Lähetyshiippakunta eli Luthersäätiön seurakunnat ovat vahvassa kasvussa. Kristinusko ei onneksi häviä, vaan muuttaa muotoaan. Uusia pieniä Raamattu-uskollisia seurakunita syntyy eri puolille maata mm. Utsjoelle. One Way Mission seurakuntia on myös jo lähes 20 ja tahti kiihtyy huimasti.
Lähetyshiippakunnan uusi nousu
85
703
Vastaukset
Tuo oli aprillipila väärään aikaan.
Lähetyshiippakunta yrittää pitää kynsin hampain itsensä kiinni Evl-kirkossa, joka on sysännyt sen ulos ja joutuvat nyt saarnaamaan taivasalla, ellei joku päästä tiloihinsa.
Heidän kanssaan riitelevän One Way Missionin lyhkänen tie on jo noussut pystyyn.
Mikähän noilla äärikristityillä pikkulahkoilla on kun eivät tule toimeen keskenään.- Näinseasiaon
Peku taitaa nyt puhua sellaista mistä ei tiedä mitään. Lähetyshiippakunta ei ole millään tavalla kiinni kirkossa tai sen rakenteessa vaan muodostaa oman evankelisluterilaisen kirkkokuntansa. Se ei saa rahoitusta kirkolta eikä sillä ole verotusoikeutta, se ei myöskään käytä kirkon tiloja, vaan sillä on jo lähes koko Suomen kattava seurakuntaverkosto joka kasvaa huimaa vauhtia, niin että monilla paikkakunnilla messuissa kävijöitä on tullut niin paljon että on pitänyt ruveta järjestämään kaksi messua pyhisin. Lähetyshiippakunta vihkii ja palkkaa kaiken aikaa lisää pappeja palvelukseensa, jotka ovat suorittaneet teologian maisterin tutkinnon ja ovat tunnustavia, uskovaisia pappiskandidaatteja.
Ja vielä viimetteeksi; Lähetyshiippakunta ei kokoonnu taivasalla eikä kodeissakaan, vaan nkaikilla niillä paikkakunnilla joissa on säännöllistä messutoimintaa, on oma pappi jajoko vuorattu tai oma rukoushuone ja toimitilat. Ainoastaan sellaisilla paikkakunnilla joissa ei vielä ole monia perheitä LHPKlaisia, kokoonnutaan kodeissa, mutta kirkko kasvaa koko ajan.
Se että monet Lähetyshiippakuntaan menneet eivät ole eronneet kansankirkosta, ei tarkoita että LHPK olisi mitenkään kytköksissä kirkkoon. Päinvastoin: ne jäösenet jotka eivät ole vielä eronneet kirkosta, maksavat täyttä kirkollisveroa kirkkoon vaikka kirkko ei heille mitään annakaan, vaan potkii persuuksille ja puhuu pahaa heistä minkä ehtii.
Erityisen ilahduttavaa on että Lähetyshiippakunnan messuissa on huomattava osa lapsia ja nuoria mukana, kun taas esim. Helsingin hiippakunnan kirkoissa messuissa on pääasiassa eläkeiän jo ylittäneitä ihmisiä ja heitäkin vain muutamia. Papit saarnaavat tyhjille seinille valtavissa temppeleissään kun taas jo yhdessä LHPK:n messussa on enemmän osanottajia kuin kolmessa-neljässä Helsingin hiippakunnan järjestämässä messussa yhteensä.
Siinä vähän faktaa. Voi olla että Pekku toivoisi asian olevan noin kuten aiemmassa vietissään esittää mutta se on toiveajattelua. - Eenokki12
Näinseasiaon kirjoitti:

Siinä vähän faktaa. Voi olla että Pekku toivoisi asian olevan noin kuten aiemmassa vietissään esittää mutta se on toiveajattelua.Lähetyshiippakunta ei erota yhteydestään ketään joka maksaa homokirkolle veroa. Heillä on oikeus ja lupa tulla kuulemaan Jumalan sanaa kuten kaikilla muillakin. Kirkosta eroaminen on vapaaehtoista ei vapaaehtoista pakkoa ja tämä ero on lahkojen ja lähetyshiippakunnan välillä. Ihmisten erottaminen ja orjuuttaminen ja valehteleminen ovat ateistien ja heidän kaltaisten lahkolaisten mielipiteiden mukaista, mutta lähetyshiippakunta kasvaa kunhan se pysyy sanan ja sakramenttien parissa opettaen oikein, luopumatta piiruakaan opista joka on Jumalan.
Eenokki12 kirjoitti:
Lähetyshiippakunta ei erota yhteydestään ketään joka maksaa homokirkolle veroa. Heillä on oikeus ja lupa tulla kuulemaan Jumalan sanaa kuten kaikilla muillakin. Kirkosta eroaminen on vapaaehtoista ei vapaaehtoista pakkoa ja tämä ero on lahkojen ja lähetyshiippakunnan välillä. Ihmisten erottaminen ja orjuuttaminen ja valehteleminen ovat ateistien ja heidän kaltaisten lahkolaisten mielipiteiden mukaista, mutta lähetyshiippakunta kasvaa kunhan se pysyy sanan ja sakramenttien parissa opettaen oikein, luopumatta piiruakaan opista joka on Jumalan.
Eikö hellari sisaret ja veljet ole sinulle veljiä ja sisaria Jeesuksessa🤔❓
Jos eivät ole niin millä perustella pidät luterialsia ainoina oikeaoppisina❓Eenokki12 kirjoitti:
Lähetyshiippakunta ei erota yhteydestään ketään joka maksaa homokirkolle veroa. Heillä on oikeus ja lupa tulla kuulemaan Jumalan sanaa kuten kaikilla muillakin. Kirkosta eroaminen on vapaaehtoista ei vapaaehtoista pakkoa ja tämä ero on lahkojen ja lähetyshiippakunnan välillä. Ihmisten erottaminen ja orjuuttaminen ja valehteleminen ovat ateistien ja heidän kaltaisten lahkolaisten mielipiteiden mukaista, mutta lähetyshiippakunta kasvaa kunhan se pysyy sanan ja sakramenttien parissa opettaen oikein, luopumatta piiruakaan opista joka on Jumalan.
"Lähetyshiippakunta ei erota yhteydestään ketään joka......"
Eunukki on ihan oikeassa.
Lähetyshiippakunta ihan pyrkii roikkumaan kirkossa loisena kynsin hampain.
Lähetyshiippakunnan pastorit yksi toisensa jälkeen potkaistiin ulos Evl-kirkosta ja se potkiminen jatkuu varmaan vieläkin.
He eivät alussa tajunneet, etteivät saa kirkosta mitään mukaansa.
Meni palkanmaksaja ja kirkon tiloihinkaan heitä ei päästetä.
Siksi he onnettomina kädet ojossa yrittävät hamuta sitä, minkä ovat menettäneet.
Sleyläiset tietää heidän kohtalon, eivätkä halua itselleen samaa kohtaloa, niinpä heidän on pokkuroitava liberaalien edessä.- Eenokki12
Pe.ku kirjoitti:
"Lähetyshiippakunta ei erota yhteydestään ketään joka......"
Eunukki on ihan oikeassa.
Lähetyshiippakunta ihan pyrkii roikkumaan kirkossa loisena kynsin hampain.
Lähetyshiippakunnan pastorit yksi toisensa jälkeen potkaistiin ulos Evl-kirkosta ja se potkiminen jatkuu varmaan vieläkin.
He eivät alussa tajunneet, etteivät saa kirkosta mitään mukaansa.
Meni palkanmaksaja ja kirkon tiloihinkaan heitä ei päästetä.
Siksi he onnettomina kädet ojossa yrittävät hamuta sitä, minkä ovat menettäneet.
Sleyläiset tietää heidän kohtalon, eivätkä halua itselleen samaa kohtaloa, niinpä heidän on pokkuroitava liberaalien edessä.Saattaisivat estää Pekun läsnäolon kokouksissaan perustellen sitä homoseksualismilla, ateismilla ja tietysti Jumalan pilkasta. ps. rakastaako Peku homoja ateistin intohimolla?
- Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
"Lähetyshiippakunta ei erota yhteydestään ketään joka......"
Eunukki on ihan oikeassa.
Lähetyshiippakunta ihan pyrkii roikkumaan kirkossa loisena kynsin hampain.
Lähetyshiippakunnan pastorit yksi toisensa jälkeen potkaistiin ulos Evl-kirkosta ja se potkiminen jatkuu varmaan vieläkin.
He eivät alussa tajunneet, etteivät saa kirkosta mitään mukaansa.
Meni palkanmaksaja ja kirkon tiloihinkaan heitä ei päästetä.
Siksi he onnettomina kädet ojossa yrittävät hamuta sitä, minkä ovat menettäneet.
Sleyläiset tietää heidän kohtalon, eivätkä halua itselleen samaa kohtaloa, niinpä heidän on pokkuroitava liberaalien edessä.Lhpk on oma kirkko ja sillä ei ole yhteyttä kansankirkkoon . Lhpk kasvaa Suomessa ja seurakuntien määrä lisääntyy ehkä nopeimmin kuin mikään muu kirkko Suomessa . Seurakunnan aktiviisuus lhpk sisällä on Suomessa poikkeuksellista ja lapsiperheiden määrä kasvaa kuten nuorison määrä.
- Anonyymi
Eenokki12 kirjoitti:
Saattaisivat estää Pekun läsnäolon kokouksissaan perustellen sitä homoseksualismilla, ateismilla ja tietysti Jumalan pilkasta. ps. rakastaako Peku homoja ateistin intohimolla?
Rakastaa toki.
- Anonyymi
usko.vainen kirjoitti:
Eikö hellari sisaret ja veljet ole sinulle veljiä ja sisaria Jeesuksessa🤔❓
Jos eivät ole niin millä perustella pidät luterialsia ainoina oikeaoppisina❓Et saa vastauksia.
- Anonyymi
Pe.ku kirjoitti:
"Lähetyshiippakunta ei erota yhteydestään ketään joka......"
Eunukki on ihan oikeassa.
Lähetyshiippakunta ihan pyrkii roikkumaan kirkossa loisena kynsin hampain.
Lähetyshiippakunnan pastorit yksi toisensa jälkeen potkaistiin ulos Evl-kirkosta ja se potkiminen jatkuu varmaan vieläkin.
He eivät alussa tajunneet, etteivät saa kirkosta mitään mukaansa.
Meni palkanmaksaja ja kirkon tiloihinkaan heitä ei päästetä.
Siksi he onnettomina kädet ojossa yrittävät hamuta sitä, minkä ovat menettäneet.
Sleyläiset tietää heidän kohtalon, eivätkä halua itselleen samaa kohtaloa, niinpä heidän on pokkuroitava liberaalien edessä.Lhpk kasvava luterilainen kirkko . Joka haluaa pysyä apostolien opetuksessa . Seurakuntia tällä hetkellä Suomessa 45kpl . Yhteistyö kirkkoja muualla maailmalla . Avoin ja netin välityksellä suurin saarna ja opetus puheiden määrä ja erilaisissa kanavissa ja oma podcast ”studio Krypta”
- Anonyymi
Pekulla ei helluntailaisena ole oikein tieto halussa . Lhpk on oma kirkko . Seurakuntia liki 50 Suomessa tällä hetkellä . Riitaa ei ole one Way missioon kanssa kun ei ole yhteyttä siihen liikkeeseen . Lhpk on luterilaiseen raamatulliseen tunnustukseen nojautuva luterilainen kirkko , johon jäseniä tulee kaikista seurakunnista ja ihan pystymetsästä joilla ei ole kotia vaan jäsenyys .
- iloinen.asia
Uskovat ovat löytäneet oikeita seurakuntia.
Mitä tämä vahva kasvu ihan lukuina sitten on?
Kerrohan.- Eenokki12
Sisäpiirin tieto riittää, tuskin sitä löydät mediasta tai h-kirkosta.
- yksinkertainenjovain
ai kaipaa vastauxen taas kerran !
Eenokki12 kirjoitti:
Sisäpiirin tieto riittää, tuskin sitä löydät mediasta tai h-kirkosta.
Eli ei siis ole mitään faktoja tuon "tiedon" osoittamiseksi oikeaksi.
- Eenokki12
Lähetyshiippakunta ei ilmoita sisäpiiritietoja pakanoille ja jumalattomille ihmisille. Kunhan kuulijoita on niin paljon että jalkapallokentille pitää kokoontua kuulemaan Jumalan sanaa ja homokirkon kauhistuksia. Ja sinä pakana mene kuulemaan sanaa ja kysele sieltä niin voit vaikka tulla uskoon jos mahdollista?

Eli voivat kertoilla ihan mitä vaan "kasvu"lukuja. Ei tuollaisilla "kasvu"väitteillä siis ole mitään merkitystä jos niitä ei voida osoittaa todeksi.
- niinsenäkyy_
Kyllä, jumalanpalveluksissa kävijämäärät ovat kasvaneet reilusti.
niinsenäkyy_ kirjoitti:
Kyllä, jumalanpalveluksissa kävijämäärät ovat kasvaneet reilusti.
Ja esität varmaan ne faktat ja luvut joihin tuo perustuu. No?
- Näinseasiaon
niinsenäkyy_ kirjoitti:
Kyllä, jumalanpalveluksissa kävijämäärät ovat kasvaneet reilusti.
Niin, ja pitää ottaa myös homioon Luther-säätiön/ LHPK:n lyhyt historia. Muutaman vuosikymmenen aikana se on kasvanut tyhjästä koko Suomen kattavaksi seurakuntien verkostoksi ja palkannut kymmeniä pappeja palvelukseensa.

ALoittajan väite oli tämä:
"Lähetyshiippakunta eli Luthersäätiön seurakunnat ovat vahvassa kasvussa."
Lukuja pöytään nyt vaan tästä väitetystä kasvusta.- Näinseasiaon
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Ja esität varmaan ne faktat ja luvut joihin tuo perustuu. No?
Mikä velvollisuus minulla on sinulle tietoa etsiä?
- Öööööö
Näinseasiaon kirjoitti:
Mikä velvollisuus minulla on sinulle tietoa etsiä?
Aivan.
Näinseasiaon kirjoitti:
Mikä velvollisuus minulla on sinulle tietoa etsiä?
Jos esittää väitteen se pitäisi pystyä osoittamaan oikeaksi. No, sinä et siis pysty. KUten ei aloittajakaan.
Näinseasiaon kirjoitti:
Mikä velvollisuus minulla on sinulle tietoa etsiä?
Jos et halua että sinua uskotaan, ei tietysti mikään. Jostain olit kuitenkin sinäkin tuon informaation saanut ja varmaan ihan etsimättä.
Fundisuskovaisen oma sana on täällä valitettavasti vajonnut luotettavuudeltaan nulliteettiin. Mietipä miksi. Peiliinkin saa vilkuilla.RepeRuutikallo kirjoitti:
Jos et halua että sinua uskotaan, ei tietysti mikään. Jostain olit kuitenkin sinäkin tuon informaation saanut ja varmaan ihan etsimättä.
Fundisuskovaisen oma sana on täällä valitettavasti vajonnut luotettavuudeltaan nulliteettiin. Mietipä miksi. Peiliinkin saa vilkuilla.Tuntuu hullulta kehua laitoksia, joihin kuuluu alle promille suomalaisista.
- Anonyymi
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Eli voivat kertoilla ihan mitä vaan "kasvu"lukuja. Ei tuollaisilla "kasvu"väitteillä siis ole mitään merkitystä jos niitä ei voida osoittaa todeksi.
Seurakuntien määrä 45kpl ja tiedottamisesta olisi muilla oppia koska se on avointa . Lisäksi puheita ja saarnoja löytyy useita satoja .
Pyhän Sydämen kappeli on ainakin ihan täynnä joka sunnuntai. Kymmenet ihmiset joutuvat jopa seisomaan🤓
- tietämättömälle
Ne on Sleyn tilaisuuksia, eikä Lähetyshiippakunnan.
Se on Sleyn kirkko. tietämättömälle kirjoitti:
Ne on Sleyn tilaisuuksia, eikä Lähetyshiippakunnan.
Se on Sleyn kirkko.Niin on. Yhtäkaikki samaa tunnustuksellista luterilaisiutta 😉
usko.vainen kirjoitti:
Niin on. Yhtäkaikki samaa tunnustuksellista luterilaisiutta 😉
Lähetyshiippareille ei kuitenkaan Sley kelvannut psykedeeliseksi kodiksi.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Lähetyshiippareille ei kuitenkaan Sley kelvannut psykedeeliseksi kodiksi.
Nyt kirjoittaja ei tunne kirkon. ja herätysliikkeen eroa . Herätysliikkeet kuuluvat kansankirkkoon ja lhpk on omakirkko. Heillä on omat piispat ja pastorit jotka määräävät suunnan
- Metsä.on.paras.Kirkko
Nyt metsä kirkkoni olla saa, voin siellä kuunnella oravaa.
- Parasta.minulle
Tästä löytyy lisätietoa aiheesta:
http://Jeesus-on-Herra.com/tietoa-meista/Aika hauskoja nuo Jeesus on herra-lahkon saarnat netissä.
Heppu saarnaa salissa jossa ei ole auinuttakaan kuulijaa.
Sen näkee selvästi, kun hän laitaa kameran päälle, kävelee pöydän taakse ja alkaa saarnaamaan.
Koko aikana ei kuulu salista muuta hiiskausta.
Sitten kävelee kameran taakse ja napsauttaa sen pois päältä.- oiajatuksia
Pe.ku kirjoitti:
Aika hauskoja nuo Jeesus on herra-lahkon saarnat netissä.
Heppu saarnaa salissa jossa ei ole auinuttakaan kuulijaa.
Sen näkee selvästi, kun hän laitaa kameran päälle, kävelee pöydän taakse ja alkaa saarnaamaan.
Koko aikana ei kuulu salista muuta hiiskausta.
Sitten kävelee kameran taakse ja napsauttaa sen pois päältä.voi peku hyvä kun eiole tarkoituskaan että siellä olisi filmintekoaikana ketään, sinäkin kirjoitat nettiin noita juttujasi melkein vaan yksin, ei ole yleisöä siellä selän takana eikä edessä, eiköoleihme !!
- näinköon
Lähetyshiippakunta kokoontuu pääasiallisesti adventtikirkoissa eri puolilla maatamme, koska adventistit ovat avanneet oven vainotuille uskonveljilleen.
- pientä.puuhastelua
"Lähetyshiippakunnan jäsenmäärä vuosittain
Vuosi Järjestäytyneet seurakunnat Jäsenmäärä yhteensä
2013.....25...……………………………………….. 1 473
2014.....28...……………………………………….. 1 668
2015.....30...……………………………………….. 1 792
2016.....32...……………………………………….. 1 842
2017.....32...……………………………………….. 1 952 "
Ei tuossa nyt mitään valtavaa kasvua ole havaittavissa.- cxb_
25% kasvua neljässä vuodessa pelkästään jäsenmäärässä. Tilaisuuksissa kävijöissä se kertoo 100%:n kasvusta.
evl.kirkko on rankasti miinusmerkkinen molemmissa. - pientä.puuhastelua
cxb_ kirjoitti:
25% kasvua neljässä vuodessa pelkästään jäsenmäärässä. Tilaisuuksissa kävijöissä se kertoo 100%:n kasvusta.
evl.kirkko on rankasti miinusmerkkinen molemmissa.Lähetyshiippakunnan jäsenmäärä on vain 0,05% kirkon jäsenmäärästä.
Se onkin pelkkä kirppusirkus satiaisen karvoissa kirkkoon verrattuna. ""Lähetyshiippakunnan jäsenmäärä vuosittain"
Tuleepa kalliiksi jäsenille.
Tein pikaisen laskutoimituksen, kun lähetyshiippakunnalla on yli 30 pastoria.
Tarkoittaa sitä että pelkästään pastoreiden palkkoihin menee noin 1000 euroa jäsentä kohti vuodessa.
Evl-kirkossa samalla tavalla laskettuna pastoreiden palkkoihin menee 30 euroa jäsentä kohti vuodessa.
Pastoreiden palkkoihin menee siis noin 33-kertainen määrä.
Muut kulutkin voi sitten laskea kertoimella 33, joten jäsentä kohti lähetyshiippakuntaan kuuluminen maksaa noin 10 000 euroa vuodessa.
Lähetyshiippakunnalla ei ole juurikaan omia tiloja, niin siitä aiheutuu vielä tuon päälle kustannuksia.Pe.ku kirjoitti:
""Lähetyshiippakunnan jäsenmäärä vuosittain"
Tuleepa kalliiksi jäsenille.
Tein pikaisen laskutoimituksen, kun lähetyshiippakunnalla on yli 30 pastoria.
Tarkoittaa sitä että pelkästään pastoreiden palkkoihin menee noin 1000 euroa jäsentä kohti vuodessa.
Evl-kirkossa samalla tavalla laskettuna pastoreiden palkkoihin menee 30 euroa jäsentä kohti vuodessa.
Pastoreiden palkkoihin menee siis noin 33-kertainen määrä.
Muut kulutkin voi sitten laskea kertoimella 33, joten jäsentä kohti lähetyshiippakuntaan kuuluminen maksaa noin 10 000 euroa vuodessa.
Lähetyshiippakunnalla ei ole juurikaan omia tiloja, niin siitä aiheutuu vielä tuon päälle kustannuksia.Tein minäkin taannoin noita laskelmia, ja siltähän tuo näyttää että jostain sataa kultahippuja kuten takavuosina Koiviston Makelle. Muuten ei tilit täsmää eikä pastorit voi saada palkkojaan.
Tietysti on hienoa että Herra kerrankin huolehtii omistaan. Talouden ehtojen fluorisoivassa valossa nuo todelliset omat ovat Suomessa juurikin 1900 lähetyshiippakuntalaista.cxb_ kirjoitti:
25% kasvua neljässä vuodessa pelkästään jäsenmäärässä. Tilaisuuksissa kävijöissä se kertoo 100%:n kasvusta.
evl.kirkko on rankasti miinusmerkkinen molemmissa.Lähes nollasta saadaan tunnetusti suurimmat kasvuprosentit. Ensimmäisen vauvan syntyessä perheen lapsiluvun kasvuprosentti on ääretön ja toisenkin kohdalla 100. Kyllä lähetyshiippareitten määrä on surkean pieni ja nähtävässä tulevaisuudessa sellaisena myös pysyy.
Fundisuskovaisuuteen kuuluu nähdä itsensä tärkeänä osana Jumalan suunnitelmaa ja oma porukka ainakin jollain mittarilla nyt suurempana kuin ennen, ja mikäpä olisikaan näppärämpää kuin laskeskella tilaisuuksissa kävijöitä, joiden määrää kukaan ei voi mistään tarkistaa.>Ei tuossa nyt mitään valtavaa kasvua ole havaittavissa.
Koko kasvu selittynee toiminnan maantieteellisellä laajenemisella. Entisiltä toimintapaikkakunnilta löytyy tuskin kasvua lainkaan. Potentiaalisia jäseniä ei tällaisellekaan fundislahkolle nyt vain enää ole kuin erittäin vähän. Suhteellisesti eniten heitä tässäkin tapauksessa on näivettyvällä maaseudulla.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Ei tuossa nyt mitään valtavaa kasvua ole havaittavissa.
Koko kasvu selittynee toiminnan maantieteellisellä laajenemisella. Entisiltä toimintapaikkakunnilta löytyy tuskin kasvua lainkaan. Potentiaalisia jäseniä ei tällaisellekaan fundislahkolle nyt vain enää ole kuin erittäin vähän. Suhteellisesti eniten heitä tässäkin tapauksessa on näivettyvällä maaseudulla.Tilaston mukaan kävijöitä messuissa 2017 on keskimäärin 47 hlöä. Seinäjoella, Helsingissä ja Porissa suurimmat luvut eli noin sadan kieppeillä. Helsingissä ja Porissa pientä laskua edelliseen vuoteen ja Seinäjoella riikkistä nousua.
- fhjcvn
Siirtolapuutarha kirjoitti:
Tilaston mukaan kävijöitä messuissa 2017 on keskimäärin 47 hlöä. Seinäjoella, Helsingissä ja Porissa suurimmat luvut eli noin sadan kieppeillä. Helsingissä ja Porissa pientä laskua edelliseen vuoteen ja Seinäjoella riikkistä nousua.
Saanko linkin tilastoon?
fhjcvn kirjoitti:
Saanko linkin tilastoon?
- eikö.kehdata.kertoa
Siirtolapuutarha kirjoitti:
Onko sinulla evl.kirkkosta sama tilasto?
eikö.kehdata.kertoa kirjoitti:
Onko sinulla evl.kirkkosta sama tilasto?
Ei ole, koska ei ollut ketjussa keskustelun aiheena. Pienellä coogletuksella varmaan löydät tilastot, jos vertailu sinua kiinnostaa.
- Lslslsl
Siirtolapuutarha kirjoitti:
Ei ole, koska ei ollut ketjussa keskustelun aiheena. Pienellä coogletuksella varmaan löydät tilastot, jos vertailu sinua kiinnostaa.
Ne luvut ovat niin säälittäviä, että tuskin niitä edes on julkaistu......
Lslslsl kirjoitti:
Ne luvut ovat niin säälittäviä, että tuskin niitä edes on julkaistu......
Kyllä ne löytyvät, kunhan vain viitsit hakea.
Noin joka kolmas päivä meidän 5.5 miljoonaisesta väestöstämme yksi henkilö liittyy jäseneksi.
- Anonyymi
Jäseniä vuonna 2023 oli 2600, eli kasvu on hidastunut keskimäärin sadan hengen tasolle vuodessa.
Lähetyshiippailija
Mietin tässä vain, että miksi joku juutalainen lehettäisi vieraat levittämään juutalaisvihamielistä oppia, onko sillä joku pelastava vaikutus tekijälle ?
Jos tuon lähetyskäskyn onkin kirjoittanut joku juutalaisvihamielinen ja pistänyt kierouttaan juutalaisen sanaksi, olettaen, että käskylle tulisi enemmän painoarvoa.
Tietysti, jos ajatellaan niin, että hyvä lupaus on vain vikauhrille, ja juutalaisista tehdään tässä se vikauhri, niin onhan sillä pelastava vaikutus heille, loppupeleissä, mutta ei sillä ole tekijälle.Luthersäätiö on kuin entinen Anttilan postimyynti. Kaunis kuvasto naisten tissiliiveistä, mutta vähän käyttöä. Ei oikein myy, kun jengi luottaa kirkkoon vielä kuin osuuskauppaan, josta kaikille on kuitenkin perustarpeisiin riittävästi. Ei se pelastuskaan niin kummoisia vaadi.
- Tervetuloatutustumaan
Pienempi ja toimivampi on paljon parempi kuin suuri ja mitäänsanomaton turha byrokraatti.
One Way Mission ja Luthersäätiön seurakunnat ihan ok ! - lähetyshiippariko
Tulevana sunnuntaina ensimmäisen kerran Lähetyshiippakunnan messuun. Luther-säätiötä olen pitänyt tiukkapipojen paikkana, mutta toisaalta kirkko alkaa olla turhan sekulaarinen. Vielä viimevuonna en eronnut kirkosta. Ehkä tänävuonna, jos uusi uskovien yhteisö löytyy. Liikehdintää tuntuu olevan suuntaan jos toiseen.
- LHPKn.elefantti.hihii
Lähetyshiippakunnan uusi norsu.
- Pispa
Ei ole itsestään selvää että kaikissa lhpk.n seurakunnissa on asiat hyvin.
Pappina voi olla narsistinen itsevaltias ja seurakuntalaiset voivat pahoin. - tervemenoa
Jos lähetyshiippakunta erottaisi jonkun, ensimmäisenä olisi varmaan Näinseasiaon. Ei kukaan ole antanut niin vastenmielistä kuvaa firmasta.
- Anonyymi
Veikkaan, että hänen asiansa eivät ole hyvin.
- Anonyymi
On väärin ajatella että hiippakunta on jäsenille vain opillisesti vanhoollisempi kopio kirkosta.Eroja on,ei voi liittyä entterin painalluksella vaikka edellisestä niin voikin erota henkilö täytyy tuntea ja uskovaiseksi todeta,jäsenillä täyty olla valmius aktiivitoimintaan,jäsen voidaan erottaa epäsovinnaisen elämäntavan johdosta,Vaatimukset kuulostavat herätysliikkeisiltä,siksi yleinen näkemys luttersäätiöstä mutkattomasta vaihtoehtona maallistuneelle kirkolle on väärä.Tiedän nämä olenhan jäsen.
- Anonyymi
Evl kirkko ei tarjoa uskoville mitään.
- Anonyymi
Tuo kaksoisjäsenyys on mahdollinen ja sen myötä tulo esim ehtoolliselle,koska ei ole rekisteröitynyt uskonnolliseksi yhteisöksi,oma itsenäinen kirkkonsa se silti on.Laki kun ilmeisesti on palapeli josta voi yhdistellä sopivan kokoonpanon,etua nykytilasta varmasti on kuinkas muuten.Ei ole tietoa päätöksestä yhdyskunnaksi rekistöröimiseksi,keskustelua siitä on ollut.Rivijäsenenä ja sukulaisyhteyksien vuoksi ylimpään johtoon uskon omaavani ajantasaista sitä tietoa joka on yleisölle tarkoitettukin.Hiippakunnan liepeillä voi hääriä ilman jäsenyyttäkin, mutta se varsinainen jäsenyys edellyttää tiettyä sitoutumista ja henkilön todentamista syvemmin hengelliseksi kuin kansan syvä rivi.Siksi vaikka tahosta on kansankirkon maallistumisen vaihtoehdoksi, voidaan kysyä missä määrin koska on helpompi vastustaa maallistumista ilman syvempää seurakunta yhteyttä kuin sen kanssa.
- Anonyymi
Näkyykö Lhpk:ssa jäsenten eri taustat? Siellähän on porukkaa tietääkseni viidesläisiä, evankelisia ja esikoislestadiolaisia ainakin.
- Anonyymi
Luthersöötiö on ainoa Suomen seurakunnista missä jäsen- ja kävijämäärä kasvaa.
- Anonyymi
Se on totta.
- Anonyymi
Ainakin luterilaisista kirkoista Lähetyshiippakunnassa jäsenmäärä kasvaa selvimmin, tasaisesti.
Muissa luterilaisissa kirkoissa pysyy suunnilleen samana tai laskee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainakin luterilaisista kirkoista Lähetyshiippakunnassa jäsenmäärä kasvaa selvimmin, tasaisesti.
Muissa luterilaisissa kirkoissa pysyy suunnilleen samana tai laskee.Mitä muita luterilaisia kirkkoja on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muita luterilaisia kirkkoja on?
Suomen tunnustuksellinen luterilainen kirkko(stlk) ja Seurakuntaliitto nyt ainakin. Varmaan muitakin pienempiä.
- Anonyymi
Evlut kirkko kuihtuu, herätysliikkeet kasvaa.,
- Anonyymi
Konservatiiviset kirkot kasvavat.
- Anonyymi
Mikä on Lhpk jäsenmäärä vuonna 2024?
- Anonyymi
Paljon enemmän kuin 2023.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon enemmän kuin 2023.
Niinkö. Eikö näillä ollut jokunen aika sitten neuvottelut ja porukkaa sai lähteä kun ei rahat riitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon enemmän kuin 2023.
Mikä on paljon enemmän? Sata, kaksisataa? Tosin tuohon pariin sataan ei ole päästy vuosikymmeneen, kasvu on ollut 50-150 uuden jäsenen verran.
- Anonyymi
Avaus 2019. Missä se vahva nousu?
- Anonyymi
Toiveissa edelleen. Ei laitauskonnollisuus oikein Suomessa jaksa ihmisiä innostaa ja kyllästymispiste tulee äkkiä vastaan, kasvun mahdollisuudet ylipäätään ovat hyvin rajalliset.
-a-teisti- Anonyymi kirjoitti:
Toiveissa edelleen. Ei laitauskonnollisuus oikein Suomessa jaksa ihmisiä innostaa ja kyllästymispiste tulee äkkiä vastaan, kasvun mahdollisuudet ylipäätään ovat hyvin rajalliset.
-a-teisti-No mehän tiedetään mikä noissa uskon keskiössä. Se nyt on vaan niin, ettei sillä ole oikein imuvoimaa heteroiden keskuudessa :d
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toiveissa edelleen. Ei laitauskonnollisuus oikein Suomessa jaksa ihmisiä innostaa ja kyllästymispiste tulee äkkiä vastaan, kasvun mahdollisuudet ylipäätään ovat hyvin rajalliset.
-a-teisti-" Ei laitauskonnollisuus oikein Suomessa jaksa ihmisiä innostaa ja kyllästymispiste tulee äkkiä vastaan ..."
Hyvä huomio sillä myös Jeesus on samaa mieltä että pelastuneiden joukko on piskuinen porukka, mutta sitäkin iloisempia sitten olemme.
Luuk. 12:32
Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. - Anonyymi
Ei tuosta Lähetyshiippakunnasta tullut oikein sellaista, johon vaikkapa "perinteistä" (heitetään nyt vaikka 70-80-luvun) luterilaisuutta kaipaavat voivat kotiutua. Kyseessä on kuitenkin tunnustuksellinen suuntaus, joka korottaa kirjoitetun uskontunnustuksen tärkeyttä sekä myöskin liturgiaa ja hierarkiaa ja pappien tietynlaista arvovaltaa. Liikkeen juurethan ovat USA:n Missouri Synodissa, ja tämä keitos muodostaa ihan uuden ja omanlaisensa suuntauksen.
- Anonyymi
Hienoa!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi634020Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D783648- 423175
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192548Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222397Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa492146- 482005
- 471758
- 361690
- 301556