Teslat ja sähköautot ovat vain "ylimenokausi" -tuotteita, joilla ei ole tulevaisuutta.
Ja miksi ei ole tulevaisuutta?
Siksi että akkujen valmistaminen ja myöhemmin hävittäminen aiheuttaa enemmän haittoja luonnolle kuin jopa nykyisellä Bensiini tai Dieselkalustolla ajaminen.
Amerikassa on jo päädytty rakentamaan 394 polttokennokäyttöisten ajoneuvojen tankkausasemaa vuoden 2019 loppuun mennessä.
Tankkausasemat ovat rekkaliikennettävarten tulossa, mutta niissä voi tankata henkilöautotkin jos vain polttokennotekniikka on olemassa.
Polttokennorekkoja valmistetaan jo, ja ennakkotilauksia on 4 miljardin dollarin edestä sisällä.
"Hydrogen" tankkauksella esimerkiksi REKKA voi kulkea yhdellä tankkauksella 2000 mailia, ja emissiot ovat NOLLA sekä ajon ajalta, polttoaineen valmistamisen ajalta, ja myöskään ei tule ongelmia hävittämisen kanssa samoin kuin akkujen kanssa toimivien lelupelien kanssa.
Vääntö polttokennotekniikalla riittää REKKATASOLLE, ja polttokennotekniikan avulla rekka lataa itseensä energiaa automaattisesti joka jarrutuksella ja alamäessä.
Henkilöautot tulevat luultavasti myös jatkossa olemaan polttokennokäyttöisiä, jolloin päästöinä tulee vain vettä.
En ostaisi sähköautoa koska sähköautolla ei voi vetää edes venettä ylös laskuluiskalta, saati perävaunua tai asuntovaunua.
Puhumattakaan siitä että sähköauto pitää aina saada sisälämpimään ja lataukseen koko ajan.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tämähän on tietenkin se ainoa oikea tulevaisuus sinun mielestäsi. Mutta kun maailmassa on 7 miljardia muutakin ihmistä, jotka ovat kuitenkin valtaosin eri mieltä kanssasi, niin anna nyt vaan olla.....
Sun mielestäs Berneri tietää kaiken?
Missä kohtaa niin väitin? Bernerihän on perseestä!
Toi Berneri on mopo kauppias sukua ei se autoista tiedä yhtään mitään sipilä haalinut eduskuntaan että saa poikkeusluvan kerrostaloille voi olla ns rötös akka vennamon sanoessa
"Siksi että akkujen valmistaminen ja myöhemmin hävittäminen aiheuttaa enemmän haittoja luonnolle kuin jopa nykyisellä Bensiini tai Dieselkalustolla ajaminen."
Luepa tuo ihan ajatuksella:
https://viherautoilua.blogspot.com/2018/12/sahkoauton-valmistuksen-paastoista.html?spref=fb&fbclid=IwAR2Qm1iuL0hR3iGJbe8y0pDD8G64p8M3bPMd_6NGc6nA_kwOdTXJ7cFvMZE
"Hydrogen" tankkauksella esimerkiksi REKKA voi kulkea yhdellä tankkauksella 2000 mailia, ja emissiot ovat NOLLA sekä ajon ajalta, polttoaineen valmistamisen ajalta, ja myöskään ei tule ongelmia hävittämisen kanssa samoin kuin akkujen kanssa toimivien lelupelien kanssa.
Vääntö polttokennotekniikalla riittää REKKATASOLLE, ja polttokennotekniikan avulla rekka lataa itseensä energiaa automaattisesti joka jarrutuksella ja alamäessä."
Unohdatko tahallasi että polttokennorekassa on julmettu määrä akkuja, eli jokseenkin vastaava ladattavan sähkörekan verran, polttokennolla pystytään vain lataamaan noita akkuja ajossa.
"En ostaisi sähköautoa koska sähköautolla ei voi vetää edes venettä ylös laskuluiskalta, saati perävaunua tai asuntovaunua."
Tuohan onkin suuri ongelma, paljonhan tuolla näkee tienpäällä noita asuntovaunuja, arviolta 1kpl/100km
"Puhumattakaan siitä että sähköauto pitää aina saada sisälämpimään ja lataukseen koko ajan."
?? Niinkö?
Kyllä suomalaisilla oletuksia piisaa, tietoa ei niinkään.
Suomalaista vetyautoilua :)
https://www.hs.fi/autot/art-2000005909808.html