170km Kaukosuhde erimielisyys tapaamisien määrästä

Huolestunut_25

Moi! Olen ollut kaukosuhteessa noin 5 kuukautta ja välimatkaa on 170km talolta talolle. Ollaan tapailtu joka viikonloppu, mutta nyt toinen osapuoli ehdotti, että tapailtaisiin vain joka toinen viikonloppu. Itse en vain sulata sitä, koska olemme tähän asti nähneet aivan jokainen viikonloppu vähintään päivän verran. Yleensä yö tai kaksikin vietetty toisen luona. Miten itse suhtautuisitte? Kumppanini haluaisi "ladata akkuja ja omaa aikaa" , mutta mielestäni hän saa omaa aikaa tarpeeksi jo arkisin. En halua erota nykyisestä kumppanista emmekä ole mitään päättänyt vielä.

6

109

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NähdäänSitten

      Suhtautuisin niin, että olemme siis eri fiiliksillä siitä, miten vapaa aika käytetään ja paljonko suhteelle haluaa antaa aikaansa.

      Ymmärtäisin, että kumppani haluaa tehdä viikonloppuisin muutakin kuin reissata edes takaisin tai nyhjätä kanssani (haluaa harrastaa, tavata kavereita, pelata, käydä baarissa, mitä nyt tykkää).
      Samalla hyväksyisin, etten ole itsekään kiinnostunut semmoisesta suhteesta, jossa tavataan vain 2 kertaa kuukaudessa. En edes pitäisi sitä parisuhteena, se olisi enempi ”seksiä ja yhdessäoloa silloin tällöin”- juttu. Sellaiset jutut jokatapauksessa tössähtävät aikanaan, ja jompi kumpi löytää toisen joka on lähempänä eli läsnä elämässä.

      Jos ei mene ajatukset yksiin, etähomma kannattaa lopettaa. Riidellä asiasta ei kannata.

      • Huolestunut_25

        Kiitos vastauksestasi! Sain kuulla ensimmäistä kertaa jonkun muun mielipiteen asiaan. T. AP


    • Hhhhu

      Meillä välimatkaa noin 300 km ja nähdään joka toinen viikonloppu. On toiminut hyvin koska molemmat ollaan sopeuduttu tähän ratkaisuun. Tätä kestänyt jo liki 2 vuotta. Tärkeintä on että luottamus ja tunneside on kunnossa. Yhdessäolo on paljon intensiivisenpää. Kokeilkaa joka toinen viikonloppu systeemiä että miten se toimisi. Väkisin ei toki kannata pakertaa mutta saattaahan olla, että toinen osapuoli huomaa ratkaisu olevan "huono" tms

      • Huolestunut_25

        Kiitos! Pakko kysyä, kun näette niin näettekö pe-su vai la&su? T. AP


    • Barroso

      Suosittelen kokeilemaan tuota jokatoinen viikonloppu.
      Työssä käyvälle se voi käydä raskaaksi joka viikonloppuinen reissaaminen ja erikoistilanne.
      Meillä kaukosuhde. Nähdään joka toinen viikonloppu. En millään arkisin ehdi työn lisäksi muuta sosiaalista elämää ja harrastuksia. Jos kumppani olis väen vängällä halunnut pitää kiinni viikottaisesta tapaamisesta, luultavasti olisin päättänyt suhteen. Olis käynyt liian raskaaksi. Kaukosuhde voi jopa toimia paremmin kun tavataan joka toinen viikonloppu.
      Herättääkö sinussa pelkoja tuo toisen ehdotus? Että olis kyllästymässä? Vetäytymässä? Eihän tuo ehdotus joka toisesta viikonlopusta tarkoita eroa tms.

      • Huolestunut_25

        Anteeksi, Unohtoi mainita, että olemme molemmat opiskelevia nuoria. Opiskelut eivät vaadi viikonloppuja eikä kumppani ole sillä edes perustellut tätä.

        "Herättääkö sinussa pelkoja tuo toisen ehdotus? Että olis kyllästymässä? Vetäytymässä? Eihän tuo ehdotus joka toisesta viikonlopusta tarkoita eroa tms."

        Tuohon vastauksena, että odottaisin itse tältä kaukosuhteelta yleensä joka vklp näkemistä, koska matkaan kuluu autolla 1t 30min ja julkisilla 2t 20min joten matkan puolesta se olisi mahdollista. En myöskään tiedä, että mitä tunteilleni käy jos tapaamiset puolenevat. Sama koskee vastapuolen tunteita, että katoavatkohan ne? Täten olen ajatellut kompromissia ehdottaa, eli tavattaisiin kaksi kertaa putkeen ja sitten kolmas välistä ja uudelleen. Tällöin molemmat joustavat 50% haluamaansa suuntaansa. Parisuhteessa pitää kykeneä mielestäni kompromisseihin. Lisäksi meillä ei edes mitään yhteistä tavoitetta milloin muutettaisiin saman katon alle. Olen sitä mieltä, että alle 2v sisällä muutettaisiin, koska se on täysin mahdollista. Kumppani ei osaa vastata tähän, koska hän miettii asioita aina max 6kk päähän eikä yhtään pidemmälle. 6kk päästä hän ei kuitenkaan halua vielä muuttaa yhteen. t. AP


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2114
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1935
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1911
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1613
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1476
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1474
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1437
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1277
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1144
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1139
    Aihe