Harmaaritari suuttui

Olen nyt erittäin pahoillani, etenkin harmaaritarin tahtomattani mielenpahoituksesta. Anteeksi.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Harmaaritari on palstan parhain ja fiksuin mies <3

Äänestä

Olen minäkin joskus pahoittanut tahtomattani ritarin mielen.

Luulen että toipuu tästäkin niinkuin toipui minun tahattomasta loukkauksestani.

Äänestä

Anteeksipyyntö hyväksytty. Näyttääkin poistuneen se sun avaus niin ehkä joku muukin pahoitti mielensä kun minä ainakaan en poistoa pyytänyt. Mutta anyway, vaikka täällä aina vähän roiskuukin niin koetetaan kuitenkin kaikki osaltamme pitää homma jonkinlaisissa rajoissa ettei mene ihan pelleilyksi, täällä kun kuitenkin tarkoitus kai keskustella suunnilleen asiallisesti. Ylilyöntejä itsekullekin toisinaan tulee, se on ihan ymmärrettävää muttei tehdä tästä vastaavaa kuin miksi esim. miesten logiikka -palsta meni trollailun myötä.

Äänestä

No suuttukoon kuka suuttuu mistäkin, mutta sinä sentään kirjoittelen tänne tunnistettavasti päinvastoin kuin muut. Mikä juurikin osoittaa sen että nämä palstan natkut kyllä tietävät heidän lässytyksensä olevan marginaaliväestön jauhantaa eikä normaalia, tai sitten pelkäävät jatkuvasti pilkkaamiaan "suvakkeja".

Äänestä
  • Sanoo "suvakki" puskista.

    Äänestä

  • hei.kuka.puhuu kirjoitti:

    Sanoo "suvakki" puskista.

    Minä en ole suuntaan enkä toiseen, enkä palstan aktiivi vaan satunnaisvierailija. Mutta mitä enemmän pitää älämölöä niin sitä enemmän pitää uskaltaa seistä suoraan sanojensa takana.

    Äänestä

  • einormaalia kirjoitti:

    Minä en ole suuntaan enkä toiseen, enkä palstan aktiivi vaan satunnaisvierailija. Mutta mitä enemmän pitää älämölöä niin sitä enemmän pitää uskaltaa seistä suoraan sanojensa takana.

    ”enkä palstan aktiivi vaan satunnaisvierailija”
    Sallikaa minun nauraa! :D

    1Äänestä

  • einormaalia kirjoitti:

    Minä en ole suuntaan enkä toiseen, enkä palstan aktiivi vaan satunnaisvierailija. Mutta mitä enemmän pitää älämölöä niin sitä enemmän pitää uskaltaa seistä suoraan sanojensa takana.

    Minä en ole suuntaan enkä toiseen, enkä palstan aktiivi vaan satunnaisvierailija, mutta mitä enemmän pitää älämölöä niin sitä enemmän pitää uskaltaa seistä suoraan sanojensa takana.

    Äänestä

Mutta Harmaaritari on ihanin ja suloisin palstamies, pus<3

Äänestä
  • Kivat sulle Harmis. Eiköhän tuo riitä itsekehuksi.

    Äänestä

  • jotain.rajaa kirjoitti:

    Kivat sulle Harmis. Eiköhän tuo riitä itsekehuksi.

    Ei nyt ollu Harmis ;)

    Hän on äärettömän suloinen, silittäisin jos kiinni saisin...

    Äänestä

  • naiselta.kehulähetys kirjoitti:

    Ei nyt ollu Harmis ;)

    Hän on äärettömän suloinen, silittäisin jos kiinni saisin...

    Hahahahahahaa vieläpä naiselta, onkos harmiksella mekkokin ostettu?

    Äänestä

  • hahahahahahaaa kirjoitti:

    Hahahahahahaa vieläpä naiselta, onkos harmiksella mekkokin ostettu?

    No jos silitys ei riitä kommentin takeeksi niin voisin tehdä muutakin :D

    Harmis on söötti ja lutusin palstanallukka <3

    Äänestä

  • pikku.mandariini kirjoitti:

    No jos silitys ei riitä kommentin takeeksi niin voisin tehdä muutakin :D

    Harmis on söötti ja lutusin palstanallukka <3

    Ellet ole neitsyt ja 50-luvun vartalonmalli korsetteineen puuttuu, et kelpaa harmikselle.
    Pääset vain linkkilistoille haukuttavaksi.

    Äänestä

  • tosi-on kirjoitti:

    Ellet ole neitsyt ja 50-luvun vartalonmalli korsetteineen puuttuu, et kelpaa harmikselle.
    Pääset vain linkkilistoille haukuttavaksi.

    Leuan alta kun vähän rapsuttaa....

    Harmis on ihku <3

    Äänestä

  • pikku.mandariini kirjoitti:

    No jos silitys ei riitä kommentin takeeksi niin voisin tehdä muutakin :D

    Harmis on söötti ja lutusin palstanallukka <3

    Sehän oiskin kaunista kun kaksi ätmiä löytäisivät täältä toisensa.

    Äänestä

  • kaanista kirjoitti:

    Sehän oiskin kaunista kun kaksi ätmiä löytäisivät täältä toisensa.

    Minä olen prinsessa, hän on ritari <3

    Äänestä

Mikä juttu toi oli?

Äänestä

Dorkista dorkinkin pääsee suoli 24lla ääneen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TimoSimilä kirjoitti:

Olen nyt erittäin pahoillani, etenkin harmaaritarin tahtomattani mielenpahoituksesta. Anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu