Loputonta raivoa vapareissa: hotelliraamatut

Vaparien fb-ryhmässä joku oli postannut raivoisan viestin hotelliraamatuista. Keskustelu jatkuu yhä raivokkaana. Keskustelussa jaettu vihjeitä muun muassa siitä, miten raamatun voi piilottaa. Itse ihmettelen, miten tuommoinenkin asia voi noin paljon kuohuttaa, mutta vapareilta tuskin kannattaa odottaa mitään muuta kuin reikäpäistä öyhötystä.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Raivoa sinä itseksesi mielikuvituksesi tuotteista.

Äänestä

Vellihousu antivapari itkee täällä FB-ryhmän juttuja sen sijaan että kritisoisi niitä rehdisti omalla nimellään ja kuvallaan itse ryhmässä. Pelkuri raukka!

Äänestä
  • On kysytty, millä perusteella vaparien väitetään raivoavan. Vastaus on, että fb-ryhmästä sen näkee. Ei ole tervettä raivota hotelliraamatuista monta kuukautta.

    Äänestä

  • Mistä tiedät, ettei hän olisi tehnyt sitä? Pääsihteerihän ojensi joitain toisinajattelijoita siellä.

    Äänestä

Jos hotellit käyttävät 1992 käännösväärennöstä, siitä sietääkin hiukan raivota. Se on satanistinen käännös. 1930-luvun kirkkoraamatussakin on paljon puuttuvia jakeita ja sanoja, mutta sekin on parempi kuin tuo väärennös.

Äänestä
  • Ne vaparit kyllä raivoavat siitä, että hotellihuoneista löytyy mitään jakeita.

    Äänestä

On se nyt kumma, että tuollainenkin voi ahdistaa. Onhan siellä hotellihuoneessa kaikkea muutakin, mitä monikaan ei kaipaa. Minibaari esimerkiksi. Ei ole tullut mieleenikään, että minibaaria käyttämättömät rupeaisivat netissä itkemään sitä, että hotellihuoneissa on minibaarit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EiEnääTervettä kirjoitti:

Vaparien fb-ryhmässä joku oli postannut raivoisan viestin hotelliraamatuista. Keskustelu jatkuu yhä raivokkaana. Keskustelussa jaettu vihjeitä muun muassa siitä, miten raamatun voi piilottaa. Itse ihmettelen, miten tuommoinenkin asia voi noin paljon kuohuttaa, mutta vapareilta tuskin kannattaa odottaa mitään muuta kuin reikäpäistä öyhötystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu