Kurjuutta vielä muutama kuukausi

Kun valta vaihtuu, köyhätkin ovat ihmisiä. Uskon lujasti siihen että riistohallitus poistuu nöyränä häntä koipien välissä, mutta hävetä ne ei osaa. Nautiskelevat huijaamalla kerätyillä rahoilla, sipilä ym... ja elävät leveää elämää sopeutumisrahoilla ja työssä olemalla, jota tavallinen kansalainen ei koe, että saisi työttömyysrahaa tai eläkettä ja kävisi töissä.

Toivottavasti saamme sellaisen hallituksen joille kaikki ovat ihmisiä eikä lypsylehmiä. Sairaat ja vanhukset saavat hoitoa, ja lapset pääsevät pois homekouluista, käyhät ja työttömät arvostusta eikä jatkuvaa kurjuuttamista.

Kuka se sanoikaan kerran että älkäää päästäkö keskustaa koskaan hallitukseen!!! Nyt olemme sen tunteneet elämässämme, että viisaita puhui hän, ken lienee.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Köyhät on ihmisiä mutta he ovat myös laiskoja äänestämään.
Toivottavasti saadaan sellainen hallitus, jossa veronmaksaja nähdään muuna kuin lypsylehmänä.

Äänestä

Lyön kyllä vetoa, että voitti vaalit kuka voitti ja oli hallituksen kokoonpano mikä tahansa, niin sama valitus jatkuu tällä palstalla.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä. Niin on kuultu valheita valheiden perään. Ensin puhutaan suuria ja sen jälkeen kun on valittu , niin takki kääntyy. Valheet on vain lippu pääsystä suurein etujen ja rahojen pariin.

    Äänestä

MENKÄÄ TÖIHINSIITÄ HETI!!!

Äänestä
  • Köyhiä ovat ne työssä olijatkin. Leipäjonossa ovat ja tt tukea hakevat. Ei työllä elä suomessa.

    Siksi onkin hupaisaa että vaikka olet töissä, et enää palkallasi pärjää???????

    Joten ei kannata huudella siellä.

    Äänestä

  • Taisi olla monella työpaikalla jo vartijat esteenä tuohon aikaan...

    Äänestä

  • Kyllä ttt toimeen tulee mutta voi pitemmän päälle ruveta nuppi turpoamaan mt lääkitys ja laatikko kaljaa. Venäjällä kitukylät suomessa kitupiikit.

    Äänestä

  • Justiin sain loppuun .Tyypillistä suojatyöproffan teoriapaatosta jolta on jäänyt oikeat työt kokolailla tekemättä.

    Vastaavia asian tuntijoita on 20 kpl tusinassa ja jutut on jokaisella tyystin samat.

    Äänestä

  • Riider kirjoitti:

    Justiin sain loppuun .Tyypillistä suojatyöproffan teoriapaatosta jolta on jäänyt oikeat työt kokolailla tekemättä.

    Vastaavia asian tuntijoita on 20 kpl tusinassa ja jutut on jokaisella tyystin samat.

    Asiaan on Sixten aina puhunut! Muistan hyvin, kun hän kertoi EU:n ja EMU:n vaikutukset Suomen talouteen, kun kansa suurella innolla oli liittymässä EU:n jäseneksi kansanäänestyksellä ja siitten EMU:sta keskusteltaessa. Kaikki on mennyt, kunten Sixten ennusti ja varoitti. Ei pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä!

    Äänestä

  • "Muistan+hyvin,+...+kun+kansa+suurella+innolla+oli+liittymässä+EU:n+jäseneksi+kansanäänestyksellä"Aika+huonosti+muistat;+Jäsenyyttä+kannatti+vain+56,9+%+äänestäneistä.

    Äänestä

hiukan ennen vaalipäivää . hallituksen riistäjätkin, ovat taas köyhän "paras ystävä".

Äänestä
  • Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pääministerinä on opposition edustaja, tulet näkemään miten takki kääntyy, oli tuo henkilö mistä oppositiopuolueesta hyvänsä. Nimittäin VM on se instanssi, joka pistää seuraavankin hallituksen ruotuun. Seuravalla pääministerillä ei ole paljoa vaihtoehtoja

    Ja voitko nimetä yhdenkin valtion, missä punikit ovat saanneet valtiontalouden kuntoon? Kiinaa ei lasketa, koska se on velalla hoitanut talouttaan. https://studio.kauppalehti.fi/studiovieras/t-rowe-price-puhkeaako-kiinan-velkakupla
    Valtiontalouden romuttajia sen sijaan on nähty, kun punikit ovat pistäneet talouden sekaisin. Venezuela lienee viime aikaisista oikein malli esimerkki. https://yle.fi/uutiset/3-9841702

    Äänestä

Mikäs puolue nyt sitten niin oleellisesti jotain hyvää ehdottanut. Vihoviimeinen pääministeripuolue on keskusta.

Äänestä
  • Vasemmistoa ei ainakaan kannata äänestää, koska ne eivät voi parantaa köyhien asemaa, kun menettävät silloin äänestäjiä.
    Kokoomuslaiset maksaa meidän köyhien yhteiskunnalta saamat rahat.

    Äänestä

  • sipiläjatkoon kirjoitti:

    Vasemmistoa ei ainakaan kannata äänestää, koska ne eivät voi parantaa köyhien asemaa, kun menettävät silloin äänestäjiä.
    Kokoomuslaiset maksaa meidän köyhien yhteiskunnalta saamat rahat.

    Vasemmisto on nimenomaan vastustanut nykyhallituksen kyykytyspolitiikkaa. Viimeksi vasemmistopuolueet olivat hallituksessa, ne nostivat reilusti pitkään alimittaisena pidettyä sosiaaliturvaa. Jonnekin siihen suuntaan tulen taas äänestämään.

    Äänestä

Nyt vaan pitäisi jonkun vastaehdokkaan ottaa asiakseen potkia köyhät vaaliuurnille kanssa , ei paljoo auta itku täällä foorumilla vaan tarttis tehäkin jotain muutoksen eteen , käydä laittamassa se nro lappuun , ei luulisi olevan kovin työläs homma jos nykyinen sortopolitiikka riepoo !

Äänestä

Köyhä työtön äänestää natsia.

Äänestä
  • Pikku Vartiaisen aivopesemäkö puhuu.

    Köyhä se ei vain tule koskaan muuttamaan minnekään , ai niin kun ei olisi edes varaa siihen. Kela ei maksa muuttoja , eikä kukaan muukaan.

    Äänestä

Viis siitä, jos on köyhä, mutta kun pitää olla vielä tyhmäkin.
Nykyhallitus on tehnyt eniten töitä köyhyyden poistamisen eteen, mutta köyhät eivät viitsi tehdä sen eteen mitään. Odotetaan, että joku toinen toinen maksaa kaiken, kunhan vaan ruikuttaa.
Hyvin demarilaista tyyliä, toisen taskulla käyminen.
Nykyisin on kaikki mahdollisuudet kouluttautua aikuisenakin, on ammatteja joka lähtöön, palkat ovat hyviä esim. hitsareilla jne....mutta kun niitä töitä täytyisi tehdä ja jopa joskus muuttaakin hyvän työpaikan perästä.
Se ei vaan "köyhille" käy, ei sitten mitenkään, vaatii näes hiukan ajattelukykyä ja tekemistäkin.
Toivottavasti löytyy järki-ihmisiä riittävästi ja äänestävät nykyisen kokoonpanon hallitukseen takaisin, muuten ei hommat etene.

Äänestä
  • Mitä nykyhallitus on tehnyt köyhyyden poistamiseksi? Niin, onhan se köyhydyttänyt heitä lisää, on lisännyt palkatonta työtä, on nostanut hintoja ja maksuja, madaltanut tukiaa, ja henkisesti mollannut heitä ja ylimielisesti arvostellut. Siinäpä ne onkin.

    Tuo ei vähennä köyhyyttä vaan pahentaa sitä.

    Snä voit mennä palkattomaan työhön ja kokeilla miten elät? Miten sun käyhyys loppuu.

    Juu hitsareita....voi kun kaikki suomen käyhät ei voi alkaa hitsareiksi vaikka olisi kuin hyvä palkka. Ei kaikki voi olla lääkäreitäkään, vaan jokaisella on se oma himo työhön. Minäkään en voisi ikinä ryhtyä siivoojaksi, koska olen toisen alan ammattilainen.
    Työstä pitää saada palkkaa, ei sitä kukaan ilmaiseksi tee. Kenenkään ei tarvi muuttaa työn perässä, kyllä ne arvot ovat aivan muuta kuin työ.

    Onneksi valta vaihtuu pian, ja nämä rikkaat ja muut saavat kärsiä välillä.

    Äänestä

  • Samaa mieltä, että paras hallitus pitkään aikaan, velkaantumista on saatu taittumaan jatyöllisyys on lisääntynyt.

    Äänestä

  • sipiläjatkoon kirjoitti:

    Samaa mieltä, että paras hallitus pitkään aikaan, velkaantumista on saatu taittumaan jatyöllisyys on lisääntynyt.

    Niin siis palkaton työ on lisääntynyt ja sitä mukaan köyhyys lisääntynyt. Ei se kyhyys lähde sillä että menet töihin etkä saa palkkaa.
    Mutta sinulaisesi idiootti ei sitä ymmärrä eikä voi vaatiakkaan että tajuaisi asioita. Kunhan leukailet, työtön olet itsekin mutta kun sinua niin hävettää oma tilanteesi niin sinun on pakko kovettaa itsesi ja puhua potaskaa, näin tunnet olevasi parempi ihminen.

    Äänestä

  • menehoitoon kirjoitti:

    Minulla on ollut aina töitä ja tulee olemaan niin pitkään, kuin vain haluan tehdä töitä. Näillä näkymin teen töitä 72 vuotiaaksi, koska tykkään työn tekemisestä. Aina olen löytänyt töitä ja työllistänyt joskus jopa toisiakin.

    Äänestä

Eihän köyhän asioita minkään puolueen kannata hoitaa tai olla huolissaan varsinkaan kun se oma vika kun ei tee mitään asioidensa eteen. Maukuu vaan prkl kotona kun harjoittelupaikkojakin olis, vaadimme palkkaa juupa juu mistä sinulle palkkaa maksetaan kun mitään et tee.
Siinä vaiheessa kyllä lämpimät housussa jo kun liitonrahat kulutettu ja tippuu kelanrahoille.

Äänestä
  • Tätähän suomalaiset on aina osanneet tehdä, hakeneet sossuta rahaa, salametsästäneet ja parittaneet jopa omia tyttäriään.
    Omassa lapsuudessani 60-luvulla, kun suuret ikäluokat alkoivat tulemaan työelämään ja jälleenrakennuksen huuma haihtui, tuli ankara työttömyys, meidänkin naapurustossa eräässä perheessä äiti myi (paritti) vanhempia tyttäriään komennusmiehille, jotka olivat rakentamassa työttömyystöinä silta. Perheen isä haki jollain variksenpelättimen päältä revityillä vaatteilla sossusta avustuksia. Hirviä salametsästettiin ja poliisit kävi kyselemässä kuultujen laukausten perään. Yhdessä perheessä perheen äiti haki läheisestä kaupungista linja-autolla lastin viinaa Alkosta ja myi kylän janoisille ja niille komennusmiehille kovaan hintaan. Yksi naapuri kävi Ruotsissa kyselemässä siskonsa luonna työpaikkaa, mutta eivät sitten lähteneet sinne kuitenkaan. Meidänkin piti lähteä Australiaan, oli jo paperitkin hankittuna Australian tiedotustoimistosta, mutta ei me päästy sinne lähtemään, kun meidän rintamamiestalo oli rakennettu valtionlainalla ja siinä oli sellaiset ehdot, ettei onnistunut.

    Äänestä

  • köyhälapsuus kirjoitti:

    Tätähän suomalaiset on aina osanneet tehdä, hakeneet sossuta rahaa, salametsästäneet ja parittaneet jopa omia tyttäriään.
    Omassa lapsuudessani 60-luvulla, kun suuret ikäluokat alkoivat tulemaan työelämään ja jälleenrakennuksen huuma haihtui, tuli ankara työttömyys, meidänkin naapurustossa eräässä perheessä äiti myi (paritti) vanhempia tyttäriään komennusmiehille, jotka olivat rakentamassa työttömyystöinä silta. Perheen isä haki jollain variksenpelättimen päältä revityillä vaatteilla sossusta avustuksia. Hirviä salametsästettiin ja poliisit kävi kyselemässä kuultujen laukausten perään. Yhdessä perheessä perheen äiti haki läheisestä kaupungista linja-autolla lastin viinaa Alkosta ja myi kylän janoisille ja niille komennusmiehille kovaan hintaan. Yksi naapuri kävi Ruotsissa kyselemässä siskonsa luonna työpaikkaa, mutta eivät sitten lähteneet sinne kuitenkaan. Meidänkin piti lähteä Australiaan, oli jo paperitkin hankittuna Australian tiedotustoimistosta, mutta ei me päästy sinne lähtemään, kun meidän rintamamiestalo oli rakennettu valtionlainalla ja siinä oli sellaiset ehdot, ettei onnistunut.

    ..jatkan vielä. Nämä nykyiset valittajat ja tälläkin palstalla alituiseen näitä poliittisia trollejaan suoltavat eivät teidä todellisesta köyhyydestä yhtään mitään. Suomi on noussut todellisesta kurjuudesta maailman kärkimaaksi hyvinvoinnin suhteen.
    Oma lapsuuteni sattui 60-luvulle ja näistä täälläkin kertomistani asioista ei ole kulutnut, kuin reilu 50 vuotta. Kansakouluissa jaettiin köyhien perheiden lapsille kenkälappuja ja niiden jakamisen jälkeen ilmestyi näille lapsille yleensä uudet monot tai kumisaappaat.
    Minulla oli kavereita näistä köyhistä perheistä, eikä se meidänkään perhe ollut paljoa sen kummempi, mutta en koskaan saannut niitä kenkälappuja. Kävin kavereiden luonna koulumatkallani monta kertaa ja näin sitä elämää. Työläisperheitä olivat ja työsuhdeasunnoissa asuivat, ulkohuussi oli pihalla ja sauna, ainut peseytymismahdollisuus oli 200 metrin päässä, sekin sellainen vanha rötiskö, Vesi tuli kantamalla ja meni myös kantamalla. Kaksi perhettä asui samaisessa pienessä meijerin piharakennuksessa. Ei ollut sen kummempaa osuuskaupan takana asuvalla perheellä, pihasauna oli tosin lähempänä. Kaikki kasvattivat omassa pienessä perunamaassa perunat ja kavereiden isät kalastivat, että oli jotain ruokaa. Kalastaminen oli monessa perheessä tärkeää, että oli ruokaa pöydässä. Yhden perheen isä kuoli, kun hukkui heikkoihin jäihin, oli yrittänyt saada perheelleen ruokaa epätoivoisesti kalastamalla, ei malttanut odottaa jäiden vahvistumista. Tosi surkea tapaus sekin!
    Monet perheet lähtivät täältä Ruotsiin ja Australiaan, kuten olen monasti kertonut. Nämä tytöt, joita äiti myi (paritti) niille komennusmiehille eivät ole juuri entisillä kotiseuduillaan käynneet, toinen heistä kuoli pahoin alkoholisoituneena. Varmaan traumat jäi heillekin niistä ajoista. Se viinaa myynnyt perhe selviytyi suhteellisen hyvin siitä silloisesta ahdingosta, lapset eivät varmaan edes tienneet äidin bisneksistä. Viinaa myytiin lisäksi velaksi ja oli pientä rahanlainaamista koronkiskonnalla. Nykyään senkin hoitaa pikavipit siistimmin. En kaipaa niitä aikoja!

    Äänestä

  • Rahattomat pakolaiset säntääväät suomeen autettaviksi, ja kaikki saavat rahaa mielin määrin.
    Mutta kun on oman maan kansasta jotka ovat kyhiä, niin he ovat kaikkien mielestä laiskoja ja pummeja.

    Se on siis niin että kun olet suomalainen vika on sun oma ja olet laiska ja saamaton, mutta kun olet pakolainen niin on hyvä että hänen elämänsä maksetaan ettei täitä tarvi tehdä koskaan. On ilmaiset asunnot, autot, ruoka, vaatteet, lasten urheilutaevikkeet, lasten vaunut ja rattaat, ja käyttörahaa mielin määrin!

    Näinkö sä todella aattelet?

    Äänestä

  • mkoiyutututut kirjoitti:

    Rahattomat pakolaiset säntääväät suomeen autettaviksi, ja kaikki saavat rahaa mielin määrin.
    Mutta kun on oman maan kansasta jotka ovat kyhiä, niin he ovat kaikkien mielestä laiskoja ja pummeja.

    Se on siis niin että kun olet suomalainen vika on sun oma ja olet laiska ja saamaton, mutta kun olet pakolainen niin on hyvä että hänen elämänsä maksetaan ettei täitä tarvi tehdä koskaan. On ilmaiset asunnot, autot, ruoka, vaatteet, lasten urheilutaevikkeet, lasten vaunut ja rattaat, ja käyttörahaa mielin määrin!

    Näinkö sä todella aattelet?

    Mamut ja pakolaiset ei saa sen kummemin, kuin me suomalaiset, Pelkkää urbaanilegendaa. Mamut tuottaa valtiolle enempi, mitä heitä tarvitsee maksaa! https://yle.fi/uutiset/3-6693532

    Äänestä

Aikas touhua oli 80 luvun lopulla kun pankit tyrkytti ottakaa lainaa niin hulluja vuosia ja sitten tuli lama.
Kyllä moni menetti terveytensä ja kotinsa kun mennyt laittaan lainapapereihin nimensä. On se kanssa kun ihmiset ottavat pikavippejä aikamoisilla kuluilla kun joillakin luottokortti niin 30 päivää korotonta maksuaikaa.

Äänestä

Millä rahalla köyhiä autetaan. Valtio ei voi ottaa velkaa sillä Eu antoi jo varoituksen suomen hutiloinnista vaikka ei ole ikinä näin hyvin ollut budjetti balanssissa. Ei tarvita kuin 10 miljardin lisä velka niin Eu tulee ja ottaa kokonaan komennon täällä ja suomihan alistuu heti tietenkin oli sitten hallituksessa kuka tahansa. Vihreät ja SDP tuhoaa koko talouskasvun joka nyt jo alle 3 kuukaudessa jos hallituksessa sillä lisäveroja lisäverojen poäälle autoilijoille jotta kohta ihminen maksaa siitä että pääsee ajana töihin eikä palkkaa ollenkaan.

Äänestä

Miten on nytten kurjuudet poistuneet?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sipilänvika kirjoitti:

Kun valta vaihtuu, köyhätkin ovat ihmisiä. Uskon lujasti siihen että riistohallitus poistuu nöyränä häntä koipien välissä, mutta hävetä ne ei osaa. Nautiskelevat huijaamalla kerätyillä rahoilla, sipilä ym... ja elävät leveää elämää sopeutumisrahoilla ja työssä olemalla, jota tavallinen kansalainen ei koe, että saisi työttömyysrahaa tai eläkettä ja kävisi töissä.

Toivottavasti saamme sellaisen hallituksen joille kaikki ovat ihmisiä eikä lypsylehmiä. Sairaat ja vanhukset saavat hoitoa, ja lapset pääsevät pois homekouluista, käyhät ja työttömät arvostusta eikä jatkuvaa kurjuuttamista.

Kuka se sanoikaan kerran että älkäää päästäkö keskustaa koskaan hallitukseen!!! Nyt olemme sen tunteneet elämässämme, että viisaita puhui hän, ken lienee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu