BACHELORETTE-JENNY vapaana

Pääasia että sai sitten lapsen. Rakkaussuhteet/miehet tulevat ja menevät, äitiys on ikuista.

Kyllä "heiveröinen" mies on aina parempi kuin sairaalloisen ylipainoinen. Olen toki itse nyt läski, mutten läheskään yhtä läski kuin jotkut tuntemani miehet joilla maha on iso pallo (mulla tällä hetkellä pömpöttää, muttei ole sentään vyön yli vyöryvä pallo). Ja olen aina ollut tätä mieltä, myös nuorena ja hoikkana. Tosin olen varma etten olisi sulle kelvannut edes nuorena ja hoikkana kun kasvonpiirteet olivat enemmän miehen kuin naisen. Sä kun lienet "heiveröisyydestä" huolimatta jos nyt et pitkä niin kuitenkin "normikasvuinen". Mulla on kokemusta, etten nuorena, hoikkana ja täysin seksuaalisesti kokemattomana 18-vuotiaana kiinnostanut edes luokkamme lyhintä (joka "ei ollut ns normikasvuinen", näin poliittisesti korrektisti sanottuna), naisten keskuudessa hyvin epäsuosittua poikaa ennen kuin kaverini oli meinannut mut täysin tunnistamattomaksi (tämä kävi selväksi siitä, että kiinnostui ja pyysi treffeille heti kun mut oli meikattu ihan sellaiseksi ettei mua tosiaan tunnistanut, oltiin kuitenkin oltu samassa koulussa jo 3 vuotta; ja toisin kuin varmaan oletat, mä suostuin tähän treffikutsuun, eihän mua oltu koskaan aiemmin edes pyydetty treffeille). Mä tiedän että mun tekstini sulle on viime aikoina ollut kärkästä, mutta se johtuu ihan vaan siitä ettet tunnu uskovan että parisuhteiden osalta on olemassa ihan yhtä "vähäosaisia" naisia kuin mitä itse vakuuttelet olevasi. Meidän ero on kuitenkin siinä että sinua ei sentään varmaan luulla jatkuvasti eri sukupuoleksi kuin mitä olet?

- Kirjautumaton palstalutka kirjautumaton kännykällä

Anonyymi00004 kirjoitti:

Kyllä "heiveröinen" mies on aina parempi kuin sairaalloisen ylipainoinen. Olen toki itse nyt läski, mutten läheskään yhtä läski kuin jotkut tuntemani miehet joilla maha on iso pallo (mulla tällä hetkellä pömpöttää, muttei ole sentään vyön yli vyöryvä pallo). Ja olen aina ollut tätä mieltä, myös nuorena ja hoikkana. Tosin olen varma etten olisi sulle kelvannut edes nuorena ja hoikkana kun kasvonpiirteet olivat enemmän miehen kuin naisen. Sä kun lienet "heiveröisyydestä" huolimatta jos nyt et pitkä niin kuitenkin "normikasvuinen". Mulla on kokemusta, etten nuorena, hoikkana ja täysin seksuaalisesti kokemattomana 18-vuotiaana kiinnostanut edes luokkamme lyhintä (joka "ei ollut ns normikasvuinen", näin poliittisesti korrektisti sanottuna), naisten keskuudessa hyvin epäsuosittua poikaa ennen kuin kaverini oli meinannut mut täysin tunnistamattomaksi (tämä kävi selväksi siitä, että kiinnostui ja pyysi treffeille heti kun mut oli meikattu ihan sellaiseksi ettei mua tosiaan tunnistanut, oltiin kuitenkin oltu samassa koulussa jo 3 vuotta; ja toisin kuin varmaan oletat, mä suostuin tähän treffikutsuun, eihän mua oltu koskaan aiemmin edes pyydetty treffeille). Mä tiedän että mun tekstini sulle on viime aikoina ollut kärkästä, mutta se johtuu ihan vaan siitä ettet tunnu uskovan että parisuhteiden osalta on olemassa ihan yhtä "vähäosaisia" naisia kuin mitä itse vakuuttelet olevasi. Meidän ero on kuitenkin siinä että sinua ei sentään varmaan luulla jatkuvasti eri sukupuoleksi kuin mitä olet?

- Kirjautumaton palstalutka kirjautumaton kännykällä

Lue lisää

Hyvä kirjoitus.

Tuota voisi vielä hieman jatkaa ja voisi vielä lisätä sen että palstalutka ei kelpaa todellavaikeelle, eikä todellavaikea kelpaa palstalutkalle.... Ja tämän takia alemman tason miesten sekä naisten pariutuminen on lähes mahdottomuus, onnistuu pelkästään tuurin kanssa, sekä lääkkeiden, huumeiden, alkoholin ja meikkaamisen vaikutuksen alaisena...

Anonyymi00005 kirjoitti:

Hyvä kirjoitus.

Tuota voisi vielä hieman jatkaa ja voisi vielä lisätä sen että palstalutka ei kelpaa todellavaikeelle, eikä todellavaikea kelpaa palstalutkalle.... Ja tämän takia alemman tason miesten sekä naisten pariutuminen on lähes mahdottomuus, onnistuu pelkästään tuurin kanssa, sekä lääkkeiden, huumeiden, alkoholin ja meikkaamisen vaikutuksen alaisena...

Lue lisää

Voihan se niin olla, varsinkin nykyisin. Olisi hän varmaan mulle silloin nuorena hyvin kelvannut, mutta ei välttämättä enää. Nykyisin kun tajuaa että voi ennemmin elää yksinkin jos ei aitoja tunteita ja aitoa kiinnostusta synny. :D Mikä on hassua, sillä yleensä sen sanotaan menevän niin päin että naiset on nuorina nirsoja ja vanhemmiten vähemmän nirsoja.

Mulla siihen varmaan vaikuttaa eniten se etten halua lapsia. Eli ei ole mitään takarajaa sen kumppanin löytymiseen ja toisaalta täytyy löytää ensin ne ihmiset jotka eivät myöskään halua lapsia. Ja sitten vielä sen pienen porukan joukosta löytää sopivalla tavalla mieleinen, tasapainoinen kombinaatio hyvää luonnetta, raitista elämäntapaa ja haluttavuutta. Mulla hyvä luonne todella tarkoittaa hyvää luonnetta eikä mitään huumehörhöä, sellaiseen en ole koskaan sekaantunut ja varmaan osin senkin vuoksi en ole koskaan ns "saanut turpaan".

Ja onhan tässä sekin seikka että epätoivoinen ihminen harvoin löytää mitään aitoa, edes toisten "epätoivoisen" joukosta. Tässä elämänvaiheessa jo tietää ettei se elämän tärkein ihminen voi olla "ihan kuka tahansa kuka suostuu treffeille". Sellaisessa suhteessa ei oikeasti voi kumpikaan osapuoli hyvin. Se epätoivo oikeasti loistaa kauas vaikkei sitä itse osaisi ajatella. Plus muuhun elämäänsä tyytyväinen ihminen hymyileekin enemmän kuin masentunut. Jos se parisuhde on elämän ainoa tavoite, niin elämä harvoin tulee olemaan helppoa...

Yksisarvinen kommentoi yksi päivä hyvin että silloin kun hänen rimansa oli äärimmäisen matalalla, kukaan ei kiinnostunut. Uskoisin sen johtuneen tuosta samasta "epätoivon kierteestä". Kun siitä pääsee eroon ja oppii kehittämään itseään pois heikkouksistaan, voi aina silloin tällöin joku kiinnostuakin.

- Kirjautumaton palstalutka kirjautumaton kännykällä

Anonyymi00007 kirjoitti:

Voihan se niin olla, varsinkin nykyisin. Olisi hän varmaan mulle silloin nuorena hyvin kelvannut, mutta ei välttämättä enää. Nykyisin kun tajuaa että voi ennemmin elää yksinkin jos ei aitoja tunteita ja aitoa kiinnostusta synny. :D Mikä on hassua, sillä yleensä sen sanotaan menevän niin päin että naiset on nuorina nirsoja ja vanhemmiten vähemmän nirsoja.

Mulla siihen varmaan vaikuttaa eniten se etten halua lapsia. Eli ei ole mitään takarajaa sen kumppanin löytymiseen ja toisaalta täytyy löytää ensin ne ihmiset jotka eivät myöskään halua lapsia. Ja sitten vielä sen pienen porukan joukosta löytää sopivalla tavalla mieleinen, tasapainoinen kombinaatio hyvää luonnetta, raitista elämäntapaa ja haluttavuutta. Mulla hyvä luonne todella tarkoittaa hyvää luonnetta eikä mitään huumehörhöä, sellaiseen en ole koskaan sekaantunut ja varmaan osin senkin vuoksi en ole koskaan ns "saanut turpaan".

Ja onhan tässä sekin seikka että epätoivoinen ihminen harvoin löytää mitään aitoa, edes toisten "epätoivoisen" joukosta. Tässä elämänvaiheessa jo tietää ettei se elämän tärkein ihminen voi olla "ihan kuka tahansa kuka suostuu treffeille". Sellaisessa suhteessa ei oikeasti voi kumpikaan osapuoli hyvin. Se epätoivo oikeasti loistaa kauas vaikkei sitä itse osaisi ajatella. Plus muuhun elämäänsä tyytyväinen ihminen hymyileekin enemmän kuin masentunut. Jos se parisuhde on elämän ainoa tavoite, niin elämä harvoin tulee olemaan helppoa...

Yksisarvinen kommentoi yksi päivä hyvin että silloin kun hänen rimansa oli äärimmäisen matalalla, kukaan ei kiinnostunut. Uskoisin sen johtuneen tuosta samasta "epätoivon kierteestä". Kun siitä pääsee eroon ja oppii kehittämään itseään pois heikkouksistaan, voi aina silloin tällöin joku kiinnostuakin.

- Kirjautumaton palstalutka kirjautumaton kännykällä

Lue lisää

Olet selvästi paljon miettinyt näitä asioita. Itse ajattelisin asiaa niinpäin että pitää löytää sellainen ihminen josta olet todella kiinnostunut, jota kohtaan on heti jotain tunteita, ja sillä ihmisellä pitää olla niitä tunteita myös sinua kohtaan. Siis melko mahdoton yhtälö. Sen jälkeen vasta aletaan miettimään niitä muita tekijöitä, että pystytäänkö tulemaan toimeen ja asumaan yhdessä. Kaikki lähtee siitä että onko tunteita vai eikö ole. Ilman niitä ei ole mitään suhdetta, on vain ystävyyttä. Suurin osa liitoista taitaa olla enemmän tuollaisia ystävyysliittoja, itse en sellaisesta välitä, ei se ole edes parisuhde tai oikeastaan mitään.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Olet selvästi paljon miettinyt näitä asioita. Itse ajattelisin asiaa niinpäin että pitää löytää sellainen ihminen josta olet todella kiinnostunut, jota kohtaan on heti jotain tunteita, ja sillä ihmisellä pitää olla niitä tunteita myös sinua kohtaan. Siis melko mahdoton yhtälö. Sen jälkeen vasta aletaan miettimään niitä muita tekijöitä, että pystytäänkö tulemaan toimeen ja asumaan yhdessä. Kaikki lähtee siitä että onko tunteita vai eikö ole. Ilman niitä ei ole mitään suhdetta, on vain ystävyyttä. Suurin osa liitoista taitaa olla enemmän tuollaisia ystävyysliittoja, itse en sellaisesta välitä, ei se ole edes parisuhde tai oikeastaan mitään.

Lue lisää

Mä olen itseasiassa nykyisin ihan samaa mieltä, 100%:sesti, koska olen kuitenkin sen vahvan rakastumisen tunteen kokenut ainakin kahdesti. Se ei edes ollut mitenkään mun päätettävissä, koska ekan kohdalla 14-vuotiaana yritin oikeasti kaikin keinoin taistella rakastumista vastaan havahduttuani siihen että yhtäkkiä mut valtasi oudot, todella voimakkaat tunteet tätä tyyppiä kohtaan... Mutta en mä mitään sille tunteelle voinut, se vaan tuli ihan hyökyaallon lailla. Valitettavasti molemmista kunnon rakastumisista on jo sen verran pitkä aika, että en enää kunnolla muistakaan miltä se tuntui. Ainoastaan että se oli todella vahva ja syvä tunne.

Se mikä eniten mutkistaa tuota, että menisin "rakkaudesta suhteeseen" on juuri tuo lapsettomuus. Niitä jotka eivät halua lapsia on niin vähän, että käytännössä todennäköisyydet sille että se johon ensin aidosti rakastuu onkin ihminen, joka jossain vaiheessa lapsia haluaa tai jolla niitä jo on. Siksi olen ajatellut että sitten kun aika on kypsä = olen onnistunut preppaamaan itseni painon suhteen, löytämään taas hyvän tyylin ja ennen kaikkea olen riittävän tyytyväinen muuhun sen hetkiseen elämään, niin alkaisin osallistua vapaaehtoisesti lapsettomien tapahtumiin. Niissä näkee kuitenkin isomman joukon ihmisiä kerralla eli asetelma on eri kuin jos menisi treffeille yhden ihmisen kanssa, joka nettiprofiilin perusteella on vapaaehtoisesti lapseton. Sellaisessa ilmapiirissä isomman porukan kanssa on ehkä helpompi tavata joku sellainenkin joka myös tunnepuolella kolahtaa.

Kirjautumatonpalstalutka kirjoitti:

Mä olen itseasiassa nykyisin ihan samaa mieltä, 100%:sesti, koska olen kuitenkin sen vahvan rakastumisen tunteen kokenut ainakin kahdesti. Se ei edes ollut mitenkään mun päätettävissä, koska ekan kohdalla 14-vuotiaana yritin oikeasti kaikin keinoin taistella rakastumista vastaan havahduttuani siihen että yhtäkkiä mut valtasi oudot, todella voimakkaat tunteet tätä tyyppiä kohtaan... Mutta en mä mitään sille tunteelle voinut, se vaan tuli ihan hyökyaallon lailla. Valitettavasti molemmista kunnon rakastumisista on jo sen verran pitkä aika, että en enää kunnolla muistakaan miltä se tuntui. Ainoastaan että se oli todella vahva ja syvä tunne.

Se mikä eniten mutkistaa tuota, että menisin "rakkaudesta suhteeseen" on juuri tuo lapsettomuus. Niitä jotka eivät halua lapsia on niin vähän, että käytännössä todennäköisyydet sille että se johon ensin aidosti rakastuu onkin ihminen, joka jossain vaiheessa lapsia haluaa tai jolla niitä jo on. Siksi olen ajatellut että sitten kun aika on kypsä = olen onnistunut preppaamaan itseni painon suhteen, löytämään taas hyvän tyylin ja ennen kaikkea olen riittävän tyytyväinen muuhun sen hetkiseen elämään, niin alkaisin osallistua vapaaehtoisesti lapsettomien tapahtumiin. Niissä näkee kuitenkin isomman joukon ihmisiä kerralla eli asetelma on eri kuin jos menisi treffeille yhden ihmisen kanssa, joka nettiprofiilin perusteella on vapaaehtoisesti lapseton. Sellaisessa ilmapiirissä isomman porukan kanssa on ehkä helpompi tavata joku sellainenkin joka myös tunnepuolella kolahtaa.

Lue lisää

Enpä tiedä tuosta taktiikasta, ei sellaisiin tilaisuuksiin miehet osallistu juuri ollenkaan. Rajaisit tuolla väkeä pois aivan tolkuttoman paljon. Ja sellainenkin jolla lapsia jo on, todennäköisesti haluaa niitä lisää.

Ehkä helpompaa olisi vaan puhua siitä asiasta heti alussa, ohimennen tai jotenkin. Sanoo vaikka että ei voi saada lapsia tms... kunhan asia vaan tulee selväksi.

Kannattaisi vaan lähteä siitä että sinulla on niitä tunteita ja sillä toisella on myös, ja miettiä siitä eteenpäin tilanteen mukaan.