"MUISTATTEKO, miten Euroopan unioni aiheutti alueellaan ideologisin ja taloudellisin perustein tahallisen nälänhädän? Näin näännyttäen hengiltä miljoonia kansalaisiaan.
Palaako mieleen Euroopan unionin perustama vankileirien ketju, jossa tekaistuja tuomioitaan suorittavia ihmisiä tapettiin teollisessa mitassa työn paljouteen ja ravinnon vähyyteen? Entäpä synnyttääkö muistikuvia Euroopan unionin käsitys demokratiasta: kansalaiset saivat äänestää määrävuosin, mutta vallalla oli yksipuoluejärjestelmä ja ehdolla vain yhden puolueen ehdokkaita?
TARKKAAVAISISTA peruskoululaisista lähtien jokainen suomalainen tietää, ettei Euroopan unioni ole syyllistynyt edellä lueteltuihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Säännöstä näyttäisi poikkeavan kaksi perussuomalaisten kansanedustajaa, Laura Huhtasaari ja Ville Tavio.
Tälle kaksikolle asti ei kai sitten ole kantautunut tieto, että Stalinin johtama Neuvostoliitto aiheutti 1930-luvulla Ukrainassa katastrofaalisen nälänhädän. Se myös perusti vankileirien saariston, josta Aleksandr Solženitsyn kertoi kirjassaan. Neuvostoliiton diktatuuri perustui yksipuoluejärjestelmään. Siitäkään Huhtasaari ja Tavio eivät vaikuta kuulleen.
Jos Huhtasaari ja Tavio tietäisivät Neuvostoliiton diktatuurista ja hirmuvallasta, he eivät rinnastaisi Euroopan unionia Neuvostoliittoon. Mutta sitä he tekevät toistuvasti.
KANSANEDUSTAJA Huhtasaari twiittasi viime kesänä: ”Euvostoliitto ei hyväksy euvostovastaista toimintaa.” Euvostoliitto on Huhtasaaren lempisanoja. Sillä ja ”euvostovastaisella” hän viittaa tietenkin Neuvostoliittoon ja takavuosien neuvostovastainen-termiin. Varsin sukkelaa.
Tavio on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Huhtasaari ymmärsi plagioida osan pro gradustaan valmistuakseen kasvatustieteen maisteriksi. Toinen on siis korkeasti koulutettu ja toinenkin melkein. On vaikea uskoa, että heidän historiatiedoissaan olisi niin pöyristyttäviä aukkoja, että he tosissaan vertaisivat Euroopan unionia Neuvostoliittoon. He vain puhuvat vastoin parempaa tietoaan.
PERUSSUOMALAISET on Suomen johtava Trump-puolue. Persut näyttävät omineen Donald Trumpin kahden vuoden takaisen vaalivoiton. Asia selviää pian, kun arvostelee Trumpia. Persut närkästyvät syvästi. He pitävät miljardööriä omana miehenään. Hän on rapakontakainen per$u.
Trumpilta perussuomalaiset myös lainaavat kielenkäyttönsä. He eivät välitä, vaikka Trump oli Yhdysvaltain presidenttinä valehdellut viime vuoden loppuun mennessä Washington Postin mukaan reilusti yli seitsemäntuhatta kertaa. Vajaassa kahdessa vuodessa.
TRUMP-PUHEITTEN persusovelluksessa on pulmansa. Kansanedustaja Ville Tavio halusi ylittää – tai alittaa – Huhtasaaren puheet ennen joulua. Hän rinnasti Euroopan unionin paitsi Neuvostoliittoon myös natsi-Saksaan. Hitlerin Saksaa on tavattu pitää ihmiskunnan mustimpana hetkenä. Mihin tämän jälkeen Euroopan unionia enää voi verrata?
Jos Tavio halusi välttämättä ottaa eduskunnassa esiin natsit, hän olisi löytänyt materiaalia lähempää. Perussuomalaisia puolueaktiiveja marssi viime kesänä Turun terroripuukotusten vuosipäivänä samassa kulkueessa uusnatsien kanssa."
Jari Tervo HS

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ovatkohan persujen EU-parlamentaarikot Halla-aho ja Ruohonen-Lerner samaa mieltä H:n ja T:n kanssa? Tietäkseni kumpikaan ei ole verrannut EU:a NL:oon tai Natsi-Saksaan.
Perussuomalaiset on suomalainen puolue, jolle nykyisen surkean EU-politiikan julkituominen on normaalia inhimillistä toimintaa. Muistatko aikaa, kun oltiin vielä rehellisempiä? Minä muistan. Se poikkesi tästä päivästä kuin yö päivästä. Nyt on muotia, ja pakkomielteistä, valehdella, vääristellä, uskotella ja julistaa huonoa hyväksi. Perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan mustamaalataan valheellisesti, ja systemaattisesti. Kaikkihan tämän tietää, mutta kun todellisuus täytyy muokata EU-myönteiseksi.
#viha- ja valhekulttuuri
PS: terveisiä EU-faneille. Mikä zombifioi teidät? Miksi nuolette EU:n persettä?
PSS: EU on bisnestä, ei ihmistä varten.
Persu: "Nyt on muotia, ja pakkomielteistä, valehdella, vääristellä, uskotella ja julistaa huonoa hyväksi. "
Totta. Ainakin persut ovat vahvasti asialla.
"Perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan mustamaalataan valheellisesti, ja systemaattisesti. "
Ei suinkaan. Teette sen itse,
Persut ovat tampioita! Nyt se on todistettu! Kuka vielä uskoo noihin? Vastaus: toiset tampiot!
MUISTATTEKO, Taas-naurattaa ja Eurofighter, teillä molemmilla on Siperia-tuomio eli menette tämän elämän jälkeen "helvettiin". Eikä sitä oteta teiltä pois.
Sama kohtalo on myös kolmella kirjailijalla; Jari Tervo, Juha Hurme ja Matti Rönkä.
Typerykset, ettekö te tajua, kun olen teille monta kertaa sanonut; nousu omaa kansaansa eli suomalaisuuttaa vastaan tietää aina Siperia-komennusta. Nimittäin Suomen kansan syvissä riveissä asuu kaikkien elollisten pomo, ja nousu suomalaisuutta vastaan on samalla nousu pomoa eli kaikkivaltiasta vastaan. Ennen pomo on ollut "lammas", mutta nyt hän on myös kostaja.
Täystyperys: #MUISTATTEKO, Taas-naurattaa ja Eurofighter, teillä molemmilla on Siperia-tuomio eli menette tämän elämän jälkeen "helvettiin". Eikä sitä oteta teiltä pois.
Sama kohtalo on myös kolmella kirjailijalla; Jari Tervo, Juha Hurme ja Matti Rönkä.#
Jaaha. Persut ovat ottaneet korkeimman voimann käyttöön! Ja malli on kommunismista. Siperiaan sielläkin pantiin ne , jotka totuudessa ja oikeudessa pysyivät.
"Typerykset, ettekö te tajua, kun olen teille monta kertaa sanonut; nousu omaa kansaansa eli suomalaisuuttaa vastaan tietää aina Siperia-komennusta. "
Kuten avaus kertoo, suomalaisuutta vastaan toimivat vain jotkut persut ottaen mallia natseista ja kommunisteista.
"Nimittäin Suomen kansan syvissä riveissä asuu kaikkien elollisten pomo, ja nousu suomalaisuutta vastaan on samalla nousu pomoa eli kaikkivaltiasta vastaan. Ennen pomo on ollut "lammas", mutta nyt hän on myös kostaja."
Ainoa pomo teillä persuilla on "mestari" eli Halla-aho. Muihin elollisiin hän ei vaikuta kuin naurua nostaen.
Onko teillä noihin uhkailuihin myös "mestarinne" siunaus?