Rakastuin merimieheen (ja hän onneksi minuun:)) Joskun hän on lähempänä, mutta enimmäkseen kyllä kauempana. Monta kuukauttakin. Onko kenelläkään kokemuksia suhteesta merimiehen/merinaisen kanssa? Kertokaa.
merimies
mermaid
122469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täällä sama tilanne; mies merikapteeni ja kotona aina 5viikkoa ja sitten taas merillä 5viikkoa. Onneksi hän hakee maatöihin koko ajan:)
Suhde pysyy erittäin tuoreena kun toisesta saa taukoa hetkeksi, molemmat ollaan umpirakastuneita:) Pari viikkoa ja hän on täällä taas!:)
Täällä myös yksi merimiehen nainen...
Se on totta, että suhde pysyy tuoreena-
me olemme erossa viikon ja taas yhdessä
viikon.
Joskus se hieman rasittaa ja ahdistaa, kun
toinen on koko ajan liikkeellä, milloin purkaa
laukkuaan ja milloin pakkaa taas, mutta pyrimme
rakentamaan liiketoimintaamme niin, että ei tarvitse enään lähteä....
Miksei onnistuis ? =)Itse olen merillä töissä ja suhde onnistuu hyvin jos vaan luottoa löytyy. Pidemmän päälle on kuitenkin hyvä jos toinen siirtyis myös kuivalle maalle..tosin onhan meillä tapauksia että toinen on merillä ja perhe-elämä silti kukoistaa. Pieni varoituksen sana kuitenkin, merimiestä pitää ymmärtää koska kun ollaan laivalla niin maailma on ihan eri ja koti on kuitenkin puoliksi laivallakin. Mun tapaus nyt on vähän huono esimerkki siinä kun mun "hemmo" on ite merimies ja vielä samalla laivalla.. paha oli se että sillä oli valmis perhe kotona.. joten seuraa oli sekä töissä ja vapaalla. Mutta osaksi omaa tyhmyyttä. Joten Onnea vaan, ja me merimiehet ollaan hirveeen mukavia :)
Tämä uusi rakkauteni sanoi ettei ole onnistunut aikaisemmin suhteissaan, koska naiset haluavat muuttaa hänet maakravuksi - mutta koska olen itsenäinen nainen voisin olla erilainen. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Kumpikaan ei kiellä toisen ammattia, joka nyt sattuu vaikuttamaan elämäntapaan... :-)
Olin joskus siljalla töissä ja voi vittu sitä elämää....90% työntekijöistä paneskeli keskenään...oli aivan uskomatonta menoa!!. a.
Oon ite ja ollut laivalla töissä ja aika sisäsiitosta se on. En koskaan haluaisi että oma rakas olisi siellä töissä. 95 % meidän porukasta nai paljon vaikka oli vaimot ja rakkaat satamassa.
Olin merimiehen muija ja joskus aikoinaan tuli itsekin seilattua, joten se elämä on muutenkin tuttua.
Muistan, että aina kun ukko oli laivalla, niin odotin kovasti, että tulis jo kotiin ja aina kun se oli ollut kotona, niin odotin, että lähtis nyt jo. Ihan vaan sen takia, kun vapaa-aikoina kaikki oma oli jäissä ja elettiin enemmänkin yhteiselon ehdoilla. Pikkuhiljaa alkoi jo kaivata sitä omaakin oloa, mihin oli jo tottunut.
Ihan hyvä kun joku aloitti tällaisenkin keskustelun. Itse olen lähdössä pidemmäksi aikaa merelle tässä jopa muutaman vuoden päästä, ja olisi tosiaan hyvä jos tietäisi miten ammattivalinta vaikuttaa seurusteluun. Chatissa kun olen kysynyt, niin aika hyvä osa naisista näyttää vaativan että on jatkuvasti lähettyvillä.
Jos olet tarpeeksi aikuinen että pystyt seurustelemaan, niin kyllä uskon että teillä saattaa olla tulevaisuus. Minusta merimiehelle on kyllä kyse ihan ammattitaidosta että pysyy myös merellä (eli satamissa) uskollisena puolisolle siellä kotona.
En voi olla puutumatta viestiketjuun. Olen naimisissa ns. merimiehen kanssa jo 26 vuotta. Sovimme jo yhteiselomme aluksi että mies on ja tulee olemaan merillä töissä, se on asia joka tulee ottaa kaikissa valinnoissamme huomioon. Tuo päätös on helpottanut monia asioita. Ei ole turhia kuvitelmia tyyliin "jos ja kun" mies saa töitä maalta.
Vaikeinta oli nuorena seurustellessa mustasukkaisuuden takia ja silloin kun lapset olivat pieniä. Silloin ei ollut kännyköitä ja yksin piti tehdä välillä raskaitakin päätöksiä.
Mieheni on aina ollut hyvin pitkiä aikoja merellä ja vastaavasti pitkän tai lyhyen ajan kotona ja ne suurimmat paineet tuntuivat olevan aina silloin kun hän oli kotona. Kaiken olisi pitänyt olla täydellistä ja pyrimme välttämään riitoja yms. joka oli aika luonnotonta. Lapsemme sairastumisen myötä opimme elämään nämäkin kotona olo ajat normaalisti.
Matkapuhelimet ja kännykät toivat meidät lähemmäs toisiamme, olemme puhelimessa puhuneet monesti sellaisista asioista joita emme ehkä olisi kovinkaan helposti keskustelleet kiireisessä arjessamme kasvokkain.
Miehen edetessään urallaan, on myös minulla ollut mahdollisuus lähteä mukaan. Nyt kun lapset ovat jo aikuisia, lähden toisinaan mukaan ja lennän takaisin jostain matkan puolivälin satamasta. Miehelleni on hyvin tärkeää että lähden hänen mukaansa, omien sanojensa mukaan hän saa silloin minut mukaansa omaan maailmaansa, sillä tuo merimaailma on tosiaan aivan oma maailmansa.
Luottamus puolin ja toisin, on asia joka kannattaa käsitellä itselleen selväksi. Itse en tiedä onko mieheni ollut aina uskollinen, mutta elän ajatellen että hän on, itse olen ollut hänelle uskollinen. Koskaan en ole kyseenalaistanut hänen uskollisuuttaan ja siitä emme ole peistä taittaneet. Sukulaiset ja ystävät ovat ainakin alkuaikoina pyrkineet kylvämään epäilyksen siemeniä, mutta ne täytyy vain osata käsitellä pois mielestä.
Tärkeintä on olla juuri se tärkein ihminen maailmassa, hän minulle ja minä hänelle. Vieläkin sydäntäni lämmittää se kun menen häntä vastaan pitkän matkan jälkeen ja miten hänen katseensa etsii ja pysähtyy sitten minuun ja hänen kasvoilleen leviää ilme josta tiedän että olen hänelle tärkeä.
Merimihen muijana ei ole helppoa, mutta onko se sitä kenenkään muunkaan kanssa. Parisuhde vaatii aina paljon työtä. Näin vanhana ja tällä kokemuksella voin sanoa vain että tein oikean ratkaisun kun lähdin merimiehen vaimoksi.
Olen itsekin ajatellut, että tärkein on kuitenkin se ihminen, ei keneenkään ammatin perusteella rakastuta. Tosin täytyy myöntää, että itseänikin kiehtoo merielämä, vaikkakin vähän erityyppinen: rakastan purjehtimista, ja niissä merkeissä tutustuimmekin.
Luottamus on varmaan a ja o, olen ajatellut että vaikka mustasukkaisuuden siemen itäisi en anna sen kasvaa ja myrkyttää suhdetta (helpommin sanottu...?)
Mielenkiintoinen muistoja herattava keskustelu!
Oma isani siis on merimies, ja lapsuudesta on ihan hyvat muistot, mutta paria pointtia kannatta miettia kuintenkin.
Muistan oikeastaan koko lapsuuteni etta isa oli toissa 4 viikkoa ja lomilla 4 viikkoa. Tavallaan koko sen nelja viikkoa isan ollessa toissa elimme odotuksessa, etta koska isa tulee kotiin. Ja ikava oli aina kova.
Isalla on myos hivenen ongelmaa alkoholin kanssa, joka varmaan korostui tyon takia. Monesti viikko lomille tulosta meni ns baarikierrokseen... se oli tosi kurjaa.
Lisaksi isohko ongelma oli merimaailman ja lomilla olon SUURI ero, rytmit olivat ihan erilaisia, kesti se samainen viikko aina lomista etta isa oli yhtaan sopeutunut maalla elamisen rytmiin.
Aidilla oli iso vastuu kaikesta, oikeastaan pyoritti yksin koko talouden, vaikka isa olisikin ollut lomilla, ei isa oikeen saanut otetta mistaan arkiasioista lomilla ollessaan. Eli tahan pitaa olla TODELLA valmis, hoitaa itse kaikki asiat,olla vahva ja varma.
Isa myoskaan ei esim mihinkaan harrastuksiin sitovasti voinut ottaa osaa, ei esim jalkapallovalmentajaa tullut, eika han itsekaan oikein mitaan harrastanut, ja valilla tuntui etta pinnan alle katkettiin paljon tunteita sen takia, etta arki sujuisi isan lomilla olon ajan riidoitta ja ongelmitta. Tama vaati aidilta paljon, ja kulutti hanta myos paljon!
Itse en varmaan merimiehen kanssa menisi naimisiin, alussa oli varmasti kivaa, aiti reissasi avioliiton alussa isan mukanakin, mutta kasvettuamme isommiksi alkoi sellaista kyllastymista koko tyota kohtaan olla kummankin vanhemman taholta. En itse kylla vaadi etta mieheni on aina lahistolla, han kylla toiden ohessa matkustelee paljon, mutta en itse haluaisi sitoutua sellaiseen liittoon, jossa olisin oikeastaan yksinhuoltaja lahes koko ajan, vaikka olisikin naimisissa.
Tallaisia asioita tuli mieleeni, semmoisesta jo aikuiseksi kasvaneesta merimiehen tyttaren vinkkelista.
Me olemme nyt seurustelleet reilun vuoden ja mies on alottanut työt merellä tämän vuoden alusta. Hän on aina neljä viikkoa töissä ja neljä vapaalla. Muutenkin meillä on välimatkaa jonkun verran joten näemme harvoin myös silloin kun hän on kotona. Erossa olemiseenkin tottuu. Aina kun tietää että näemme pian on kova ikävä ja tietysti sen jälkeen kun olemme juuri nähneet on myös ikävä. Mutta muuten väliajat menevät minulla ainakin ihan normaalissa rytmissä enkä ajattele että olisi jotenkin rasite, että mies on paljon poissa. Välillä saattaa mennä jopa viikko, että emme ole minkäänlaisessa yhteydessä toisiimme, mutta välillä saatamme lähetellä tekstiviestejä päivittäin (sekin taas riippuu tietysti siitä että missä päin he ovat että milloin kännykässä on verkkoa).
Pettämisestä emme ole ikinä edes keskustelleet, luotan poikaystävääni, mutta silti aina pelkään että hän löytää jostain itselleen uuden naisen.
Riitoja meillä ei paljon ole ja yleensä jos niitä on niin ne ovat aina viimeisinä iltoina ennen hänen töihin lähtöään. Yleensä hän molemmat ovat silloin pahalla tuulella, koska tietää että taas toisen pitää lähteä. Emme kuitenkaan koskaan ole eronneet riidoissa vaan sovimme riidat myös silloin illalla.
Perheen perustaminen ei ole meillä vielä ajankohtainen asia, mutta olemme siitäkin vähän puhuneet. Eli ainakin miehellä pitäisi olla varma työpaikka ennen kuin lapsia hankitaan. Minua ei oikeastaan pelota se että joutuisin ottamaan lapsista suuren vastuun yksinäni vaan oikeestaan harmittaa enemmän se että mies ei näkisi kaikkia lapsiemme kehitys vaiheita, ei ehkä näkisi lapsen ensi askeleita, ei kuulisi ensi sanoja ja jäisi muutenkin varmasti paljon ulkopuolelle lapsen kehityksestä. Olisinhan siinä tietysti se hyvä puoli, että lapsia ei välttämättä tarvitsisi laittaa ihan pienenä hoitoon, koska minä voisin tehdän töitä aina silloin kun isä on kotona ja voisi hoitaa lapsia, vastaavasti minä taas hoitaisin lapset kun mieheni olisi töissä.
Tämä ei ehkä nyt aivan ole vastaus sinulle mermaid, mutta purkasin nyt vain enimmäkseen omia ajatuksiani. Haluaisin kuitenkin toivottaa sinulle onnea sillä tiellä minkä nyt satutkaan valitsemaan, onnea! Ja hyvää kevättä kaikille!