Koirat ovat saastuttavia sekä vaarallisia eläimiä

Näiden pitoa tulisi jotenkin paremmin valvoa ja rajoittaa. Wikipedia:

"Ruotsin Radion ajankohtaisohjelma Verkligheten tutki, että lemmikkikoira aiheuttaa jopa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin henkilöauto. Syy on koiranruoassa, joka suureksi osaksi koostuu lihasta. Kuivamuonan lihapitoisuus voi olla esimerkiksi 40 prosenttia.
Radio-ohjelman selvityksen mukaan jokaista lihakiloa kohti vapautuu vähintään kymmenen kiloa hiilidioksidia."

"Koiran purema voi aiheuttaa kudosvaurioita tai bakteeritartunnan. Esimerkiksi Suomessa tapahtuu vuosittain arviolta noin 40 000 koiranpuremaa (1996). Yleisimmin Suomessa purevat saksanpaimenkoira ja rottweiler.[77]
Paitsi purema, myös koiran nuolaisu tai limakalvokosketus voi tartuttaa ihmiseen haitallisen bakteerin. Kaikissa vakavissa tapauksissa on ollut kyse capnocytophaga canimorsus -bakteerista. Se tarttuu viidessä prosentissa koiran puremista. Vakavia infektioita ihminen saa koirasta kuitenkin vain harvoin, ja Suomessa tehohoitoa edellyttäviä tai kuolemaan johtavia koiran nuolaisuja tai puremia on noin yksi tai kaksi vuodessa."


Miettikää: lemmikkikoira aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin henkilöauto, ja koira puri vuonna 1996 suomessa ihmistä 40 000 kertaa - ja nämä ovat vain lääkärien tietoon tulleet tapaukset. Yli sata kertaa päivässä.

Nykyäänhän koiria on vieläpä paljon enemmän suomalaisilla kuin vuonna 1996 ja moni koiranomistaja ei osaa arvaamatonta eläintään kouluttaa edes nimeksi sen paremmin tänä päivänäkään.
10<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koiria on aivan liikaa ja ne pitäis laittaa verolle. Meidänkin taloyhtiössä, jossa on 20 perhettä, on 7 perhettä joissa on koiria. Joillakin on kaksi jopa kolme koiraa. Aivan sairasta meininkiä. Yks koira repäisi minulta hihan irti takista. Omistaja tuumas että se on ihan kiltti ja antoi 20€ korvaukseksi revitystä hihasta. En uskaltanut sanoa mitään. Omistaja on naamastakin tatuoitu pelle jolla on jotakin tappelukoiria. Yötä päivää saa kuunnella kun koirat räksyttää taloyhtiössämme. Vituttaa kovasti mutta kun ei uskalla puuttua asiaan.

1Äänestä
  • Onpa varmaan ihan vitun kiva asua kun naapurissa on agressiivinen ja vaarallinen koira. Räksytyksestä puhumattakaan.
    Ongelmakoiranomistajat saisivat omasta puolesta asua omissa asuntoyhtiöissään - se säästäisi meidän muiden hermoja ja parantaisi elämänlaatua.

    Äänestä

Ihmetellä täytyy tätä hallituksen munattomuutta, selkeä vaaratekijä olemassa, ehkäisevä keino siihen löytyy helposti. KOIralle kuonokoppa. Tämän kansalaisaloitteen allekirjoittaisin suurella mielihyvällä.

1Äänestä
  • Eli koirat ovat vaaraksi suomessa ihmisille mutta paperittomat lastenraiskaajat ei haittaa mitään?

    Äänestä

  • Sairas-Suomi kirjoitti:

    Eli koirat ovat vaaraksi suomessa ihmisille mutta paperittomat lastenraiskaajat ei haittaa mitään?

    Ne lastenraiskaajia puolustavat naiset pitävätkin kissoista.

    Äänestä

  • Sairas-Suomi kirjoitti:

    Eli koirat ovat vaaraksi suomessa ihmisille mutta paperittomat lastenraiskaajat ei haittaa mitään?

    Mitä paskaa? kaksi ihan eri asiaahan nuo ja tässä mielipide kumpaankin: koiranomistajille koirakortti, pakollinen koiran rekisteröiminen/siru ja omistajalle kunnon sanktiot sekä pitokielto mikäli tämän elukat aiheuttavat vaaraa ja vahinkoa muille ihmisille.
    Ulkomaiset lastenraiskaajat taas tulisi karkoittaa tuomionsa jälkeen pois suomesta tai laittaa vaihtoehtoisesti vaikka jollekin saarelle, kunnes haluavat itse lähteä pois, mikäli karkoitus ei muuten onnistu.

    Äänestä

Kohtahan me kaikki uskotaan Allahiin, silloin loppuu koiranpito maassamme.

Äänestä

Se että vastailet omiin kirjoituksiin ei tee asiasta tärkeää.

Mitä olet itse tehnyt että oma saastutus on pienempää?

Koostuu suurimmaksi osasta ihmisten jätteistä.

Jätteistä jotka ihmiselle ei kelpaa ravinnoksi.

Tästä jätteestä keitetään, muotoillaan ja paistetaan lemmikkieläimille ruokaa.

Niin mikä oli se sinun syysi olla täällä maan päällä?
Todennäkisesti kulut pienentyy kun tapat itsesi.

Äänestä
  • En ole vastaillut omaan aloitukseeni, kiitosta vain. Itseni tappaminen ei ole sosiaalisista syistä valitettavasti mahdollista. Mutta ehkä vielä jonain päivänä.

    Makuasia se toki on, että onko suomen koirien villi länsi ja yli sata koiranpuremaa päivässä huomionarvoinen asia, siinä missä vaikkapa pihapiirin turhan lähelle taivaltava susi herättää mediassa hysteriaa.

    Äänestä

Koirassa harvoin on vikaa, mutta omistajassa kylläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yllätystietoa kirjoitti:

Näiden pitoa tulisi jotenkin paremmin valvoa ja rajoittaa. Wikipedia:

"Ruotsin Radion ajankohtaisohjelma Verkligheten tutki, että lemmikkikoira aiheuttaa jopa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin henkilöauto. Syy on koiranruoassa, joka suureksi osaksi koostuu lihasta. Kuivamuonan lihapitoisuus voi olla esimerkiksi 40 prosenttia.
Radio-ohjelman selvityksen mukaan jokaista lihakiloa kohti vapautuu vähintään kymmenen kiloa hiilidioksidia."

"Koiran purema voi aiheuttaa kudosvaurioita tai bakteeritartunnan. Esimerkiksi Suomessa tapahtuu vuosittain arviolta noin 40 000 koiranpuremaa (1996). Yleisimmin Suomessa purevat saksanpaimenkoira ja rottweiler.[77]
Paitsi purema, myös koiran nuolaisu tai limakalvokosketus voi tartuttaa ihmiseen haitallisen bakteerin. Kaikissa vakavissa tapauksissa on ollut kyse capnocytophaga canimorsus -bakteerista. Se tarttuu viidessä prosentissa koiran puremista. Vakavia infektioita ihminen saa koirasta kuitenkin vain harvoin, ja Suomessa tehohoitoa edellyttäviä tai kuolemaan johtavia koiran nuolaisuja tai puremia on noin yksi tai kaksi vuodessa."


Miettikää: lemmikkikoira aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin henkilöauto, ja koira puri vuonna 1996 suomessa ihmistä 40 000 kertaa - ja nämä ovat vain lääkärien tietoon tulleet tapaukset. Yli sata kertaa päivässä.

Nykyäänhän koiria on vieläpä paljon enemmän suomalaisilla kuin vuonna 1996 ja moni koiranomistaja ei osaa arvaamatonta eläintään kouluttaa edes nimeksi sen paremmin tänä päivänäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu