitonm ihmiset noiden "kuvien ja varjojen" kautta ymmärtää Hengellisiä asioita !

    Hepr. 10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän VARJO, EI ITSE ASIAIN OLEMUSTA, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

    Mutta te umpisokeat ette näitä Hengellisiä Totuuksia siis tajua ollenkaan ja se kertoo paljon teistä itsestänne !

    Ette siis ole uskovia eli uudestisyntyneitä vaan vain uskosta osattomia !!!

    Siinä en ole eri mieltä kanssasi, että ne rakennetaan, sanoohan Sana sen selvästi !

    Eihän muuten olisi mahdollista kadotuksen lapen sinne asettua ja julistautua jumalaksi !!!

    Mutta sen temppelin rakentaminen on avointa kapinaa Jumalaa vastaan ja kuten olen sanonut, niin Kristuksen sovintoveri pidetään arvottomana sen toiminnan ja teon kautta !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Kristuksen TÄYTETTY ja TÄYDELLINEN Ristintyö ei riitäkkään, vaan yhä tarvitaan ihmisen omia tekoja pelastukseen mukamas !!!!

    SOKEITA OLETTE TODELLA !

    Äänestä

  • lopeta.jo.antikristus kirjoitti:

    Ai Raamattu ei olekkaan Jumalan Sanaa ???

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Hepr. 9:10 vaan jotka(erilaiset uhraamiset), niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.

    LIHAN SÄÄNTÖJÄ, JOTKA OLIVAT VOIMASSA VAIN UUDEN JÄRJESTYKSEN AIKAAN ASTI ELI UUTEEN LIITTOON ASTI VAIN !

    Siis lakiliitto tuli VÄLIIN, ja sillä on siis alku ja loppu !!!

    Room. 5:20 Mutta laki tuli VÄLIIN, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,

    Lakiliiton perimmäinen tarkoitus oli näyttää toteen se, että ihminen EI MILLÄÄN kelpaa omilla teoillaan Jumalalle, vaan tarvitsee sovituksen Kristuksen uhrin ja veren kautta ja avulla !!!

    Lakiliitto oli myös "kuva ja varo", eli sen kautta me vajavaiset uuden liitonm ihmiset noiden "kuvien ja varjojen" kautta ymmärtää Hengellisiä asioita !

    Hepr. 10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän VARJO, EI ITSE ASIAIN OLEMUSTA, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

    Mutta te umpisokeat ette näitä Hengellisiä Totuuksia siis tajua ollenkaan ja se kertoo paljon teistä itsestänne !

    Ette siis ole uskovia eli uudestisyntyneitä vaan vain uskosta osattomia !!!

    >>>>LIHAN SÄÄNTÖJÄ, JOTKA OLIVAT VOIMASSA VAIN UUDEN JÄRJESTYKSEN AIKAAN ASTI ELI UUTEEN LIITTOON ASTI VAIN !<<<<

    Jos lukisit kokonaan Heprealaiskirjeen 9.-luvun, niin sinulle selviäisi, että uusi järjestys tarkoittaa sitä, että Aaronin ylipappeus siirtyy Jumalan Pojalle, joka ei ole enää Aaronin pappeutta vaan Melkisedekin pappeutta. Sen takia uudella ylipapilla ei ole enää velvollisuutta noudattaa samoja temppelirituaaleja kuin Aaronilla pojilla on ollut.

    Sinä Antikristus et hyväksy, ettei uutta liittoa ole solmittu pakanoiden kanssa eikä lain lopettamiseksi. Uusi liitto on solmittu ainoastaan Israelin kansan kanssa, eikä se lopettanut lakia vaan palauttaa Israelin kansan noudattamaan lakia. Uusi liitto ei lakkauttanut juutalaisuutta kristinuskosta. Pakanat voivat liittyä juutalaisten kanssa solmittuun uuteen liittoon, jos he alkavat noudattaa lakia.

    Jer 31:
    31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Hepr. 8:8-12 : Jer. 32:40]
    32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
    33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. [Jes. 51:16, Jes. 59:21]

    Jes 56:
    6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
    7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.

    Äänestä

  • temppeli_on_Herran kirjoitti:

    Jos VT:n lukuisat profetiat tuhatvuotiskauden temppelistä olisivat olleet vain jotain satuja, symboleja tai runoutta, niin Jeesus olisi kyllä sanonut, että ähäkutti, temppeliä ei tule.

    Jeesus ei sellaista sanonut, vaan sanoi, ettei pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi. Jeesus sanoi yksiselitteisesti, ettei hän tullut kumoamaan Mooseksen lakia ja profeettoja. Silloin Jeesus vahvisti kaikki VT:n profetiat tulevasta temppelistä.

    Niistä profetioista on yksityiskohtaisin Hesekielin kuvaus kolmannesta temppelistä. Jeesus ei sanonut, että tämä on satua, vaan sanoi, että se jokainen sana pitää paikkansa.

    Paavali muistutti Jesajaa siteeraten, että Herra Jeesus tekee vielä paluun. Hän tulee temppeliinsä ja tuhoaa Antikristuksen, joka on pitänyt rakennusta vallassa 3,5 vuotta. Paavali sanoo temppeliä Jumalan temppeliksi eikä Antikristuksen temppeliksi.

    Antikristilliset henkivallat näyttävät nyt levittävän sellaista soopaa, ettei temppeli kuulu Jumalalle vaan Antikristukselle. Tämän valheen todistaa vääräksi edellä siteeratut Raamatun jakeet.

    Kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia !

    Äänestä

  • 1234567--- kirjoitti:

    Kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia !

    edelleenkin se on vain sinun mielipiteesi ja opetuksesi tulosta, että ajattelet niin.

    No ensi vuonna on tulossa rauhansopimus julkiseksi, sittenhän me näemme , mitä tapahtuu.
    Trumpilla (Jared Kushnerilla), Macroonilla omansa, ja taisipa joku muukin vielä ilmoittautua rauhansopimuksen osalta omalla luonnoksellaan.
    Mielenkiintoista.

    Äänestä

  • antikristukselle kirjoitti:

    >>>>LIHAN SÄÄNTÖJÄ, JOTKA OLIVAT VOIMASSA VAIN UUDEN JÄRJESTYKSEN AIKAAN ASTI ELI UUTEEN LIITTOON ASTI VAIN !<<<<

    Jos lukisit kokonaan Heprealaiskirjeen 9.-luvun, niin sinulle selviäisi, että uusi järjestys tarkoittaa sitä, että Aaronin ylipappeus siirtyy Jumalan Pojalle, joka ei ole enää Aaronin pappeutta vaan Melkisedekin pappeutta. Sen takia uudella ylipapilla ei ole enää velvollisuutta noudattaa samoja temppelirituaaleja kuin Aaronilla pojilla on ollut.

    Sinä Antikristus et hyväksy, ettei uutta liittoa ole solmittu pakanoiden kanssa eikä lain lopettamiseksi. Uusi liitto on solmittu ainoastaan Israelin kansan kanssa, eikä se lopettanut lakia vaan palauttaa Israelin kansan noudattamaan lakia. Uusi liitto ei lakkauttanut juutalaisuutta kristinuskosta. Pakanat voivat liittyä juutalaisten kanssa solmittuun uuteen liittoon, jos he alkavat noudattaa lakia.

    Jer 31:
    31 "Tulee aika", sanoo Herra, "jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. [Hepr. 8:8-12 : Jer. 32:40]
    32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
    33 "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. [Jes. 51:16, Jes. 59:21]

    Jes 56:
    6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
    7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.

    Olet kyllä niin sekaisin oppeinesi !

    " Sinä Antikristus et hyväksy, ettei uutta liittoa ole solmittu pakanoiden kanssa eikä lain lopettamiseksi. Uusi liitto on solmittu ainoastaan Israelin kansan kanssa, eikä se lopettanut lakia vaan palauttaa Israelin kansan noudattamaan lakia. Uusi liitto ei lakkauttanut juutalaisuutta kristinuskosta. Pakanat voivat liittyä juutalaisten kanssa solmittuun uuteen liittoon, jos he alkavat noudattaa lakia. "

    Lue nyt edes vähän enemmän Raamattua !!!

    Pakana ei liity eikä tule oksastettua juutalaisiin vaan Kristukseen !!!

    Joh. 15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

    Vai ei uutta liitto solmittu pakanoiden kanssa, anna mun nauraa !!!

    Gal. 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

    Kol. 3:11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.

    7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
    8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
    9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
    10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
    11 Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."

    18 Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
    19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
    20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
    21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
    22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä EI OLE YHTÄÄN EROTUSTA.
    23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
    28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
    29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
    30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
    31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

    9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
    12 Tässä EI OLE EROTUSTA juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
    13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

    Äänestä

  • iiujiopuiu kirjoitti:

    edelleenkin se on vain sinun mielipiteesi ja opetuksesi tulosta, että ajattelet niin.

    No ensi vuonna on tulossa rauhansopimus julkiseksi, sittenhän me näemme , mitä tapahtuu.
    Trumpilla (Jared Kushnerilla), Macroonilla omansa, ja taisipa joku muukin vielä ilmoittautua rauhansopimuksen osalta omalla luonnoksellaan.
    Mielenkiintoista.

    Se on juurin kuin kirjoitin, että kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia, ja sillä siisti.

    Äänestä

  • 1234567--- kirjoitti:

    Se on juurin kuin kirjoitin, että kolmet ja puolet vuodet ovat menneen talven lumia, ja sillä siisti.

    Edelleenkin se on sinun oppisi mielipide, se tulos siitä, että olet istunut kuuntelemassa valmiiksi purtuja opinkappaleita.
    Joten koska sinulla ei ole sen tarkempaa ja lopullista tietoa, tyydy siihen, että muut ajattelevat toisin kuin sinä.
    eiköhän se pian selviä, miten asiat menevät.
    Tuo ei ole mikään pelastuskysymys , joten nokka välillä kiinni räyskywä rastas.

    Äänestä

  • jokainen.tyylillään kirjoitti:

    Pelastuskysymys: Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa.

    Räyskymisestä puheenollen: 1700-luvun Luterilaiset virret kertovat, kuinka antikristus peto Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
    Räyskymisen jatkuu yhäti vain, sillä on paljon julistajia, jotka julistavat, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille.

    tässä ketjussa keskustellaan uudesta temppelistä, sapatista on tuhat ja sata ketjua, siellä on tilaa kirjoitella sapatista. tai vaihtoehtoisesti adventistien puolella

    Äänestä

2 Tess. kirjern 2 luvussa tarkoitetaan temppelillä seurakuntaa. Tämähän pitää jokaisen ymmärtää.

Äänestä
  • Sori vaan, mutta sen mukaan se on mahdotonta !!!

    Siis Kadotuksen Lapsi eli fyysinen ihminen ei voi millään tulla toiseen ihmiseen !

    Mieti hetki edes tätä asiaa, ja miten se oikeasti menee !

    Äänestä

  • 2 Tess 2.-luku puhuu fyysisestä temppelirakennuksesta, johon menee Antikristus 3,5 vuodeksi, jonka jälkeen Antikristus tuhoutuu, kun Herra Jeesus valloittaa temppelin itselleen. Paavali ei sano, että temppeli olisi Antikristuksen temppeli vaan sanoo sen olevan Jumalan temppeli. Kuten Hesekielin kirja kertoo, niin Herra Jeesuksen kirkkaus tulee menemään temppeliin. Nikki lopeta.jo.antikristus on itse yksi antikristus, joka kieltää tämän Jumalan sanan:

    Hes 43:
    2 Ja katso: Israelin Jumalan kunnia tuli idästä päin. Sen kohina oli niinkuin paljojen vetten kohina, ja maa kirkastui hänen kunniastansa.
    3 Ja näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se näky, jonka olin nähnyt tullessani hävittämään kaupunkia; samanlaiset olivat näyt kuin se näky, jonka olin nähnyt Kebar-joen varrella. Niin minä lankesin kasvoilleni.
    4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
    5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
    6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
    7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti. Ja Israelin heimo ei ole enää saastuttava minun pyhää nimeäni-eivät he eivätkä heidän kuninkaansa-haureudellansa, kuninkaittensa ruumiilla ja uhrikukkuloillansa.

    Miika 4:
    1 Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat.
    2 Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana."
    3 Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

    Hes 37:
    26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    Hes 37:
    26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    Mal 3:
    1 -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. [Jes. 40:3; Mark. 1:2 | Mark. 11:15]
    2 Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.
    3 Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan. [Sak. 13:9]
    4 Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten.

    Sak 6:
    11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
    12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
    13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
    14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
    15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä.

    Sak 14:
    20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
    21 Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.

    Äänestä

  • temppeli_on_Herran kirjoitti:

    2 Tess 2.-luku puhuu fyysisestä temppelirakennuksesta, johon menee Antikristus 3,5 vuodeksi, jonka jälkeen Antikristus tuhoutuu, kun Herra Jeesus valloittaa temppelin itselleen. Paavali ei sano, että temppeli olisi Antikristuksen temppeli vaan sanoo sen olevan Jumalan temppeli. Kuten Hesekielin kirja kertoo, niin Herra Jeesuksen kirkkaus tulee menemään temppeliin. Nikki lopeta.jo.antikristus on itse yksi antikristus, joka kieltää tämän Jumalan sanan:

    Hes 43:
    2 Ja katso: Israelin Jumalan kunnia tuli idästä päin. Sen kohina oli niinkuin paljojen vetten kohina, ja maa kirkastui hänen kunniastansa.
    3 Ja näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se näky, jonka olin nähnyt tullessani hävittämään kaupunkia; samanlaiset olivat näyt kuin se näky, jonka olin nähnyt Kebar-joen varrella. Niin minä lankesin kasvoilleni.
    4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
    5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
    6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
    7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti. Ja Israelin heimo ei ole enää saastuttava minun pyhää nimeäni-eivät he eivätkä heidän kuninkaansa-haureudellansa, kuninkaittensa ruumiilla ja uhrikukkuloillansa.

    Miika 4:
    1 Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat.
    2 Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana."
    3 Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.

    Hes 37:
    26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    Hes 37:
    26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    Mal 3:
    1 -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. [Jes. 40:3; Mark. 1:2 | Mark. 11:15]
    2 Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.
    3 Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan. [Sak. 13:9]
    4 Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten.

    Sak 6:
    11 ja ota vastaan hopea ja kulta, tee kruunu ja pane se ylimmäisen papin Joosuan, Joosadakin pojan, päähän
    12 ja sano hänelle näin: "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, mies nimeltä Vesa! Omalta pohjaltansa hän on kasvava, ja hän on rakentava Herran temppelin.
    13 Herran temppelin hän on rakentava, ja valtasuuruutta hän on kantava, ja hän on istuva ja hallitseva valtaistuimellansa; hän on oleva pappi valtaistuimellansa, ja rauhan neuvo on vallitseva niitten molempien välillä.
    14 Ja kruunu on oleva muistona Herran temppelissä Helemistä ja Tobiasta ja Jedajasta ja Sefanjan pojan suosiollisuudesta.
    15 Ja kaukana asuvaiset tulevat ja rakentavat Herran temppeliä.

    Sak 14:
    20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
    21 Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.

    Minä en kiellä mitään Raamatun Sanaa !!!

    Sinä raukka vain et itse ymmärrä lukemaasi !

    Raamattu on salattua Sanaa, joka ei aukea oikein sille, jolla ei ole Pyhää Henkeä sitä avaamassa !

    1. Kor. 2:7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,

    Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa, eli sinun oman Raamatun tulkintasi kanssa !

    Siis kuten olen JO näyttänyt selvääkin selvemmin, niin Jumala EI ASU KÄSILLÄTEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ !

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Hepr. 9:10 vaan jotka(erilaiset uhraamiset), niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.

    LIHAN SÄÄNTÖJÄ, JOTKA OLIVAT VOIMASSA VAIN UUDEN JÄRJESTYKSEN AIKAAN ASTI ELI UUTEEN LIITTOON ASTI VAIN !

    Siis lakiliitto tuli VÄLIIN, ja sillä on siis alku ja loppu !!!

    Room. 5:20 Mutta laki tuli VÄLIIN, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,

    Lakiliiton perimmäinen tarkoitus oli näyttää toteen se, että ihminen EI MILLÄÄN kelpaa omilla teoillaan Jumalalle, vaan tarvitsee sovituksen Kristuksen uhrin ja veren kautta ja avulla !!!

    Lakiliitto oli myös "kuva ja varo", eli sen kautta me vajavaiset uuden liitonm ihmiset noiden "kuvien ja varjojen" kautta ymmärtää Hengellisiä asioita !

    Hepr. 10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän VARJO, EI ITSE ASIAIN OLEMUSTA, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

    Mutta te umpisokeat ette näitä Hengellisiä Totuuksia siis tajua ollenkaan ja se kertoo paljon teistä itsestänne !

    Ette siis ole uskovia eli uudestisyntyneitä vaan vain uskosta osattomia !!!

    Äänestä

  • lopeta.jo.antikristus kirjoitti:

    Minä en kiellä mitään Raamatun Sanaa !!!

    Sinä raukka vain et itse ymmärrä lukemaasi !

    Raamattu on salattua Sanaa, joka ei aukea oikein sille, jolla ei ole Pyhää Henkeä sitä avaamassa !

    1. Kor. 2:7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,

    Raamattu ei voi olla ristiriidassa itsensä kanssa, eli sinun oman Raamatun tulkintasi kanssa !

    Siis kuten olen JO näyttänyt selvääkin selvemmin, niin Jumala EI ASU KÄSILLÄTEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ !

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Hepr. 9:10 vaan jotka(erilaiset uhraamiset), niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.

    LIHAN SÄÄNTÖJÄ, JOTKA OLIVAT VOIMASSA VAIN UUDEN JÄRJESTYKSEN AIKAAN ASTI ELI UUTEEN LIITTOON ASTI VAIN !

    Siis lakiliitto tuli VÄLIIN, ja sillä on siis alku ja loppu !!!

    Room. 5:20 Mutta laki tuli VÄLIIN, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,

    Lakiliiton perimmäinen tarkoitus oli näyttää toteen se, että ihminen EI MILLÄÄN kelpaa omilla teoillaan Jumalalle, vaan tarvitsee sovituksen Kristuksen uhrin ja veren kautta ja avulla !!!

    Lakiliitto oli myös "kuva ja varo", eli sen kautta me vajavaiset uuden liitonm ihmiset noiden "kuvien ja varjojen" kautta ymmärtää Hengellisiä asioita !

    Hepr. 10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän VARJO, EI ITSE ASIAIN OLEMUSTA, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

    Mutta te umpisokeat ette näitä Hengellisiä Totuuksia siis tajua ollenkaan ja se kertoo paljon teistä itsestänne !

    Ette siis ole uskovia eli uudestisyntyneitä vaan vain uskosta osattomia !!!

    Kyllä temppeli_on_Herran siteeraamat jakeet ovat yksiselitteiset. Sellainen Herran temppeli rakennetaan vielä Jerusalemiin.

    Äänestä

  • mot- kirjoitti:

    Kyllä temppeli_on_Herran siteeraamat jakeet ovat yksiselitteiset. Sellainen Herran temppeli rakennetaan vielä Jerusalemiin.

    Kyllä se temppeli rakennetaan ja sitä sanotaan Jumalan temppeliksi !!!

    Mutta eihän se sellainen voi millään olla, kun Jumala ei siinä suostu olemaan !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Äänestä

Seurakunta on ainoa Jumalan temppeli. Kaikki muut ovat pakanallisia temppeleitä, vaikka ne rakennettaisiin entisen Salomon temppelin kaikkeinpyhimpään paikkaan.
Sellaisilla temppeleillä eu ole mitään arvoa.

Äänestä

Jeesus ei mene sinun antikristuksen, temppeliin. Antikristuksen temppeli on vain tooravouhkaajia ja heidän jumalaansa varten.
Eläinten uhraamiset loppuivat jo pari tuhatta vuotta sitten.

Äänestä

2.Tessalonikalaiskirje:
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Onko Jumalan temppeli tässäkin seurakunta ja asettuuko antikristus seurakuntaan?

Äänestä
  • Aivan!!! Kyseessä ei ole joukko ihmisiä, vaan Jumalan temppeli. Paavali sanoo sitä JUMALAN TEMPPELIKSI.

    Äänestä

  • temppeli_on_Herran kirjoitti:

    Aivan!!! Kyseessä ei ole joukko ihmisiä, vaan Jumalan temppeli. Paavali sanoo sitä JUMALAN TEMPPELIKSI.

    Sitä aivan VARMASTI nimitetään Jumalan temppeliksi, mutta sitä se ei voi millään olla !

    Se olisi ristiriidassa Jumalan oman Sanan kanssa:

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Äänestä

  • lopeta.jo.antikristus kirjoitti:

    Sitä aivan VARMASTI nimitetään Jumalan temppeliksi, mutta sitä se ei voi millään olla !

    Se olisi ristiriidassa Jumalan oman Sanan kanssa:

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Paavali puhuu pakanoille Ap.t 17.-luvussa ja moittii heitä sellaisesta epäjumalanpalveluksesta, jossa he lepyttävät uhrilahjoilla puusta ja metallista valmistettuja epäjumalien patsaita ja väittävät, että epäjumalan temppeli olisi ainoa sen asuinpaikka.

    Raamatun Jumala on läsnä kaikkialla, myös Jerusalemin temppelissä. Taivaassa on hänen valtaistuimensa samalla tavalla kuin Jerusalemin temppelissä. Sen takia Raamatussa ei ole ristiriitaa. Tässä jakeita, jossa kerrotaan Jumalan asuvan myös Jerusalemin temppelissä.

    1 Kun 6:
    12 "Sinä olet ryhtynyt rakentamaan minun temppeliäni. Jos vaellat säädöksieni ja lakieni mukaan ja noudatat kaikkia määräyksiäni, minä annan käydä toteen sen, minkä lupasin isällesi Daavidille. [2. Sam. 7:12-16; 1. Kun. 2:4, 1. Kun. 9:4,5]
    13 Minä asun israelilaisten keskellä enkä jätä kansaani." [2. Moos. 29:45; 3. Moos. 26:11]
    14 Niin Salomo rakensi temppelin valmiiksi.

    Hes 37:
    26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    2 Moos 29:
    44 Minä teen pyhäksi pyhäkköteltan ja alttarin ja pyhitän Aaronin ja hänen poikansa palvelemaan minua pappeina.
    45 Minä asun israelilaisten keskellä ja olen heidän Jumalansa,

    Hes 43:
    2 Ja katso: Israelin Jumalan kunnia tuli idästä päin. Sen kohina oli niinkuin paljojen vetten kohina, ja maa kirkastui hänen kunniastansa.
    3 Ja näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se näky, jonka olin nähnyt tullessani hävittämään kaupunkia; samanlaiset olivat näyt kuin se näky, jonka olin nähnyt Kebar-joen varrella. Niin minä lankesin kasvoilleni.
    4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
    5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
    6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
    7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti. Ja Israelin heimo ei ole enää saastuttava minun pyhää nimeäni-eivät he eivätkä heidän kuninkaansa-haureudellansa, kuninkaittensa ruumiilla ja uhrikukkuloillansa.

    Äänestä

  • Temppeli-Herran-asunto kirjoitti:

    Nyt on kyllä sinulla puurot ja vellit ihan sekaisin !

    Äänestä

  • puurot.ja.vellit kirjoitti:

    Kommentti perustuu Raamattuun. Herra asuu myös Jerusalemin temppelissä.

    Sak 8:
    3 Näin sanoo Herra: -- Minä palaan takaisin Siioniin ja asun Jerusalemissa.

    1 Kun 6:
    13 Minä asun israelilaisten keskellä enkä jätä kansaani." [2. Moos. 29:45; 3. Moos. 26:11]
    14 Niin Salomo rakensi temppelin valmiiksi.

    Äänestä

  • Temppeli-Herran-asunto kirjoitti:

    Kommentti perustuu Raamattuun. Herra asuu myös Jerusalemin temppelissä.

    Sak 8:
    3 Näin sanoo Herra: -- Minä palaan takaisin Siioniin ja asun Jerusalemissa.

    1 Kun 6:
    13 Minä asun israelilaisten keskellä enkä jätä kansaani." [2. Moos. 29:45; 3. Moos. 26:11]
    14 Niin Salomo rakensi temppelin valmiiksi.

    No, selitä nyt minulle tämä !

    Apostolien teot 17
    24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ,
    25 EIKÄ HÄNTÄ VOIDA KÄSILLÄ PALVELLA, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Eli asuuko Jumala kuitenkin siinä temppelissä, vaikka Sana sanoo selvääkin selvemmin näin !?

    Sinä otat Paavali sanoja irti asiayhteydestä.

    Paavali moittii Ap.t 17.-luvussa pakanoita epäjumalanpalveluksesta. He palvoivat ihmiskäden valmistamia patsaita, jotka olivat ihmisten rakentamissa temppeleissä Ateenassa. Paavali tarkoitti, ettei elävä Jumala asu epäjumalien temppeleissä Ateenassa.

    Raamatun Jumala asuu itse valmistamassaan kaupungissa taivaassa, mutta hän on läsnä kaikkialla muuallakin. Jumala asuu niin taivaassa kuin Jerusalemin temppelissä. Hänen valtaistuimensa on taivaassa ja myös Jerusalemissa.

    Hes 37:
    26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    2 Moos 29:
    44 Minä teen pyhäksi pyhäkköteltan ja alttarin ja pyhitän Aaronin ja hänen poikansa palvelemaan minua pappeina.
    45 Minä asun israelilaisten keskellä ja olen heidän Jumalansa,

    Sak 8:
    3 Näin sanoo Herra: -- Minä palaan takaisin Siioniin ja asun Jerusalemissa.

    1 Kun 6:
    13 Minä asun israelilaisten keskellä enkä jätä kansaani." [2. Moos. 29:45; 3. Moos. 26:11]
    14 Niin Salomo rakensi temppelin valmiiksi.

    Äänestä

  • Temppeli-Herran-asunto kirjoitti:

    Sinä otat Paavali sanoja irti asiayhteydestä.

    Paavali moittii Ap.t 17.-luvussa pakanoita epäjumalanpalveluksesta. He palvoivat ihmiskäden valmistamia patsaita, jotka olivat ihmisten rakentamissa temppeleissä Ateenassa. Paavali tarkoitti, ettei elävä Jumala asu epäjumalien temppeleissä Ateenassa.

    Raamatun Jumala asuu itse valmistamassaan kaupungissa taivaassa, mutta hän on läsnä kaikkialla muuallakin. Jumala asuu niin taivaassa kuin Jerusalemin temppelissä. Hänen valtaistuimensa on taivaassa ja myös Jerusalemissa.

    Hes 37:
    26 Minä teen heidän kanssansa rauhan liiton - se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa - istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän keskellänsä iankaikkisesti.
    27 Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä, ja minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
    28 Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän keskellänsä iankaikkisesti."

    2 Moos 29:
    44 Minä teen pyhäksi pyhäkköteltan ja alttarin ja pyhitän Aaronin ja hänen poikansa palvelemaan minua pappeina.
    45 Minä asun israelilaisten keskellä ja olen heidän Jumalansa,

    Sak 8:
    3 Näin sanoo Herra: -- Minä palaan takaisin Siioniin ja asun Jerusalemissa.

    1 Kun 6:
    13 Minä asun israelilaisten keskellä enkä jätä kansaani." [2. Moos. 29:45; 3. Moos. 26:11]
    14 Niin Salomo rakensi temppelin valmiiksi.

    ÄLÄ VALEHTELE !

    " Paavali moittii Ap.t 17.-luvussa pakanoita epäjumalanpalveluksesta. He palvoivat ihmiskäden valmistamia patsaita, jotka olivat ihmisten rakentamissa temppeleissä Ateenassa. Paavali tarkoitti, ettei elävä Jumala asu epäjumalien temppeleissä Ateenassa. "

    Hepr. 9:24 Sillä Kristus EI MENNYT KÄSILLÄ TEHTYYN kaikkeinpyhimpään, joka VAIN SEN OIKEA KUVA, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.

    Joten lopeta riivaajien oppien levittely ja Raamatunvastaiset selittelysi !!!

    2. Piet. 3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat VÄÄNTÄVÄT KIEROON niinkuin muitakin kirjoituksia, OMAKSI KADOTUKSEKSEEN.

    47 Mutta Salomo hänelle huoneen rakensi.
    48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:
    49 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?
    50 Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?'
    51 TE NISKURIT JA YMPÄRILEIKKAAMATTOMAT SYDÄMELTÄ JA KORVILTA, AINA TE VASTUSTATTE Pyhää Henkeä- NIINKUIN TEIDÄN ISÄNNE, NIIN TEKIN .
    52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
    53 te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."

    Äänestä

Kyllä gsdgsgh .
Antikristus asettui uuden liiton seurakuntatemppeliin. Paavali tarkoittaa temppelillä 2 Tess. 2 luvussa Kristuksen ruumiin temppeliä. "Vai ettekö tiedä, että TE OLETTE Jumalan TEMPPELI." 1 Kor. 3:16.
Antikristus asettui seurakuntaan. Mutta aito seurakunta, elävässä uskossa olevat ihmiset, jäivät suurin joukoin ulos siitä antikristuksen hengessä syntyneestä kirkosta.
Siis apostolisesta uskosta luopuminen oli se suuri ja väkevä eksytys, luopumus, josta apostolit olivat eläessään varoittaneet, mutta joka silti tapahtui. Viimen antikristus, paavi, nousi tuon luopuneen kristikunnan keskeltä kaikkein korkeimmaksi, "korottaen itsensä yli kaiken, mitä jumaloitavaksi kutsutaan".
Paavi siis asettui seurakuntaan, joka oli luopumuksen vallassa jajosta Raamattu kehottaa oikeita uskovia lähtemään ulos. Ilm. 18:4. "Lähtekää ulos siitä, te minun kansani.." Kirkko on se porttouskonto, "suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti". Ilm. 17:5. Se on liittoutunut maailman kanssa. Oikea seurakunta on liittoutunut ainoastaan Jumalan kanssa.
Jeesus Kristus on seurakunnan Herra!
Paavi on kirkon herra.

Äänestä

Onko sitten "suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten äiti" Jumalan temppeli?
Kaikki jumalattomat ovat Kristuksen ruumiin ulkopuolella, myös paavit. Uuden liiton temppeli koostuuu vain ja ainoastaan Jeesuksen omista. Mahdotonta, että samaa aikaan joku olisi seurakunnan keskellä ja samalla ulkopuolella.
Jeesuksen omat eivät voi lähteä pois seurakunnasta, Kristuksen ruumiista, eikä jumalaton paavi voi asettua Kristuksen ruumiiseen. Ainoa, mistä Jeesuksen seuraaja voi lähtä pois on jumalattomien uskonnolliset tilaisuudet.
Paavali puhui nimen omaan fyysistä temppelissä , jonne antikristus asettuu.

Äänestä

Olen katolinen. Aiotko tappaa minut?

Äänestä
  • Sinulla on lupa olla katolinen.

    Äänestä

"Elävässä uskossa Jeesukseen olevat ja raamatullisella kasteella käyneet kristityt ovat AINOA Jumalan seurakunta-temppeli."

Ai kristityt ovat ainoa Jumalan seurakunta? On vain yksi Kristuksen ruumis, joka koostuu Jeesukseen uskovista pakanoista ja messiaanisista juutalaisista. Meidät pakanat on oksastettu Israeliin. Messiaan armosta me olemme osa pyhää perhettä ja Aabrahamin perillisiä. On vain yksi Messiaan kansa. Kerro miten Messiaan kansa voi olla yhtä, jos pakanakristityt pyhittävät sunnuntain ja syövät saastaista, mutta juutalaiset pyhittävät sapatin ja pitävät kiinni ruokasäädöksistä? Onko Messiaan ruumis jaettu?

Äänestä
  • Kr.net sinä kuulut kulttiin, jonka opin mukaan vesivessan käyttö on syntiä.
    Et kuulu mihinkään seurakuntaan.

    Äänestä

  • ab12 kirjoitti:

    Kr.net sinä kuulut kulttiin, jonka opin mukaan vesivessan käyttö on syntiä.
    Et kuulu mihinkään seurakuntaan.

    Kuulunhan minä seurakuntaa. Selitä sinä, miten Kristuksen ruumis voi olla yhtä, jos juutalaiset noudattavat Toora mutta kristityt pyhittävät sunnuntain ja syövät saastaista?

    Äänestä

  • Kristitty.net kirjoitti:

    Kuulunhan minä seurakuntaa. Selitä sinä, miten Kristuksen ruumis voi olla yhtä, jos juutalaiset noudattavat Toora mutta kristityt pyhittävät sunnuntain ja syövät saastaista?

    Kerroppa seurakunnan nimi, jolla on oppina, että vesivessan käyttö on syntiä.
    Epäilen, että vain sinulla on se oppi.

    Kristity eivät ole juutalaisia. Juutalaiset eivät (vielä) tunnusta Jeesusta Messiaakseen!

    Äänestä

Jumalan seurakunta on turmeltunut yhä uudestaan jo Aabrahamin ajoista alkaen. Se on langennut lukemattomia kertoja ottaen tapoja ympäröivistä kansoista ja yhtynyt niiden menoihin. Uuden liiton Jumalan kansa jatkuu sama meno. Seurakuntaan on ujutettu jos jonkinmoista maailmanmenoa, vaikka Room. 12:1,2. on selkeä opetus, ettei tule mukautua tämän maailmanajan mukaan. Efes. 5:11 -16.
Paavikin soluttautui seurakuntaan, josta todelliset kristuksen ruumiin jäsenet olivat jo suurin joukoin menneet sivuun jatkaen toimintaansa apostolisen ajan seurakuntana.
Nykyään voimme todewta, että paavin kirkko kuten kaikki muuutkin uskonnot ovat ulkopuolella seurakunnan, vaikka niissä on sisällä Kristuksen ruumiiseen kuuluvia yksilöuskovia. Heitä kutsutaan sieltä ulos.

Äänestä

Roomalaiskatolisen kirkon keksimä joulunvietto on tunnustautumista porttokirkon oppeihin. Siellähän se keksittiin.

Äänestä

Totta jokainen sana, nimimerkki "ajatelkaa". Olen tosissani ajatellut Raamatun kanssa. Ja sama tulos on minulla.

Äänestä

Kiitos aloittaja ja nimimerkki "ajatelkaa" ja monet muut.

Voisiko nyt julkistaa oikean tiedon, että ANTIKRISTUS ON JO TULLUT, ja istuu Vatikaanin valtaistumella?

Äänestä
  • Lue nyt edes vähän enemmän Raamattua !

    Antikristuksia on tullut, mutta ei siis se "kadotuksen lapsi", josta tässä ketjussa on keskusteltu !

    2. Tessalonikalaiskirje 2
    1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
    6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
    9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
    10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

    Paavin asuinpaikka ei ole mikään Jumalan temppeli !

    Sitä ei kukaan varmasti väitä Jumalan temppeliksi !

    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Eli uskosta osattomat juutalaiset rakentavat sen 3:n temppelinsä Jerusalemiin vanhan kaavan mukaan !

    Ja sinne siis se "kadotuksen lapsi" eli siis fyysinen ihminen asettautuu ja ja siellä julistautuu Jumalaksi !

    Tässä ketjussa ei ole ollut siis kyse mistään 1700v sitten alkaneesta paaviudesta vaan lopun ajan profetiasta, eli rakennetaanko se 3:s temppeli vai ei ?

    Siinä yhteydessä on keskusteltu siitä, että kuka on se kadotuksen lapsi.

    Mutta siis fyysinen ihminen ei voi uuden liiton aikana asettautua todelliseen Jumalan temppeliin, koska uuden liiton uskova on Jumalan temppeli, koska Jumala meissä asuu !

    1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

    Siis ei ihmisessä voi olla toista ihmistä, ei sitten millään !

    Toisaalta siiten katolilaisuus ei ole mikään Jumalan Seurakunta, joten on ihan turhaa puhua myös sellaista, katolilaisuus ei ole mikään Jumalan temppeili, jossa sitten paavi olisi päänä.

    Siis me uuden liiton uskovat muodostamme Elvinä kivinä myös Sanan mukaan Jumalan temppelin eli rakennuksen, joten se rakennetteva 3:s temppeli ei voi olla enää millään Jumalan temppeli, sillä Jumala ei siinä asu, sillä Sana sanoo selvästi, että Jumala EI ASU KÄSILLÄ TEHDYISSÄ TEMPPELEISSÄ !

    Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,

    1. Pietarin kirje 2 5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.

    Toki paaveja siis voidaan sanoa antikristuksiksi, mutta ei siis ainakaan vielä tiedetä sitä, että kuka on se KADOTUKSEN LAPSI !

    Matt. 24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

    Joten yrittäkää nyt hyvät ihmiset perehtyä edes vähän enemmän Raamattuun ja mitä se sanoo, ennen kuin alatte väittää varmaksi asioita, jotka eivät Totuutta voi olla millään !

    Äänestä

  • Kun Jumalan temppeli valmistuu Jerusalemiin, niin siellä alkaa ensi uhraaminen, joka kestää 3,5 vuotta. Sitten paavi, joka on Antikristus, valtaa väkivalloin Jumalan temppelin ja lopettaa uhraamisen. Hän pystyttää epäjumalan patsaan pyhäkön katolle. Antikristus vaati kansoja palvomaan häntä jumalana. Kun tätä on kestänyt 3,5 vuotta, niin Jeesus tekee paluun ja Antikristus tuhoutuu. Sen jälkeen Jeesus menee itse temppeliin ja ottaa sen valtaistuimekseen.

    Näin lukee Raamatussa:

    Dan 7:
    25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. [Dan. 11:36; 1. Makk. 1:46,47 | Dan. 12:7; Ilm. 12:14]
    26 Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.
    27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.

    Dan 9:
    27 Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen saakka kun turmion tuoja vääjäämättä joutuu turmioon." [Dan. 11:31]

    Ilm 13:
    5 Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. [Dan. 7:8 | Dan. 7:25, Dan. 12:7; Ilm. 11:2]
    6 Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa.
    7 Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat. [Dan. 7:21-26]

    2 Tess 2:
    3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. [Mark. 13:14; 1. Joh. 2:18]
    4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5 Muistattehan, että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne.
    6 Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta kun hänen hetkensä koittaa.
    7 Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä;
    8 silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. [Job 4:9; Jes. 11:4; Ilm. 19:15]
    9 Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. [Mark. 13:22; Ilm. 13:13]
    10 Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. [2. Kor. 4:3; 2. Tim. 4:4]
    11 Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
    12 ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

    Hes 43:
    2 Ja katso: Israelin Jumalan kunnia tuli idästä päin. Sen kohina oli niinkuin paljojen vetten kohina, ja maa kirkastui hänen kunniastansa.
    3 Ja näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se näky, jonka olin nähnyt tullessani hävittämään kaupunkia; samanlaiset olivat näyt kuin se näky, jonka olin nähnyt Kebar-joen varrella. Niin minä lankesin kasvoilleni.
    4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
    5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
    6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
    7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti. Ja Israelin heimo ei ole enää saastuttava minun pyhää nimeäni - eivät he eivätkä heidän kuninkaansa - haureudellansa, kuninkaittensa ruumiilla ja uhrikukkuloillansa.

    Äänestä

" Kun Jumalan temppeli valmistuu Jerusalemiin, niin siellä alkaa ensi uhraaminen, joka kestää 3,5 vuotta. Sitten paavi, joka on Antikristus, valtaa väkivalloin Jumalan temppelin ja lopettaa uhraamisen. Hän pystyttää epäjumalan patsaan pyhäkön katolle. Antikristus vaati kansoja palvomaan häntä jumalana. Kun tätä on kestänyt 3,5 vuotta, niin Jeesus tekee paluun ja Antikristus tuhoutuu. Sen jälkeen Jeesus menee itse temppeliin ja ottaa sen valtaistuimekseen. "

Jopa on melkoinen sepustus, joka ei perustu Raamatun Sanaan vaan on ihan omaa tulkintaasi vain !

1) Epäjumalan patsaan pystytys ????

Näytätkö Raamatunkohdan ?

2) Paavi on antikristus ???

Missä niin sanottiinkaan ?

3) Jeesus menee temppeliin ja ottaa sen valtaistuimeksi ???

Hei haloo, nyt on tulkittu Raamattua pahasti pieleen !

Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU käsillä tehdyissä temppeleissä,

Äänestä
  • >>>Jopa on melkoinen sepustus, joka ei perustu Raamatun Sanaan vaan on ihan omaa tulkintaasi vain<<<

    Minulla oli monta lainausta Raamatusta, johon kirjoittamani kommentti perustuu. Sinulla on tapana kieltää kaikki sellainen Raamatun ilmoitus, joka ei vastaa sinun omia mielipiteitäsi. Sen takia en ala väittelemään asiasta enempää. Laitetaan yleisöä varten sama uudelleen:

    Kun Jumalan temppeli valmistuu Jerusalemiin, niin siellä alkaa ensi uhraaminen, joka kestää 3,5 vuotta. Sitten paavi, joka on Antikristus, valtaa väkivalloin Jumalan temppelin ja lopettaa uhraamisen. Hän pystyttää epäjumalan patsaan pyhäkön katolle. Antikristus vaati kansoja palvomaan häntä jumalana. Kun tätä on kestänyt 3,5 vuotta, niin Jeesus tekee paluun ja Antikristus tuhoutuu. Sen jälkeen Jeesus menee itse temppeliin ja ottaa sen valtaistuimekseen.

    Näin lukee Raamatussa:

    Dan 7:
    25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain. Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi. [Dan. 11:36; 1. Makk. 1:46,47 | Dan. 12:7; Ilm. 12:14]
    26 Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois, se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.
    27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.

    Dan 9:
    27 Hän on tekevä liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi sitä viikkoa hän on lakkauttava teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla on oleva turmion iljetys aina siihen saakka kun turmion tuoja vääjäämättä joutuu turmioon." [Dan. 11:31]

    Ilm 13:
    5 Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja, ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi. [Dan. 7:8 | Dan. 7:25, Dan. 12:7; Ilm. 11:2]
    6 Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa. Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa.
    7 Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat. [Dan. 7:21-26]

    2 Tess 2:
    3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. [Mark. 13:14; 1. Joh. 2:18]
    4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    5 Muistattehan, että puhuin teille tästä jo silloin kun olin luonanne.
    6 Te tiedätte, mikä häntä vielä pidättää, niin että hän ilmestyy vasta kun hänen hetkensä koittaa.
    7 Vääryyden salainen vaikutus on jo olemassa. Sen, joka sitä on vielä pidättämässä, on vain ensin poistuttava tieltä;
    8 silloin ilmestyy tuo vääryyden ihminen, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemisensa kirkkaudella. [Job 4:9; Jes. 11:4; Ilm. 19:15]
    9 Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. [Mark. 13:22; Ilm. 13:13]
    10 Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. [2. Kor. 4:3; 2. Tim. 4:4]
    11 Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen,
    12 ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

    Hes 43:
    2 Ja katso: Israelin Jumalan kunnia tuli idästä päin. Sen kohina oli niinkuin paljojen vetten kohina, ja maa kirkastui hänen kunniastansa.
    3 Ja näky, jonka minä näin, oli samanlainen kuin se näky, jonka olin nähnyt tullessani hävittämään kaupunkia; samanlaiset olivat näyt kuin se näky, jonka olin nähnyt Kebar-joen varrella. Niin minä lankesin kasvoilleni.
    4 Ja Herran kunnia kulki temppeliin sen portin kautta, jonka etupuoli oli itää kohden.
    5 Ja henki nosti minut ja vei minut sisempään esipihaan. Ja katso: Herran kunnia täytti temppelin.
    6 Ja minä kuulin jonkun puhuttelevan minua temppelistä; mutta mies seisoi minun vieressäni.
    7 Se ääni sanoi minulle: "Ihmislapsi, tämä on minun valtaistuimeni sija ja minun jalkapohjaini sija, jossa minä tahdon asua israelilaisten keskellä iankaikkisesti. Ja Israelin heimo ei ole enää saastuttava minun pyhää nimeäni - eivät he eivätkä heidän kuninkaansa - haureudellansa, kuninkaittensa ruumiilla ja uhrikukkuloillansa.

    Äänestä

  • selvää.tekstiä kirjoitti:

    >>>Jopa on melkoinen sepustus, joka ei perustu Raamatun Sanaan vaan on ihan omaa tulkintaasi vain<<<

    Eli et siis kykene näyttämään todeksi omia väittämiäsi !

    Missään siis ei oikeasti lue tuota, mitä sanoit, vaan olet omasta päästäsi ne itse keksinyt !

    Ei pidä väittää totuudeksi sellaista, mitä ei Sanassa selvästi sanota !!!

    Siis pelkkää sinun omaa tulkintaasi, joka perustuu omaan mielikuvitukseesi vain !!!

    Kerrataan !!!

    Jopa on melkoinen sepustus, joka ei perustu Raamatun Sanaan vaan on ihan omaa tulkintaasi vain !

    1) Epäjumalan patsaan pystytys ????

    Näytätkö Raamatunkohdan ?

    2) Paavi on antikristus ???

    Missä niin sanottiinkaan ?

    3) Jeesus menee temppeliin ja ottaa sen valtaistuimeksi ???

    Hei haloo, nyt on tulkittu Raamattua pahasti pieleen !

    Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, EI ASU käsillä tehdyissä temppeleissä,

    Yritä edes pysyä siinä, mitä Raamatussa oikeasti sanotaan, ja lopeta satujesi levittäminen !

    >>>>Eli et siis kykene näyttämään todeksi omia väittämiäsi ! Missään siis ei oikeasti lue tuota, mitä sanoit, vaan olet omasta päästäsi ne itse keksinyt !<<<<

    Edellä on täysin pätevät Raamatun jakeet, jossa selitetään sama asia. Sinulla on tapana heittää aivan pokkana, että tuo valkoinen seinä ei ole oikeasti valkoinen vaan musta. Jos et usko minua, niin olet väärässä. Jaaha. Sinua ei todellakaan voi ottaa vakavasti.

    No missä siinä siis luki se, että paavi on se kadotuksen lapsi ???

    Missä siinä puhutaan mitään mistään patsaasta ???

    NÄYTÄ NYT !!!

    Äläkä vain jankkaa !

    Ei ole kyse siitä, että kuka on oikeassa !!!

    Kyse on vain siitä, että ei keksitä omasta päästä selityksiä, joita ei Raamatussa lue ollenkaan !!!

    Sinutko pitäisi ottaa vakavasti, kun keksit siis omasta päästä satuja ja tarinoita ???

    Sinua taitaa vain ottaa päähän se, että joku laittaa sinut todistamaan satusi ja tarinasi todeksi Raamatun Sanalla, etkä siihen kykene !

    >>>Sinua taitaa vain ottaa päähän se, että joku laittaa sinut todistamaan satusi ja tarinasi todeksi Raamatun Sanalla, etkä siihen kykene ! <<<

    Toistettakoon totuus: Edellä on täysin pätevät Raamatun jakeet, jossa selitetään sama asia. Sinulla on tapana heittää aivan pokkana, että tuo valkoinen seinä ei ole oikeasti valkoinen vaan musta. Jos et usko minua, niin olet väärässä. Et ole mitään todistanut, koska se ei ole minun mielipiteeni, minä minä minä.... Jaaha. Sinua ei todellakaan voi ottaa vakavasti.

    Tyhmäkö olet, vai heittäännytkö vain tyhmäksi ja ymmärtämättömäksi ?

    Niissä Raamatunkohdissa EI PUHUTA YHTÄÄN MITÄÄN PAAVISTA EIKÄ PATSAASTA !!!

    Etkö tajua edes sitä, että näytät muillekin sen, että puhut ihan puuta heinää ?

    Siis tuolla touhullasi ja jankkaamisellas,i sinä vain paljastat itsesi ja toimintasi ihan sekoiluksi !

    Minä olen vain pyrkinyt estämään Raamatun Sanan väärentämistä, jota sinä siis harjoitat !

    Etkö tajua edes sitä, että tuollaisilla omiin harhaluuloihin ja kuvitelmiin perustuvat väitteet, ovat vailla totuus pohjaa ja siten niiden oikeellisuus on todella heikolla pohjalla !

    Ja etkö tajua sitäkään, että vastaat valheiden levittämisestä Jumalalle, ja jos viet harhaan muita, noilla valheillasi, niin olet vastuussa myös niistä, joita olet eksyttänyt !

    SINULLA SIIS ON VASTUU SANOISTASI !

    Toimi sen mukaan ja lopeta arvailuihin perustuvat opetuksesi !!!

    Turmion iljetys temppelin ylimmällä paikalla tarkoittaa epäjumalan patsasta. Paavin toiminta ja arvonimi paljastavat hänet antikristukseksi.

    "Jo 1500-luvulla muuan Lutherin kannattaja kiinnitti huomiota siihen, että kun nimityksessä vicarivs filii dei lasketaan yhteen niiden kirjainten lukuarvot (V=5, I=1, C=100, D=500, L=50), jotka ovat samalla roomalaisia numeroita, saadaan summaksi (5 1 100 1 5 1 50 1 1 500 1) = 666, pedon luku,[2] joka Ilmestyskirjassa on antikristuksen tunnus.[3] Tätä pidettiin todisteena siitä, että paavi on Antikristus. Nykyäänkin tällaisia väitteitä esitetään varsinkin seitsemännen päivän adventistien keskuudessa.[1]

    Ainakin Paavit Leo IX ja Paavali VI ovat käyttäneet virallisissa asiakirjoissa arvonimeä Vicarius filii dei.[4]Arvonimi on nähty paavin kruunussa vuonna 1845 Gregorius XVI:n aikana, mutta sen jälkeen paavit ovat poistaneet arvonimen kruunusta, eikä kruunuja ole tallella aiemmalta ajalta.[5] Vicarius filii dei on muunnos arvonimestä Vicarius Christi ("Kristuksen sijainen"), joka on virallinen paavin arvonimi. "Anti-" sanassa Antikristus tarkoittaa "olla jonkun sijasta" tai "jotakuta vastaan". Paavin arvonimellä Vicarius Christi on sama merkitys kuin antikristuksella, kun se käännetään vaihtoehtoisessa merkityksessä "Kristuksen sijainen". "

    Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vicarius_filii_dei

    Äänestä

  • nimeroissa_avain kirjoitti:

    Missä niin lukee, että se tarkoittaa patsasta ???

    EI MISSÄÄN !

    Olette omasta päästänne koko patsas asian kehittäneet !

    Nuo numerologia ei todista mitään !

    Jos lasketaan esim. Jeesuksen nimen lukuarvo, niin sama saadaan muistaakseni antikristuksesta !!!

    Sen mukaan siis Jeesus olisi antikristus !

    Näinkö se siis on ?

    Eli tuollaiset laskemiset eivät oikeasti todista siis yhtään mitään !

    Äänestä

  • nimeroissa_avain kirjoitti:

    Turmion iljetys temppelin ylimmällä paikalla tarkoittaa epäjumalan patsasta. Paavin toiminta ja arvonimi paljastavat hänet antikristukseksi.

    "Jo 1500-luvulla muuan Lutherin kannattaja kiinnitti huomiota siihen, että kun nimityksessä vicarivs filii dei lasketaan yhteen niiden kirjainten lukuarvot (V=5, I=1, C=100, D=500, L=50), jotka ovat samalla roomalaisia numeroita, saadaan summaksi (5 1 100 1 5 1 50 1 1 500 1) = 666, pedon luku,[2] joka Ilmestyskirjassa on antikristuksen tunnus.[3] Tätä pidettiin todisteena siitä, että paavi on Antikristus. Nykyäänkin tällaisia väitteitä esitetään varsinkin seitsemännen päivän adventistien keskuudessa.[1]

    Ainakin Paavit Leo IX ja Paavali VI ovat käyttäneet virallisissa asiakirjoissa arvonimeä Vicarius filii dei.[4]Arvonimi on nähty paavin kruunussa vuonna 1845 Gregorius XVI:n aikana, mutta sen jälkeen paavit ovat poistaneet arvonimen kruunusta, eikä kruunuja ole tallella aiemmalta ajalta.[5] Vicarius filii dei on muunnos arvonimestä Vicarius Christi ("Kristuksen sijainen"), joka on virallinen paavin arvonimi. "Anti-" sanassa Antikristus tarkoittaa "olla jonkun sijasta" tai "jotakuta vastaan". Paavin arvonimellä Vicarius Christi on sama merkitys kuin antikristuksella, kun se käännetään vaihtoehtoisessa merkityksessä "Kristuksen sijainen". "

    Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vicarius_filii_dei

    Sitten se iljetys Raamatunkohta:

    Daniel 11

    33/38
    31 Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.

    Biblia 1776
    31 Ja hänen käsivartensa pitää hänen puolestansa seisoman. Ne saastuttavat pyhän vahvistuksen ja saattavat pois jokapäiväisen uhrin ja nostavat hävityksen kauhistuksen.

    King James
    31 And arms shall stand on his part, and they shall pollute the sanctuary of strength, and shall take away the daily sacrifice , and they shall place the abomination that maketh desolate. [maketh...: or, astonisheth]

    Puhutaanko näissä jotain korkeimmasta paikasta ???

    Äänestä

Seurakunta on lopullinen temppeli. Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.

Äänestä

selvää.tekstiä , jos teikäläiset saisivat vallan Suomessa, minulle kävisi huonosti.

Äänestä

Toorajumalan palvelija aikoo aloittaa uudelleen eläinuhrit: "niin siellä alkaa ensi uhraaminen, joka kestää 3,5 vuotta".
Toorajumalan palvelijasta on kirjoitettu: Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan. Sillä Sanassa on kirjoitettu: hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Mutta antikristus aloittaa uhraamisen, vaikka Jumala ei edes halua eläinuhreja.

Äänestä
  • Ap.t 21:
    26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.

    Ap.t 25:
    8 sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

    Jes 56
    6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,
    7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.

    Mal 3:
    1 -- Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. [Jes. 40:3; Mark. 1:2 | Mark. 11:15]
    2 Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä.
    3 Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan. [Sak. 13:9]
    4 Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten.

    Sak 14:
    16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

    20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
    21 Ja jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle Sebaotille, ja kaikki uhraajat tulevat ja ottavat niitä ja keittävät niissä. Eikä ole enää sinä päivänä yhtään kaupustelijaa Herran Sebaotin temppelissä.

    Äänestä

  • mitähän.lukee.Sanassa kirjoitti:

    Ap.t 21:

    Lopeta Raamatun ja Paavalin sanojen vääristelysi !

    1. Kor. 9:20 ja olen ollut juutalaisille IKÄÄNKUIN juutalainen, voittaakseni juutalaisia; lain alaisille IKÄÄNKUIN lain alainen, vaikka ITSE EN OLE LAINALAINEN, voittaakseni lain alaiset;

    Äänestä

Sinä olet polkenut Jeesuksen uhrin jalkoihisi. Sinä ja koko antikristillisen valhejuutalaisten kerhon pitää uhrata, koska he eivät ole ottaneet Jeesusta vastaan. Heidän omatuntonsa syyttää. Eikä heidän toora jumalansa voi heitä puhdistaa. Valhejuutalaisten omatunto on saastainen ja heidän tekonsa kuolleita tekoja.
Jeesus poisti uhrit jo parituhatta vuotta sitten.

Äänestä
  • Jeesuksen uhrin polkee jakoihin se, joka ei tee parannusta lain rikkomisesta. Sen takia Paavalikin noudatti lakia, jotta pysyisi Jeesuksen armossa.

    Joh 15:
    13 Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.
    14 Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. [Mark. 3:35]

    Ap.t 25:
    8 sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

    Room 2:
    13 Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia. [Luuk. 11:28; Jaak. 1:22]

    Kuka pitää Jeesuksen uhria halpana? Se joka ei ala noudattaa lakia.

    1 Piet 1:
    14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. [Room. 12:2 ]
    15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. [Matt. 5:48; Luuk. 1:75; 2. Kor. 7:1]
    16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." [3. Moos. 11:44]
    17 Ja jos kerran te rukoillessanne kutsutte Isäksi häntä, joka puolueettomasti tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin eläkää jumalanpelossa tämä muukalaisuutenne aika. [Fil. 2:12]
    18 Tiedättehän, ettei teitä ole lunastettu isiltä perimästänne tyhjänpäiväisestä elämästä millään katoavalla tavaralla, hopealla tai kullalla, [1. Piet. 4:3]
    19 vaan Kristuksen, tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan, kalliilla verellä. [Joh. 1:29 ]

    3 Moos 19
    2 "Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä. [3. Moos. 11:44]
    3 "Jokainen teistä kunnioittakoon äitiään ja isäänsä. Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. [2. Moos. 20:12 | 2. Moos. 20:8 ]
    4 Älkää kääntykö seuraamaan epäjumalia älkääkä valako itsellenne jumalankuvia. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. [2. Moos. 20:4 ]

    37 Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Herra."

    Room 3:
    31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo. [Matt. 5:17; Room. 8:3,4]

    Äänestä

  • mitähän.lukee.Sanassa kirjoitti:

    Jeesuksen uhrin polkee jakoihin se, joka ei tee parannusta lain rikkomisesta. Sen takia Paavalikin noudatti lakia, jotta pysyisi Jeesuksen armossa.

    Pätkimällä Sanaa se saatanakin kiusasi Jeesusta !

    Room 3:
    31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo. [Matt. 5:17; Room. 8:3,4]

    19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
    !!!
    20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
    21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
    22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    !!!
    23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
    27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
    !!!
    28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
    !!!
    29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
    30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
    31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

    Äänestä

Sanassa lukee, että olet epäjumalan palvelija.
Sanassa lukee, että sinä olet valhejuutalainen.
Sanan mukaan sinä olet pöyhkeä.

Äänestä
  • Ei lue.

    Äänestä

Sanssa lukee että olet epäjumalanpalvoja. Koko oppisi on epäjumalanpalvelusta. Sanoohan Jumalan ilmoitus: Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.

Sinä olet ottanut Mooseksen lain, joka oli tarkoitettu vain Israelissa noudattevaksi koko maailman pakanoitten täytettäväksi. Siis olet ottanut jotain, joka ei kuulu sinulle.
Kaiken muun pahan lisäksi olet valehtelija. Et noudata itse Moosesta, mutta toisilta vaadit Mooseksen lain noudattamista viimeiseen piirtoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Elävä.kivi.temppelissä kirjoitti:

Uuden liiton temppeli on pysynyt pystyssä jo 2000 vuotta. Emme siksi kristgittyinä tarvitse uusia temppeleitä, vaan lisää "eläviä kiviä" jo olemassa olevaan yhteen temppeliin. Tätä Siionin vuorelle pystytettyä ikuista temppeliä eivät Tuonelan portit voita.
Jeesus puhui maallisesta Salomon temppelistä:
”Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä.” Niin juutalaiset sanoivat: ”Neljäkymmentäkuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?” Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä. Kun Hän sitten oli noussut kuolleista, hänen opetuslapsensa muistivat, mitä hän oli sanonut. Ja he uskoivat todeksi Kirjoitukset ja sen sanan, jonka Jeesus oli puhunut." Joh. 2:19-22.
Näin tapahtui:
Jeesus pystytti temppelin (seurakunnan) kolmessa päivässä, kärsimyksellään, ristintyöllään sekä nousemalla ylös kuolleista kolmantena päivänä. Siinä pelastustyössään Hän perusti seurakuntatemppelin, "Kristuksen ruumiin temppelin".
"Ettekö tiedä, että TE OLETTE Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" 1 Kor. 3:16.
"Rakentukaa itsekin ELÄVINÄ KIVINÄ hengelliseksi huoneeksi." 1 Piet. 2:5.

"Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä, apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus. Hänessä koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa. Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä." Efes. 2:19-22.
Kirkkokunnat rakennuksineen eivät ole Jumalan temppeli.

Elävässä uskossa Jeesukseen olevat ja raamatullisella kasteella käyneet kristityt ovat AINOA Jumalan seurakunta-temppeli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu