Brexit-äänestys 15. tammikuuta

Britannian parlamentti äänestää EU-erosopimuksesta ensi viikon tiistaina, tammikuun 15. päivä, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Pääministeri Theresa May on aiemmin ilmoittanut, että äänestys pidetään viikolla 3.

Äänestys oli määrä järjestää jo ennen joulua, mutta May lykkäsi sitä, koska näytti ilmeiseltä, ettei parlamentin enemmistö äänestä esityksen puolesta. Tilanne näyttää edelleen samalta.

Sanomalehti The Guardian kertoo, että May yrittää vielä saada EU-mailta myönnytyksiä sopimusesityksen kiistellyimmästä kohdasta, Irlannin rajajärjestelyistä.

Huomenna Saksan ulkoministeri Heiko Maas lentää Dubliniin neuvottelemaan Irlannin pääministerin Leo Varadkarin kanssa. Miehet yrittävät löytää ratkaisun rajaongelmaan.

EU:n komissio ilmoitti myöhemmin, ettei brexit-sopimusluonnoksesta järjestetä enää uusia neuvotteluja. Luonnosta ei muuteta ja osapuolten on joko hyväksyttävä tai hylättävä nyt pöydällä oleva ehdotus.

– Pöydällä oleva esitys on paras ja ainoa mahdollinen, sanoi komission tiedottaja.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yli 200 brittiläistä kansanedustajaa on lähettänyt pääministeri Maylle kirjeen (siirryt toiseen palveluun), jossa he toivovat pääministerin sulkevan pois mahdollisuuden sopimuksettomasta EU-erosta.

Kirjeen allekirjoittajissa on niin eron kannattajia kuin vastustajiakin.

Kirjeen ensimmäiset allekirjoittajat ovat konservatiivien entinen ministeri Dame Caroline Spelman ja työväenpuolueen kansanedustaja Jack Dromey.

Heidän mukaansa eroaminen EU:sta ilman sopimusta johtaisi työpaikkojen menetykseen ja teollisuustuotannon laskuun, ja aiheuttaisi kansalaisille inhimillisiä ongelmia.

Britannian entinen ulkoministeri ja ero-liikkeen johtohahmoihin kuuluva Boris Johnson kirjoittaa puolestaan Daily Telegraph -lehdessä , että "ero ilman sopimusta on lähellä sitä, minkä puolesta britit itse asiassa äänestivät". Johnsonin mukaan sopimukseton ero on kansalaisten mielissä yhä suositumpi vaihtoehto.

Äänestä
  • #Britannian entinen ulkoministeri ja ero-liikkeen johtohahmoihin kuuluva Boris Johnson kirjoittaa puolestaan Daily Telegraph -lehdessä , että "ero ilman sopimusta on lähellä sitä, minkä puolesta britit itse asiassa äänestivät". Johnsonin mukaan sopimukseton ero on kansalaisten mielissä yhä suositumpi vaihtoehto.#

    #Heidän mukaansa eroaminen EU:sta ilman sopimusta johtaisi työpaikkojen menetykseen ja teollisuustuotannon laskuun, ja aiheuttaisi kansalaisille inhimillisiä ongelmia.#

    Ja sitä siis Johnson kannattaa!

    Äänestä

Jos äänestys ei ole EU-myönteinen, jatkuuko painostaminen ja väsyttäminen, vai tyytyvätkö tulokseen?

Mikään ei olisi niin suuri lahja, ja helpotus, Euroopalle kuin EU:n hajoaminen.

Äänestä
  • "Jos äänestys ei ole EU-myönteinen, jatkuuko painostaminen ja väsyttäminen, vai tyytyvätkö tulokseen? "

    Kyse on briteistä, ei EU:sta.
    Jos Mayn suunnitelma hylätään, seuraa sopimukseton ero 29.3.2019.

    "Heidän mukaansa eroaminen EU:sta ilman sopimusta johtaisi työpaikkojen menetykseen ja teollisuustuotannon laskuun, ja aiheuttaisi kansalaisille inhimillisiä ongelmia."

    Tuo on kaunis määritys. Britannialla olisi vaara joutua suoranaiseen kaaokseen.Kukapa sen tietää.
    Toisaalta kyse on hyvin vahvasta valtiosta. Ehkäpä siinä tilanteessa löytyy kansallinen yksimielisyys vuoden 1940 tyyliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UnionFan kirjoitti:

Britannian parlamentti äänestää EU-erosopimuksesta ensi viikon tiistaina, tammikuun 15. päivä, kertoo yleisradioyhtiö BBC.

Pääministeri Theresa May on aiemmin ilmoittanut, että äänestys pidetään viikolla 3.

Äänestys oli määrä järjestää jo ennen joulua, mutta May lykkäsi sitä, koska näytti ilmeiseltä, ettei parlamentin enemmistö äänestä esityksen puolesta. Tilanne näyttää edelleen samalta.

Sanomalehti The Guardian kertoo, että May yrittää vielä saada EU-mailta myönnytyksiä sopimusesityksen kiistellyimmästä kohdasta, Irlannin rajajärjestelyistä.

Huomenna Saksan ulkoministeri Heiko Maas lentää Dubliniin neuvottelemaan Irlannin pääministerin Leo Varadkarin kanssa. Miehet yrittävät löytää ratkaisun rajaongelmaan.

EU:n komissio ilmoitti myöhemmin, ettei brexit-sopimusluonnoksesta järjestetä enää uusia neuvotteluja. Luonnosta ei muuteta ja osapuolten on joko hyväksyttävä tai hylättävä nyt pöydällä oleva ehdotus.

– Pöydällä oleva esitys on paras ja ainoa mahdollinen, sanoi komission tiedottaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu