Dieselöljy on valtavan kehityksen vauhdissa. Neste toi markkinoille uusiutuvan MY dieselöljyn jonka hiilidioksiidi päästöt ovat 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisen nytkin myynnissä olevan dieselöljyn. Toiset öljy-yhtiöt tulevat kilvan perässä. No miksi ? No siksi, että diesel on todellakin vielä luotettavin ja uskottavin polttoaine liikenteeseen. Pikkuautot bensiinillä ja loput dieselillä. Tietämättömät poliitikot ja media ovat saaneet tämän diesel hämmennyksen aikaan. Näyttää kuitenkin siltä, että oikeita asiantuntijoita aletaan kuunnella enemmän ennenkuin tehdään tunnepitoisia isoja virheitä. Niin vielä, ilmastomuutoksen tärkein pointti on juuri tuo hiilidioksiin tupruttaminen ilmakehään, johon polttomoottoreiden osalta bensiini on suurin ongelma.
Puhdas polttoaine
43
231
Vastaukset
- RMB54
Mielipiteessäsi on vinha perä.
Kansanedustajat, nämä meidän valitsemat henkilöt, valitsevat keskuudestaan hallituksen ja siihen ministerit. Ei siis mitenkään ole taattu, että liikenne- ja ympäristöministeriksi valitut henkilöt hallitsisivat kaikin puolin ministeriönsä asiat.
Kun diesel-henkilöauto on varustettu hiukkassuodattimella, on se kuitenkin myrkyllinen ympäristölle ja ihmisille. Näin poliitikot ovat linjanneet.
Miksei sitten raskasta polttoöljyä käyttävä laivaliikenne ja ilman hiukkassuodatinta varustettu raskasliikenne sekä työkoneet ole myrkyllisiä ? Ei näistä kuitenkaan mitään puhuta.
Esimerkiksi laivat ja työkoneet saavat käyttää tyhjäkäynnillä vaikka tankin tyhjäksi, kun henkilöautossa on kahden minuutin aikaraja.
Syynä on se, että eri alojen lobbarit käyvät ministerien juttusilla vaikuttamassa heidän päätöksiin.- Zxcasd
Lobbaamisesta ja ’vöyrytetyistä’ kampanjoista lienee kyse. Eikä kovin vaikeaa ole keksiä näihin motiivejakaan.
Dieselautot ovat kohteena ja aika sitkeässä näyttää olevan vanhat, jopa kymmenkuntavuotta sitten ratkaistut pienhiukkasongelmat, joita näköjäön edelleen luullaan dieselautojen päästöongelmiksi ja niiden perusteella tuomitaan. Toinen on dieselautojen typpioksidipäästöt, joka sekin on käytännössä jo syksyllä 2014 voimaan tulleessa Euro6- luokituksessa.
Se, että nämä faktat eivät millään näytä pääsevän joidenkin mielikuviin dieselautoista, on outoa ja vähintäänkin haitallista nimenomaan silloin, kun päättäjienkään kyky erottaa faktoja ja tarkoistushakuista lobbaamalla jaettua disinformaatiota toisistaan on olematon.
Seurauksia pelotteluilla ja faktan huomiottajättämisellä on jo nähtävissä päästöjen kannalta vahingollista tavallisten autonostajien käyttäytymisessäkin , kun moni hankkii uuden autonsa bensamoottorilla, vaikka tarjolla olisikin vastaava auto selvästi vähäpäästöisemmällä dieselmoottorilla. Ainahan tietenkään ostossa kyse ei ole ilmastonäkökulma kovinkaan suurella painolla mukana, mutta taustalla varmasti vaikuttaa nuo kampanjat.
Eihän nuo tarkoita sitä, että dieselauto olisi päästötön. Ei tietenkään, mutta bensa-autoihin nähden huomattavasti vähäpäästöisempi. Ja näin erityisesti nyt esillä olleisiin ilmastomuutokseen vaikuttavien kasvihuonekaasupäästöjen osalta.
Niinkauan ainakin kuin dieselille ja bensalle ei ole käytännössä kunnolla toimivaa vaihtoehtoa itse auton kuin infrankaan osalta, niin ihan pikkuautoja lukuunottamatta uutta tai uudehkoa autoa hankittaessa dieselauto on järkivälinta ja varsinkin ympäristön kannalta. - EiDieselVaanZonta
Miljoonakaupungin ongelma joskus voi olla ilma.
Maaseudun ongelma ei koskaan ole dieselistä johtuva ilma, vaan
lietteen levityksestä johtuva haju.
Ilman dieseliä,pitkien välimatkojen maaseudulla ei kannata elää,
ja kaikki eivät voi muuttaa stadiin asematunneliin.
Valtavat määrät fosforia ja typpeä levitetään pelloille.
Miettikää sitä Voutilainen ja Berner, ja muut hörhöt. - UusiPuhdasDiesel
Neste MY uusiutuva diesel™ – Sinun panoksesi ilmastotalkoisiin
Neste MY uusiutuva diesel™ on erinomainen vaihtoehto perinteiselle fossiiliselle polttoaineelle, kun halutaan vähentää merkittävästi CO2-päästöjä.
Keskimäärin 90 % pienemmät kasvihuonekaasupäästöt.
Ei vaadi investointeja — soveltuu kaikkiin dieselautoihin
100 % jätteistä ja tähteistä — huippuluokan suorituskykyä. - Hengittäjä
EiDieselVaanZonta kirjoitti:
Miljoonakaupungin ongelma joskus voi olla ilma.
Maaseudun ongelma ei koskaan ole dieselistä johtuva ilma, vaan
lietteen levityksestä johtuva haju.
Ilman dieseliä,pitkien välimatkojen maaseudulla ei kannata elää,
ja kaikki eivät voi muuttaa stadiin asematunneliin.
Valtavat määrät fosforia ja typpeä levitetään pelloille.
Miettikää sitä Voutilainen ja Berner, ja muut hörhöt.Suurkaupunkien huono ilma joiltain osin Suomessakin ajoittain on seurausta yli viisi vuotta ja varsinkin yli kymmenen vuotta vanhoista dieselautoista. Liikenne kuitenkin on kokonaisuudessaan pieni ongelma ilman kunnossa.
Toisaalta maailman oikeissa suurkaupungeissa, kuten esim Kiinassa, ilma on todella huonoa. Siellä käytännössä kaikki autoliikenne kulkee bensiinillä. - RMB54
Hengittäjä kirjoitti:
Suurkaupunkien huono ilma joiltain osin Suomessakin ajoittain on seurausta yli viisi vuotta ja varsinkin yli kymmenen vuotta vanhoista dieselautoista. Liikenne kuitenkin on kokonaisuudessaan pieni ongelma ilman kunnossa.
Toisaalta maailman oikeissa suurkaupungeissa, kuten esim Kiinassa, ilma on todella huonoa. Siellä käytännössä kaikki autoliikenne kulkee bensiinillä.On kuitenkin huomioitava, että Kiinassa käytetään suurimmaksi osaksi kivihiilellä tuotettua energiaa.
Mao Zedongin jälkeinen Kiina on voimakkaasti teollistunut ja hiilen kulutus moninkerstaistunut.
Maon aikainen kiinalainen kulki polkupyörillä kun nykyisin kuljetaan autoilla. Mutta ei Kiinan ilmansaasteet siltikkään mene auton piikkiin, vaikka osasyyllinen onkin. - Hengittäjä
RMB54 kirjoitti:
On kuitenkin huomioitava, että Kiinassa käytetään suurimmaksi osaksi kivihiilellä tuotettua energiaa.
Mao Zedongin jälkeinen Kiina on voimakkaasti teollistunut ja hiilen kulutus moninkerstaistunut.
Maon aikainen kiinalainen kulki polkupyörillä kun nykyisin kuljetaan autoilla. Mutta ei Kiinan ilmansaasteet siltikkään mene auton piikkiin, vaikka osasyyllinen onkin.Tottahan se on Kiinassakin eli ilman pilaantuminen ei mene pelkästään auton piikkiin. On ’vain, osasyyllinen.
Näinhän se on täällä meillä Suomessakin ja varmaan vähintäänkin samassa mitassa. - RMB54
Hengittäjä kirjoitti:
Tottahan se on Kiinassakin eli ilman pilaantuminen ei mene pelkästään auton piikkiin. On ’vain, osasyyllinen.
Näinhän se on täällä meillä Suomessakin ja varmaan vähintäänkin samassa mitassa.Suomen henkilöautojen kokonaishiilidioksidipäästöt on 9% kokonaispäästöistä, mutta tätä 9% syytetään ja verotetaan kuin olisi ainoa saastuttaja. Teollisuudelle taas jaetaan energiatukea globaalisen kilpailun tasaamiseksi 150 milj.€.
Pahimmalle saastuttajalle annetaan rahaa. - jy463jy6j3
Zxcasd kirjoitti:
Lobbaamisesta ja ’vöyrytetyistä’ kampanjoista lienee kyse. Eikä kovin vaikeaa ole keksiä näihin motiivejakaan.
Dieselautot ovat kohteena ja aika sitkeässä näyttää olevan vanhat, jopa kymmenkuntavuotta sitten ratkaistut pienhiukkasongelmat, joita näköjäön edelleen luullaan dieselautojen päästöongelmiksi ja niiden perusteella tuomitaan. Toinen on dieselautojen typpioksidipäästöt, joka sekin on käytännössä jo syksyllä 2014 voimaan tulleessa Euro6- luokituksessa.
Se, että nämä faktat eivät millään näytä pääsevän joidenkin mielikuviin dieselautoista, on outoa ja vähintäänkin haitallista nimenomaan silloin, kun päättäjienkään kyky erottaa faktoja ja tarkoistushakuista lobbaamalla jaettua disinformaatiota toisistaan on olematon.
Seurauksia pelotteluilla ja faktan huomiottajättämisellä on jo nähtävissä päästöjen kannalta vahingollista tavallisten autonostajien käyttäytymisessäkin , kun moni hankkii uuden autonsa bensamoottorilla, vaikka tarjolla olisikin vastaava auto selvästi vähäpäästöisemmällä dieselmoottorilla. Ainahan tietenkään ostossa kyse ei ole ilmastonäkökulma kovinkaan suurella painolla mukana, mutta taustalla varmasti vaikuttaa nuo kampanjat.
Eihän nuo tarkoita sitä, että dieselauto olisi päästötön. Ei tietenkään, mutta bensa-autoihin nähden huomattavasti vähäpäästöisempi. Ja näin erityisesti nyt esillä olleisiin ilmastomuutokseen vaikuttavien kasvihuonekaasupäästöjen osalta.
Niinkauan ainakin kuin dieselille ja bensalle ei ole käytännössä kunnolla toimivaa vaihtoehtoa itse auton kuin infrankaan osalta, niin ihan pikkuautoja lukuunottamatta uutta tai uudehkoa autoa hankittaessa dieselauto on järkivälinta ja varsinkin ympäristön kannalta.Miten voi olla vähäpäästöisempi jos bensa auto ei tuota yhtään syöpä typpihiukkasia mutta diesel senkin edestä?
- Fakta-auttaa
jy463jy6j3 kirjoitti:
Miten voi olla vähäpäästöisempi jos bensa auto ei tuota yhtään syöpä typpihiukkasia mutta diesel senkin edestä?
Höpsistä. Tietosi ovat jo kohta 5 vuotta ajastaan jäljessä tuon typpioksidin osalta. Muiden osalta vähintäön kymmenen vuotta. Päivitäpäs ne.
Ei ihme, että vääriä käsityksiä on niin useilla, kun ei jaksa selvittää tosiasioita. Ja helposti trollien ja muun disinformastiolevittäjätahon vietävissä....
Euro6-luokitelluissaautoissa dieselin ja bensan typpioksidipäästöjen sallittu raja on käytännössä sama eli yhtä suuri. Eroa on 0,02mg bensan hyväksi.
Sen sijaan tappavan häkäpäästöjen osalta bensoille on sallittu kaksi kertaa korkeammat päästöt eli 1 mg vs 0,5 mg.
Muiden euroluokiteltujen päästöjen osalta eroa ei ole.
Hiilidioksidipäästöt, joita varsinaisesti ei ole rajoitettu euroluokitukselka, ovat bensa-autoissa jopa puolet suuremmat kuin vastaavissa dieselautoissa. Tämä päästöhän on nykykäsityksen mukaan suurin ilmastomuutoksen aiheuttaja ja suurin liikenteen päästöongelma.
Hiukkaspäästöissäkin suorasuihkutusbensat vihdoin pääsevät dieseleiden tasolle, kun niihinkin on nyt määrätty hiukkassuodattimet pakollisiksi, kymmenen vuotta myöhemmin kuin dieseleihin.
Joko ymmärrät miksi dieselautot ovat vähäpäästöisempiä kuin bensa-autot?
Kaikki nuo em tiedot voit helposti tarkistaan esim kuukkelilla.
- Kallimpikuin98
Aivan sama, se MY D on kallein polttoaine tuossa kylmäasemalla, vaikka muutoin ko. asemalla on paikkakunnan edukkaimpia hintoja, jos ei huomioida alennuksia.
- HoidaOmaTeslasi
Tesla on kallein auto tuossa autoasemallaa, vaikka saa köyhiltä valtavat verohelpotukset ihan ilmaiseksi, vaikkaa huomioidaan alennukset.
Mutta lentäkää ja ajakaa sähikäisillä, en siitä hermostu, mutta antakaa minuknkin rauhassa ajaa uudehkolla dieselilläni Viitasaarella.
Suomi on vapaa maa, ja ilmasomgelmat ovat vain Helsingissä....joskus.
Saksan, Kiinan ja Intian sekä Usan ilmasto on heidän asiansa.
- Euroopaneläjä
Näissä saastekeskusteluissa kannattaa pitää suhteellisuudentaju mukana. Joskus aikoineen saksankielen kurssilla vieressäni istui Kiinasta saapunut nuorimies joka kertoi kaikille muille esittäytyessään tulevansa pienestä kaupungista. Opettaja kysyi että kuinka paljon kaupungissa on asukkaita ja nuorimies vastasi että 5 miljoonaa. Tuollainen avaa silmät aika tehokkaasti näihin saastumis- ja moniin muihinkin ongelmiin.
- realismia
Malttia ja realismia. Ennen kuin täys-sähköauto on hinnaltaan kansalaisten saavutettavissa ja kaikki se valtava infra rakennettu, aikaa on kulunut varmasti parikymmentä vuotta. Tarvitaan muutama ydinvoimalakin liike energian mahdollistamiseksi. Onhan mahdollista, että jokin muukin energia valtaa alaa, kuten esimerkiksi vety, joka on jo kokeilussa.
Ihmiset kuitenkin ovat älykkäitä, kekseliäitä ja liikkuvaisia ja aivan varmasti diesel on kuvioissa mukana ykkösvaitoehtona varmasti vielä pitkään.....
Kiitosta tämän palstan tosi asiallisista ja aikuisen älykkäistä kannanotoista.- SätkäVaatiiHyvätHermot
Polttoainejakeluasemat ovat yleensä kuntakeskuksissa,
joissa sähköverkosto toimii myrskylläkin.
Omat talot ja mökit voivat olla sivukylillä ja -järvillä,
joissa pitkäkin sähkökatkos on mahdollinen.
Kannatta varata paljon lukemista, termospullot ja paksut vaateet, jos huoltoasemalla joutuu muutaman tunnin oleskelemaan latausjonossa. - St1kehiyyksenKärjessä
RED95:n hiilidioksidi- ja lähipäästöt ovat huomattavasti pienemmät verrattuna fossiiliseen dieseliin. Puhtaampi ja uusiutuva etanolidiesel ei kuitenkaan merkitse kalliimpia kustannuksia. RED95:n hinnoittelussa huomioidaan etanolidieselin suurempi litramääräinen kulutus, joka johtuu alemmasta energiasisällöstä suhteessa fossiiliseen dieseliin. Etanolidieselin kulutus on noin 1.7-kertainen perinteiseen dieselpolttonesteeseen verrattuna. Tämä huomioidaan kuitenkin hinnoittelussa siten, että energian kulutus ei kasva ja energiakustannus säilyy ennallaan.
- Diesel..Puhdistuu
Huippunsa puhdas Euro 5- ja 6-dieselmoottori on ympäristön ja luonnonvarojen kannalta ihanne, kun se yhtyy uusiin jo saatavilla oleviin ja tulossa oleviin polttoaineisiin.
Taloudellinen (=vähiten hukkalämpöä) dieselmoottori on selkeästi paras ja osin ainoa energiamuunnin, joka muutoksitta osaa käyttää näitä uusia polttoaineita - kotimaisia ja suomalaisella työllä kehitettyjä.
Myös säästyvät haaskuulta luonnonvarat, jotka on dieselautoihin jo investoitu.
Muut ratkaisut, kuten bensiinimoottori ovat heikompia ja polttokenno on etäällä tulevaisuuden hämärässä. Itselläni toki on sellainen : 5000 € , jolla saa 100 W maksimitehon. Kennot heikentyvät tästäkin vähitellen ja vaativat sähkölämmityksen talvisin. Kulkemiseen ne eivät riitä.
Jo mopoautoon tarvittaisiin 20 sellaista, hinta ainakin 50.000€ , paino ehkä 150 kg. - Kehitys..Kehittyy
Shellin 40 vuoden kehitystyön tuloksena syntyi GTL (gas-to-liquid), nesteytetystä maakaasusta tehty huippuluokan polttoaine. GTL:ää sisältävä Shell Diesel palaa puhtaammin, pitää moottorin puhtaana ja antaa välitöntä suorituskykyä.
GTL:ää sisältävä Shell Diesel on maailmanluokan diesel, joka perustuu Shellin yli 40 vuoden kehitystyöhön. Sen tuloksena on syntynyt GTL-teknologia, jonka pohjalta GTL Diesel on valmistettu. Shell Dieselin lisäaineistus on globaalin Shellin kehittämä ja se on käytössä vain Shellissä.
Setaaniluku on dieselin syttymisherkkyyttä ilmaiseva luku. Se kuvaa dieselin laatua vastaavasti kuin oktaaniluku kuvaa bensiinin puristuskestävyyttä. Mitä korkeampi setaaniluku, sen nopeammin diesel syttyy moottorissa palotilaan ruiskuttamisen jälkeen. Jos setaaniluku on alhainen, diesel syttyy hitaasti ja myös kuormittaa moottoria ja aiheuttaa ylimääräisiä päästöjä sekä moottorin ”nakutusta”. - St1...KehittääPuhdasta
Kehittyneet uusiutuvat dieselpolttoaineet voidaan valmistaa mm. teollisuuden prosessitähteistä. Laatuvaatimukset on määritelty EN 15940 -standardissa, joka koskee ns. parafiinisiä dieselpolttoaineita. HVO-tuotteet on jalostettu uusiutuvista raaka-aineista, ja ne ovat kemialliselta rakenteeltaan fossiilisen dieselin kaltaisia. Uusiutuvan dieselin käyttö vähentää hiilidioksidipäästöjen lisäksi hiukkas- ja lähipäästöjä, jotka vaikuttavat etenkin tiheäliikenteisten kaupunkien ilmanlaatuun.
- FaktaaEiFiktiota
Hiilidioksiiditonta palamisprosessia ei ole olemassakaan. Aina kun jossain jotain palaa, syntyy ilmaan hiilidioksidia.
- Tismalleennoin
Juuri näin. Ja mitä enemmän palaa, niin sitä enemmän hiilidioksidia syntyy.
- VaimoVihaaKylmyyttä
Merkistä riippuen voi karkeasti arvioida että 20 asteen pakkasella ajomatka tipahtaa puoleen ja jos käyttää vielä lämmityslaitetta niin neljäsosaan luvatusta ajomatkasta. Parhailla sähköautoilla voi siis päästä 100 km ajomatkaan latausten välillä mutta jollain Volkkarin e-Upilla ajosuorite jäänee 20 kilometriin. Jokainen voi tästä miettiä, kohtaavatko suoritusarvot tarpeita.
Sisätilanlämmittäjä kielletty kun sulakkeet ja kaapelit poksahtavat paalullamme.
Sähikäisiä varottava kylmässä Pohjolassa. - Kaikenlaistauskontoa
Kun vety palaa, niin tuloksena on vain vettä. H2 O= H2O Ei hiilidioksidia. Co2 päästöjä syntyy vain hiilen poltosta. Bensassa ja diiselissä on hiiltä.
Riittäisikö: Neste MY uusiutuva diesel -kaikkiin diisel-autoihin?
Otetaanko huomioon raaka-aineiden haalinta ja niiden prosessointi ja vielä niiden kuskaus asemille?
Otetaanko huomioon se, että mitä muuta kyseinen litkun raaka-aineista voisi tehdä?
Voisiko samoja raaka-aineita polttaa puhtaasti ja luoda sähköä sähköautoihin?- synkkäLeikki
ei, vielä, mutta maltillisessa kasvussa. Porvoossa, Roterdamissa ja olisiko ollut Singaporessa keittelevät tätä My:tä eli vielä ei maailma pelastu, mutta mahdollista nopeaankin kasvuun jos lisensoisivat ja ihmisillä halu pelastaa pallo, mutta tätä ei löydy, siis halua...
- mainosarvox
nii ja mitä on tämä eko diisel, vanhastaan on tuttua että kun pudotat tipan litraan , niin johan tulee ekoöljy kerrasta, aivan samoin kun 300 heppaseen bensa bemariin laitetaan naurettava 12 kw ( noin 20 heppaa ) sähköavustin jolla pääseee ihanne olosuhteissa jopa huimat 50 kilometriä niin auto saa sähköautostatuksen ( keskikulutus 2.1 litraa ) 745e 2019 malli.
aikapaljon on Porvoossa nesteen pihalla eläinten raatoja ja vihanneksia kun niistä puristellaan ekoöljyt edes muutemaan porvoolaiseen amiksen rehtorin mainosautoon, saati sitten koko pohjolan ekoteko johtajistolle. ja kuitenkin nämäkin raadot ( kuivat jämät ) poltetaan tulella ja päästöt on sitten jotain mistä ei puhuta, hys hys hys, ja vielä hys.
että tulee näistäkin huima rekkaralli ja rekoissa onkin varmasti juuri tätä ekoteko öljyä , tai eihän niitä raatoja tarvii tuoda mistään jos neste niitä laiduntaa takapihalla, paskantavat ekopaskaa ja syövät ekoheinää ja juovat ekovettä ja talleja lämmitetään ekolämmöllä , vaarallinen lehmän piereskely otetaan talteen ( putki persiissä ) ………. - saastanen
eikös nämä kaikki vaaralliset aineet ole maasta otettu ja sinne palautuvat heti ( lorahtamalla ) tai ilmassa käyden ja siitä pölynä / tuhkana , miten nämä alkuaineet jotka ovat vaarallisia "neutralisoituvat " ihmisen toimesta, siis kertaus maa on täynnä vaarallisia aineita mutta ihminen neutralisoi kaiken ja tämä vaarallinen aine on terveyttä edistävää saapuessaan takaisin maahan ilmasta, kiitos suotimien, tu mitä askaa,
katsokaa miten käy avolouhoksella kun ihminen kerää 1 kilon kultaa harkoksi, vähintään jalkapallokentän verran on maata käännetty "kaatopaikaksi" ja tuhansia litroja vettä muutettu kuravedeksi.
helen sörnäisissä polttaa monta kiloa kivihiiltä kun he valmistavat 1 kilowatin myyntikelpoista sähköä. hiilijälki on energiaksi muutettuna melkoinen alkaen 1 kuokaniskusta kaivoksesta , ottamatta huomioon valtavia esivalmisteluja, että tämä näistä säästöistä, vain olematta paikallaan, tekemättä mitään alkaa ympäristö puhdistumaan, se että laitetaan sakkomaksu saastuttamisesta johtaa siihen , että pitää saastuttaa entistä enemmän että tuon sakkomaksun saa tilille millä maksaa.( rahaa tulee vain tekemällä saastetta ( työtä ) - ruokamulta
yleensäkin valvonta ja määräykset tulevat vuosikymmenen perässä, eli pilkot saasteen pienemmiksi yksiköiksi niin , oho mittarit ( entiset ) näyttää puhdasta kun eivät tunnista uutta saastetta .
ja kun keksit tuotteelle uuden nimen niin nimi puhdistaa ( eko, luomu )
firman eettiset säännöt puhdistaa ehkä eniten .
firmojen omat valvonnat ehkä tohon perään heti .
saastetta on valtavan montaa artikkelia tuotteissa yleensäkin, esin halusaasteen voi muuttaaa melusaasteeksi tai visuaaliseksi saasteeksi, ihan maksujen ja valvontojen mukaan.
näitäkin diiseleitä suunnitellaan auto / moottori valmistajien kanssa posket vastakkain , ja varmasti tulee intressiä kustannuspuolella jatkossakin , ja lopuksi pyydetään nämä pelleministerit paikalle jolle pika kerrotaan satu ja saadaan loppukahveilla leima lappuun seuraavaksi 8-25 vuodeksi.
nämä kaikki raja arvotkin tekee / päättää valmistajat keskenään itse , eiväthän nämä ministerit ym , mitään tietämättömät heinäpäät mitään raja arvoja pystyisi päättämään saati laatimaan.
vasta sitten kun tuossa poltto aineessa voi uida, sitä juoda, ja pakokaasuja hengittää suoraan pakoputkesta , silloin tuote saa nimen puhdas. eihän ihmispaskakaan ole ruokaa.- ArvonlisäverotusHarmi
https://suomimedia.wordpress.com/2018/10/27/ilmastomuutoshuijaus-paljastettu-lupa-verottaa-kansalaisia/
Ydinvoima, Vuotos, Kollaja mukana hallitusohjelmassa. - Kiitos....Neste
Neste, St1 ja BP eivät heti anna sähköjepettäjille periksi.
He kehittävät uutta biodieseliä.
Varokaa rikkaita viherhörhöjä.
- saasteiden_dilemma
Ainakin ensilukemalta tuo https://nestemy.fi/ vaikuttaa kiinnostavalta hankkeelta, mutta avoin kysymys on sen kokoaispäästöt polttoaineen valmistus mukaanlukien.
"Tietämättömät poliitikot ja media ovat saaneet tämän diesel hämmennyksen aikaan. Näyttää kuitenkin siltä, että oikeita asiantuntijoita aletaan kuunnella enemmän ennenkuin tehdään tunnepitoisia isoja virheitä."
Valitettavasti tuo taasen on ihan puhdasta fantasiaa ja toiveajattelua kun otetana huomioon miten mm. monissa EU-maissa poliitikot ovat jo linjanneet konkreettisen polttomoottorivastaisen politiikkansa ja painostaen autovalmstajat jo tekemään suuria tulevaisuuden päälinjauksiana niihin sovittaen.
Laiva on jo kääntynyt suuressa kuvassa, vaikka ekologista autoa ei vielä olla edes innovoitu ja nyt autoteollisuus sidosryhmineen on massiivisesti investoimassa väärälle ja liki vain yhdelle hevoselle, e-autolle.
Samaan aikaa suunnilleen joka tuutista pitkin Eurooppaa tulee puolitotuuksia ja virheellisiä yleistyksiä aiheeseen liittyen, joka perustuu suoranaisen sokeaan sähkäautouskovuuteen, auto joka edelleen nykymuodossaan on suorastaan mega-saastepommi ympäristön jalanjäljeltään.
Norjassa puolet uusista autoista on e-autoja. Tanska ja viimeksi Ruotsi ilmoitti, että uusien polttomoottoriautojen myynti lakkautetaan 2030 ja ko. artikkelin mukaan Ruotsi on jo kymmenes maa, jka on ilmoittanut vastaavasta päätöksestä.
fr-be: https://www.7sur7.be/7s7/fr/1505/Monde/article/detail/3515754/2019/01/21/La-Suede-veut-interdire-les-voitures-neuves-diesel-et-essence-a-partir-de-2030.dhtml
"Countries are announcing plans to phase out petrol and diesel cars. Is yours on the list?"
- https://www.weforum.org/agenda/2017/09/countries-are-announcing-plans-to-phase-out-petrol-and-diesel-cars-is-yours-on-the-list/
"Niin vielä, ilmastomuutoksen tärkein pointti on juuri tuo hiilidioksiin tupruttaminen ilmakehään, johon polttomoottoreiden osalta bensiini on suurin ongelma."
Juuri Brysselin automessujen yhteydessä kävijöitä haastatelleessa TV-uutisissa haastateltu nuori henkilö totesi, että joutuu valitsemaan koleran ja lepran väliltä; bensan CO2 vs. dieselin hiukkas- ym. päästöt (vaikka Euro 6 ja varsinkin sen uusin d-luokka on eri asia kuin vanhat saastepommit).
Perinteisessä dieselmaassa Belgiassa uusien autojen rekitseröinneissä diesel on laskenut vuoden 2017 46%:sta 35%:n vuonna 2018. Bensojen markkinaosuus on nousut 48%:sta 58%:n, kun taannoin diesel oili muistaakseni jopa lähellä 75-80% markkinaosuudessa. Vastaava tilanne Ranskassa ja kaikki tämä mediarummutuksen ja poliitikkojen konkreettisten linjauksien seurauksena.- saasteiden_dilemma
Niin, edelliseen ja Belgian tilanteeseen esimerkkinä todettakoon, että siellä melko tuoreitakin käytettyjä dieseleitä on nyttemmin vaikea jällenmyydä ja niiden / saman dieselin arvo on laskenut vuodessa 11%. Autoliikkeet laskevat normaalisti niiden kierroksi kaksi kuukautta, mutta nyt niillä on peräti _neljän kuukauden varastot_ ja joka ainoa varastoitu auto kustantaa kesimäärin noin 840 euroa.
Autoliikkeet ovat alkaneet viedä ko. autoja Espanjaan ja Portugaliin saakka, jossa nille on edelleen kysyntää. Kuitenkin vaikkapa Barcelona on jo ilmoittanut keskustansa olevan avoin vain ns. puhtaille autoille pvm. x alkaen (en muista pvm) enkä ole saanut luettavakseni tarkempaa määritystä tuolle puhtaiden autojen luokitukselle ko. tapauksessa. - SähköpulaValtavaksi
Stadissa ei ole yhtään sähkötaxia ajossa.
Mieti Viherpeippo sitä.
Kaksi uutta ydinvoimalaa heti tarvitaan mielettömään sähköhämäykseen. - HinaukseenWiduddaa
Akku ei nyt pakkasella ota virtaa kuin puolet,, vastaan.
- RMB54
SähköpulaValtavaksi kirjoitti:
Stadissa ei ole yhtään sähkötaxia ajossa.
Mieti Viherpeippo sitä.
Kaksi uutta ydinvoimalaa heti tarvitaan mielettömään sähköhämäykseen.Tuskin nämä viherpiipertäjä-kansanedustajat Niinistön ja Toivolan johdolla katsovat auton taakse löytyykö pakoputkea. Kyllä se on heillekin aivan sama vaikka taksi käytäisi häkäpönttöä tai jäteöljyä kunhan pääsevät etenemään kansan piikkiin.
"Minähän en kävele kun pääsee yhteiskunnan varoilla paikasta toiseen."
- eiuuttavoiostaa
https://www.ampparit.com/haku?q=diesel
ostat dieselauton missä arvo heti nolla?- Kehitys..Kehittyy
Shellin 40 vuoden kehitystyön tuloksena syntyi GTL (gas-to-liquid), nesteytetystä maakaasusta tehty huippuluokan polttoaine. GTL:ää sisältävä Shell Diesel palaa puhtaammin, pitää moottorin puhtaana ja antaa välitöntä suorituskykyä.
GTL:ää sisältävä Shell Diesel on maailmanluokan diesel, joka perustuu Shellin yli 40 vuoden kehitystyöhön. Sen tuloksena on syntynyt GTL-teknologia, jonka pohjalta GTL Diesel on valmistettu. Shell Dieselin lisäaineistus on globaalin Shellin kehittämä ja se on käytössä vain Shellissä.
Tämä uusi tuote sopii jokaiselle Lappia myöden. - Diesel.Paras.Hyötysuhde
Direktiivi estää yksittäisten jäsenmaiden bensa- ja dieselautojen kieltämisen kokonaan
MT PlusTiede & tekniikka06:00 BRYSSEL Maria Pohjala
EU:n sisämarkkinasäännöt estävät, että polttomoottoriautoista luovuttaisiin yksittäisissä jäsenmaissa. Sitä varten tulisi hakea yksimielinen poikkeuslupa. - ggv1z3
toivottavasti saisi kieltää sähköautot ja Toyotat vaikkapa ihmisoikeusrikkomuksen takia
- HelvkallisMyriiseli
ST1 Antonen kertoo Kauppalehdessä
"St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen esittää keinoiksi hiilinielujen kehittämistä ja polttoaineen valmistusta ilmakehään karanneesta hiilestä.
St1:n Mika Anttonen myöntää sen silmää räpäyttämättä.
Maailma ei pelastu sähköautoa ajamalla, vaihtoehtoisia polttoaineita käyttämällä eikä vetyautoon uskomalla.
”Mydiesel ei tähän hätään auta”, Anttonen kiteytti Kauppalehden ja Alma Median järjestämässä ensimmäisessä autoilun ja liikkumisen innovaatioseminaarissa Helsingissä.
Anttosen mukaan tarvitaan huomattavasti järeämpiä keinoja: on sidottava ilmakehään jo karanneita hiilimääriä takaisin maahan. Ja paljon.
Vuodesta 1959 aloitettujen mittausten perusteella maapallon ilmakehään on karannut 180 miljardia tonnia hiiltä. Siinä syy kiivaasti etenevään ilmastonmuutokseen.
Ilmakehän nykytilaa hän vertaa kukkuroilleen täytettyyn vesilasiin.
”Ihmiset kuvittelevat kykenevänsä kaatamaan lasiin loputtomiin vettä. Mutta kun reuna tulee vastaan on mietittävä, millä keinolla saadaan pohjaan muutama reikä, että sinne mahtuu jälleen hieman enemmän vettä”, Anttonen kuvailee.
Ilmakehän hiilidioksiditaseen vajottamiseksi hän esittää kahta reseptiä. Toinen on hiilinielujen kehittäminen, joka käytännössä tarkoittaa suurten hiilidioksidia sitovien metsäalueiden istuttamista.
”Olisi löydettävä mahdollisimman ihanteelliset olosuhteet, joissa metsä kasvaa nopeasti ja läpi vuoden, jolloin se myös kykenee sitomaan hiilidioksidia mahdollisimman tehokkaasti”, Anttonen sanoo.
Toisena keinona hän mainitsee polttoaineen valmistuksen ilmakehään karanneesta hiilestä.
”Tässä tapauksessa polttoaine korvaisi samalla maasta pumpattavia polttoaineita”, hän sanoo
Hänen mielestään paras tapa olisi perustaa globaali hiilipörssi, jossa hiilidioksidin tuottaja maksaa hiilidioksidin sitojalle siitä, että hiiltä saadaan poistettua ilmakehästä.
”Hiilipörssissä päästöjä aiheuttavat fossiilisen energian yhtiöt velvoitetaan joko vähentämään bensamyyntiä tai maksamaan hiilinieluja, jotka imevät hiilen ilmakehästä takaisin maahan”, hän kuvailee.
Anttonen korostaa pitävänsä tärkeänä myös nykyisten hiilidioksidipäästöjen leikkaamista. Hänen lahjomaton sanomansa on, että tämä ei yksin riitä, ei alkuunkaan.
”Meidän täytyy muistaa, että olemme ikävällä tavalla naimissa raakaöljyn kanssa. Öljynkulutuksen kasvuluvut ovat dramaattisia eikä muutos tapahdu käden käänteessä”, hän sanoo.
”Jos ajatellaan, että vuoteen 2030 mennessä meillä olisi 800 miljoonaa sähköautoa, se leikkaisi öljynkulutusta 7,3 miljoonalla barrelilla”, Anttonen otti esimerkin.
”Nykyisellä kulutuksen nousulla tämä määrä kurotaan umpeen neljässä vuodessa.”
Anttonen ei jätä arvailujen varaan miten käy, mikäli nykymeno jatkuu.
Maapallon keskilämpötila on hänen mukaansa karkaamassa pikemminkin 3,5 asteeseen kuin talttumassa ihmiskunnan havittelemaan 1,5 asteen nousuun esiteollisesta ajasta."- YdinsähköäVentataan
Sähköauton oikosulun uhreja yli 50 viime vuonna Usassa.
Sähköhuijaus on maailmanlaajuista, paitsi Kiinassa ja Intiassa.
Sähkövoimalinjat punaisena vime yönä, tuonti mielettömän suurta.
Sähköhuijaus widuddaa.
- dieseljuntti
Kannattaa katsoa maikkarin nettiuutiset. Uusien dieselien typpipäästöt todella pieniä. Mersu puhaltanut nollat. Jos vielä tässä toimivaa sähkö tms. ratkaisua odotellessa meinataan autoilla, niin puhtainta se on dieselillä. Edelleenkin hiilidioksiidi päästöissä diesel on ylivoimaisesti puhtaampi kuin bensiini. Tulossa vaalitapahtumia turuille ja toreille. Kertokaa tätä viestiä myös näille edskuntaan halajaville, saadaan oikeaa tietoa uusille päättäjille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1621552Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271502Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701338Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2241236- 1281125
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3261085Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda1661064Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3091024- 781016