Sipilän hallitus sai Kansanradiossa arvosanan 10+

Sipilän hallitus sai Kansanradiossa suitsutusta mm. työttömyyden vähentämisestä ja valtionlainan lyhentämisestä. Eräskin mummo antoi hallitukselle arvosanan kymppi plus. Kansan syvät rivit ovat kiitollisia siitä, että meillä on viimeinkin hallitus, joka pitää meidän tavallisten työssäkäyvien veronmaksajien puolta.

Mitäs palstan pölhökustaat ja ideologiset työttömät tähän?
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kansan syvät rivit ovat kiitollisia siitä, että meillä on viimeinkin hallitus, joka pistää meidät tavalliset kansalaiset kyykkyyn.

Äänestä
  • puhu pukille

    Äänestä

  • Maassa on saanut loisia jo tarpeeksi pitkään. Vihdoin loisimiselle on tehty loppu.

    Äänestä

  • stoppi.loisimiselle kirjoitti:

    Maassa on saanut loisia jo tarpeeksi pitkään. Vihdoin loisimiselle on tehty loppu.

    Koska matujen loisiminen on loppunut?

    Äänestä

  • Matuja ja työttömiä ja muita loisia. En näe mitään eroa näillä. Samoja loisia kaikki.

    Äänestä

  • stoppi.loisimiselle kirjoitti:

    Maassa on saanut loisia jo tarpeeksi pitkään. Vihdoin loisimiselle on tehty loppu.

    Oliskohan menossa loisten vaihtoviikot.

    Äänestä

  • stoppi.loisimiselle kirjoitti:

    Maassa on saanut loisia jo tarpeeksi pitkään. Vihdoin loisimiselle on tehty loppu.

    Sipilä ja kepulit
    Leikkaukset vain köyhille. Verovarat maataloustukiin ja yritystukiin. Rikkaille kauppialle sijoitettaviksi ulkomaille veroparatiiseihin pois suomen kansantalouden kulutuksesta.

    Ei panosteta työllistämiseen vaan kaikkivoimavarat suunnataan ihmisten olon kurjistamiseen ja taas siirtyy verovarat määrätyille yrityksille jotka konsultoivat miljoonilla .

    Kokkarit ha kepuli yrittää täällä peloitella sdp stä. Mutta kun rinne ei ole mitään vielä tehnyt .
    Luvannut vaan poistaa sipilän kurjistus lait.

    Sipilän teothan on jo taputeltu.

    Pelkkää tulon siirtoja köyhil y ä rikkaille.

    Sdp on taistelllut aikanaan. meille 5 päiväisen ja 8 tunnin työviikon jota nykyään sipilät yrittävät vesittää ns. Paikallisella sopimisella.

    Hallituksen tehtävä on edistää työllisyyttä, nämä koittavat
    edistää työttömyyttä. Yrittäjä voi palkata työntekijän vuokrafirman
    kautta nykyäänkin, joten mitään pelkoa ei ole etteikö tästä pääsisi eroon.
    Tämä on vain Sipilän tuttua sekoilua, jolla saatiin sote unohtumaan

    Äänestä

  • Mitä vihan lietsontaa on todeta että maataloustukea on korotettu kahden viime hallituskusen aikana ennätys suureksi.
    Maataloustuki vaatikkeetonta tukea.
    Kaukkia muita tukia ja etuuksia.on leikattu sipilän hallituksen toimesta.
    Paitsi maataloustukea ja yritystukea.

    Onko se oikein ja tasapuolista
    Kansalaisten kohtelua.

    Samoin todetaan että kaupanhinta ei ole kotimaisten kasvisten kilohinta . Vaan ae on noin 50€ kilo
    Koska jokainen kansalaonen maksaa veroissa noin ,100€' kuukaudessa maataloustukea.

    Sipilän mukaan tukien leikkaminen tehostaa aktiivisuutta.
    Miksi sipilä ei halua tehostaa maatalouden aktiivisuutta. Ja vähentää kustannus vajetta

    Samoi. Todetaan vaaanettä maanviljelijät jo huutellevat satokorvauksia vaikka viljaa ei ole vielä kylvetty.

    Samoin eivät kastele peltoja.

    Samoin todetaan että keksimäärin maataloustuki on tilaa kohden n.,70 000€ vuodessa verotonta tuke.

    Sekoira älähtää mihin kapula kolahtaa

    Samoin todetaan että sipilän hallitus leikannut kaikilta muilta eläkeläisiltä köyhilta ja työttömiltä.
    Maataloustukea vaan kasavtettu ennätyslukemiin.

    Äänestä

Yleiseen maailmantalouden nousuun ei Sipilän hallituksella ollut osaa, ei arpaa. He saivat kehuja ilman mitään syytä.

Äänestä

eläkeläiset leijailee lääketokkurassa mutta
niillä ei ole aavistustakaan mitä täällä tapahtuu.

Edesvastuutonta tuollainen, toivottavasti ne ei äänestä enää.

HÄVETKÄÄ ELÄKELÄISET

Äänestä

Perussuomalaisten hajoamisesta lähtien hallituksella ei ole ollut kansalaisten valtakirjaa.

Äänestä
  • Jos tuo olisi totta, niin kadut olisivat täynnä keltaliivejä, mutta eipä ole pahemmin niitä täällä main näkynyt...

    Äänestä

  • fdwqwewerwer kirjoitti:

    Jos tuo olisi totta, niin kadut olisivat täynnä keltaliivejä, mutta eipä ole pahemmin niitä täällä main näkynyt...

    Näihin aikoihin suomalaisilla on järki jäässä ja kesällä ollaan täydessä kännissä.
    Jos täällä olisi lämmintä niinkuin etelä-Euroopassa ja oltaisiin vieläpä selvinpäin niin tuollainen hallitus olisi saanut kengän kuvan persuksiin jo aikapäiviä sitten.

    Äänestä

Lestamummolta saa kuulla totuuden, kun oikein osaa jaaritella.

Äänestä

näitä tulee jatkossakin vaalityötä kansanrsadiota kuuntelee vanhat ihmiset.
nyt aivopestää vanhukset eläkeläiset HULLUJAKO ootte jos uskotte maksettuja juttuja.

hallitus on montavaalikautta riistänyt eläkkeitä
tätä totuutta tulisi nuorten läheisten terottaa eläkeläisille totuutta rahat ei riitä mihikään.

Äänestä

Oliko ne vanhukset selvinpäin?

Äänestä

Mikä v--tu on kansanradio, ja mitä merkitystä on sen "arvosanoilla"?

Äänestä
  • Vanhat äijät ja mammat valittaa radiossa, nyttemmin toimii näköjään lestojen vaalikamppanjan tukijana..

    Äänestä

Kuka tahansa voi soittaa kansanradioon ja sanoa lähes mitä vain.
Jos saa yhdeltä soittajalta arvosanan 10 , niin jäljelle jää ne loput suomalaiset.

Kohta koittaa kevät sipilälle.
Kikyy kikikyy kikyy.

Äänestä

Kansanradio on Valko sotureiden hallinnassa, hakaristilippu on pistetty piiloon, mutta sama ideologia on taustalla. - köyhät kyykkyyn, on ansaittava elämä, muuten ei ole oikeutta elää, köyhiltä viety energia ja he kokevat syyllisyyttä ja heikkoa itsetuntoa jo suortuvat juopotteluun, ovat yhteiskunnan ulkopuolella, he ovat raakalaisten ja sydämenttömyyden uhreja, digitaalisesta tulevaisuudesta natsit hallitsee ja fasistit patanyaa asemiaan, kun IHMISESTÄ kaikki on kiinni. ihmistä ei voi ulkoistaa, mutta se voidaan alistaa tekoälyllä. Tekoäly voittaisi jo nyt ihmisen oikeassa sodassa.
Media johtaa harhaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


dfsfsdsfsdsdf kirjoitti:

Sipilän hallitus sai Kansanradiossa suitsutusta mm. työttömyyden vähentämisestä ja valtionlainan lyhentämisestä. Eräskin mummo antoi hallitukselle arvosanan kymppi plus. Kansan syvät rivit ovat kiitollisia siitä, että meillä on viimeinkin hallitus, joka pitää meidän tavallisten työssäkäyvien veronmaksajien puolta.

Mitäs palstan pölhökustaat ja ideologiset työttömät tähän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu