1. Vanhetessa on hyvä pitää mielessä, että mitä jättää jälkeensä. Esimerkiksi on hyvä tarkastuttaa lähisukulaisellaan kaikki talousasoihin liittyvä. Vanhuksia huijataan niin remonttiyritysten kuin erilaisten perintöjä kalastelevien yhdistystenkin tahoilta.
2. Pitäkää silmällä vanhuksianne, ettei hyväksikäyttäjät pääse loisimaan ja kusettamaan rahoja ja perintöjä jonkun aatteen tukemiseen. Esimerkiksi vapaa-ajattelijoiden liiton toiminnassa on historian valossa valtion arkistosta löytyvien asiakirjojen mukaan moraalisesti hyvinkin paljon huomautettavaa, eikä kys. liitto tänä päivänäkään ole tuominnut kommunismin totalitarismin rikosta ihmiskuntaa kohtaan. Tämmöisiä hajaannusta ja radikalismia kansaan ajavaa toimijaa ei missään nimessä saisi tukea.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.