Joskus on esitetty tyhjän äänestyslapun pudottamista uurnaan, mutta niitäkin pitäisi olla satoja tuhansia, että aiheuttaisi hämmennystä päättäjissä; muuten se on vain Aku Ankan tai kirkkoveneen kaltainen, mykkä protesti.
Äänestysboikotti ei välttämättä ole hyvä
ballotcast
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nyt tarvitaan talvisodan henkeä. Olemme uhanalainen vähemmistökulttuuri maailmassa. Ääni perussuomalaisille on kannanotto suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen puolesta.
Ääni perussuomalaisille on kannanotto siitä, että Suomessa ei tarvitse tehdä työtä elääkseen, vaan voi käyttää aikansa riehumiseen.
Perussuomalaiset on juurikin omillaan toimeen tulevan väen puolue. Kaveria ei jätetä, mutta koko maailman sosiaalitoimistona ei haluta esiintyä - velaksi.
Onko+mielestäsi+mielipiteen+sanominen+riehumista?+Sanavapaus+on+joka+tapauksessa+kirjattu++perustuslakiin.
Miksi+oletat+etteivät+perussuomalaiset+tee+töitä+elääkseen?+Yli+90%+tuntemistani+Ps:n+kannattajista+ovat+työssä,+opiskelijoita+tai+yrittäjiä.+Loput+ansaitulla+eläkeellä.
Kuka+hyötyy+vastakkainasettelusta?
https://www.youtube.com/watch?v=TBzbxfJy7h4
Niin ja meitä yrittäjiäkin on runsaasti PS puolueen kannustajina.
Ainoa yhteiskunnan tervehenkinen puolue on PS.
Muut ovat jo näyttäneet epäkelponsa.
Yksi hyvä ukko oli muistaakseni Rajamäki SDP:llä joka kantoi vastuuta.
Koko muu SDP puolue on ihan sontaa.
Rajamäki lopetti jo.
"Äänestysboikotti ei välttämättä ole hyvä
Joskus on esitetty tyhjän äänestyslapun pudottamista uurnaan, mutta niitäkin pitäisi olla satoja tuhansia, että aiheuttaisi hämmennystä päättäjissä; muuten se on vain Aku Ankan tai kirkkoveneen kaltainen, mykkä protesti."
..
No ei ole hyvä ei. Tyhjää, Aku Ankkaa ym. äänestämällä tai jättämällä kokonaan äänestämättä lisäät nimenomaan kokoomuksen, kepun ja RKP:n kannatusta, koska niiden kannattajat äänestävät aina lisäetujen takia, joita ko. puolueet eturyhmilleen tuovat. Kun jätät äänestämättä tai äänestät tyhjää näiden puolueiden suhteellinen ääniosuus kasvaa. Eli annat tavallaan äänesi nimenomaan heille.
Siinä missä Persujen, SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ym. karvalakkipuolueiden äänestäjä hyötyy korkeintaan muutamia satasia ehkä jotkut jopa tonneja vuodessa kun ko. puolueet ovat hallituksessa, kokoomusta, kepua ja RKP:tä äänestäneet ja hallitukseen saattaneet pääomapiirit, elinkeinoelämän omistajat, miljonäärit ym. kermapersluokan äänestäjät saattavat hyötyä kymmeniä-satojatuhansia euroja vuodessa, jopa miljoonia euroja, kun rahan marginaaliryhmien etuja ajavat puolueet ovat hallituksessa päättämässä kuka saa etuja ja keneltä leikataan.
Aivan, sanoisin että perussuomalaiset ja SDP ovat omillaan toimeen tulevien puolueita, joissa on eniten Suomea rakentavia työläisiä, jotka ahkeralla työllään tuovat/luovat lisäarvoa, eivätkä makoile mm. pääomatuloja saaden.
Perussuomalaisten demonisointi on mädättäjien surkea yritys ajaa omia katalia päämääriään.
Sitä sopii ihmetellä, että kokoomus js kepukin ovat yhtyneet tähän kuoroon.
Pelkäävät. Yrittävät ylistää itseään haukkumalla muita.
Ei ole mitään erityistä, jolla voisivat loistaa. Siksi tilanne on ajautunut heidän osaltaan kaaokseen.
PS vaan on se perus suomalaisen ajattelumaailman johtotähti.
Se on näistä pelottavaa varmasti, kun näkevät, että pieleen meni eikä tulevaisuutta ole.
Jokaisen pitää itse pähkäillä millaista politiikkaa haluaa Suomessa ensi hallituskaudella. Haluaako esim. hyvinvointioikeusvaltion ja sopimusyhteiskunnan sekä peruspalvelujen ja julkisen infran säilymistä tai yövartijavaltiota, joka keskittyy omistusten ja omistajien suojeluun verovaroin, muuten itse rahoitettuun itsepalveluyhteiskuntaan omien varojensa mukaan. Ja haluaako kansallisen omaisuuden sekä luonnollisten monopolien yksityistämistä ja lahjoittamista ulkomaisille omistajatahoille pilkkahintaan rahantekokoneiksi.
Äänestämättä jättäminen tarkoittaa varmimmin jälkimmäisten vaihtoehtojen toteutumista. En usko että moni äänestämättä jättävä kuitenkaan tällaista politiikkaa haluaa.
Mutku PS on vaan sitä maahanmuuttoa , maahanmuuttoa,..
Muissa asioissa ei kovin suuria eroja ole porvaripuolueisiin. Mutta juuri tässä Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeimmässä asiassa ero on suuri.
- niin, kenen mielestä on....minulla on paljon tärkeämpia asioita omasta mielestäni, mutta ei niihin PS (eikä muutkaan) vastaa, että näin..........................
Reippaasti vaan tutustumaan myös puolueen muihin ajatuksiin. Käy tutustumassa puolueen omilla kotisivuilla.
Jätä äänestämättä ja todennäköisesti valtaan pääsee sinulle kaikkein haitallisin puolue. Kannattaa mieluummin miettiä hyvien vaihtoehtojen puuttuessa sitä/niitä kaikkein pahimpia vaihtoehtoja ja äänestää niiden vastapuoluetta. Itse asiassa ne joiden kannattaisi nimenomaan äänestää, jättävät useimmiten äänestämättä, ja siksi näitä ryhmiä vuodesta toiseen kykytetään, ja vallassa olijoiden eturyhmille annetaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Yksi ääni ei vaikuta, mutta kun tämä mieliala on suurella joukolla niin paskaa politiikkaa tosiaan saadaan. Tee palvelus itselle ja lähimmäisillesi ja äänestä puoluetta joka mielestäsi eniten toimii Suomen ja kansan etujen puolesta.
Äänestysboikotti ei välttämättä ole hyvä
Joskus on esitetty tyhjän äänestyslapun pudottamista uurnaan, mutta niitäkin pitäisi olla satoja tuhansia, että aiheuttaisi hämmennystä päättäjissä; muuten se on vain Aku Ankan tai kirkkoveneen kaltainen, mykkä protesti.
Ei se ole koskaan hyvä vaan äänestämättä jättämisen kanssa typerin teko minkä kansalainen voi tehdä. Turha ainakaan tuon typeryyden jälkeen kritsoida hallituspolitiikkaa ja maan menoa.
Ei tienkään, koska kokoomusmulkut käy kuitenkin äänestämässä.